Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Ristiretkiaika: Ristiretket Suomeen aloittavat Suomen keskiajan, jota jatkuukin aina 1500 –luvun alkupuolelle asti Ristiretkiin liittyy paljon epävarmaa.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Ristiretkiaika: Ristiretket Suomeen aloittavat Suomen keskiajan, jota jatkuukin aina 1500 –luvun alkupuolelle asti Ristiretkiin liittyy paljon epävarmaa."— Esityksen transkriptio:

1 Ristiretkiaika: Ristiretket Suomeen aloittavat Suomen keskiajan, jota jatkuukin aina 1500 –luvun alkupuolelle asti Ristiretkiin liittyy paljon epävarmaa tietoa, suomalaisia kirjoitettuja lähteitä ei oikeastaan ole. Lähteinä on käytetty Paavin arkistoja sekä ruotsalaisia asiakirjoja. Myös legendat kuten Pyhän Henrikin surmavirsi, ovat antaneet jonkin verran tietoa. Historian tutkijat ovat jo kauan olleet sitä mieltä, että kristinusko tuli Suomeen kauppiaiden yms. mukana jo kauan ennen varsinaisia ristiretkiä Ensimmäistä ristiretkeä onkin pidetty ns. Ledung-retkenä (ryöstöretkenä), jonka yhteydessä ihmisiä sitten kastettiin kristityiksi. Ristiretkien aikana joka tapauksessa tapahtui kaksi merkittävää muutosta: 1) Suomeen perustettiin katolisen kirkon organisaatio (Turun hiippakunta => seurakunnat) 2) Ruotsin kuninkaan valta Suomen Länsi-rannikosta alkoi lujittua. Hallinnollisesti Suomi alkoi kytkeytyä Ruotsiin.

2 Ristiretket tulevat - miksi ?
* Kristillisiä vaikutteita Länsi-Suomeen jo l. => * Idän ja lännen kirkoille välirikko Tämän johdosta alkoi kilpailu Skandinavian ja varsinkin Suomen alueesta. Sekä roomalaiskatoliset, että ortodoksit pyrkivät käännyttämään Suomea. Itä-Suomessa ortodoksisuus olikin pitkään vallitseva uskonto. * Kyseessä on myös Itämeren ja Suomenlahden alueesta käytävä poliittinen kisa. Ruotsi kilpailee Novgorodin valtakunnan kanssa Itämeren alueesta * Myös Tanska yrittää apajille (ristiretkiyrityksiä) luvulla merireissuja Suomen rannikolle ja ryöstelyä => Ristiretket: Kauppaetuja, valtapolitiikkaa, uskonto oikeutuksena ja välineenä

3 Suomi kilpakenttänä Saamelainen kulttuuri Suomi RUOTSI Novgorod 1155
Ristiretket Hämäläiset Savolaiset 1155 / 1293 Kauppa- edut verotus?

4 Keskiajan Venäjällä oli kolme merkittävää keskusta: Novgorod lähellä Suomea, Kiova Ukrainassa sekä Moskova keskisemmällä Venäjällä. Novgorodin kanssa kilpailivat Itämeren alueella baltit, tanskalaiset sekä ruotsi. Myös suomalaisilla oli jo aikaisemmin kähäkkää välillä Novgorodilaisten (tai yleensä karjalaisten kanssa). Vielä 1100 – luvun lopulla tehtiin Novgorodista sotaretki Hämeen seudulle

5 Ensimmäinen ristiretki 1155:
Legendojen perusteella Piispa Henrik ja Ruotsin kuningas Erik tekivät retken Varsinais-Suomeen Kokemäelle (myös Kalanti?) Myöhempien luetteloiden mukaan Henrik olisi tosiaan nimitetty ensimmäiseksi Turun piispaksi vuonna 1157.

6 Piispa Henrik ja Lalli. 1400-luvun lopulta

7 Milloin kristinusko tuli Suomeen?
Ei ensimmäisen ristiretken myötä, sillä aika ei riitä (seurakuntien perustaminen, uuden uskon leviäminen)! Historian tutkimuksen osoittamia todisteita: Vuoden 1000 tienoilla Länsi-Suomeen ilmaantuu aiemman polttohautauksen rinnalle uusi hautaustapa, ruumishautaus. Sitä on pidetty kristillisenä piirteenä, vaikka vainajat yhä haudattiin juhlapuvuissaan, naiset koruineen, miehet aseineen, ja vaikka hautoihin pantiin muitakin esineitä. Löytyneistä riipuksista päätellen kristinusko on juurtunut Suomeen viimeistään 1000-luvun puolivälissä. Meiltä tunnetaan vuoden 800 tienoilta joukko puhkinaisia leveäkehäisiä rengassolkia, joissa toisissa on jokseenkin varmoja, toisissa epävarmempia kristillisiä piirteitä. Selvimmin nämä näkyvät rengasristisoljista, joista paras esimerkki on Kuhmoisten Papinsaaren solki. Sitä hallitsevat voitonseppele ja sen sisään sijoitettu tasavartinen risti, molemmat varhaiskristillisen taiteen suosimia symboleja.

8 Erilaisia ristiteemoja on ollut koruissa ja riipuksissa jo viimeistään 900 – luvulla.
Kertovatko ne ihmisten omaksuneen kristinuskon?

9 Milloin kristinusko tuli Suomeen?
Ortodoksista uskoa levisi Novgorodista Karjalaan, ja Novgorodin vaikutus näkyy monissa löytyneissä risteissä. Kristinuskon omaksuivat ensin rikkaat kauppiaat; heillä täytyi siis olla yhteyksiä Novgorodiin. Tähän viittaa myös Aurajoen suuhun perustettu "turku". Sana tulee muinaisvenäjästä ja tarkoitti alun perin toria, markkinapaikkaa Kielentutkimus on todennut, että muutamat kristinuskon keskeiset termit on lainattu suomen kieleen muinaisvenäjästä, kielivaiheesta, josta on kirjallisia todisteita 900-luvulta lähtien. Näitä ovat pakana, pappi, raamattu ja risti. Kun kielessämme on risti eikä esimerkiksi *korsa (vrt. ruotsin kors), lainojen pitäisi olla 900-luvulta, ehkä edelliseltäkin vuosisadalta. ELI: Kristinusko tuli viimeistään 900-luvulta lähtien, sekä idästä, että lännestä käsin

10 Myöhemmät ristiretket:
Piispa Henrikin seuraajaksi nimitetty ruotsalainen Tuomas tahtoi laajentaa kristinuskon vaikutusaluetta itään päin, hämäläisten asuma-alueelle, mutta kohtasi siellä erittäin suurta vastarintaa. Hän joutui myös sotaan novgorodilaisia vastaan. Nevajoen hävityn taistelun jälkeen Tuomas vetäytyi Ruotsin puolelle luostariin. Näin hämäläiset jäivät tällä kertaa käännyttämättä. Ortodoksisen kirkon laajenevan lähetystyön tähden ruotsalaiset tekivät myöhemmin vielä kaksi ristiretkeä Suomeen. Toisella, Hämeeseen suuntautuneella ristiretkellä vuosien 1238 ja 1239 tienoilla, jonka johtajana oli ruotsalainen jaarli Birger, hämäläisten vastustus kuitenkin murtui. Kolmas ristiretki tehtiin Karjalaan vuonna He valtasivat alueen ja perustivat valtansa suojaksi Viipurin linnan. Roomalaiskatolinen uskonto levisi alueelle luvun lopulla läntinen Karjala liitettiin Ruotsiin. Itäisessä Suomessa ortodoksinen kristillisyys vaikutti voimakkaasti. Idän ja lännen rajalla olevalle Suomelle ristiretket merkitsivät lopullista sitoutumista läntiseen kirkkoon ja sen sivistykseen. Suomen hallinnolliseksi keskukseksi tuli Turku ja sen tuomiokirkosta tuli maan kansallispyhäkkö. Ristiretkien seurauksena Ruotsi liitti Suomen yhteyteensä ja samalla osaksi läntistä eli Katolista kirkkoa.

11 Ristiretkien loppu: Katolisen ja ortodoksisen kirkon taistelu Suomesta päättyi lopullisesti, kun Ruotsin ja Novgorodin välillä solmittiin Pähkinäsaaren rauha vuonna Sopijoina Novgorodin suuriruhtinas Jurij Danilovitsch ja Ruotsin kuningas Magnus Eriksson Novgorod tunnusti Ruotsin valta-aseman Länsi-Karjalassa, mutta Novgorodille jäivät Laatokan ympärillä olevat alueet. Rauhassa sovitun rajan itäpuolelle jäi ortodoksinen ja länsipuolelle katolinen usko. Suomen ristiretken aika päättyi Pähkinäsaaren rauhaan. ks. esim.

12 Suomen ensimmäinen raja Venäjän kanssa kulki suunnilleen tästä!!!


Lataa ppt "Ristiretkiaika: Ristiretket Suomeen aloittavat Suomen keskiajan, jota jatkuukin aina 1500 –luvun alkupuolelle asti Ristiretkiin liittyy paljon epävarmaa."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google