Lataa esitys
Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota
1
Yhdysvallat laajenee länteen
2
Eurooppalaiset ja intiaanit kohtaavat ensi kerran
Ensimmäiset kontaktit Pohjois-Amerikan intiaaniväestön ja eurooppalaisperäisten siirtolaisten välillä itärannikolla 1500-luvun lopussa Alussa elivät rauhallista rinnakkaiseloa Siirtolaismäärän kasvaessa kiistoja maasta Siirtolaisten mukanaan tuomat taudit ja alkoholi vaikuttivat intiaaneihin tuhoisasti.
3
Yhdysvaltain itsenäistyminen
Itsenäistyi Iso-Britanniaa vastaan käydyn sodan jälkeen 1776 liittovaltio, jota hallitsi presidentti ja kongressi Yhdysvallat laajentui länteen sotimalla, kauppoja tekemällä ja neuvottelemalla sopimuksia.
4
Villi länsi Villi länsi tarkoittaa aluetta, jossa lakien noudattamista ei kyetty valvomaan. 1800-luvulla Kalliovuorten länsipuolisilla alueilla. Tunnettu ajanjakso tiedostusvälineiden ja viihteen ansiosta. Intiaanit väistymään eurooppalaisperäisten asutuksen tieltä sopimuksista huolimatta Intiaanisodat=pari sataa yhteenottoa USA:n armeijan ja intiaanien välillä 1800-luvun loppupuolella. Pisimpään vastarintaa tekivät Apachet Päätyivät Wounded Kneen verilöytyyn 1890 Intiaaneille osoitettiin reservaatit alueilta, jotka eivät muille kelvanneet.
Samankaltaiset esitykset
© 2023 SlidePlayer.fi Inc.
All rights reserved.