Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Oulun yliopiston tutkijakoulu UniOGS

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Oulun yliopiston tutkijakoulu UniOGS"— Esityksen transkriptio:

1 Oulun yliopiston tutkijakoulu UniOGS
Toiminta alkaa

2 Taustaa Aikaisemmin jatko-opiskelu yliopistoissa määritelty väljästi
Usein harrastusluonteista toimintaa Niukasti ohjeistusta Vähän tukea Opetusministeriö asettanut yliopistolle tavoitteita Tutkijakoulujärjestelmän kehittäminen Väitöskirjatyöhön käytetyn ajan lyhentäminen Ulkomaisten tohtorikoulutettavien määrän kasvattaminen

3 Jatkokoulutus Oulun yliopistossa

4 Taustaa Oulun yliopiston hallitus hyväksyi maaliskuussa 2010 tutkijakoulutuksen uudistamista koskevat peruslinjaukset osana yliopiston uutta strategiaa Yliopistoon muodostetaan yksi tutkijakoulu (University of Oulu Graduate School), johon kuuluvat kaikki tohtorintutkintoa suorittavat sekä kaikki kansainvälisten maisteriohjelmien opiskelijat

5 UniOGS Suunnittelutyöryhmä Puheenjohtajana Tutkimusvararehtori, Prof
UniOGS Suunnittelutyöryhmä Puheenjohtajana Tutkimusvararehtori, Prof. Taina Pihlajaniemi Jäseniä eri tieteenaloilta: Prof. Vanessa Andreotti Jatko-opiskelija Andrew Conlin Koordinaattori Sinikka Eskelinen Prof. Harri Haapasalo Prof. Markku Juntti Prof. Sanna Järvelä Prof. Sari Kunnari KT Eva Maria Raudasoja Prof. Arja Rautio FT Leila Risteli ( saakka) Prof. Outi Savolainen Prof. Veikko Seppänen Prof. Olli Silvén Jatko-opiskelija Hannah Strauss Prof. Kaisa Tasanen-Määttä Prof. Jari Oksanen (alk ) FM Elina Rossi (sihteeri)

6 Tavoitteet UniOGS järjestelmän tavoitteena on kouluttaa tohtoreita neljän vuoden ohjelmissa siten, että valmistuneilla on sekä ammatillinen että yhteiskunnallinen pätevyys toimia tohtoritasoisissa tehtävissä: Hyvät tieteelliset valmiudet Kyky etsiä tietoa Hyvät ryhmätyötaidot Valmiudet toimia kansainvälisessä ympäristössä

7 Tavoitteet Luodaan yhtenäiset käytännöt koko yliopiston tutkijakoulutukseen hakeminen hyväksyminen opinnot väitöskirjatyön ohjaus opintojen seurantaryhmä väitöskirjan hyväksyminen → Jatkokoulutuksen suunnitelmallisuuden lisääminen ja laadun parantaminen → Väitöskirjatyöhön käytetyn ajan lyhentäminen

8 Tiedekunnat ja tohtorikoulutus-toimikunnat: monitieteisyys
Terveys ja Luonnontieteet ja Ihmistieteet Biotieteet tekniikka Jatkotutkinto Perustutkinto LTK LuTK TTK TaTK HuTK KTK

9 Doctoral Training Committee Management Group and Dean
Student Commitment Motivation Interest in doing research Reaching the milestones of Doctoral Training Plan Supervisor Guiding Encouraging Ensuring appropriate support for the planning and implementation of the research and studies Doctoral programme UniOGS Follow-up group Composed of professors and/or senior scientists Annual evaluation and reporting Ensuring the training process is under the best conditions possible Doctoral Training Committee Composed of professors and other senior scientists of different fields, and coordinators Recommending the admission of students Managing the processes of student selection, admission and registration Appointing supervisors and members of follow-up group The acceptance of the full Doctoral Training Plan Management Group and Dean Management group is responsible for management and monitoring of doctoral education Harmonizes the processes Ensuring the right of students and supervisors Compilation of the curriculum Dean is responsible for establishing the criteria for selection of students, accepting new students, approving the curriculum and the criteria for accepting the doctoral thesis and grants the doctoral degrees Reports to Research Council

10 Opiskelijoiden valintaperiaatteet
Vähimmäisvaatimuksena yliopistolain edellyttämä kelpoisuus Tohtoriohjelmaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto tai vastaavan tasoinen kotimainen tai ulkomainen tutkinto. Kansainväliseen maisteriohjelmaan soveltuva alempi korkeakoulututkinto Opinnäytetyön arvosana 3/5 Riittävä kielitaito Tämän lisäksi luodaan joustava polku tutkimustyöstä kiinnostuneille kandidaateille maisteriohjelmien kautta tohtoriohjelmiin

11 Rekrytointi ja hakuaika
Hakuaika kaksi kertaa vuodessa kansallisesti ja kansainvälisesti Haku sähköisesti, liitteeksi Tutkintotodistus Opintosuoritusote Todistus kielitaidosta Ansioluettelo (CV) Tutkimussuunnitelman runko ja mahdolliset ohjaajat Suosittelijat (2) Rahoitussuunnitelma

12 Hyväksyntä tutkijakouluun
Valintaa esittävät tohtorikoulutustoimikunnat Tutkijakoulun dekaani hyväksyy uudet opiskelijat Hyväksyntä Kokopäiväinen jatko-opiskelija Opiskeluoikeus neljäksi vuodeksi Ehdollinen hyväksyntä Opiskeluoikeus vuodeksi, jonka aikana tehtävä sovitut suoritukset Rekisteröinti vahvistaa opinto-oikeuden

13 Tutkintovaatimus Tavoitteena valmistuminen 4 vuodessa
Kokopäiväistä työtä tehden Saavutettava ammatillinen ja yhteiskunnallinen pätevyys toimia tohtoritason tehtävissä Opiskelujen laajuus Tohtorikoulutussuunnitelma Opintosuunnitelma Opinnot 60 ECTS Tutkimussuunnitelma Väitöskirja 180 ECTS

14 Tohtorikoulutussuunnitelma
Suunnitelma tehdään ottaen huomioon, että väitöskirja valmistuu neljän vuoden tavoiteajassa Opiskelija tekee suunnitelman yhdessä ohjaajan kanssa Hyväksytetään tohtorikoulutustoimikunnalla Seurantaryhmä valvoo suunnitelman toteutumista vuosittain Tarvittaessa tarkennetaan opinto- ja tutkimussuunnitelmaa

15 Tohtorikoulutussuunnitelma
On opiskelijan työkalu Opintojen suunnittelu Tehtävien aikataulutus Tavoitteiden läpinäkyvyys Toteutumisen seuranta Motivoinnin apuväline Rahoituksen suunnittelu Kriittisten merkkipaalujen määritys Tutkimuksen vaiheet Julkaisuprosessi Väitösprosessi

16 Tohtorikoulutussuunnitelma
YEAR 1 YEAR 2 YEAR 3 YEAR 4 H1 H2 Studies (study plan in appendix) Methodological studies (incl. ethics, seminars), credits Major studies, 40 credits Transferable skills and doctoral studies, 5-10 credits Credits in total ECTS Thesis work (research plan in appendix) Research plan Theoretical frame Research material + Data collection Analysis and reporting the results Manuscript finalization and discussion Pre-examination *E Public defense *O Mobility plan (in appendix) Credits in total ECTS

17 Opintosuunnitelma Valmiustaito-opinnot Kaikille pakolliset opinnot
UniOGS Induction Course General research ethics Tarjooma suositeltavia opintoja valittavaksi Esim. kirjalliset- ja esiintymistaidot, yleiset tutkimusmenetelmät, urakehitys, tiedonhallinta, oppimistaidot, opetustaidot, patentti- ja immateriaalioikeuksien hallinta Max 20 % opinnoista

18 Opintosuunnitelma Tieteenalakohtaiset opinnot Opetuksesta max 20 ECTS
Vähintään puolet opintopisteistä Voi sisältää muissa yliopistoissa ja ulkomailla suoritettuja opintoja ja valtakunnallisten tohtoriohjelmien kursseja Ohjaajan ja tohtorikoulutustoimikunnan hyväksyntä Opetuksesta max 20 ECTS Kansainvälisistä vierailuilla mahdollista ansaita opintopisteitä Opintosuoritukset kirjataan Oodiin

19 Tutkimussuunnitelma Luonnos opintojen alkuvaiheessa
Valmis suunnitelma ensimmäisen vuoden aikana Muokkautuu ajan kuluessa Helpottaa tutkimuksen aikataulutusta ja toteutumisen seurantaa

20 Väitöskirja Monografia tai artikkeliväitöskirja
Tieteenalakohtaisia laadukkaita töitä ja tohtoreita Väitöskirjan laajuus mitoitetaan siten, että tohtorintutkinto voidaan suorittaa tavoiteajassa

21 Yhteenveto: Introduction to PhD studies General research ethics


Lataa ppt "Oulun yliopiston tutkijakoulu UniOGS"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google