Olympiakomitea - liikunnan aluejärjestöt - varsinaista toimintaa toteuttavat tahot 8.1.2017.

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
Urheiluseura vuodesta 1947
Advertisements

Jyväskylä Keski-Suomen aamu- ja iltapäivätoiminnan ja koulun kerhotoiminnan kehittämisverkoston kokoontuminen.
Vammaispalveluiden innovaatio- ja kehittämiskeskus -konsepti Jarno Tuimala, Anne Laakso
Innostaa, uudistaa ja yhdistää. Annetaan jokaisella lapselle mahdollisuus…
nuorisotyöntekijänä koulussa joka päivä
Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun –hanke, Helsinki
Kyläsuunnittelumalli
Tutkintojen perusteet I II III I-tason tutkinto väh 50 h opintokokonaisuus Korkeakoulututkinnot Ammatilliset tutkinnot Laji- /toimialatutkinto suoritettu.
Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 2011 Monikulttuurisuustyöpaja
ESIOPPILAASTA KOULULAISEKSI
TURUN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIKUMPPANUUS TAUSTAA Turun koulut liikkeelle – hankkeen myötä syntynyt innovatiivinen kumppanuus koulujen ja kaupungin.
”Mitä meillä jo on tehty”! Mitä ja miten haluamme jatkossa tehdä yhdessä (ja erikseen?) Valitut Jatkotoimenpiteet – toimintasuunnitelma 2015 – 2017 Yhteinen.
Kuukausi-rock Tammi-, helmi-, maalis-, huhti-, touko-, kesäkuu,
MITÄ TAPAHTUU 6. LUOKALLA? Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Luokanopettajat täyttävät.
1 Suomen Numerot Numpac Oy Numeronsiirtotilastot
OK-Consultancy 1 Kylien kehittäminen Kuntien rooli.
LÄHILIIKUNTA TUTUKSI – HANKE Kohderyhmä: Lapset ja nuoret, perheet Kohdealue: Kuopion kaupunki, lähiliikunta-alueet Taustakuvaus / Lähtökohdat Taustalla.
Helmikuu NIVELVAIHE YLÄKOULUSTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN / AMMATTILUKIOON/ JATKO-OPINTOIHIN JA TYÖELÄMÄÄN TAVOITTEENA: ”Onnistunut, yhteistyössä toteutettu.
Liikunnallisen harrastus-/kerhotoiminnan (seura-koulu –yhteistyön) käynnistäminen Esimerkki prosessista.
Soveltaen taitavaksi.
Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 FC Reipas C14 musta -03 syntyneet
Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat
KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄKERHO
ABISTA YLIOPPILAS AIKATAULUJA.
Koulu-kirjasto-yhteistyön vuosikello
Henkilöstö- ja työllisyysjaosto
Suomen Numerot Numpac Oy Numeronsiirtotilastot
Tammikuu 2010 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI
Turvallisuuskävelyt 2017 Tammikuu 2017
Vuosikellon otsikko Tekstiä tähän Tekstiä
Tammikuu Joulukuu Helmikuu Marraskuu LUKUVUOSI Maaliskuu
Tammikuu Joulukuu Marraskuu Helmikuu Lokakuu LUKUVUOSI
Tammikuu Joulukuu Marraskuu Helmikuu Lokakuu LUKUVUOSI
Suomi toisena kielenä opetuksen (S2) vuosiympyrä
Koulu alkaa klo 9.00.
Kodin ja oppilaitoksen välinen yhteistyö
Tammikuu Joulukuu Marraskuu Helmikuu Lokakuu LUKUVUOSI
Esiopetuksen vuosiympyrä
Tammikuu 2010 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI
Ohjeita ja huomioita tämän slide-setin käytöstä
Suomen Numerot NUMPAC Oy Numeronsiirtotilastot
Saattajien tapaaminen
Tammikuu 2010 SUNNUNTAI MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI
Tammikuu Joulukuu Helmikuu Marraskuu LUKUVUOSI Maaliskuu
Katsomuskasvatuksen suunnittelun ja koulutuksen vuosikello
VTK Vuosikello 2016.
VTK vuosikello vuodelle 2017
Laadunhallintajärjestelmän kehittäminen Amistossa
Oulun kaupungin ammattiosaston vuosikello 2018
Suomen Numerot NUMPAC Oy Numeronsiirtotilastot
Yhteisvastuukeräyksestä
Lautakuntien käyttösuunnitelmat
Nokian kaupungin liikuntapalvelut
Toiminnan suunnittelu TSPK tavoite
Selvityksen aikataulu ja alustava työsuunnitelma sekä organisointi
F.C. KASIYSI ESPOO VUOSIKELLO 2018
Elokuu 2009 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI
Tammikuu Joulukuu Helmikuu Marraskuu Maaliskuu Lokakuu Huhtikuu
Suomen Numerot NUMPAC Oy Numeronsiirtotilastot
Voit tulostaa tämän mallin ja käyttää sitä seinäkalenterina
kirjaston toiminnan- ohjausprosessi
VUOSIKELLO 2019 Juankosken pitäjäraati
VUOSIKELLO 2019 Maaningan pitäjäraati
Suomen Numerot NUMPAC Oy Numeronsiirtotilastot
Perhekeskustoiminnan työpaja
Marttayhdistyksen vuosikello
Päijät-Hämeen Salibandyseura ry
RUOKAKASVATUKSEN VUOSIKELLO
Osallisuudesta Tanja Räty.
Esityksen transkriptio:

olympiakomitea - liikunnan aluejärjestöt - varsinaista toimintaa toteuttavat tahot 8.1.2017

Miksi? Valon tekemän kerhotoiminnan kartoituksen perusteella (2016) koulujen yhteydessä järjestettävä kerhotoiminta tavoittaa alle 20% lapsista (ala- ja yläkoulu). Samaa kertoo Liitu-tutkimus (2016) jonka mukaan n. 22% lapsista on kerhotoiminnan parissa. Lasten Liike iltapäivätoiminta vastaa tärkeään haasteeseen mahdollistaa liikunta luontevaksi osaksi koulupäivää ja luoda paikallisesti yhteistyön toimintakulttuuria eri tahojen toimijoille: koulut, seurat, yhdistykset, kodit, kunta, lasten hyvinvoinnin edistämiseksi.

-Lasten Liike iltapäivissä liikunta on väline alakoululaisten yhteisöllisyyden, viihtymisen ja hyvinvoinnin lisäämiseen. Lasten Liike iltapäivillä halutaan tuoda lapsille harrastus- mahdollisuus lähelle lasten omaa elinpiiriä valmiiksi tuttuun ja turvalliseen ympäristöön.   -Lasten Liike iltapäivätoiminta on avointa kaikille lapsille. Erityisiä lajitaitoja ei tarvita ja toimintaan tavoitellaan erityisesti lapsia, joilla ei vielä ole liikunta- tai urheiluharrastusta.  

Kuka voi hakea tukea? *Paikallisesti toimiva urheiluseura (ry) *Jokin muu paikallinen yhdistys (ry), esim. 4H, vanhempainyhdistys, MLL:n paikallisyhdistys *Jokin muu paikallinen 3.sektorin toimija (esim. seurakunta) *Tai edellä mainitut tahot yhdessä

Minkälaista tukea? Ohjaajat Välineet Lasten Liike iltapäivät tuella halutaan kehittää 1.Olemassa olevaa toimintaa esim. ohjaajien koulutuksen tai parempien/uusien välineiden muodossa. 2. Uutta harrastustoimintaa sinne missä sitä tarvitaan ja on kysyntää sekä toteuttajia. Koulutus Muu tuki

VUOSIKELLO 2017 Lasten Liike iltapäivät 13 Aluekohtainen seuranta Paikkakuntakohtaisesti (alueet), Korvausten maksu loka-marraskuussa (OK) 1 Toiminnan suunnittelua paikkakunnista päättäminen missä ensi aallossa toimintaa käynnistetään (alueet) Kerhotoiminnan työkalun suunnittelu käynnistyy (OK) 12 Tarvittaessa: kevään haku Lokakuu (alueet, OK) 2 Tiedottaminen Lasten Liike paikkakunnista & etenemisestä Paikkakuntien seuroille ja yhdistyksille (lajiliitot, alueet, OK) 11 Toiminta alkaa Elo-syyskuussa (toteuttajatahot) Tammikuu Helmikuu Maalis- & huhtikuu Toukokuu Kesä- & Heinäkuu Elokuu Syyskuu-Joulukuu 10 Viestintä kouluille ja koulukohtainen sopiminen (toteuttajatahot) 3 Paikalliset/alueelliset tapaamiset Mitä tavoitellaan, miten eri tahot voivat olla mukana, tiedot käytännön prosessin etenemisestä (alueet/OK)  9 Ohjaajien koulutukset Paikkakuntakohtaisesti (alueet) Korvaukset koulutuksista alueille (OK) 4 Potentiaalisten toteuttajatahojen sparraus ja mentorointi, avustaminen koulujen/kuntien kanssa käytävissä neuvotteluissa (alueet) 8 Kerhojen perustaminen kerhotoiminnan työkaluun (toteuttajatahot) 5 Haku auki Maaliskuu – huhtikuun puoliväli. Aluekohtainen nettilomake (OK/alueet) 7 Toiminnan suunnittelu Ohjaajien rekrytointi, sisällön rakentaminen, sopimusten palauttaminen (toteuttajatahot) 6 Tuen saajat julki Saajien informointi (alueet) Koulujen kontaktointi (toteuttajatahot) Sopimukset (OK, alueet, toteuttajatahot)

Aluejärjestöt Aluejärjestöt ovat tärkeässä roolissa alueellisesti/paikallisesti. He viestivät toiminnasta ja saattavat paikallisia toimijoita yhteen (koulut, paikalliset urheiluseurat, kunnat ja kuntien kerhokoordinaattorit ja muut paikalliset yhdistykset). He sparraavat toteuttajatahojen toiminnan suunnittelussa sekä päättävät paikallisesti tuen saajista. Aluejärjestöt toteuttavat tarvittavat koulutukset ohjaajille ja muille varsinaista toimintaa toteuttaville tahoille. Toimintaa järjestävät tahot Toimintaa voivat järjestää esim. paikalliset urheiluseurat tai muut paikalliset yhdistykset. Suositeltavaa on, että eri tahot toteuttavat toimintaa yhteistyössä toisten tahojen kanssa. Toimintaa järjestävät tahot hakevat tukirahaa toimintaan liikunnan aluejärjestöjen kautta ja sitoutuvat toteuttamaan toimintaa sille määriteltyjen kriteerien puitteissa ja ilmoitetun suunnitelman mukaan.

Koulut Hyvä lähtökohta on, että kerhotoiminta kirjataan koulujen toimintasuunnitelmaan.

Jos kiinnostuit Ota yhteyttä joonas.kivinen@kepli.fi tai samu.martinmaki@kepli.fi Käy antamassa yhteystietosi http://www.sport.fi/koulu/harrastaminen-koulussa--2/toiminnan- mallit/lasten-liike-liikunnallinen-iltapaiva Raision malli http://www.sport.fi/koulu/harrastaminen-koulussa-- 2/toiminnan-aloittaminen/raision-malli