Lataa esitys
Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota
JulkaistuSari Tamminen Muutettu yli 9 vuotta sitten
1
Johdon konsultoinnin merkitys elinkeinoelämälle Johdon konsultointipalvelut standardin julkistamistilaisuus 7.11. Kansallismuseon auditorio Kaupallinen neuvos Tomi Lounema
2
Eurooppalainen standardisointi on ollut menestystarina tavarapuolen kaupassa •Tuote-/tavarapuolella EU:ssa jo 1980-luvulta lähtien New Approach:n myötä teknisten tuotestandardien merkitys huomattava. •Yhdenmukaistetuissa tuotestandardeissa on esitetty tekniset ratkaisut, jotta tuote täyttää lainsäädännössä säädetyt oleelliset turvallisuus- ja muut vaatimukset. Näin vältetään lainsäädännön yksityiskohtaisuutta ja ettei turhaan rajoiteta innovatiivisuutta. •Tämä on ollut menestystarina kaikkien kannalta: teollisuus, kauppa, kuluttajat ja valvontaviranomaiset.
3
Palveluiden standardisointi lähtee liikkeelle •Palvelupuolella standardien läpimurto on antanut odottaa itseään. Joiltakin sektoreilta standardeja on tosin laadittu. •Nyt EU:n palveludirektiivin ja ensi vuoden alussa voimaantulevan EU:n standardisointiasetuksen myötä palveluiden standardisoinnin merkitys kasvaa huomattavasti. •Standardi on kuvaus tavasta toimia, eräänlaista toimialan itsesääntelyä. •Standardisointi avaa markkinoita. Se lisää yhteensopivuutta tuote- ja palvelumarkkinoilla sekä yhteen toimivuutta muiden tuotteiden ja järjestelmien kanssa.
4
Johdon konsultointipalvelut standardi – lisäpotkua toimialalle •Tavarapuolen kokemukset huomioon ottaen, on johdon konsultointipalvelut standardin merkitys toimialalle huomattava. •Standardi tuo selkeyttä ja suuntaviivat. Ajan myötä - standardin käytön levitessä ja osoittaessa merkityksensä, palvelun ostaminen helpottuu, luottamus alan palveluihin lisääntyy entisestään - hyvät ja vastuulliset toimijat hyötyvät. •On tärkeää tehdä standardi tunnetuksi, ei pelkästään alan yritysten vaan myös ja nimenomaan palveluiden ostajien keskuudessa. Tavoitteena se, että hankintakriteeriksi muodostuu standardin noudattaminen. •Nyt julkistettavalla standardilla saadaan lisäbuustia liikkeenjohdon konsultointipalveluille!
Samankaltaiset esitykset
© 2023 SlidePlayer.fi Inc.
All rights reserved.