Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

KAINUUN KANSALAIS-VAIKUTTAMISEN OHJELMA

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "KAINUUN KANSALAIS-VAIKUTTAMISEN OHJELMA"— Esityksen transkriptio:

1 KAINUUN KANSALAIS-VAIKUTTAMISEN OHJELMA 2006-2012
Kainuun maakunta, suunnittelu ja kehittämisyksikkö suunnittelija Paula Karppinen MV

2 Mitä kansalaisvaikuttaminen on?
Kansalaisvaikuttaminen on aktiivisuutta Kansalaisvaikuttaminen on tavallista elämää Demokratian eli kansanvallan toimivuus ja uskottavuus perustuvat aktiivisiin kansalaisiin. He seuraavat, mitä ympärillä tapahtuu ja haluavat osallistua tapahtumien kulkuun valmistelusta toteutukseen asti. Mielipiteet, palautteet, ideat, ehdotukset ja aloitteet ovat tärkeä osa kansalaisten ja päätöksentekijöiden välistä vuorovaikutusta. Kansalaisten kuuleminen tukee edustuksellista demokratiaa eikä se vähennä poliittisten päätöksentekijöiden päätösvaltaa tai velvollisuuksia !

3 Käsitteitä osallistuminen
olla osa ryhmää, yhteisöä tai toimintoa, mahdollisuuksien hyödyntämistä eri tavoin kansalaisvaikuttaminen tahtoa, halua ja kykyä vaikuttaa yhteisiin asioihin edellyttää yhteistä arvopohjaa edustuksellisen demokratian tai suoran toiminnan kautta osallisuus tunne siitä, että on osaltaan vaikuttamassa asioiden kulkuun, osallistumista laaja-alaisempi käsite

4 Osallistumisen muodot
Lakisääteiset kunnallisvaalit, maakuntavaalit, kuntalaisaloite, valitus, kansanäänestykset, kansanäänestysaloite Vapaaehtoiset muodot kunnanosahallinnon järjestäminen, lasten ja nuorten osallistumismahdollisuudet, uusia viestintä- ja kuulemismuotoja, vammaisneuvostot, vanhusneuvostot, järjestötoiminta Järjestötoiminta on järjestäytynyttä kansalaistoimintaa toimintaa tiettyjen arvojen, intressien ja tarpeiden puolesta poliittiset järjestöt, sosiaali- ja terveysalan järjestöt, työnantaja- ja työntekijäjärjestöt, liikuntajärjestöt, kulttuurijärjestöt, nuorisojärjestöt, uskonnolliset järjestöt jne. ytimen muodostavat paikallistasolla, kunnissa toimivat eri järjestöjen paikallisyhdistykset

5 Osallisuus ja osallistuminen laeissa
Suomen perustuslaki (731/1999) Kuntalaki (365/95) Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) Hallintolaki (434/2003) Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000) Laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa (13/2003) Laki Kainuun hallintokokeilusta (343/2003) Nuorisolaki (72/2006) § 8

6 Osallistumisen ja vaikuttamisen edistämisen tavat kunnan tai maakunnan taholta
tiedottamalla kunnan asioista ja järjestämällä kuulemistilaisuuksia selvittämällä asukkaiden mielipiteitä ennen päätöksentekoa järjestämällä yhteistyötä kunnan tehtävien hoitamisessa avustamalla asukkaiden oma-aloitteista asioiden hoitoa, valmistelua ja suunnittelua valitsemalla palvelujen käyttäjien edustajia kunnan toimielimiin järjestämällä kunnan osa-aluetta koskevaa hallintoa sekä järjestämällä kunnallisia kansanäänestyksiä

7 Kainuun kansalaisvaikuttaminen - tausta
Kainuun hallintokokeilulaki: tarkoituksena on mm. hankkia kokemuksia maakunnallisen itsehallinnon vahvistamisen vaikutuksista kansalaisten osallistumiseen maakuntavaltuutettu Sanni Väisäsen valtuustoaloite pohdintaryhmän esitys maakuntahallitukselle ja maakuntahallituksen päätös valmistella ohjelma valmisteluryhmä: puheenjohtajina maakuntavaltuuston pj Timo Korhonen maakuntavaltuutettu Sanni Väisänen jäseniä 23, mukana luottamushenkilöitä, viranhaltijoita sekä kansalaisjärjestöjen edustajia ryhmä kokoontunut 8 kertaa 9/2005-5/2006

8 Valmisteluryhmä Hussain Jalal Baker, Kajaanin maahanmuuttajapalvelut
Anu Gretschel, Nuorisotutkimusverkosto Hannu Heikkinen, Kainuun maakunta Anne Huotari, Kainuun maakuntavaltuusto Hannu Juntunen, Kainuun maakuntahallitus Paula Karppinen, Kainuun maakunta (valmisteluryhmän sihteeri) Veli-Matti Karppinen, Kainuun Nuotta ry Liisa Klemetti, Yksin ja yhdessä vahvoina! –järjestö, varalla Raija Koskelo Timo Korhonen, Kainuun maakuntavaltuusto (valmisteluryhmän puheenjohtaja) Hannu Leskinen, Kainuun maakuntahallitus Leena Manner, Kainuun maakunta, koulutuslautakunta, varalla Heikki Kemppainen Anneli Määttä, Kainuun maakunta, sosiaali- ja terveyslautakunta Päivi Partanen, Nuoret yrittäjät / Intotalo Raimo Piirainen, Kainuun maakuntavaltuusto, vpj Kimmo Kumpulainen, Kainuun Luonnonsuojelupiiri Riitta Perhovaara ja Eija Hurskainen, Kainuun Sydänyhdistys ry Matti Piirainen, Kainuun 4H-piiri Osmo Polvinen, Kainuun maakuntahallitus Maija Rissanen, Kainuun maakuntahallitus Pirjo Sirviö, Kainuun maakunta Marjo Riitta Tervonen, Kainuun Naisverkosto (varalla Raili Myllylä) Sanni Väisänen, Kainuun maakuntavaltuusto Petra Välkky, Kainuun maakunta Lisäksi valmisteluryhmän työhön ovat osallistuneet: Esko Pääskylä, AKAVA Kainuu Matti Rokkonen, AKAVA Kainuu

9 Ohjelman valmistelu teemat, joiden kautta aihetta tarkasteltiin:
aktiivinen kansalaisuus ja siihen kasvaminen suunnitteluun ja päätöksentekoon osallistuminen palvelujen järjestäjän ja palvelujen käyttäjien / kehittäjien välinen vuoropuhelu kansalaisjärjestöjen rooli yhteiskunnassa kansalaisryhmät, joiden näkökulmasta aihetta lähestyttiin: lapset ja nuoret työikäiset, työssäkäyvät ja työstä poissa olevat ikääntyvät vammaiset monikulttuuriset lisäksi tasa-arvonäkökulma mukana työssä parisen sataa kainuulaista eri ryhmien kautta

10 Valmistelussa esiin nousseita haasteita ja teemoja kehittämiselle
tiedonkulku, tiedottaminen, vaikuttamistavat ja –kanavat ja niiden tunnetuiksi tekeminen kansalaisten kuuleminen / kuunteleminen, kuulluksi tuleminen palautejärjestelmät ja niiden toimivuuden varmistaminen osallistumisen ja osallisuuden tukeminen aktiiviseksi kansalaiseksi kasvaminen ja sen tuki yhteiskuntavastuuseen kasvamisen tuki kansalaisjärjestöjen roolin ja tehtävien tunnetuksi tekeminen arvot ja asenteet, erilaisuuden ymmärtäminen osallistumisen esteettömyyden edistäminen (fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen, tasa-arvo) palvelujärjestelmän ja –kulttuurin tuntemus sekä palvelujen kehittämisodotukset luottamuksen rakentaminen, demokratian toimivuus ja sen edistäminen

11 Eri kansalaisryhmien yhteiset tavoitteet
kainuulaisten tiedonsaannin varmistaminen kuulemismenettelyn laajentaminen koskemaan kaikkia kansalaisryhmiä kumppanuus –periaatteen vahvistaminen (palvelujen suunnittelussa, niiden tuottamisessa ja kehittämisessä = yhteissuunnittelu) tekojen yhdenmukaisuus annettujen viestien ja lupausten kanssa molemminpuolinen luottamus, luottamuksen vahvistaminen päätöksenteon oikeudenmukaisuuteen maakunnan asukkaiden motivointi edustuksellisen demokratian toimivuus ja äänestysaktiivisuuden kasvu uudenlainen vaikuttamisen kulttuuri, jossa asioihin opitaan tarttumaan jo niiden valmisteluvaiheessa uudenlainen, mahdollisimman laajasti (maakunnan tulevaisuutta koskevien päätösten) valmisteluun kokoava julkinen keskustelukulttuuri ja –käytännöt maakunnan hyvät palvelut ja tyytyväiset asukkaat

12 Yhteisiä kehittämistoimia
tiedottamisen tehostaminen kohderyhmien erilaiset tarpeet ja luonne huomioiden (maakunnan neuvontapalvelut, verkkosivut) palvelujen käyttäjien näkemysten huomioiminen kokoamalla säännöllisesti asiakkaiden palautetta palautejärjestelmien kehittäminen osaksi laatujärjestelmää kuulemistilaisuudet, keskustelutilaisuudet ja tapaamiset (teemoittain) sähköisten palvelujen ja sähköisten vuorovaikutustapojen käyttöönotto (asioiden vireille laittaminen, asioiden valmistelun seuranta, palautteen antaminen, nettilähetykset, kyselytunnit) hyvien käytäntöjen kokoaminen ja hyödyntäminen aktiivisten kansalaisten esitteleminen luottamustehtävien tutuksi tekeminen (maakunta- ja kuntapoliitikkojen esittelyt, työnkuvien esittelyt) järjestötoiminnan tunnetuksi tekeminen paikallisen julkisuuden kehittäminen eli yhteistyö paikallisten tiedotusvälineiden kanssa

13 Kehittämistoimia ryhmittäin
Lapset ja nuoret 16-vuotiaiden äänestyskokeilun selvittäminen nuorten kuulemisen järjestäminen, erityisesti sosiaali- ja terveydenhoitopalvelujen järjestämisessä Työikäiset, työssäkäyvät luottamustehtävät tutuiksi palautejärjestelmät mukaan laatujärjestelmiin ja käytäntöihin Vammaiset maakunnallisten asiakaspalvelupisteiden perustaminen (maakunnallisen järjestökeskuksen tiloihin) esteettömyyden ja tasa-arvon edistäminen käytännössä

14 Kehittämistoimia ryhmittäin
Monikulttuuriset kieli- ja kulttuurikasvatus sekä palvelunjärjestäjälle että –käyttäjille teemallisten, avointen tapaamisten ja kohtaamisten järjestäminen Ikääntyvät tiedollisten ja teknisten valmiuksien kehittäminen tiedonkulun varmistaminen sosiaali- ja terveystoimessa toimintatavaksi otetaan asiakkaan itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen keskustelemalla neuvotellen hoidosta ja hoitopaikasta ennen päätöksentekoa Kansalaisjärjestöt kehittäjäverkoston ja järjestökeskittymän perustaminen tuetaan kansalaistoimintakeskuksia ja tavoitteellista kehittämistyötä maakunnallisten kansalaisjärjestöjen yhteisen foorumin muodostaminen, keskustelut ja neuvottelut luottamuselinten, viranhaltijoiden kanssa tehtävä päätöksentekojärjestelmästä läpinäkyvä

15 Tavoitteiden saavuttamisen mittaaminen
Erilaisia mittareita voisivat olla: demokratiatilinpäätökset (Kuntien demokratiatilinpäätöshanke, Kuntaliitto), kertoo demokratian tilasta äänestysaktiivisuus, vaaliosallistumisen edistäminen, paikalliset vaaliteemat, ehdokkaiden rekrytointi, valtuuston kokoonpano ja sen muutokset, sosiaalisen edustavuuden toteutuminen, vaalien vaikutus muiden luottamuspaikkojen jakoon hallintokokeilun vaikutusten arvioinnin yhteydessä käytettävät mittarit nuorten vaikuttamismahdollisuuksien arvioinnin mittarit (NVA), valtakunnallisen työryhmän valmistelussa säännöllisesti toteutettavat asiakaskyselyt ja niissä seurattavat muuttujat

16 Maakuntahallituksen käsittely 13.3. ja lausuntokierroksen antia
Lausunnon / kommentit antoivat: Kainuun Liikunta ry, Kumppaniksi ry, Kainuun kesäyliopisto ry, Kainuun TE-keskus, työvoimaosasto, Kainuun ympäristökeskus, Sotkamon kunta ja Paltamon kunta Ohjelmaluonnos nähtiin laajana, hyvin eri kansalaisryhmien tavoitteet ja kehittämistarpeet huomioonottavana selvityksenä, joka voisi toimia jopa kansalaisvaikuttamisen käsikirjana! Lisäksi: hyvien, rohkaisevien käytäntöjen esittelyä kansalaisvaikuttamisen kehittämisen koordinointiryhmä käytännön keinoja ja kannustusta, yhteistyö tiedotusvälineiden kanssa tiedollisia ja taidollisia valmiuksia osallistua ja kuunnella lisättävä kansalaisen aktiivisuuden ja osallistumisen tärkeyden ja kansalaistoiminnan merkityksen tiedostaminen olennaisen tärkeää

17 Kehittämisen osa-alueet valmistelutyön perusteella
tiedonkulku, viestintä ja sen parantaminen, kansalaisten kuuleminen ja kuulluksi tulemisen varmistaminen, vuorovaikutus ja siinä kehittyminen aktiiviseksi kansalaiseksi kasvaminen ja sen tukeminen, kumppanuuden vahvistaminen (palvelujen suunnittelu, kehittäminen ja tuottaminen), demokratian toimivuus ja sen vahvistaminen sekä näiden kaikkien alueiden kautta kansalaisten luottamuksen vahvistaminen päätöksentekojärjestelmään ja sen oikeudenmukaisuuteen

18 Kainuun maakunnan kehittämistoimia
tiedottamisen, viestinnän tehostaminen ja vuorovaikutuksessa kehittyminen kokoustiedottaminen palveluoppaat, esitteet (eri muodoissa ja eri palvelujen osalta) Kainuu.fi, Kainuun maakunta –kuntayhtymän verkkopalvelu kuntakierrokset ja tapaamiset eri teemoista (sote ltk, järjestöt, yrittäjät) viranhaltijoiden ja luottamusmiesten koulutus, aineksia myös kansalaisten koulutuksiin sähköisten palvelujen ja eAsioinnin kehittäminen ja käyttöönotto verkkolomakkeet yhteystietojen hakupalvelu asioiden vireille laittaminen sähköisesti > valmistelun seuraaminen (hallinnon läpinäkyvyyden järjestäminen) asiakaskyselyt, haastattelut sekä saadun palautteen järjestelmällinen kokoaminen ja käsittely (sähköinen palautejärjestelmä), palautejärjestelmän luonti nettiTV –lähetykset (maakuntavaltuuston kokoukset, johdon teemalliset katsaukset, kansalaisten kyselytunnit, hallintokokeilun arviointiseminaarit …) ja taltioinnit

19 Kehittämistoimet vuosirenkailla 2006-2008, Kainuun maakunta
Demokratian toimivuus ja luottamus Kehittämistoimet vuosirenkailla , Kainuun maakunta Kumppanuuden kainuulainen malli MAAKUNTA-VAALIT 16–vuotiaiden äänestyskokeilu Yhteis-suunnittelu- foorumit Aktiivinen kansalaisuus ja sen tukeminen Järjestö-foorumit, järjestöt asian-tuntijoina Nuoriso-foorumi Luottamustehtävien tutuksi tekeminen Kansalaisten kuuleminen, kuulluksi tuleminen, vuorovaikutus ja siinä kehittyminen Kansalais-toiminnan keskukset, kehittäjä-verkosto Asiakas-kysely Kansalaisten koulutus Aktiivisten kansalaisten esittely Vammais-neuvosto Kainuulainen yhteiskuntaoppi Kainuulainen uusi yhteiskuntaoppi ja 16–vuotiaiden äänestyskokeilu -esiselvitys Asiakas-kysely Vanhus-neuvosto Kainuun laajakaista ja Laajakaista hyödyksi -hankkeet Nuoriso-foorumi Asiakas-kysely Tiedonkulun parantaminen Luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden koulutus Järjestö-foorumi Palaute- järjestelmä Neuvontapisteet Asiakaskysely e-palveluista Kunta-kierrokset, tapaamiset Seurantaryhmän kooste toimien toteutuksesta ja vaikutuksista Eri toimialakohtaiset palveluoppaat ja esitteet Kuntayhtymän verkkosivut ja -palvelut Sähköinen yhteystietopalvelu Järjestörekisteri NettiTV -lähetykset 2006 2007 2008

20 www.kainuu.fi > Kainuu > Kansalaisvaikuttaminen
Kiitos!


Lataa ppt "KAINUUN KANSALAIS-VAIKUTTAMISEN OHJELMA"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google