Koulutusrakenne 2015 Pohjanmaa.

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO Lahden yliopistokeskus: Helsingin yliopisto Teknillinen korkeakoulu Lappeenrannan teknillinen yliopisto Tampereen teknillinen yliopisto.
Advertisements

Ammatillinen koulutus
Väestönmuutos , maakunnittain
Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla Jyväskylän yliopisto - koko aineisto Jari Penttilä.
POHJANMAA ”Uuden energian Pohjanmaa - Energiaa huippuosaamisesta, monikulttuurisuudesta ja vahvasta yhteisöllisyydestä”.
Liite 2: Tilastotietoa Tampereen kaupunkiseudusta, diat 1-5.
Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Ilkka Valjus.
Toimintaympäristö Muuttajien taustatiedot Leena Salminen Muuttajien taustatiedot julkaistaan verotuksen valmistumisesta johtuen yli kahden.
AlueOnline sisältää n. 600 valmiiksi muokattua ja jatkuvasti päivittyvää tilastollista teemakarttaa ja diagrammia PowerPoint-kuvina Aluejaot: o kunnittain.
Esimerkkejä kuntien erilaisuudesta Lähde: Tilastokeskus PIENINMEDIAANISUURINKOKO MAA Väkiluku Sottunga Helsinki
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu 2014 Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus.
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu 2014 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus.
Yhteishaun pisteytys keväällä 2013 Perusopetuksen suorittaminen hakuvuonna tai esim. kymppiluokan, ammattistartin tai talouskoulun suorittaminen 3p Yleinen.
Diabeteslääkkeiden erityiskorvausoikeudet Kainuussa vuosina : Koulutusryhmien väliset erot vuotiailla Risto Kaikkonen TEROKA
Asuminen.
Prioriteringar i Österbotten
Kehittämissuunnitelma ja ennakointi Päijät-Hämeen ennakointiverkosto
Nuorten siirtymät peruskoulusta toiselle asteelle ja alueellinen hyvinvointi Sanna Ranto ja Pirjo Mattila.
Kuntien lukumäärä 2017 asukasluvun* mukaan
Suhdannekatsaus huhtikuu 2017
Koulutustaso ja osaaminen
Aktuellt om projektfinansiering
Perusasteen jälkeisen tutkinnon suorittaneet kunnittain Turunmaan seutukunnassa 2015 Vuoden 2017 aluerajat Lähde: Tilastokeskus.
Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2015
Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2014
Yritykset 2014 Pohjanmaa.
Tuotanto 2013 Pohjanmaa.
Tilastokeskuksen väestöennuste 2015
Toimipaikat toimialoittain ja henkilökunnan suuruusluokan mukaan Oulun Eteläisen alueella 2017 Vuoden 2017 aluerajat Lähde: Tilastokeskus, Toimipaikkarekisteri.
Aluetilinpidon arvonlisäys Turunmaan seutukunnassa 1975–2014
Työpaikat päätoimialoittain Oulun Eteläisen alueella 2015
Perusasteen jälkeisen tutkinnon suorittaneet Seinäjoella 2000–2016
Yritykset 2015 Pohjanmaa.
Väestönmuutokset 2015 Pohjanmaa.
Lähde: Tilastokeskus/Yritykset
AlueOnline sisältää n. 700 valmiiksi muokattua ja jatkuvasti päivittyvää tilastollista teemakarttaa ja diagrammia PowerPoint-kuvina Aluejaot: kunnittain.
Tutkinnon suorittaneet kunnan asukasluvun mukaan 2016
Yritysten toimipaikat toimialoittain Oulun Eteläisen alueella 2015
Arvonlisäys toimialoittain Oulun Eteläisen alueella 2015*
Elinkeinorakenne Oulun Eteläisen alueella 2013–2015
Työvoiman saatavuus ja tulotaso
Työlliset toimialoittain Oulun Eteläisen alueella 2007–2015
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut
Helsingin ulkomaalaistaustainen väestö vuonna 2017
Maahanmuuttajien työllisyystilanne tilastojen valossa
Aluetilinpidon arvonlisäys Turunmaan seutukunnassa 2000–2016
Väestön koulutusaste kunnittain 2017
Tuotanto Pohjanmaa.
Työvoima 2016 Pohjanmaa.
Väestön ikä- ja sukupuolirakenne 2017
Koulutusrakenne 2016 Pohjanmaa.
Tutkinnon suorittaneet kunnan asukasluvun mukaan 2017
Koulutusrakenne 2017 Pohjanmaa.
Suhdannekatsaus joulukuu 2018
Kuntatalous 2014 Pohjanmaa.
Yritysten toimipaikat toimialoittain Oulun Eteläisen alueella 2016
Väestönmuutokset Oulun Eteläisen alueella 1987–2016
PERUSKOULUNSA PÄÄTTÄVÄT NUORET
Väestönmuutokset 2016 Pohjanmaa.
Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2016
Yritykset 2016 Pohjanmaa.
Tuotanto Pohjanmaa.
Väestönmuutokset 2017 Pohjanmaa.
Väestönmuutokset Ilomantsissa 1990–2017
Työvoima 2015 Pohjanmaa.
Tuotanto Pohjanmaa.
Suhdannekatsaus huhtikuu 2018
Yritykset 2017 Pohjanmaa.
*Sisältää erikoisammattikoulutusasteen Vuoden 2018 aluerajat
Helsingin ulkomaalaistaustainen väestö
Esityksen transkriptio:

Koulutusrakenne 2015 Pohjanmaa

www.obotnia.fi facebook.com/obotnia POHJANMAAN LIITTO www.obotnia.fi facebook.com/obotnia

Korkeintaan perusasteen tutkinnon suorittaneet maakunnittain POHJANMAAN LIITTO www.obotnia.fi facebook.com/obotnia

Keskiasteen tutkinnon suorittaneet maakunnittain POHJANMAAN LIITTO www.obotnia.fi facebook.com/obotnia

Korkea-asteen tutkinnon suorittaneet maakunnittain POHJANMAAN LIITTO www.obotnia.fi facebook.com/obotnia

Väestön koulutusrakenne seutukunnissa POHJANMAAN LIITTO www.obotnia.fi facebook.com/obotnia

Korkea-asteen tutkinnon suorittaneet 2000 - 2015 POHJANMAAN LIITTO www.obotnia.fi facebook.com/obotnia

Keskiasteen tutkinnon suorittaneet POHJANMAAN LIITTO www.obotnia.fi facebook.com/obotnia

www.obotnia.fi facebook.com/obotnia POHJANMAAN LIITTO www.obotnia.fi facebook.com/obotnia