Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

OSALLISTUMISTAVAT JOENSUUN KAUPUNGISSA 1. ÄÄNESTÄMINEN KUNNALLISVAALEISSA Kunnallisvaaleissa valitaan kaupunginvaltuusto neljäksi vuodeksi Vaalit ovat.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "OSALLISTUMISTAVAT JOENSUUN KAUPUNGISSA 1. ÄÄNESTÄMINEN KUNNALLISVAALEISSA Kunnallisvaaleissa valitaan kaupunginvaltuusto neljäksi vuodeksi Vaalit ovat."— Esityksen transkriptio:

1

2 OSALLISTUMISTAVAT JOENSUUN KAUPUNGISSA

3 1. ÄÄNESTÄMINEN KUNNALLISVAALEISSA Kunnallisvaaleissa valitaan kaupunginvaltuusto neljäksi vuodeksi Vaalit ovat välittömät, salaiset ja suhteelliset Äänioikeus on: Suomen sekä muun Euroopan unionin jäsenvaltion, Islannin ja Norjan kansalaisella, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta ja jonka kotikunta Joensuu on

4 ÄÄNESTÄMINEN KUNNALLISVAALEISSA myös muulla edellä mainitut ehdot täyttävällä ulkomaalaisella, jos hänellä on ollut kotikunta Suomessa kahden vuoden ajan kaikilla äänioikeutetuilla on yhtäläinen äänioikeus vaalikelpoinen valtuustoon on kunnallisvaaleissa äänioikeutettu henkilö, joka ei ole holhouksen alainen

5 2. PÄÄTÖKSENTEKIJÄNÄ LUOTTAMUSTOIMISSA Kaupunginvaltuusto (59 valtuutettua ja varavaltuutettua) Valtuusto käyttää ylintä päätösvaltaa kaupungissa; hyväksyy mm. talousarvion ja tilinpäätöksen sekä päättää, kuinka kaupungin hallinto järjestetään. Valtuusto myös määrittää kaupungin strategiset suuntaviivat ja kehittämislinjaukset

6 PÄÄTÖKSENTEKIJÄNÄ LUOTTAMUSTOIMISSA Kaupunginhallitus (11 jäsentä ja heillä henkilökohtaiset varajäsenet) Hallitus vastaa kaupungin hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta Kaksi jaostoa: Henkilöstö- ja työllisyysjaosto sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden tilaajajaosto

7 PÄÄTÖKSENTEKIJÄNÄ LUOTTAMUSTOIMISSA Lautakunnat: hoitavat tietyn tehtäväalueen asioita kaupunginhallituksen ja –valtuuston alaisina. Usein joku erotyislaki vaatii lautakunnan asetettavaksi Joensuussa: kaupunkirakenneltk, sosiaali- ja terveysltk, vapaa-aikaltk, varhaiskasvatus- ja koulutusltk, alueellinen jäteltk, rakennus- ja ympäristöltk, tarkastusltk ja keskusvaaliltk

8 PÄÄTÖKSENTEKIJÄNÄ LUOTTAMUSTOIMISSA Johtokunnat, vammaisneuvosto, vanhusneuvosto ja nuorisovaltuusto

9 TIEDONSAANTI Kaupunginvaltuuston kokoukset ovat julkisia. Muiden toimielinten kokoukset ovat salaisia Kaupungin toimielinten esityslistat ja pöytäkirjat ovat netissä, samoin muu ajankohtainen tiedotus palveluista Tiedotusvälineet tiedottavat kaupungin toimielinten päätöksistä

10 TIEDONSAANTI Kaupungin virallinen ilmoitustaulu on kaupungintalolla, lisäksi palvelupisteillä on ilmoitustaulut Ilmoituslehdet: Karjalainen ja Viikko Pohjois- Karjala Oma tiedotuslehti: Joensuun Uutiset Viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden yhteystiedot löytyvät mm. netistä

11 3. KANSANÄÄNESTYS JA MIELIPIDETIEDUSTELUIHIN OSALLISTUMINEN Valtuusto voi päättää, että kaupungille kuuluvassa asiassa toimitetaan neuvoa-antava kansanäänestys, jonka menettelytavat vastaavat kunnallisvaaleja Äänestys voidaan toimittaa koko kaupunkia tai jotain sen osa-aluetta koskevana; esimerkkinä kuntaliitos Kaupunki vastaanottaa lakimääräisiä muistutuksia ja järjestää vapaaehtoisia mielipidetiedusteluita

12 4. KAUPUNGIN JÄRJESTÄMÄT TIEDOTUS- JA KESKUSTELUTILAISUUDET Tilaisuudet perustuvat joko lakiin tai kaupungin harkintaan tiedottaa tärkeistä asioista Voivat koskea esimerkiksi kaavoitusta tai palvelujen järjestämistä

13 5. PALAUTTEEN LÄHETTÄMINEN Kaupungille voi lähettää palautetta esimerkiksi nettisivujen kautta (etusivun yläreunassa palkki ”Lähetä palautetta”), palvelupisteillä/toimintayksiköissä asioidessa, puhelimitse, sähköpostilla (kirjaamo@jns.fi) tai kirjeitsekirjaamo@jns.fi

14 6. KUNTALAISALOITE Kuntalain mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa Kuntalaisaloitteeseen pyritään vastaamaan kolmen kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä Kaikki kalenterivuoden aloitteet ja niihin annetut vastaukset/niiden johdosta suoritetut toimenpiteet viedään valtuustolle tiedoksi seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä

15 KUNTALAISALOITE Aloitteen voi lähettää postissa, tuoda itse, tehdä sähköpostilla tai tehdä ”Kuntalaisaloite.fi” – sivuston kautta (pitää olla kirjallinen)

16 7. LÄHIDEMOKRATIA Vaikuttaa voi kyläyhdistysten kautta, joille kaupunki antaa avustuksia Palvelupisteet hoitavat lähidemokratiaa ”Pitäjä –hanke” Kiihtelysvaarassa

17 8. MUUTOKSENHAKUKEINOT Oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen kaupungin viranomaisen päätöksestä voi tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa sekä kaupungin jäsen Oikaisuvaatimuksen voi tehdä joko tarkoituksenmukaisuus- tai laillisuusperusteella, mutta kunnallisvalituksen vain laillisuusperusteella Erityislain oikaisuvaatimus- ja valitusoikeutta koskevat säädökset syrjäyttävät kuntalain ao. säädökset

18 TULEVAISUUS Uusi kuntalaki tulossa: Tuodaan nykyistä selvemmin esille kunnan mahdollisuus asettaa alueellisia toimielimiä ja antaa niille valtuuston harkinnan mukaan päätösvaltaa Nuorisovaltuusto tai vastaava tulee pakolliseksi toimielimeksi

19 MUUTA Kaupunki on panostanut ja panostaa edelleen tiedotukseen ja viestintään: Yksi työntekijä siirretty palvelupisteeltä viestintään ja palkattu tiedottaja

20


Lataa ppt "OSALLISTUMISTAVAT JOENSUUN KAUPUNGISSA 1. ÄÄNESTÄMINEN KUNNALLISVAALEISSA Kunnallisvaaleissa valitaan kaupunginvaltuusto neljäksi vuodeksi Vaalit ovat."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google