Toimeentulotuen menot 2012 Hannele Tanhua 31.3.2015 THL1.

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
Toimeentulotuki 2012 Ari Virtanen THL1.
Advertisements

Perusterveydenhuolto 2012
Toimeentulotuen menot 2010 Ari Virtanen.
Leikkaukset koulutuksesta ja tutkimuksesta. Leikkaukset koulutukseen ja tutkimukseen tällä hallituskaudella Leikkauksia on tehty • laskennallisista valtionosuuksista,
Sosiaalimenot ja rahoitus 2010
Työuran pituus Ydinindikaattorit
Etelä-Savolla on ratkottavana monia haasteita, mm: Bkt/asukas Etelä-Savossa 73,3% koko maan tasosta vuonna 2010 Etelä-Savo keski-iältään (45,9 v) maan.
Kotihoidon laskenta Päivi Tossavainen Raija Kuronen.
Toimeentulotuen vuositilasto 2010 Ari Virtanen.
Perinataalitilasto − synnyttäjät, synnytykset ja vastasyntyneet
Tuula Kuoppala ja Salla Säkkinen
Venäjän merkitys kyselyn perusteella on ollut kasvussa: Tänä vuonna sen ilmoitti merkittävimmäksi ulkomaalaisten vieraiden lähtömaaksi jo 70 prosenttia.
Raskaudenkeskeytykset 2010 – ennakkotiedot Anna Heino Mika Gissler.
Innovaatiotilastot 2012 ja Pohjois-Savon ja Kuopion seudun asema Lähde: Tilastokeskus, tutkimus- ja kehittämistoiminta (tietokanta) Tekes, Teknologiateollisuus.
Päihdehuollon huumeasiakkaat 2012 Martta Forsell Tuula Nurmi.
Ikääntyneiden palvelut 2010 – Kuntakyselyn osaraportti Riikka Väyrynen.
Alkoholijuomien kulutus 2012 Tuomo Varis Sirpa Virtanen
Lasten päivähoito 2011 – Tilastoraportti 30/20121 Lasten päivähoito 2011 Salla Säkkinen ja Tuula Kuoppala.
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2013 Riikka Väyrynen ja Raija Kuronen Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut
Epämuodostumat 1993–2010 Tilastoraportti 1/2013 kuvina Annukka Ritvanen Seija Sirkiä Tilastoraportti 1/2013 / Annukka Ritvanen ja Seija Siirkiä / Epämuodostumarekisteri,THL.
Tuula Kuoppala ja Salla Säkkinen
Steriloinnit 2012 Anna Heino & Mika Gissler.
Toimeentulotuki 2013 Ari Virtanen THL1.
Toimeentulotuen menot 2011 Hannele Tanhua Toimeentulotuen menot / Hannele Tanhua1.
Metallien jalostus Suomessa Ennakkotiedot vuoden 2014 kehityksestä.
Lasten päivähoito Kuntakyselyn osaraportti / Salla Säkkinen1 Lasten päivähoito 2013 Kuntakyselyn osaraportti Salla Säkkinen.
Lasten päivähoito 2010 Kuntakyselyn osaraportti Salla Säkkinen
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2010 Aune Flinck, Salla Säkkinen ja Tuula Kuoppala.
Hedelmöityshoidot 2012–2013 Anna Heino & Mika Gissler.
Raskaudenkeskeytykset 2013 Anna Heino & Mika Gissler.
V ARSINAIS- S UOMEN SAIRAANHOITOPIIRI E GENTLIGA F INLANDS SJUKVÅRDSDISTRIKT 1 Erikoissairaanhoidon palvelujen käyttö Loimaan alueen kunnat Kuntaneuvottelut.
Sosiaalinen luototus2010 – Kuntakyselyn osaraportti Esa Arajärvi.
Sosiaalinen luototus Kuntakyselyn osaraportti Ari Virtanen THL1.
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2012/Tilastoraportti 15/20131 Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2012 Aune Flinck, Tuula Kuoppala ja Salla.
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2011/Tilastoraportti 15/20121 Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2011 Aune Flinck, Tuula Kuoppala ja Salla.
Vastasyntyneet 2010 Eija Vuori Mika Gissler.
Kuntouttava työtoiminta 2010 – Kuntakyselyn osaraportti Esa Arajärvi.
Aluetilinpito Lähde: Tilastokeskus/Tuotannon ja työllisyyden aluetilit
Yksityinen palvelutuotanto sosiaali- ja terveyspalveluissa 2009
Sosiaalimenot ja rahoitus 2009 Esa Arajärvi, Nina Knape.
Salla Säkkinen ja Tuula Kuoppala
Perinataalitilasto − synnyttäjät, synnytykset ja vastasyntyneet
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2011 Päivi Tossavainen Raija Kuronen.
Sosiaalimenot ja rahoitus 2012 Hannele Tanhua, Nina Knape Tilastoraportti 4/2014. Suomen virallinen tilasto, Sosiaalimenot. THL
Vastasyntyneet 2012 Eija Vuori Mika Gissler.
Yksityiset sosiaalipalvelut 2010 Riikka Väyrynen.
Toimeentulotuen menot 2013 Ari Virtanen THL1.
Alkoholijuomien hintakehitys 2010 Marke Jääskeläinen
Alkoholijuomien kulutus 2011 Tuomo Varis Sirpa Virtanen
Kotihoidon laskenta Riikka Väyrynen Raija Kuronen.
Hedelmöityshoitotilastot 1992–2010 Mika Gissler Anna Heino.
Tuula Kuoppala ja Salla Säkkinen
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2010 Riikka Väyrynen Raija Kuronen.
Terveydenhuollon menot ja rahoitus 2013
Hedelmöityshoidot 2011–2012 Anna Heino & Mika Gissler.
Perinataalitilasto − synnyttäjät, synnytykset ja vastasyntyneet Eija Vuori Mika Gissler.
Toimeentulotuen vuositilasto 2011 Hannele Tanhua THL1.
Vammaisten palvelut 2010 – Kuntakyselyn osaraportti Riikka Väyrynen.
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2019
Sosiaalimenot ja rahoitus 2011 Esa Arajärvi, Nina Knape
Terveydenhuollon menot ja rahoitus 2011
Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta sekä rahavarat , mrd
Terveydenhuollon menot ja rahoitus 2010 Petri Matveinen Nina Knape.
Sosiaalimenot ja rahoitus 2014 Hannele Tanhua, Nina Knape Tilastoraportti 2/2016. Suomen virallinen tilasto, Sosiaalimenot. THL
Terveydenhuollon menot ja rahoitus 2014 Petri Matveinen Nina Knape.
Toimeentulotuen menot 2015 Hannele Tanhua Toimeentulotuen menot 2015 / Hannele Tanhua
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2015
Hannele Tanhua & Sirkka Kiuru
Terveydenhuollon menot ja rahoitus 2015
Toimeentulotuki 2012 Ari Virtanen THL.
Esityksen transkriptio:

Toimeentulotuen menot 2012 Hannele Tanhua THL1

Toimeentulotuen menot (vuoden 2012 hinnoin), toimeentulotukea saaneet kotitaloudet ja työttömien määrän vuosikeskiarvo koko maassa vuosina 1990– Toimeentulotuen menot 2012 / Hannele Tanhua

Toimeentulotukea saavien kotitalouksien vuosittainen tukimäärä (käyvin hinnoin, € / kotitalous) maakunnittain 2011– Toimeentulotuen menot 2012 / Hannele Tanhua3

Toimeentulotuen bruttomenojen muutos% aluehallintovirastoittain , 1000 € Toimeentulotuen menot 2012 / Hannele Tanhua4

Toimeentulotuen menot 2012 Toimeentulotuen menot olivat vuonna 2012 yhteensä 703,3 miljoonaa euroa. Vuonna 2011 menot olivat 647,9 miljoonaa euroa. Toimeentulotuen menot lisääntyivät edellisvuodesta reaalisesti 5,6 prosenttia. Vuonna 2012 menojen kasvuun vaikuttivat erityisesti toimeentulotukeen tehdyt korotukset. Toimeentulotuen perusosan korotus vuoden 2012 alusta ei näytä vähentäneen täydentävän ja muun toimeentulotuen menoja. Toimeentulotuen asiakasmäärässä oli vain pientä kasvua. Toimeentulotukea saavia kotitalouksia oli vuonna 2012 arviolta Vuonna 2011 tukea sai noin kotitaloutta. Toimeentulotuen bruttomenoista 89% oli perustoimeentulotukea ja noin 8% täydentävää toimeentulotukea. Muuta toimeentulotukea annettiin noin 3%. Tilastoraportti 12/2013 ( ) Toimeentulotuen menot 2012 / Hannele Tanhua5