Lataa esitys
Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota
1
PÄÄKUVAN KOKO 680x190 pikseliä
Infotilaisuus yrityksille ja yhteisöille Kainuun liitto
2
Senaatintori Myynti- ja markkinointitapahtuma yrityksille ja yhteisöille Keskimäärin kävijää, joista suuri osa turisteja Kainuulaisia tuotteita, kainuulaista osaamista, kainuulaista matkailutarjontaa (ruokaa, pelejä, käsitöitä, tapahtumia, kylätori jne.) Kahviloita, ravintola Kolme päivää kainuulaista ohjelmaa Senaatintorin lavalla Kolme päivää ohjelmaa Espan lavalla Kainuu voi näkyä myös muualla Helsingissä (esim. kulttuuriratikka) Mukaan tavoitellaan n. 100 yritystä tai yhteisöä Kainuun liitto
3
Mitä yritys saa tulemalla mukaan?
Mahdollisuuden vuokrata kolmeksi päiväksi edulliseen hintaan myyntikoju vilkkaalta markkinapaikalta sekä tuotteiden kuljetukset Näyttävän yhteismarkkinoinnin Myönteistä valtakunnallista mediajulkisuutta Mahdollisuuden saada tuotteet myyntiin pääkaupunkiseudulle ja löytää niille jälleenmyyjiä Mahdollisuuden tuotekehitykseen ja yhdessä oppimiseen Huikeita kokemuksia, yhteistyön iloa! yhteistyön iloa! Kainuun liitto
4
Myyntipaikan varanneita jo viitisen kymmentä
Tapahtumaan on ilmoittautunut jo mm. Elintarvikealan yrittäjiä Käsityöyrittäjiä Matkailualan edustajia Kahvilan pitäjiä Oppilaitoksia Kyläyhdistyksiä Kuntien edustajia Anniskelun hoitaja on vielä auki, anniskelu kilpailutetaan syksyn aikana. Näytteilleasettajia mahtuu vielä hyvin mukaan! Kainuun liitto
5
Myyntikojut Kojut ovat puisia, niiden toimittajaksi valikoitui kilpailutuksessa Saunaholm Oy Kojuja on punaisena ja valkoisena Peruskojun koko on 2 x 2,5 m, niitä voidaan yhdistää enintään viiden kojun sarjoiksi Kojun etuseinän saa halutessaan puoliksi avattuna, jolloin siihen jää myyntitiski, tai kokonaan etuseinästä avonaisena Kojussa on puinen lattia - ei tarvitse seistä kovalla kivellä Kojun takaseinälle tulee hylly tuotteita varten Kojun somistaminen on suotavaa ja siitä vastaa yrittäjä Kainuun liitto
6
Punaiset kojut: Tuotemyynti
Kainuun liitto
7
Valkoiset kojut: Kahvilat
Kainuun liitto
8
Kainuun liitto
9
Kainuun liitto
10
Kainuun liitto
11
Vertailukohdaksi teltat…
Kainuun liitto
12
Tarkempaa tietoa myyntikojuista
Harjakorkeus on 2,5 m, seinän korkeus 1,9 m Tiskin syvyys on 61 cm, josta 15 cm on seinästä ulospäin ja loppu sisään päin Aurinkolippa on 61 cm Lattia säilyy, vaikka etuseinä poistetaan. Avonaisen seinän voi peittää yöksi esim. 2 x 3 m pressulla. Kojuja voidaan yhdistää kolme peräkkäin ilman väliseiniä (15 m2) tai esim. neljä neliöksi ilman väliseiniä (20 m2) Kojuihin kiinnitetään otsalaudat, joihin tulee kalvomuovilla yrityksen nimi. Yritys saa otsalaudan itselleen tapahtuman jälkeen (otsalaudan hinta n. 20 €). Oman, tapahtuman luonteeseen soveltuvan kyltin käyttö on sovittaessa mahdollista. Kainuun liitto
13
Myyntikojujen hinnat 5 m2: 270 € (alv 0), 335 € (sis alv. 24 %)
Hinta sisältää kojun vuokran lisäksi sähkön ja tarvittaessa veden. Kylmävesipisteitä on alueella useampia, lämminvesipiste sijaitsee vain ravintolan läheisyydessä. Hintaan kuuluu myös tuotteiden rahti sekä täydennyskuljetukset kerran päivässä maakuljetuksena Hintaan lisätään otsalaudan hinta (n. 20 €). Kainuun liitto
14
Torin pohjakartta (1994) Kainuun liitto
15
Matkat ja majoitus Yrittäjät ja yhteisöt vastaavat itse omista matka- ja majoituskuluistaan. VR:ltä on pyydetty tarjousta matkoista. Kainuun liitto on varannut tapahtuman ajaksi majoituspaikoista kiintiöitä, joita voi hyödyntää. Eurohostel ( 1 hh ja 2 hh, hostellitason majoitusta Kanavarannassa lähellä toria. Hinnat n. 45 – 51 €/ 1 hh ja 27 – 31 €/ hlö 2 hh. Aamiainen 8,50 €. Sokos Hotel Helsinki ( : 1 hh ja 2 hh, sijainti keskustassa lähellä toria. Hinnat 138 €/ 1 hh 153 €/ 2 hh. Hinnat ovat huonehintoja ja sisältävät aamiaisen. Omenahotelli Lönnrothinkatu ( : 1 hh, 2 hh ja 3 hh, huoneissa mikro, jääkaappi ja kahvinkeitin, ei aamiaista. Hinnat 69€/ 1 hh, 79€/ 2 hh, 99€/ 3hh. Hinnat ovat huonehintoja. Tarkemmat tiedot Kainuun liitto
16
Koulutus- ja infotilaisuudet
Yrityksille ja yhteisöille järjestetään syksyn ja kevään aikana useita koulutus- ja infotilaisuuksia tapahtumasta. Syksyn tilaisuuksien ajankohdat ovat: Suomussalmi: keskiviikko klo 18 – 20 Vaala: torstai klo 18 – 20 Kuhmo: maanantai klo 18 – 20 Kajaani: tiistai klo 18 – 20 Tilaisuudet pidetään kuntien valtuustosaleissa. Tilaisuuksista tiedotetaan tarkemmin lähempänä. Kainuun liitto
17
Ilmoittautuminen Tapahtumaan ilmoittautuminen tulee tehdä mennessä. Ilmoittautumisia ottaa vastaan ProAgria Kainuu, puhelin Ilmoittautuminen tapahtuu täyttämällä alustava ilmoittautumislomake, joka löytyy mm. Kainuun liiton kotisivuilta . Ilmoita mahdollisimman tarkasti myös tuotteet, joita aiot tapahtumassa myydä. Ilmoittautuneille lähetetään myöhemmin tarkempi kyselylomake, jossa tiedustellaan yksityiskohtaisemmin mm. sähkön tarvetta, rahtiin ja paloturvallisuuteen liittyviä asioita. Autamme tarvittaessa tarkemman lomakkeen täyttämisessä! Kainuun liitto
18
Kainuun liitto
19
Yhteystiedot Senaatintorin paikkavaraukset: ProAgria Kainuu
sähköposti puhelin Yleistiedot Kainuu Helsingissä -hankkeesta: projektisihteeri Minna Tuunainen puhelin markkinointisihteeri Pirjo Sirviö puhelin Kainuun liitto
20
Lisätietoja tapahtumasta
Kainuun liitto
Samankaltaiset esitykset
© 2024 SlidePlayer.fi Inc.
All rights reserved.