Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Maaesittely Kolmen hengen ryhmätyö

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Maaesittely Kolmen hengen ryhmätyö"— Esityksen transkriptio:

1 Maaesittely Kolmen hengen ryhmätyö
Selvittäkää oppikirjan ja muiden lähteiden avulla pääpiirteet valitsemastanne maasta tai alueesta 1800-luvulta 2000-luvulle. Pääpaino on ja 2000-luvuissa. Selvittäkää taustan vuoksi myös 1800-lukua. Tavoitteena on hahmottaa poliittisia ja taloudellisia kehityslinjoja sekä maan asemaa kansainvälisessä politiikassa. Lisäksi seuratkaa sanomalehdistä kyseisen maahan tai alueeseen liittyvää uutisointia. Liittäkää löytämänne uutiset/artikkelit työhönne.

2 Maaesittely Kiinnittäkää erityisesti huomiota seuraaviin vaiheisiin:
aika ennen ensimmäistä maailmansotaa ensimmäinen maailmansota sotien välinen aika toinen maailmansota kylmä sota ja nykypäivä Työ tehdään kirjallisesti ja ladataan kurssin PedaNet-sivustolle. Tavoitepituus on noin 1-2 sivua

3 Maaesittely Esitelmissä käsitellyistä maista tulee kokeeseen jokin kysymys. Esimerkiksi: Valitse kaksi maaesittelyissä ollutta valtiota ja selvitä niiden vaiheet kylmän sodan aikana


Lataa ppt "Maaesittely Kolmen hengen ryhmätyö"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google