Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

KANSAINVÄLINEN TALOUS

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "KANSAINVÄLINEN TALOUS"— Esityksen transkriptio:

1 KANSAINVÄLINEN TALOUS
Kv-kauppa kasvaa nopeammin kuin talous (kehittyvien maiden BKT:t) maiden väliset pääomaliikkeet ovat lisääntyneet huomattavasti valuuttakurssit kiinteitä tai kelluvia Kansainväliset liitot (rahaliitto) on kaventanut kansallisen talouspolitiikan vaikutusmahdollisuuksia Kv-kauppa on merkittävä talouskasvun lähde hallitukset voivat helpommin säädellä kansainvälistä kuin kansallista kauppaa oman maan työn ja tuotannon suojaus mukana myös valuuttakurssien vaikutukset Suomessa viennin osuus n. 40 – 45% BKT:stä ulkomainen kysyntä heijastuu voimakkaasti Suomeen markkinat lähes rajattomat

2 KANSAINVÄLINEN TALOUS

3 KANSAINVÄLINEN TALOUS
Viennin suhde BKT:hen %:ssa

4 KANSAINVÄLINEN TALOUS
ulkomaankaupan lisäys sitoo eri maiden talouden muutokset toisiinsa tärkeää on myös millaisen jalostusasteen tuotteita maa vie vai toimiiko maa pelkästään tuotteiden läpikulureittinä

5 KANSAINVÄLINEN TALOUS
VALUUTTAMARKKINAT Valuutan kysyntää aiheuttavat: tavaroiden hankinta ulkomailta sijoittaminen ulkomaille matkailu Valuuttamarkkinat ovat kansainväliset kurssi ilmaistaan kahteen suuntaan EUR/USD = 1,30 tai USD/EUR =0,77

6 KANSAINVÄLINEN TALOUS
Vaihtelu on ollut suurta kurssinousu 0,85 -> 1,60 oli valtava dollarin devalvoituminen ja euron revalvoituminen nimellisiä valuuttakursseja, ei huomioi maan hintatason muutosta reaalinen valuuttakurssi huomioi myös hintatason muutoksen

7 KANSAINVÄLINEN TALOUS
Kiinteän valuuttakurssin noudattaminen vaikeaa vaihtotaseen alijää on maksettava keskuspankin valuuttavarannolla johtaa yleensä velkaantumiseen, jos hallitsematonta pitää kurssista luopua devalvaatio kellumaan laskeminen

8 KANSAINVÄLINEN TALOUS
GLOBAALIN TALOUDEN EPÄTASAPAINO Periaatteessa toisen vaihtotaseen ylijäämä on toisen alijäämä käytännössä ei rikollistalous väärennetty raha tilastointivirheet

9 KANSAINVÄLINEN TALOUS
Yhdysvallat on elänyt yli varojensa rahoittajina Kiina, Japani ja öljyntuottajamaat Kiinan taustalla suuri rakennemuutos, kaupungistuminen työpaikkojen takia viennin pitää vetää

10 KANSAINVÄLINEN TALOUS
EUROOPAN RAHALIITTO 1999 ja euro 2002 1992 Maastrichtin sopimus loi pohjan määritteli keskeiset rahaliiton pelisäännöt myöhemmin kasvu- ja vakaussopimus määritteli, että budjettivaje ei saa ylittää 3% BKT:stä tarkoituksena välttää liiallisen velkaantumisen ja holtittoman finanssipolitiikan vaikutukset ei ole noudatettu mukana kovin erilaisia maita

11 KANSAINVÄLINEN TALOUS
FINANSSIMARKKINOIDEN KRIISIT Viime vuosikymmeninä on ollut n 20 eri kriisiä saaneet alkunsa viime aikoina rahamarkkinoilta kriisiä on edeltänyt vahva nousukausi Tyypilliset seuraukset: asuntohintojen lasku 35% sykli asuntojen hintahuipusta pohjalle 6 vuotta pörssin lasku n 55% (tulee ensimmäisenä) alamäen kesto n 3,5 vuotta työttömyysasteen nousu n 7% työmarkkinoiden lasku n 5 vuotta BKT:n pudotus n 9% aleneva BKT 2 vuoden ajan Kriisin pitkäkestoisin seuraus on julkisen talouden velkaantuminen. Globaalin talouden hallintaa yritetään G7, G8, (G20) maiden (kehittyneet teollisuusmaat) kokouksessa. kuuluvat Ranska, Yhdysvallat, Yhdistynyt kuningaskunta, Saksa, Japani, Italia, Kanada ja Venäjä

12 KANSAINVÄLINEN TALOUS
Tämän osan tavoite on: Opiskelija tuntee kansantaloustieteen peruskäsitteet ja pystyy soveltamaan niitä mikro- ja makrotalouden ilmiöiden tarkasteluun. Sisältö: Kansantaloustieteen perusteet: mikrotalous ja makrotalous Arviointi: Kiitos mielenkiinnosta! Kansantalousosion arviointi Tentti: 60 % Yksilötentit optimassa: 20 % Etätyö/-t:


Lataa ppt "KANSAINVÄLINEN TALOUS"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google