Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Keskeiset asetusmuutokset

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Keskeiset asetusmuutokset"— Esityksen transkriptio:

1 Keskeiset asetusmuutokset

2 Aikomuksista tuloksiin
Mitä on saatu ja saadaan aikaan? suunnittelussa huomioitava merkityksellisten, aiempien hankkeiden tulokset tai muu alan kehittämistyö miten toimintaa jatketaan tai tuloksia hyödynnetään hankkeen jälkeen Kehittämishankkeen tulosten on oltava yleisesti hyödynnettävissä Hankkeen kesto maksimissaan kolme vuotta Rahoittajan harkinta tukitasosta tai hankkeiden yhdistämisestä Tuensaajan on tarvittaessa osoitettava, että henkilöstöllä tarvittava koulutus tai osaaminen Etunimi Sukunimi

3 Ennakon maksu mahdollista
Hakija kertoo hakemuksessa hakevansa ennakkoa perusteluineen Hankkeen toteuttamisen kannalta perusteltua Enintään 30 % myönnetystä tuesta Tarkoitettu pienemmille toimijoille kuten yhdistyksille Julkisille organisaatioille vain poikkeustilanteissa Tuensaaja hakee ennakkoa maksuun (ennakkomaksatushakemus) Voidaan maksaa vain kerran Etunimi Sukunimi

4 Riihikuivaa rahaa Rahoitusosuudet rahana, ei enää luontoissuorituksia
ESR-hankkeissa raportoitavat palkkakustannukset vain kuntien ja muiden julkisten organisaatioiden osalta TEMin vahvistamien tuntitaksojen perusteella muiden ESR-kohderyhmien osalta ei seurantaa Painopiste yksityiseen rahoitukseen Kunta ja muu julkinen rahoitus keskimäärin 12,5 % julkisesta rahoituksesta kuntien suoraa rahoitusta tarvitaan erityisesti Saarijärven-Viitasaaren seudulla Etunimi Sukunimi

5 90 päivän käsittelyaika maksatuksille
Maksu viimeistään 90 päivän kuluttua maksatus-hakemuksen saapumisesta EURA-järjestelmä seuraa käsittelyaikaa – pyydetyt lisäselvitykset katkaisevat käsittelyajan – rahoittajan ja maksajan käsittelyaikaa seurataan erikseen Koskee kaikkea maksatushakemukselle tehtävää varmennusta: myös paikan päällä varmennuksia, jotka koskevat avointa maksatushakemusta Etunimi Sukunimi

6 Yhteishankkeet Yhteishankkeelle voidaan myöntää tukea, jos se on hankkeen tavoitteiden vuoksi perusteltua Tuensaajien lukumäärä yhteishankkeessa? Harkinta järkevästä toteutustavasta Kaikkien tuensaajien on oltava hakijoina Kaikkien tuensaajien osallistuttava omarahoitusosuudella, jollei erityisiä syitä Tuensaajat vastaavat hankkeen toteuttamisesta yhteisvastuullisesti Hakemuksen liitteenä sopimus Valtuutus päätoteuttajalle ”allekirjoittaa” Katso-tunnisteella Etunimi Sukunimi

7 Tuen siirto Rahoittaja voi perustellusta syystä päättää, että tuensaaja voi siirtää osan hankkeen toteuttamisesta siirron saajien on täytettävä tuensaajille asetetut edellytykset Siirrettävän tuen osuus voi olla lähtökohtaisesti enintään puolet myönnetystä tuesta Tuensaaja vastaa yksin hankkeesta myös mahdollisissa takaisinperintätilanteissa Hakemusvaiheessa ilmoitetaan tiedossa olevat tuen siirronsaajat, muut ilmoitetaan muutoshakemuksella Hakemuksen liitteenä sopimus Tukea ei voi siirtää, jos menettelyä ja tuen siirronsaajia ei ole hyväksytty rahoituspäätöksellä! Etunimi Sukunimi

8 Keneltä rahoitusta haetaan?
Keski-Suomen ELY-keskus Yritystuet ESR-rahoitus Koko Länsi-Suomi, Varsinais-Suomi ja Keski-Pohjanmaa Pirkanmaan liitto EAKR-rahoitus kehittämis- ja investointihankkeille Länsi-Suomessa Keski-Suomen liitolla tarkoituksenmukaisuusharkinta Tekes Valtakunnallinen EAKR-rahoitus INKA -ohjelmaan liittyen

9 Maakunnan yhteistyöryhmä ja sen sihteeristö
Maakunnan yhteistyöryhmä käsittelee merkittävimmät hankkeet Pääosa hankkeista arvioidaan sihteeristössä saapuneena ja päätettävänä Yritysvaikutusten arviointi arviointipalaute osallistuvilta yrityksiltä kommentit myrrin yritysedustajilta Ympäristö- ja tasa-arvovaikutusten arviointi Tavoitteena tehdä päätökset 2-3 kk kuluessa Etunimi Sukunimi

10 Yksinkertaistetut kustannusmallit

11 Yksinkertaistetut kustannusmallit pääsääntö
Vanha, todellisiin kustannuksiin perustuva toimintamalli vain poikkeustilanteissa (pelkät investointihankkeet, julkiset työvoimapalvelut) Hakija tekee esityksen mallista - rahoittaja päättää Yhteishankkeissa kustannusmalli koskee kaikkia tuensaajia Päätöksellä hyväksyttyä kustannusmallia ei voi vaihtaa kesken hankkeen toteutuksen Etunimi Sukunimi

12 Prosenttimääräisenä korvattavat yleiskustannukset FLAT RATE
Palkkakustannukset Flat raten laskentapohja Muut välittömät kustannukset mm. sisällölliseen toteuttamiseen kuuluvat ostopalvelut % Flat rate % x % palkkakustannuksista (sis. myös matkat)

13 Prosenttimääräisenä korvattavat yleiskustannukset FLAT RATE
Yleiskuluprosentti EAKR ESR Palkat yleiskustannuksen perustana 24 % 17 % Jos matkoja ei sisällytetä yleiskustannuksiin 15 % Jos palkkoja lukuun ottamatta kaikki muut kulut sisältyvät yleiskustannuksiin - - - 40 % Huom. ESR-hankkeissa, joiden julkinen tuki enintään euroa, käytettävä kertakorvausta tai 40 % yleiskustannusmallia Etunimi Sukunimi

14 Kertakorvaus LUMP SUM Julkinen rahoitus = EU+valtio + kunta +
muu julkinen ml. tuensaajan julkinen omarahoitusosuus ≤ € yksityinen rahoitus X € Tuensaaja toteuttaa hankkeen pääosin itse Kustannusarvion laatimisessa voi käyttää yleiskustannusprosentteja Maksatus tulosten todentamisen perusteella KYLLÄ tai EI tuen määrää ei voi suhteuttaa

15 Vakioyksikkökustannukset STANDARD UNIT COST
Vain osallistujien palkkakustannukset kunnan ja muun julkisen osalta hyväksyttäviä TEM vahvistaa keskituntipalkat yksikkökustannusmallia varten Tuensaaja raportoi maksatushakemuksessa: osallistujien työnantajat ja Y-tunnukset osallistujien palkkakustannukset ammattialoittain yksikkökustannusmallin mukaan: tunnit osallistumisajalta x keskimääräinen tuntipalkka Etunimi Sukunimi


Lataa ppt "Keskeiset asetusmuutokset"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google