Orjuudesta ja sosiaalisuudesta (Etiikan neljäs kirja)

Esitys aiheesta: "Orjuudesta ja sosiaalisuudesta (Etiikan neljäs kirja)"— Esityksen transkriptio:

1 Orjuudesta ja sosiaalisuudesta (Etiikan neljäs kirja)

2 Neljännen kirjan rakenne
Etiikan neljännessä kirjassa paljastetaan minkälainen elämä on paras ihmiselle ja miten voidaan raivata esteet sen tieltä. Kirjan otsikko kuitenkin kuuluu ”Ihmisten orjuudesta ja heidän affekteistaan”. Tätä aihetta Spinoza käsittelee hiukan neljännen kirjan alussa, mutta paljon laajempi esitys on siitä mikä on hyvää ja mikä pahaa ja mitkä tunteet vaikuttavat näihin asioihin. Lopussa käsitellään vielä ihmisen ideaalia eli ”vapaata ihmistä”. Matkan varrella Spinoza puhuu myös hyveen olemuksesta, sosiaalisuuden hyödyllisyydestä ja valtion alkuperästä. Kirjan lopussa Spinoza tarjoaa vielä yhteenvedon eri teemoista. Neljäs kirja on jonkin verran hajanainen, joten yhteenveto onkin tarpeen.

3 Mikä orjuus? E1d7: substanssin oliona, joka on itsemääräytyvä. Myöhemmin kävi selville, että vain Jumala voi olla täysin itsemääräytyvä, siis riippumaton kaikista muista olioista. Määritelmä ja kolmannen kirjan sisältö avaa portin sille, että ihminen voi olla itsemääräytyvä tiettyyn pisteeseen asti ja siten lähestyä Jumalan olemusta koskaan saavuttamatta sitä. Silloin tällöin toimintamme syy on toisin sanoen meissä itsessämme. Ja tämä on eräänlaista vapautta determinismistä huolimatta. Mutta kuten otsikko ehdottaa, yleisesti ottaen ihmiset ovat passioidensa orjia.

4 Aktiivisuus ja passiivisuus
Me olemme aktiivisia kun mitä tahansa tapahtuu (sisäisesti tai ulkoisesti) jossa me olemme aktiivinen syy (E3d2). Me olemme johonkin adekvaatti syy kun joki seuraa meidän luonnostamme tai olemuksestamme, toisin sanoen meidän pyrkimyksestämme säilyä olemisessamme. Siten tämä seuraus on määräytynyt meidän toimestamme eli me olemme toimineet vapaasti. Siis siinä määrin kuin olemme aktiivisia me voimme olla vapaita. Vastaavasti, siinä määrin kuin me olemme passiivisia, me olemme epävapaita eli orjuudessa. Tässä voidaankin nähdä koko Spinozan etiikan päämäärä – pyrkikää kohti aktiivisuutta, siihen liittyviä affekteja, niin teistä tulee vapaita!

5 Passiot Suurin osa kolmannessa kirjassa keskusteltuista tunteista on luonteeltaan passiivisia (passiot) eli niiden syy on jossakin muussa kuin meissä – me olemme siis muiden syiden määräämiä emmekä itsemääräytyviä. Parhaassa tapauksessa voimme olla tyytyväisiä ja onnellisia, mutta koska kontrolli ei ole meillä vaan muilla mitään takeita onnellisuuden kestävyydestä ei voi olla. Voimme kyllä vaikuttaa asiaan jonkin verran eli meillä on toimintavoimaa, joka on siis voimaa pysyä olemuksessaan. Mutta useimmiten ulkoiset tekijät ovat voimakkaammat kuin tämä toimintavoima ja olemme passioiden jyräämät tunne- elämässämme ja käyttäytymisessämme. Usein emme itse ole edes tietoisia tästä tosiseikasta.

6 Riippuvuus Vaikka meillä on jonkin verran toimintavoimaa ympäristöömme, lopullisessa katsannossa olemme yhden substanssin tiloja. Toisin sanoen olemme jatkuvasti jonkun muun armoilla kuten Spinozan neljännen kirjan ainoassa aksioomassa toteaa: ”Maailmankaikkeudessa ei ole ainoatakaan yksittäistä oliota, jota voimakkaampaa ja vahvempaa ei löytyisi. Jokaiselle annetulle oliolle löytyy toinen sitä voimakkaampi, joka voi tuhota sen.” ”Voima, jolla ihminen säilyy olemassaolossa, on rajallinen ja ulkoisten syiden mahti ylittää sen äärettömästi” (E4p3) ”Jonkun passion tai affektin voima voi ylittää ihmisen muut aktiot tai voiman niin että affekti pitää ihmistä itsepintaisesti otteessaan. ” (E4p6)

7 Pelastuskeinot Neljännen kirjan kohdassa p7 Spinoza alkaa esitellä tapoja, joilla passioiden voimaa meihin voidaan rajoittaa. Tunne on siis siirtymä yksilön toimintavoimassa joko suurempaan tai pienempään. Jos minulla on kipuja tai surullisuutta, voin vaikuttaa vähemmän ympäristööni. Päinvastaisessa tapauksessa, siis kun toimintavoimani ympäristööni lisääntyy, kyseessä on määritelmän mukaan ilon tunne. Tästä seuraa, että voin vaikuttaa tilanteeseen vastakkaisen tunteen avulla. ”Affektia ei voi hillitä eikä kumota muuten kuin vastakkaiselle ja hillittävää affektia vahvemmalla affektilla.” (E4p7) ”Kun mieltä siis koettelee jokin affekti, kohdistuu ruumiiseen samalla vaikutus, joka auttaa tai vähentää sen toimintakykyä. Edelleen, tämän ruumiin vaikutuksen syy antaa sille olemisessaan säilymisen voiman; siksi kyseistä vaikutusta ei pysty hillitsemään eikä kumoamaan muu kuin ruumiillinen syy, joka kohdistuu ruumiiseen vastakkaisella ja voimakkaammalla vaikutuksella.” (E4p7 huomautus)

8 Kaksoisaspektiteoria taas
Vastakkainen tunne tapahtuu ruumiissa eikä mieli vapaasti vaan suuntaudu siihen haluun mikä kiinnostaa. Siis kyse on nimenomaan ruumiin vaikutuksista, jossa toimintavoima vähentyy tai lisääntyy. Silti ruumiin kautta muutoksia tapahtuu myös mielessä, jossa havaittuamme jonkin affektin lisäävään toimintavoimaa mieli antaa sille hyväksyntänsä tai myöntyy siihen eli ”tahtoo” sitä. Kuvittelukyky vaikuttaa meihin voimakkaasti ja saa asiat tavallaan vääristymään. Ensin hän sanoo, että affekti, jonka syyn kuvittelimme meille läsnä olevaksi, on voimakkaampi kuin jos kuvittelisimme ettei se ole läsnä (E4p9). Todistuksessa hän tarkentaa, että koska kuvittelu ilmaisee enemmän ihmisruumiin tilaa kuin todellista ulkoista syytä, affekti on kuvittelua sikäli kuin se ilmaisee ruumiin tilaa. Se tuntuu voimakkaammalta kuin kuvittelemme sen olevan läsnä, esim. suru kuin jos se ei koskisi meitä. Tästä syystä asia, joka on lähitulevaisuudessa tuntuu voimakkaammalta kuin kauempana tulevaisuudessa oleva asia (E4p10).

9 Hyvä, paha ja mielihyvä Aiemmin Spinoza määritteli tiedon hyvästä ja pahasta mielihyväksi ja mielipahaksi siinä määrin kuin olemme niistä tietoisia (E4p8). Toimintavoiman lisääntyminen aiheuttaa meissä mielihyvää ja sen vähentyminen mielipahaa eli surua. Kun olemme tietoisia tästä mielihyvästä tai mielipahasta meillä on tietoa hyvästä ja pahasta. Silti samaan aikaan menossa voi olla muita affektiviisia prosesseja joista en ole tietoisia ja ne ovat usein kuvittelun vaikuttamia ylläkuvatulla tavalla. Nämä eri affektiiviset prosessit voivat olla ristiriidassa keskenään ja tietoinen tieto hyvästä ja pahasta voi tulla muiden affektien jyräämäksi.

10 Akrasia Seurauksena on ilmiö nimeltä akrasia eli heikkotahtoisuus vaikkei Spinozan tietenkään hyväksyisi termiä, sillä hänelle tahto ei ole riippumaton kyky. Spinoza käsittelee ilmiötä kohdassa E4p17: ”Hyvän ja pahan todenmukaisesta tiedostamisesta syntyvä halu, sikäli kuin tämä koskee satunnaisia seikkoja, voi vielä helpommin estyä nykyhetkellä läsnä olevien asioiden haluamisen takia.” Akrasiassa siis tiedämme mikä on tilanteessa hyvä teko, mutta voimakkaiden affektien tai jonkun muun syyn vuoksi valitsemme vähemmän hyvän teon. Tyypillisesti jokin hyvä teko tai päämäärä on tulevaisuudessa, mutta tämänhetkisten kiusausten vuoksi jätämme sen tekemättä.

11 Eritasoiset halut Haluilla on tasoeroja: ”Ilosta syntyvä halu on, muiden tekijöiden pysyessä samoina, voimakkaampaa kuin surusta syntyvä halu.” (E4p18) Siten Spinoza väittää, että asiat ja teot, jotka liittyvät lisääntyvään toimintavoimaan ovat houkuttelevampia kuin ne, jotka vähentävät toimintavoimaa. Neljännen kirjan loppupuoli on nähtävä yrityksenä esitellä ilon johtaman elämän paremmuutta verrattuna surun johtamaan elämään. Siis kun suuntaamme toiminnassamme iloon, olemme tyytyväisiä ja onnellisia. ”Olen nyt lyhyesti selittänyt syyt ihmisen kyvyttömyyteen ja epävakaisuuteen sekä siihen, mikseivät ihmiset seuraa järjen ohjeita. Vielä on osoitettava, mitä järki säätää meidän noudatettavaksemme ja mitkä affektit käyvät yksiin ihmisjärjen sääntöjen kanssa, mitkä taas ovat sille vastakkaisia.” (E4p18 huomautus)

12 Hyve Conatus johtaa meidät pyrkimään niihin päämääriin, jotka lisäävät toimintavoimaamme, siis iloon. Meillä on siis eräänlainen sisäinen vaisto, joka johdattaa meitä oikeaan suuntaan. Kun tässä onnistutaan, saavutetaan toimintavoimaa. Tämä on Spinozan mukaan hyvettä: ”Mitä enemmän kukin pyrkii ja pystyy oman hyötynsä tavoitteluun, toisin sanoen oman olemisensa säilymiseen, sitä enemmän hänessä on hyvettä; ja päinvastoin, sikäli kuin hän laiminlyö omaa hyötyään eli olemisensa säilyttämistä, on hän voimaton.” Pahetta on siis oman toimintavoimansa lisäämisen laiminlyönti. Kohdan E4p20 todistuksessa Spinoza summaa vielä näin: ”Hyve on itse ihmisen kykyä, joka määräytyy yksinomaan ihmisen olemuksesta käsin, toisin sanoen siitä pyrkimyksestä jolla ihminen pyrkii säilymään olemuksessaan.” Hyve liittyy siis olennaisesti conatukseen eli pyrkimykseen säilyttää olemuksensa : ”Kukaan ei voi haluta olla onnellinen, toimia hyvin ja elää hyvin, jos ei samalla halua olla, toimia ja elää, toisin sanoen olla aktuaalisesti olemassa.” (E4p22).

13 Spinozan egoismi Koska tämä pyrkimys on selkeästi egoistinen eli kukin pyrkii itse säilymään olemisessaan, myös Spinozan normatiivisen etiikan perusta on egoistinen. Ihmiset eivät aina tiedä mikä on hyvää, mutta heidän motivaationsa on helppo johtaa olemassa säilymiseen ja siihen liittyvään hyveeseen. Tästä on helppo johtaa se, että hyveellisin ihminen on se, joka pystyy maksimaalisesti pysymään olemisessaan eli hänellä on maksimaalisesti toimintavoimaa ympäristöönsä.

14 Aktiivisuus ja hyve Kohdassa E4p23 Spinoza palaa aktiivisuuteen ja liittää sen hyveeseen. Hyve vaatii adekvaatteja ideoita ja aktiivisuutta: ”Sikäli kuin ihminen määräytyy johonkin toimintoon siitä, että hänellä on epäadekvaatteja ideoita, ei voida ehdottomasti sanoa hänen toimivan hyveen mukaisesti; näin voidaan sanoa vain siinä määrin kuin hän tiedostaa” Toisin sanoen voimme olla aktiivisia ja saavuttaa ilon vain silloin kun toimimme järjen ohjaamana. Vain järjen avulla voidaan tietää mikä on todella hyvää tai pahaa eli mikä oikeasti auttaa meitä säilymään olemisessamme ja lisäämään toimintavoimaamme. Spinoza käyttää termiä tiedostaminen kaikesta mitä kohti pyrimme järjen pohjalta. Tiedostaminen on siis tietoista pyrkimystä hyvää. Kohdassa E4p27 hän sanoo, että ”Emme varmasti tiedä minkään muun olevan hyvää tai pahaa kuin sen, joka todella johtaa tiedostamiseen tai pystyy estämään meitä tiedostamasta.”

15 Conatus ja ymmärrys Spinoza samaistaa pyrkimyksen säilymään olemassa pyrkimykseen ymmärtää. Järjen avulla voidaan ymmärtää toiminnan päämäärät eli sen mikä on hyvää. Vaikka tähän saakka on puhuttu ihmisestä luonnon osana, joka toimii samaan tapaan kuin koppakuoriainen, tässä toiminnan päämääräksi asetetaan tarve ymmärtää niitä päämääriä. Jotkut kommentaattorit ovat kyseenalaistaneet tämän samaistuksen. Ei ole selvää, että pyrkimys säilymään olemassa on sama asia kuin pyrkimys ymmärtää toiminnan päämääriä. Toisaalta Spinozaa voidaan puolustaa sillä, että rationaalinen eläin pystyy usein pärjäämään maailmassa paremmin kuin ei-rationaalinen eläin.

16 Ymmärrys ja Jumala Rationalistina Spinoza ei kuitenkaan tyydy näin puolivillaisiin selityksiin. Spinozan mukaan nimittäin ymmärtäminen on suurin hyvä, ei vain asia joka auttaa siihen pääsemiseen. Tämä taas johtuu siitä, että Spinozan mukaan korkein tieto mihin voidaan päästä on tieto Jumalasta ja siihen voidaan päästä vain ymmärryksen eli järjen avulla. Siksi mielen korkein hyvä on tieto Jumalasta, Jumalan ”ymmärtäminen”: ”Mielen korkein hyvä on tieto Jumalasta ja mielen korkein hyve on Jumalan tiedostaminen” (E4p28) Järjen korkein hyvä on Jumalan tiedostaminen. Tästä nähdään helposti, että toimintamme kannalta parasta on se, joka on järjen mukaista ja affekteja on arvioitava sen mukaan.

17 Sosiaalinen elämä Spinoza siirtyy neljännessä kirjassa keskustelemaan sosiaalisesta elämästä. ”Mikään yksittäisolio, jonka luonto eroaa täysin meidän luonnostamme, ei pysty auttamaan eikä estämään meidän toimintakykyämme; eikä yleensäkään mikään olio voi olla meille hyvä tai paha, jollei sillä ole jotain yhteistä meidän kanssamme.” (E4p29)

18 Yhteneväiset oliot Olio, joka on täysin erilainen kuin me ei ole meille sen enempää hyvä kuin paha. Mutta mitä enemmän jokin toinen olio on samanlainen kuin me, sen parempi se meidän kannaltamme on. ”Mitä enemmän jokin olio on yhteneväinen luontomme kanssa, sitä hyödyllisempi se on meille, eli suuremmassa määrin hyvä, ja vastaavasti mitä hyödyllisempi jokin olio meille on, sitä enemmän se on yhtenväinen luontomme kanssa. ” (E4p31 korollaari) Me olemme ihmisiä: on siis selvä, että ne oliot, jotka ovat eniten yhteneviä luontomme kanssa ovat myös ihmisiä. Mutta tämä ei silti ole ihan yksinkertaista. Nimittäin jos toiset ihmiset ovat passioiden vaikutuksen alaisena, he eivät ole yhteensopivia meidän kanssamme eli he eivät ole luontonsa puolesta yhteneväisiä, sillä esimerkiksi ollessaan surullisia ihmisten toimintavoima ja tiedostuskyky laskee ja he vajoavat hierarkiassa alaspäin.

19 Passiot ja ihmiset ”Ihmiset voivat olla luonnostaan yhteensopimattomia, sikäli kun heitä vaivaavat affektit, jotka ovat passioita, ja samoin on yksi ja sama ihminen ailahteleva ja epävakaa” (E4p33) Passioiden ajamina ihmiset voivat jopa käydä toisiaan vastaan (E4p34), esimerkiksi olleessaan toisillee kateellisia. ”Joku ihminen, esimerkiksi Pekka, voi olla syynä siihen, että Paavo kokee surua, siksi että hänessä on jotain mikä muistuttaa Paavon vihaamaa asiaa, tai siksi että Pekka yksinään omistaa jonkun asian, jota Paavokin rakastaa, tai jostain muusta syystä. Tästä puolestaan seuraa, että Paavo vihaa Pekkaa; edelleen tästä seuraa helposti, että Pekka vastavuoroisesti vihaa Paavoa ja molemmat siis pyrkivät tuottamaan toisilleen pahaa. ” (E4p34 todistus) Silloin kun ihmiset eivät ole passioiden ohjaamia, he ovat keskenään yhteensopivia. Kohdassa E4p35 Spinoza sanoo, että vain silloin kun ihmiset elävät järjen ohjauksessa, ovat he aina luonnostaan välttämättä yhteneväisiä. Toisin sanoen aktiiviset, hyveelliset ihmiset viihtyvät toistensa seurassa. Samasta syystä meille itsellemme mikään ei ole niin hyödyllistä kuin toinen ihminen, joka on järjen ohjaama

20 Hyve ja yhteinen hyvä ”Kunkin ihmisen ajaessa mahdollisimman paljon omaa etuaan ovat ihmiset suurimmassa määrin toisilleen hyödyksi…ihmiset ovat luonnoltaan eniten yhteneväisiä eläessään järjen ohjaamina. Siis ihmiset ovat toisilleen hyödyllisempia etsiessään kukin omaa etuaan.” (E4p35, toinen korollaari) Toisin sanoen, egoistiset motiivit koituvat kaikkien parhaaksi. Ajatus on edellä aikaansa.

21 Yhteiskuntasopimus ”Kokemus kuitenkin osoittaa, että ihmiset voivat paljon helpommin hankkia tarvitsemansa keskinäisellä avunannolla, ja vain yhtynein voimin he saattavat torjua kaikkialla uhkaavat vaarat…” (E4p35 huomautus) Siten Spinoza haluaa rohkaista kaikkia etsimään hyvettä ja etsimään järjenmukaista elämää. Yhteisvoimin maailmasta tulee parempi ja koska mielen korkein hyve on tuntea Jumala, todellinen kuva maailmasta vapauttaa ihmiset turhista kuvitteluista jotka vain lisäävät passioiden voimaa. Tässä huomautuksessa on myös selvä Hobbesin vaikutus. Järjen valaisemat ihmiset voivat yhdistää voimansa ja solmia yhteiskuntasopimuksen, jolla turhat riidat lopetetaan ja eletään yhteisen järjen valossa, joka kertoo meille, että yhteistyö on voimaa ja että toisen järjen ohjaamaan ihmiseen voi luottaa. Mitä enemmän Jumalan tiedostaa, sitä enemmän haluaa itseään kohdanneen hyvän kohtaavan myös muita (E4p37).

22 Pelote Aina löytyy silti passioiden riivaamia ihmisiä. Heillä on kyky järjen ohjaamaan elämään sillä se on mahdollista kaikille ihmisille, mutta heidän on pystyttyvä pääsemään eroon vahingollisista affekteista. ”Mutta kun ihmiset kerran ovat affektien alaisia, epävakaita ja ailahtelevia, niin miten käy päinsä että he takaavat toistensa turvallisuuden ja luottavat toisiinsa? …mitään affektia ei voi hillitä muuten kuin voimakkaammalla ja hillittävään nähden vastakkaiselle affektilla…ja itse kukin pidättäytyy vahingon tuottamisesta suuremman vahingon pelosta. ..Yhteisöllä … on valta määritellä yleiset elämisen säännöt, säätää lakeja ja turvata niiden noudattaminen – ei järkeen vetoamalla, kun järki kerran ei kykene hillitsemään affekteja, vaan pelotteiden avulla.” (E4p37 huomautus II) Yhteisö voi siis asettaa sääntöjä, joissa rangaistaan niitä, jotka eivät kykene järjenmukaiseen toimintaan. Näin ei voisi olla luonnontilassa, jossa kukin ajaa vain puhtaasti omaa etuaan. Spinozan ajatus tässä on siis se, että ne voimakkaat negatiiviset affektit, jotka voittavat järjenmukaisen elämän korvataan valtion toimesta toisilla eli pelolla rangaistuksesta. Ei ole aivan selvää miten tämä auttaa näitä ihmisparkoja tavoittelemaan iloa, mutta ilmeisesti tarkoitus on pikemminkin ennalta-ehkäisevä kuin seuraus pahoista teoista. Voimme silti määrätyä samoihin päämääriin myös järjen perusteella, jolloin lopputulos on varmempi (E4p59).

23 Tunteiden hyödyllisyyden arviointi
Neljänen kirjan loppupuolella (E4p41 alkaen) on laaja osuus, jossa arvioidaan eri tunteiden hyödyllisyyttä järjenmukaiselle elämälle ja myös sosiaaliselle elämälle. ”Hyödyllisiä ovat ne seikat, jotka edesauttavat ihmisten yleistä yhteisöllisyyttä tai jotka saavat ihmiset elämään sovussa keskenään; kääntäen taas pahoja ne, jotka tuovat yhteiskuntaan eripuraa.” (E4p40) Siten ilo on hyvää, suru pahaa (Ep4p41), hilpeys on aina hyvää ja raskasmielisyys pahaa (E4p42) jne. Spinoza korostaa positiivisten tunteiden hyödyllisyyttä kun taas negatiivisia tunteita on vältettävä.

24 Ilon merkitys ”Pilkallisuuden (jonka sanoin korollaarissa I olevan pahaa) ja naurun välille teen suuren eron. Sillä nauru on, kuten leikinlaskukin, puhdasta iloa ja näin siis sinänsä hyvää, kunhan ei käy liialliseksi. Todellakin vain synkkä ja murheellinen taikausko voi kieltää hauskanpidon. Miksi raskasmielisyyttä ei olisi lupa karkottaa samalla lailla kuin nälkä ja jano tyydytetään?” (E4p45, huomautus) ”Mitä enemmän olemme ilon vallassa, sitä suurempaan täydellisyyteen siirrymme, toisin sanoen, osallistumme välttämättä sitä enemmän jumalliseen luontoon…viisaan miehen sopii, näin väitän, virkistäytyä ja vahvistaa itseään kohtuullisesti hyvällä ruualla ja juomalla, samoin tuoksuilla, vihreiden kasvien sulolla, koruilla, musiikilla, ruumiinharjoituksilla, teatterilla ja muulla vastaavalla, joista jokainen voi nauttia tuottamatta toisille haittaa.” (E4p45, huomautus)

25 Vapaus ”Vapaa ihminen ei ajattele mitään niin vähän kuin kuolemaa, eikä hänen viisautensa ole kuoleman, vaan elämän pohdiskelua” (E4p67) Vapaus=ihminen on itse oman toimintansa adekvaatti syy. Mitä riippumattomampi ihminen on affekteista, sitä vapaampi hän on, sillä sitä enemmän hän määrää itsestään. Kyse on kuitenkin suhteellisesta vapaudesta, sillä vain Jumala voi olla todella vapaa, siis täysin riippumaton. Tälläinen vapaa ihminen löytää ilonsa elämänsä mietiskelemisestä, sillä sitä hallitsevat positiiviset tunteet. Vapaalle ihmiselle on myös tärkeää elää yhteisössä: ”Järjen ohjaama ihminen on vapaampi valtiossa, missä hän elää yhteisen päätöksen mukaisesti, kuin yksinäisyydessä, missä hän ei tottele muita kuin itseään.” (E4p73).