Kielioppi 1 Ssu112 5. luento.

Esitys aiheesta: "Kielioppi 1 Ssu112 5. luento."— Esityksen transkriptio:

1 Kielioppi 1 Ssu112 5. luento

2 Astevaihtelu Kvantitatiinen astevaihtelu: vahva aste avotavun alussa
heikko aste umpitavun alussa Esim. pak+ka  pa+kan tak+ka  ta+kan kaap+pi  kaa+pin

3 Astevaihtelu: jatkuu Kvalitatiivinen astevaihtelu:
k, p ja t vaihtelevat toisen konsonantin tai nollan kanssa Esim: kam+pa  kam+man ran+ta  ran+nan sa+ka  sa+an hal+pa  hal+van so+ta  so+dan

4 Astevaihtelu: poikkeuksia
Vahva aste umpitavun edessä: Supistumavokaalin ja –diftongin edellä: a+puun ( apu+hun) vrt. a+pu  a+vun sei+pään (sei+päis+tä  sei+pä+his+tä) vrt. sei+väs  sei+pää+seen

5 Astevaihtelu: poikkeuksia
Omistusliitteen edellä on vahva aste: poi+kan+sa (poi+ka  po+jan) tak+kim+me (tak+ki  ta+kin) is-loppusissa konsonanttivartaloissa on vahva aste: hen+kis+tä (hen+gen) pap-pis-mies (pa+pis+ta)

6 Astevaihtelu: poikkeuksia
Heikko aste avutavun alussa, esim. jäännöslopukkeen edellä: hau+dex (hau+tee+na) mur+rex (mur+tee+na) Heikko aste tapauksissa, joissa klusiilin sisältävä tavu on vuoroin avonainen, vuoroin umpinainen seuraavalla tavunrajalla olevan geminaattaklusiilin astevaihtelun tähden: a+pu  avu+ton; avut+to+man ku+to+a  ku+do+tun; ku+dot+tu

7 Astevaihtelu: poikkeuksia
Heikko aste i-loppuiseen diftongiin päättyvän avotavun edellä: mansikka  man+si+koi+ta; man+si+koi+den (myös man+sik+koi+na)

8 Astevaihtelu: poikkeuksia
Heikko aste avotavun alussa eräissä –inen-loppuisissa johdoksissa: esi+koi+nen (esikko) va+lin+nai+nen (valinta)

9 Astevaihtelun ulkopuolelle jääviä ryhmiä
Astevaihtelun ulkopuolelle jäävät seuraavat ryhmät: konsonattiyhtymä hk karahka  karahkan ensi- ja toisen tavun rajalla, jos vaihtelu aiheuttaisi paradigmojen sekaantumista puuhka  puuhkan (puuhan lahko  lahkon (lahon)

10 Astevaihtelun ulkopuolelle jääviä ryhmiä
Eräät henkilönnimet: Kauko  Kaukon Sirpa  Sirpan Useat nuoret lainasanat: muki  mukissa; mukin auto  autossa (*audossa)

11 Suffiksaalinen astevaihtelu
Heikon ja vahvan asteen vaihtelu riippuu edellisen tavun painosta: painollisen tavun vokaalin jäljessä vahva aste painottoman tavun vokaalin jäljessä heikko aste Esim. partitiivin päätteessä t vaihtelee Ø:n eikä d:n kanssa: puu+ta; sa+la+moi+ta kala+a (*ka+la+da); ta+lo+a (*ta+lo+da)

12 Supistuminen Supistuminen on äänteenmuutos, jossa kaksi alkuaan eri tavuihin kuulunutta lyhyttä vokaalia on joutunut samaan tavuun ja muodostaa pitkän supistumavokaalin tai supistuma-diftongin: vierailla  vierahilla veneet  venehet

13 Supistumaverbit Supistumaverbeiksi sanotaan sellaisia kaksivartaloisia verbejä, joiden vokaalivartalo päättyy pitkään vokaaliin: pelätä  pelkää- hakata  hakkaa- luvata  lupaa-

14 Supistumaverbit: jatkuu
Supistumaverbeinä pidetään myös sellaisia kaksivartaloisia verbejä, joiden vokaalivartalo päättyy kahteen lyhyeen vokaaliin: kadota  katoa- langeta  lankea- selvitä  selviä-

15 Supistumanominit Supistumanomineiksi sanotaan sellaisia nomineja, joiden vokaalivartalo päättyy pääpainottoman tavun pitkään vokaaliin: vene  venee-n ori  orii-n rakas  rakkaa-n

16 Supistumanominit: jatkuu
Supistumanomineina pidetään myös sellaisia nomineja, joiden vokaalivartalo päättyy kahteen lyhyeen vokaaliin: vihreä  vihreä-n lyhyt  lyhye-n ainoa  ainoa-n

17 t ~ s -vaihtelu t ~ s –vaihtelu on äännevaihtelu, jossa sanan eri taivutusmuodoissa muuten on t (tai sen heikko aste d), mutta i:n edellä s.

18 t ~ s –vaihtelu toteutuu seuraavissa muotoryhmissä
a) kaksivartaloiset te-nominit, joissa yksikön nominatiivissa ja monikon i: edellä on s, muissa muodoissa t: sute-na; sude-n; sus-i-ssa b) nte-vartaloiset ordinaalit; yksikön nominatiivissa ja monikon i:n edellä on s, muissa muodoissa t: viides: viidens+i+nä

19 t ~ s –vaihtelu jatkuu c) Ne tA-vartaloiset verbit, joissa a/ä katoaa ennen suffiksin i:tä: kieltä+ä  kiels+i rakenta+a  rakens+i löytä+vät  löys+ivät

20 t ~ s –vaihtelu jatkuu d) Supistumaverbit:
vastat+koon  vastaa+n  vastas+in pudot+koon  putoa+n  putos+in

21 Loppukahdennus (rajageminaatio)
Seuraavan sanan alkukonsonantti kahdentuu yhtäjaksoisessa puheessa tiettyjen sananmuototyyppien jäljessä, esim. [menek kotiin]. Jos seuraava sana päättyy vokaaliin, sanojen rajalla voi ääntyä glottaaliklusiili (huolellisessa ääntämyksessä sekin kahdentuu), esim. [ota’ ’itse].

22 Loppukahdennus: jatkuu
Loppukahdennus toteutuu myös sanan sisällä yhdyssanoissa sekä liitepartikkeleiden ja lAinen-, mAinen –adjektiivijohdinten edellä: hernekeitto [hernekkeitto] otapas [otappas] eläkeläinen [eläkelläinen] aavemainen [aavemmainen]

23 Tärkeimmät sananmuototyypit, joissa tapahtuu loppukahdennus
Yks. 2. pers. imperatiivi: tulet tänne; anna’ ’olla A-infinitiivi: saako tullas sisään

24 Loppukahdenteiset sananmuototyypit: jatkuu
Verbin kieltomuodot (ei konditionaali): en otak kahvia; älä tulet tänne; älkää tulkol lähelle Tuote-nominien yks. nominatiivi sadel lakkasi; puoluettuki

25 Loppukahdenteiset sananmuototyypit: jatkuu
Allatiivi: meillet tulee vieraita 3. pers. omistusliite –nsAx: vaimonsak kanssa stix-adverbit: runsaastiv vettä

26 Loppukahdenteiset sananmuototyypit: jatkuu
nnex-adverbit: sinnet tännem mentiin (i)tsex-adverbit: sähkeitsej ja puhelimitse

27 Loppukahdennus: jatkuu
Loppukahdennus tapahtuu vain sellaisten morfeemien yhteydessä, jotka ennen ovat päättyneet konsonanttiin (pääasiassa k:hon tai h:hon). Tämä loppukonsonantti on sananrajaisena assimiloitunut seuraavan konsonantin kaltaiseksi. Sananloppuiset k ja h ovat kadonneet, mutta niitä edustamassa on sanan lopussa ns. jäännöslopuke.