Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Verkkokiusaamisen ehkäiseminen

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Verkkokiusaamisen ehkäiseminen"— Esityksen transkriptio:

1 Verkkokiusaamisen ehkäiseminen
By: Pia Savonen ja Joonas Lepola

2 The plan Kaiken verkkokiusaamisen ennalta ehkäiseminen on tärkeää nuoren tulevaisuuden kannalta. Pahimmassa tapauksessa nuoren elämä voi romuttua, jos kiusaamiseen ei puututa ja sitä ei ennaltaehkäistä. Tämän suunnitelman tarkoituksen on lisätä tietoisuutta verkkokiusaamisen muodoista ja ennaltaehkäistä nuorten aloittamista kiusamaan verkon kautta ja miten siihen tulisi suhtautua. Tämän suunnitelman kohderyhmänä toimii yläasteikäiset nuoret. Aikuisten rooli tulisi olla verkkokiusaamisen ehkäisemisessä pääsääntöisesti opettajana, myöskin valvojana ja tukena oleminen olisi tärkeää nuoren elämässä. Suunnitelma toteutetaan projektityönä yläasteella.

3 How to Opetetaan nuoria hauskojen opettavaisten videoiden, pelien ja leikkien avulla miten verkossa tulisi käyttäytyä ja inhimillistetään verkon käyttäjät. Lisäksi pidetään erilaisia teemapäiviä verkkokiusaamisesta, esim. näytelmä jonka nuoret itse suunnittelevat ja toteuttavat. Oppilaille jaetaan ilmaisia lehtisiä kyseisestä aiheesta, jossa infopaketti sekä yhteystietoja, joihin voi ottaa yhteyttä mikäli tarvitsee apua verkkokiusaamisen uhrina. Oppilaat tekevät ryhmätöinä verkkokiusaamisen eri muodoista kuvakollaasin käytävän seinälle.

4 Näytelmä jonka nuoret itse suunnittelevat, jossa opettaja on apuna.
Details Näytelmä jonka nuoret itse suunnittelevat, jossa opettaja on apuna. Psykiatri kertoo asiasta. Uhri kertoo asiasta. Pelejä ja leikkejä, jotka liittyvät aiheeseen. Näytelmä videoidaan ja katsotaan projektin lopuksi. Kerran viikossa 1-2h. Yhteistyökumppanit: Koulu, kaupunki, nuorisotalo, terveyskeskus, psykiatrian palvelut.

5 The result Nuoret etsivät tietoa asioista, jotka edesauttavat ymmärtämään nettikiusaamista ja ennaltaehkäisemään sitä. Nuoret oppivat verkkokäyttäytymisen ja kiusaamisen vaarat, miten se vaikuttaa toisiin nuoriin ja toisiin verkonkäyttäjiin. Osaavat auttaa muita, jotka ovat joutuneet verkkokiusaamisen uhriksi. Aihe herättää yleistä keskustelua nuorten kesken, joka myöskin osaltaan ennaltaehkäisee verkkokiusaamista. Opettajat saavat lisätietoa asiasta, osaavat suhtautua verkkokiusaamiseen ja sen tuomiin haittoihin vakavammin sekä puuttua ajoissa tilanteisiin.

6 Questions Mitä tekisitte jos nuori tulee kertomaan nettikiusaamisesta? Mistä sen huomaa kun nuorta kiusataan netissä? Miten voit ennaltaehkäistä nettikiusaamista työpaikallasi?


Lataa ppt "Verkkokiusaamisen ehkäiseminen"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google