Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

KUOPION KAUPUNGINKIRJASTO

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "KUOPION KAUPUNGINKIRJASTO"— Esityksen transkriptio:

1

2 KUOPION KAUPUNGINKIRJASTO
TOIMINTAKERTOMUS 2018

3  Kuopion kaupunginkirjastossa 140 000 käyntiä enemmän kuin edellisenä vuonna
Kuopion kaupunginkirjaston toimipisteissä oli miltei. 1,4 miljoonaa asiakaskäyntiä vuoden 2018 aikana. Se tarkoittaa sitä, että asiakkaat tekivät miltei kertaa edellistä vuotta useammin päätöksen tulla kirjastoon. Ja parina edellisenä vuonnakin käynnit ovat jo aiemmin lisääntyneet. Kirjastostamme on siis tullut hyvin vilkas kohtaamispaikka. Pääkirjastolla oli yli käyntiä, kirjastoautoissa yli käyntiä ja lähikirjastoissa yli käyntiä vuoden 2018 aikana. Kaupunginkirjaston tapahtumissa ja opastuksissa vieraili noin ihmistä. Tapahtumamuotoina olivat opetustuntien lisäksi mm. Uusina tapahtumina oli mm. erilaiset lukupiirit eri teemoilla, Kirja eläväksi! –tapahtumasarja, neulekahvilat, kielikahvilat, satutuokiot, nukketeatteri, pelitapahtumat jne. Mediakasvatusta järjestettiin kouluille ja varhaiskasvatukselle. Kirjaston pop up –toimintaa tehtiin henkilökunnan, kirjastofillarin ja lukukoira Sylvin voimin. Vuoden 2018 alusta Kuopion kaupunginkirjasto aloitti OKM:n rahoittaman ja kirjastolaissa säädetyn alueellisen kehittämistehtävän. Alueellista kehittämistehtävää koordinoi lähipalvelu- ja aluepäällikkö ja sitä hoitaa kolme informaatikkoa ja kirjastosihteeri. Työhön kuuluu Savon alueen kirjastojen henkilökunnan osaamisen kehittämien ja asiantuntija-apu alueen vankiloiden kirjastoihin. Alueellinen kehittämistehtävä lähti käyntiin napakasti, AKE-työn tekijät kiersivät alueen kirjastot (61 kpl) ja järjestivät monenlaista koulutusta ja verkostoitumistilaisuuksia osaamistarvekartoituksen ja suunnittelutyöryhmän työn pohjalta. Vankilakirjastotyö aloitettiin Kuopion vankilasta. Ministeriön vuosittaisessa neuvottelussa Kuopio sai hyvää palautetta tehtävän tekemisestä.    Kirjastotyön painopisteet ovat yhä enemmän muuttuneet ohjaavaan, opettavaan ja neuvovaan suuntaan. Tämä on huomioitu palvelutiskien uusimisena pienemmiksi ja koko henkilökunnan osaamisen kehittämisenä. Alueellinen kehittämistehtävä ja sen tarjoamat osaamisen kehittämisen menetelmät ovat olleet hyvänä apuna myös Kuopion, niin kuin koko Savon kirjastojen henkilökunnan osaamisen lisäämiselle. Myös hankkeet ovat osaltaan kehittäneet kirjastoa. Vuoden 2018 aikana oli meneillään useita hankkeita: Monikulttuurista kirjastoa etsimässä, Lukuloikkia Savossa, Itä-Suomen kirjastojen suunta ja lukemisen edistämisen hankkeita. Kokonaisuudessaan vuosi 2018 oli Kuopion kaupunginkirjastolle ja sen asiakkaille hyvä vuosi – kirjastomme on kehittymässä ketterästi oppivaksi organisaatioksi – asiakkaiden parhaaksi! Kiitos erinomaiselle henkilökunnalle! Kirjastotoimenjohtaja Päivi Savinainen

4 Kuopion kaupunginkirjaston toimipisteet
Pääkirjasto Juankosken lähikirjasto Jynkän lähikirjasto (omatoimimahdollisuus ) Kaavin lähikirjasto Karttulan lähikirjasto (omatoimimahdollisuus ) Kurkimäen lähikirjasto Maaningan lähikirjasto Neulamäen lähikirjasto Nilsiän lähikirjasto (omatoimimahdollisuus ) Puijonlaakson lähikirjasto Pyörön lähikirjasto Riistaveden lähikirjasto Tuusniemen lähikirjasto Vehmersalmen lähikirjasto Kirjastoauto Aulis Kirjastoauto Elina Koillis-Savon kirjastoauto Niuvanniemen potilaskirjasto

5

6 Lainat v. 2018

7

8

9

10

11

12 Kirjaston talous vv. 2016 – 2018 Kirjaston menojen jakautuminen 2016
2017 2018 % Aineiston hankintamenot: kirjat, lehdet, AV-aineistot 10,5 11,2 Henkilöstömenot 53,2 51,3 51,4 Huoneistomenot 25,5 26,4 25,8 ATK-kulut 5,8 6,1 Muut menot (mm. kirjastoauto) 5,0 Menot yhteensä (brutto) 100 % Kirjaston tulot * * Nettomenot (*)Juankosken ostopalvelusopimus kirjastopalvelujen osalta päättyi v.2016 lopussa. Kuntaliitos Kuopioon v.2017 alussa.


Lataa ppt "KUOPION KAUPUNGINKIRJASTO"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google