Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Väestö ja väestön muutokset Tampere Kaupunkiseudun kunnat

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Väestö ja väestön muutokset Tampere Kaupunkiseudun kunnat"— Esityksen transkriptio:

1 Väestö ja väestön muutokset Tampere Kaupunkiseudun kunnat
Leena Salminen

2 Väkiluvun kasvu jatkuu ennätyslukemissa
Tampereen väkiluku oli asukasta. Kasvua vuoden aikana oli henkilöä, mikä on selvästi 2010-luvun keskikasvua ( as.) suurempaa. Kasvu on jatkunut reippaana jo kolme vuotta: vuonna 2012 se nousi jo lähes luvun ennätyslukemiin (v as. ), kunnes vuonna 2013 ennätys rikottiin kirkkaasti väestönkasvun ylittäessä asukasta. Aiemmin vain vuosina kotikuntalain muutoksen myötä on kasvu yltänyt yli asukkaan. Vuonna 2014 syntyi uutta tamperelaista, mikä on hieman enemmän kuin edellisenä vuonna. Syntyvyys kasvoi 2000-luvun alkupuolelta tasaisesti, kunnes vuosina 2013 ja 2014 se väheni noin 100 lapsella. Ennätysvuosi on edelleen 2012, jolloin syntyi vauvaa. Näissä luvuissa ollaan aiemmin oltu vain 1960-luvulla. Kuolleiden määrä, 1 913, nousi vuonna 2014 uudelle sataluvulle. Kuolleita oli yli 60 enemmän kuin edellisinä vuosina. . Lähes 80 prosenttia kasvusta oli seurausta muuttovoitosta. Muuttovoitto oli asukasta, joten ei ylletty vuoden 2013 ennätykselliseen lähes henkilön muuttovoittoon. Määrä oli kuitenkin selvästi enemmän kuin vuonna 2012, jolloin se oli henkilöä. Vaikka lähtömuutto vilkastuikin edellisestä vuodesta , on edelleen lähtömuuttajia useita satoja vähemmän kuin vuosina 2011 ja Tulomuutto kasvoi vajaalla sadalla henkilöllä. Kuntien välisen muutos osuus muuttovoitosta oli 74 prosenttia (1 488 henkilöä) ja maahanmuuton osuus 26 prosenttia (532 henkilöä). Tampereelle muutti vain hieman vähemmän asukkaita mutta lähtömuutto väheni asukkaalla. Heikko työllisyystilanne vaikeuttaa selvästi edelleen i vastavalmistuneiden työllistymistä ja vähentää työn perässä muuttoja muualle Suomeen. Samalla epävarmuus työ- ja asuntomarkkinoilla hidastaa lapsiperheiden muuttoja etenkin naapurikuntiin. Tampereen kaupunkiseudun väkiluku joulukuun 2014 lopussa oli asukasta, mikä on (1,2 %) asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Tampereen osuus kaupunkiseudun väestönkasvusta pysyi poikkeuksin suurena, yli 60 prosentin. Kaupunkiseudun kunnista suhteellisesti eniten kasvoi Lempäälä, lähes 2 prosenttia. Myös Pirkkala, Ylöjärvi ja Tampere ylitti prosentin kasvun. Oriveden väkiluiku pieneni. Leena Salminen

3 Dialuettelo Dia 4 Tampereen väestö 1991–2013
Dia 5 Väestönmuutokset 1985–2013 Dia 6 Syntyneet ja kuolleet 1975–2013* Dia 7 Muuttoliike * Dia 8 Tampereen ja kaupunkiseudun väestönkasvu 1991–2013 Dia 9 Tampereen kaupunkiseudun väkiluku Leena Salminen

4 Väestö 1991–2014 31.12. Väkiluku Väkiluvun lisäys Kasvu-prosentti 1991
1 237 0,7 1992 1 062 0,6 1993 1 290 1994 3 102 1,8 1995 3 491 1,9 1996 3 284 1997 2 700 1,5 1998 2 528 1,3 1999 1 920 1,0 2000 2 294 1,2 2001 2 306 2002 2 049 2003 1 143 2004 1 966 2005 1 405 2006 2 031 2007 2008 2009 1 498 1 686 1 955 0,8 0,9 2010 2011 1 710 1 951 2012 2013 2014 2 253 3 025 2 588 1,4 Lähde: Tilastokeskus Leena Salminen

5 Väestönmuutokset 1985–2014 Vuosi 2014 (vertailuvuosi 2013)
Väkiluku henkilöä ( ). Väestönkasvu henkilöä (3 025). Syntyneitä lapsia (2 473) Kuolleita (1 850) Syntyneiden enemmyys 573 (623). Kuntien välinen nettomuutto henkilöä (1 690). Maahanmuutto 532 henkilöä (676). Nettomuuttovoitto henkilöä (2 366). Kunnan sisäinen muutto 2014: XXXXX Nettomuutto Syntyneiden enemmyys Lähde: Tilastokeskus Leena Salminen

6 Syntyneet ja kuolleet 1975–2014
Lähde: Tilastokeskus Leena Salminen

7 Muuttoliike 1995–2014 Lähde: Tilastokeskus Leena Salminen

8 Tampereen ja kaupunkiseudun kehyskuntien väestönkasvu 1992–2014
Kehyskunnat Tampere Lähde: Tilastokeskus Leena Salminen

9 Kaupunkiseudun kuntien väkiluvut 31.12.2014
Kunta Asukasmäärä Kangasala 30 471 Lempäälä 22 233 Nokia 32 847 Orivesi 9 579 Pirkkala 18 689 Tampere Vesilahti 4 492 Ylöjärvi 32 260 Yhteensä Lähde: Tilastokeskus Leena Salminen


Lataa ppt "Väestö ja väestön muutokset Tampere Kaupunkiseudun kunnat"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google