Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Sosiaaliturvan ABC toimittajille Kela lainsäädännön toimeenpanijana

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Sosiaaliturvan ABC toimittajille Kela lainsäädännön toimeenpanijana"— Esityksen transkriptio:

1 Sosiaaliturvan ABC toimittajille Kela lainsäädännön toimeenpanijana
Lakimies Petri Jäntti Hallinto-osasto, oikeudellinen ryhmä

2 Kelan toiminta Kansaneläkelaitos (Kela) on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka toimii eduskunnan valvonnassa. Sen hallintoa ja toimintaa valvovat eduskunnan valitsemat 12 valtuutettua ja heidän valitsemansa 8 tilintarkastajaa. Laitoksen toimintaa johtaa ja kehittää sen 10-jäseninen hallitus, jonka valtuutetut valitsevat kolmeksi vuodeksi kerrallaan.

3 Kelan toiminta Kelan valtuutetut vahvistavat hallituksen esityksestä laitoksen tilinpäätöksen perusteet ja tilinpäätöksen sekä myöntävät vastuuvapauden hallitukselle. Valtuutetut antavat lisäksi vuosittain eduskunnalle kertomuksen omasta toiminnastaan. Kelan asema, tehtävät ja hallinto on säädetty Kansaneläkelaitoksesta annetussa laissa. Kelan sosiaaliturvaa koskevista tehtävistä säädetään etuuksia koskevissa laeissa.

4 Kelan tehtävä Kela hoitaa Suomessa asuvien perusturvaa eri elämäntilanteissa. Kelan asiakkaita ovat kaikki Suomessa asuvat sekä ulkomailla asuvat Suomen sosiaaliturvan piiriin kuuluvat henkilöt. Kela kehittää aktiivisesti sosiaaliturvaa ja sen toimeenpanoa. Kelasta saatava sosiaaliturva on tasoltaan kohtuullista, laadukasta ja selkeää.

5 Kelan tehtävä Kelan tehtävänä on myös
tiedottaa etuuksista ja palveluista harjoittaa sosiaaliturvan kehittämistä palvelevaa tutkimusta laatia etuuksien ja toiminnan ennakoinnissa ja seurannassa tarvittavia tilastoja, arvioita ja ennusteita tehdä ehdotuksia sosiaaliturvaa koskevan lainsäädännön kehittämisestä.

6 Kelan rahoitus Kelan toiminta rahoitetaan lakisääteisesti vakuutettujen ja työnantajien maksuilla sekä julkisen sektorin osuuksilla. Strategisena tavoitteena on vakiinnuttaa rahoitus suunnitelmalliselle ja kestävälle pohjalle ja varmistaa maksuvalmius. Rahastojen varat sijoitetaan monipuolisesti ja hajautetusti.

7 Kelan kulut Kelan kokonaiskulut ovat vuosittain noin 12 miljardia euroa. Tästä etuuksiin kuluu yli 11 miljardia euroa, lähes euroa asukasta kohden. Toimintakulujen osuus kokonaiskuluista on noin 4 %. Valtion osuus Kelan rahoituksesta on noin 64 %, vakuutusmaksuilla rahoitetaan noin 31 % ja kuntien suoritukset ovat 5 %.

8

9 KANSAINVÄLISEN LAINSÄÄDÄNNÖN TOIMEENPANO KELASSA
Suomeen ja Suomesta muuttavien asumisperusteista sosiaaliturvaa koskevien oikeuksien ratkaiseminen Osallistuminen kansainvälisen lainsäädännön valmisteluun ja seurantaan Yhteistyö kotimaisten viranomaisten ja laitosten kanssa KELA KV03 Asiantuntija- yhteistyö Yhteistyö ulkomaisten viranomaisten, laitosten ja kv-organisaatioiden kanssa

10 Kansainväliset (etuus)asiat Viranomais- yhteistyö
KANSAINVÄLISEN LAINSÄÄDÄNNÖN TOIMEENPANO KELASSA Sähköinen tiedonsiirto EU-maiden kesken EY-lainsäädäntö: Sosiaaliturvan yhteensovittaminen: Erityisesti EY-asetukset N:o 883/2004 ja 987/2009 & 1612/68 Vakuuttaminen (YB-järjestelmä) Kansainväliset (etuus)asiat Sosiaaliturva- sopimukset Asiakaspalvelun erityishaasteet lainsäädännön monimutkaisuus -kv-tilanteen tunnistaminen kielitaito kulttuuri Kansallinen lainsäädäntö: - Soveltamisalalaki - Kotikuntalaki Etuuslainsäädän- nön soveltaminen Viranomais- yhteistyö Maahanmuuttoviranomaiset Verohallinto Työvoimaviranomaiset Työeläkesektori

11 Kiitos mielenkiinnosta!


Lataa ppt "Sosiaaliturvan ABC toimittajille Kela lainsäädännön toimeenpanijana"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google