Lataa esitys
Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota
1
Koulutusviennin strategiset linjaukset
1. Toimivat kotimarkkinat ovat menestyvän viennin edellytys 2. Koulutusosaamisen vienti vahvistaa muita viennin aloja 3. Verkostotoiminta luo lisäarvoa 4. Tavoitteellisuus on tärkeä osa kansainvälistymistä 5. Tuotteistaminen on kansainvälisen markkinoinnin edellytys 6. Vain laadulla voi menestyä 7. Oma klusteri vauhdittaa vientiä 8. Korkeakoulut toimivat viennin vetureina Lang/ Kurttila
2
Koulutusviennin strategiset linjaukset
Lang/ Kurttila
3
Lang/ Kurttila
4
Lang/ Kurttila
5
Kehittämistutkimus tähtäimessä Oulun yliopiston kampuksen pohjoisosan sekä Oulun yliopiston harjoittelukoulun alueen kehittäminen Lang/ Kurttila
6
Oulun pedagogisten innovaatioiden keskus
Tulevaisuuden koulu- ajattelusta muuntuva koulu- ajatteluun Monitieteinen tutkimus, kokeilu- ja kehittämistoiminta Opettajankoulutuksen vienti Syklisen ohjatun harjoittelun vienti Harjoittelukoulujärjestelmän vienti Kansainvälinen suomalaisen koulun referenssikohde Konsultaatio-, messu- ja täydennyskoulutuskeskus Yritysyhteistyö Koulurakentamisen vienti Kampuksen ja Oulun kaupungin ubiikki lähiliikuntapuisto Oulun yliopiston hotellipalvelut Lang/ Kurttila
7
Miksi juuri Oulu? Lang/ Kurttila
8
Miksi juuri Oulu? Kehittää skenaarioita tulevaisuuden oppimaisemista ja niiden mahdollisista vaikutuksista koulutukseen kansallisesti ja yleiseurooppalaisesti. Toimii ideapajana päättäjille, tutkijoille, teknogia-alan toimijoille ja innovatiivisille opettajille Testaa ja arvioi skenaarioita sekä kerää yhteen johtavia asiantuntijoita eri maista ja tuotettaa heidän avullaan suosituksia poliittisille päättäjille. Lang/ Kurttila
9
Miksi juuri Oulu? Finnish Teacher Training Schools
Lang/ Kurttila
10
Oulun pedagogisten innovaatioiden keskus
Tutkimushanke 4- vuotinen rahoitus (TEKES, SYK, OPH, Maakuntaliitto) MOM- hanke Kehityshanke Rahoitus osana saneeraus-/ laajennushanketta OPIC- hanke Lang/ Kurttila
11
Oulun pedagogisten innovaatioiden keskus
-toiminnassa mukana ONK Kasope OY eNorssi OPH SYK Oulun kaupunki VTT PoPLi Opetusteknologia-ala Koulurakentamisala Hotelli- ja ravintola-ala Messutoiminta jne. Lang/ Kurttila
12
Oulun pedagogisten innovaatioiden keskus
On mukana strategisen huippuosaamisen keskittymässä (RYM/SHOK) ja tarjoaa huipputason tutkimusyksiköille ja tutkimustuloksia hyödyntäville yrityksille uuden tavan tehdä tiivistä ja pitkäjänteistä yhteistyötä keskenään. näin toteutetaan yritysten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten yhdessä määrittelemää tutkimusstrategiaa. Keskittymät ovat sovelluslähtöisiä ja ne tukevat monitieteisyyttä. Lang/ Kurttila
13
Oulun pedagogisten innovaatioiden keskus
Lang/ Kurttila
14
Korjausehdotus: Moottoriliikenteen väylitys
Liikenne koulun keskeltä kampusalueen reunalle Maa- alueen tehokkaampi käyttö Lang/ Kurttila
15
Korjausehdotus: Lähiliikuntapaikkojen kehittäminen
Yliopistoliikunnan monipuolistaminen Ubiikin teknologian hyödyntäminen Lang/ Kurttila
16
Korjausehdotus: Liikuntapuisto moniammatillisena yhteistyönä
Monitoimikaukalo, frisbeegolfrata, hiihtomaa, venelaituri, seikkailumetsä, beachvolley, petankki, katukoris, pihasähly, monitoimiareena, pienpelikenttiä ja palloseiniä Lang/ Kurttila
17
Korjausehdotus: Muuntuvia tiloja tutkimukseen, kokeiluun ja kehittämiseen Täydennyskoulutus ja koulutusvientitilat Tulevaisuuden ylioppilaskirjoitus-/tenttialue Innovatiivinen koulutusplaza (kalamalja, jaettu asiantuntijuus, osallistava teknologia) CDPlab jatkuvaan ammatilliseen kehittymiseen Opettajankoulutusviennin referenssitilat ja koulutuskeskus Uusi laboratorio ilmiöiden tutkimiseen Lang/ Kurttila
18
Korjausehdotus: Majoitustiloja yliopiston vieraille ja täydennyskoulutukseen tulijoille Lang/ Kurttila
19
Oulun pedagogisten innovaatioiden keskus
Rahoitusmallista: Laadukas ja tuloksellinen täydennyskoulutustoiminta LivingLab- tilojen vuokraus Koulurakentamisen ja opetusteknologian muuntuva referenssikohde Muuttuva oppimaisema- julkaisualustan toimitus Opettajankoulutuksen ja harjoittelukoulujärjestelmän vienti Messutoiminta PISA-turismi Pedagogisten innovaatioiden testauslaboratorio Uuden opetusteknologian ja koulukalusteiden vertailu ja arviointi Monitieteisen tutkimustoiminnan mahdollistaja CDPlab jatkuvan ammatilliseen kehittymiseen välineenä Edullinen henkilöstön oman täydennyskoulutuksen mahdollistaja Oulun pedagogisten innovaatioiden keskus Lang/ Kurttila
20
”Learning by developing”
mahdollisuus osallistavan suunnittelun kokeiluun arkkitehtikoulutuksessa Oulun yliopiston arkkitehtuurin osasto käytössä mittava määrä jo kokeiltuja osallistavan suunnittelun metodeja yhteistyökumppani Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus, Aalto-yliopisto TULOKSENA osallistavan suunnittelun malli oppilaitossuunnitteluun Oulun pedagogisten innovaatioiden keskus Lang/ Kurttila
21
Oulun pedagogisten innovaatioiden keskus
Kevään ohjelmaa: Kiinteistökokous : SYK Oulun normaalikoulu Indoor Environment –tutkimusohjelman kickoff : RYM/SHOK Aalto- yliopisto FTTS:n koulutusvientiin liittyvä tutustumiskäynti Romaniaan : Romanian opetusministeri, Romanian suurlähettiläs Bukarestin yliopisto Arkkitehtitutustuminen : Niemi/ Luminen ONK, Ritaharju ja Tervaväylä Esittely Oulun kaupungille (kesä 2011): Timo Kenakkala, … Oulun kaupunki Oulun pedagogisten innovaatioiden keskus Lang/ Kurttila
22
Oulun pedagogisten innovaatioiden keskus
Samankaltaiset esitykset
© 2024 SlidePlayer.fi Inc.
All rights reserved.