Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Kalastuksenvalvonta kalastuslain uudistuksessa

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Kalastuksenvalvonta kalastuslain uudistuksessa"— Esityksen transkriptio:

1 Kalastuksenvalvonta kalastuslain uudistuksessa
Risto Vesa Kotka

2 Kalastuksen valvonta Erillinen väliraportti (MMM 2009:11)
Nykyiseen kalastuslakiin tehdään perustuslain edellyttämät muutokset Valvojan toimivaltasäännökset ja kelpoisuus Kalastuksenvalvojaksi hyväksyminen ja sen peruuttaminen Kalastuksenvalvojakortti ja –tunnus Tarkastus- ja talteenotto-oikeus Kalastuksenvalvojien koulutus ja valvonta Tarkoitus saada eduskunnan käsittelyyn vuonna 2010

3 33 § Kiinteät ja seisovat pyydykset on merkittävä siten, että ne ovat selvästi muun vesiliikenteen havaittavissa. pyydyksiin tulee merkitä pyydyksen asettajan nimi ja yhteystiedot sekä kalastusoikeuden osoittava merkki siten, että ne ovat havaittavissa ilman, että pyydystä tarvitsee nostaa vedestä. säädetään tarkemmin maa- ja metsätalousministeriön asetuksella.

4 36 § Säädettyä vähimmäismittaa pienempi kala tai rapu on välittömästi laskettava takaisin veteen elävänä tai kuolleena. Täysimittainen kala on laskettava takaisin veteen elävänä tai kuolleena, jos se on pyydetty: 1) rauhoitusaikana; 2) kielletyllä pyydyksellä; tai 3) kielletyllä kalastustavalla.

5 89 § Todistus kalastuksenhoitomaksun ja viehekalastusmaksun maksamisesta on pidettävä mukana kalastusta harjoitettaessa sekä vaadittaessa näytettävä jäljempänä 96 §:ssä mainitulle viranomaiselle tai kalastuksenvalvojalle. ts. valtion maksujen osalta ei näyttövelvollisuutta vesialueeen omistajalle/kalastusoikeuden haltijalle

6 96 § Valvontaviranomaiset ja kalastuksenvalvojat
Poliisi, rajavartiolaitos, kalastusviranomainen sekä jäljempänä 97 §:n mukaisesti hyväksytty ja 98 §:ssä tarkoitetun valtuutuksen omaava kalastuksenvalvoja valvovat kalastusta koskevien säännösten ja määräysten noudattamista. Valtakunnan rajalla olevissa vesissä, Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä valvontaa hoitaa myös tulli.

7 96 a § Valvonnassa noudatettavat periaatteet
Kalastuksenvalvontaan kuuluvasta tehtävästä tai toimenpiteestä ei saa aiheutua suurempaa haittaa tai vahinkoa kuin kalastuksenvalvonnan toteuttamiseksi on välttämätöntä. Tehtävän tai toimenpiteen on oltava perusteltu suhteessa valvonnalla tavoiteltavaan päämäärään ja kiireellisyyteen sekä tilanteen kokonaisarvioon vaikuttaviin seikkoihin.

8 96 b § Kalastuksenvalvojan virkavastuu
Kalastuksenvalvojaan sovelletaan kalastuksenvalvontatehtävässä rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. Kalastuksenvalvontatehtävässä noudatetaan hallintolakia, viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia ja kielilakia.

9 97 § Kalastuksenvalvojan kelpoisuusvaatimukset ja hyväksyminen
Kalastuksenvalvojaksi hyväksytään henkilö, joka 1) on oikeustoimikelpoinen; 2) tunnetaan rehelliseksi ja luotettavaksi ja on henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan tehtävään sopiva; ja joka 3) on hyväksytysti suorittanut 97 a §:ssä säädetyn kalastuksenvalvojan koulutuksen ja siihen sisältyvän kokeen. Kalastuksenvalvojaksi hyväksyy hakemuksesta se ely-keskus, jonka toimialueeseen hakijan kotikunta kuuluu. ely:n on ennen asian ratkaisemista pyydettävä poliisilta lausunto 1 hakijan soveltuvuudesta kalastuksenvalvojaksi. Kalastuksenvalvojaksi hyväksyminen on voimassa enintään kymmenen vuotta.

10 97 a § Kalastuksenvalvojan koulutus 1
Kalastuksenvalvojan koulutuksen tulee antaa koulutettavalle kalastuksenvalvontatehtävän kannalta riittävä kalastuslainsäädännön ja hyvän hallinnon perusteiden tuntemus sekä kalastuksenvalvontatehtävän edellyttämät muut tiedolliset ja taidolliset valmiudet.

11 97 a § Kalastuksenvalvojan koulutus 2
asetuksella säädetään tarkemmin kalastuksenvalvojan koulutuksen sisällöstä ja siihen liittyvästä kokeesta sekä koulutuksen järjestäjän pätevyysvaatimuksista.

12 97 b § Kalastuksenvalvojakortti ja -tunnus
kortista ja tunnuksesta säädetään asetuksella Ely-keskus antaa kalastuksenvalvojaksi hyväksytylle kalastuksenvalvojakortin ja -tunnuksen. on pidettävä kortti kalastusta valvottaessa mukana ja esitettävä se pyydettäessä. on käytettävä valvontatehtävissä kalastuksenvalvojatunnusta.

13 97 c §: Kalastuksenvalvojan hyväksymisen peruuttaminen
Ely-keskuksen on peruutettava kalastuksenvalvojaksi hyväksyminen, jos kalastuksenvalvoja sitä pyytää. suullinen huomautus – kirjallinen varoitus- Ely voi peruuttaa kalastuksenvalvojaksi hyväksymisen kokonaan tai määräajaksi, jos kalastuksenvalvoja olennaisesti tai toistuvasti rikkoo kalastuksenvalvontaa tai kalastusta koskevia säännöksiä ja määräyksiä kortti ja tunnus palautettava

14 98 §: Kalastuksenvalvojan valtuutus ja toimialue
valvojalla oikeus valvoa kalastusta koskevien säännösten ja määräysten noudattamista ainoastaan kalastusalueen, osakaskunnan, vesialueen omistajan tai kalastusoikeuden haltijan valtuuttamana valtuutuksessa määritellyllä alueella. Kalastusalueen valvojalla oikeus valvoa kalastusta koskevien säännösten ja määräysten noudattamista koko kalastusalueen alueella riippumatta siitä, onko sopimusta tehtävien siirrosta kalastusalueelle tehty.

15 99 § Valvontaviranomaisen ja kalastuksenvalvojan tarkastusoikeus
viranomainen voi tarkastaa varaston, kalastuksenvalvoja ei Kalastuksenvalvojalla on oikeus tarkastaa, että vedessä, kalastukseen käytettävässä kulkuvälineessä tai rannalla oleva pyydys ja saalis ovat säännösten ja määräysten mukaisia. ei tarkastusoikeutta ”pysyväisluonteiseen asumiseen” käytettävissä tiloissa. Tarkastettuun pyydykseen on jätettävä tarkastuksen tekijän nimi ja yhteystiedot

16 100 §: Valvontaviranomaisen ja kalastuksenvalvojan talteenotto-oikeus
viranomaisella ja kalastuksenvalvojalla on oikeus ottaa talteen kalastuksessa käytetty pyydys , kalastusväline  ja saalis, jos: 1) kalastusaikoja, pyydyksiä, pyydysten määrää, pyyntitapoja, alamittoja tai rauhoitusta koskevia säännöksiä tai määräyksiä rikotaan; 2) kalastusta harjoitetaan ilman kalastusoikeutta tai kalastusoikeuden ilmeisesti ylittäen; tai 3) pyydystä ei ole merkitty 33 §:ssä edellytetyllä tavalla.  (ei vene)

17 101 § :Vesialueen omistajan, osakkaan ja kalastusoikeuden haltijan tarkastus- ja talteenotto-oikeus
on oikeus tarkastaa, että pyydys on merkitty kalastusoikeuden osoittavalla merkillä. on oikeus ottaa talteen pyydys, jota ei ole merkitty em. kalastusoikeuden osoittavalla merkillä, + saalis edellyttäen, että saatavilla ei ole riittävää ja oikea-aikaista apua viranomaiselta tai koulutetulta valvojalta oikeus ottaa talteen välineet jos ei kalastuslupaa = yksityisoikeudelliset seikat

18 102 §: Talteenottomenettely 1
talteenottopaikalle on jätettävä mahdollisuuksien mukaan tiedot talteen ottajasta sekä pyydyksen tai kalastusvälineen säilytyspaikasta, Talteenotosta ilmoitettava välittömästi poliisille ja luovutettava talteenotto niin pian kuin mahdollista poliisin säilytettäväksi, tai poliisi määrää, miten säilytetään.

19 102 §: Talteenottomenettely 2
Talteenotettu pyydys tai kalastusväline on palautettava viivytyksettä pyydyksen tai kalastusvälineen haltijalle, jos esitutkintaa ei aloiteta. viehekalastuksessa käytetty kalastusväline on luovutettava välittömästi takaisin, mikäli viehekalastusmaksun suorittamisesta esitetään todistus 7 pv:n kuluessa talteenotosta Talteenotetusta saaliista on ilmoitettava välittömästi poliisille, joka määrää saaliin joko vapautettavaksi, säilytettäväksi tai hävitettäväksi.

20 103 §:Talteenotetun pyydyksen myynti
Jos talteen otetun pyydyksen tai kalastusvälineen omistaja ei 6 kk:n kuluessa talteenotosta tule tietoon, poliisin on myytävä pyydys tai kalastusväline ja tilitettävä myynnistä kertyneet varat valtiolle.

21 104§:Pysähtymisvelvollisuus ja henkilöllisyyden selvittäminen
Kalastukseen käytettävä kulkuväline on viranomaisen tai valvojan antamasta, pysähtymismerkistä pysäytettävä heti, kun se voidaan turvallisesti tehdä. pysähtymismerkistä säädetään asetuksella. pyyntiä harjoittavien on annettava viranomaiselle tai valvojalle tieto nimestä, henkilötunnuksesta tai syntymäajasta ja kansalaisuudesta sekä paikasta, josta henkilö on tavoitettavissa.

22 104 a § Näyttömääräys ei aiemmin laissa näyttömääräyksestä
viranomainen tai kalastuksenvalvoja voi antaa näyttömääräyksen kalan tai ravun pyyntiä harjoittavalle henkilölle, joka ei 89 §:n mukaisesti esitä todistusta suorittamastaan maksusta. 7 vrk näyttöaikaa

23 104 b § Huomautus Jos kalastusta koskevien säännösten rikkominen on olosuhteet huomioon ottaen vähäinen, kalastusviranomainen tai kalastuksenvalvoja voi muihin toimenpiteisiin ryhtymättä antaa tekoon syyllistyneelle huomautuksen. toimivallan laajennus

24 104 c § Toimenpiteestä luopuminen
Kalastusviranomainen ja kalastuksenvalvoja voivat luopua tässä luvussa säädetystä toimenpiteestä, jos sen loppuun saattaminen voi johtaa kohtuuttomaan seuraukseen asian merkitys, rikkomuksen laatu ja toimenpiteellä tavoiteltava tulos huomioon ottaen. .toimivallan laajennus

25 104 d § Tapahtumailmoitus valvoja laatii tapahtumailmoituksen talteenotosta, huomautuksen antamisesta ja toimenpiteestä luopumisesta siihen merkitään : 1) toimenpiteiden kohteiden tunniste- ja yhteystiedot + henkilötunnus 2) epäilty rikkomus, jonka selvittämiseksi toimenpiteeseen on ryhdytty; 3) toimenpiteen laatu; 4) luettelo talteen otetuista tavaroista; ja 5) toimenpiteen suorittaja ja ajankohta.

26 106 a §: Kalastuksenvalvojien koulutuksen ja toiminnan valvonta
kalastuksenvalvojakoulutuksen yleisestä valvonnasta ja ohjauksesta vastaa mmm. Ely-keskukset vastaavat kalastuksenvalvojien ja kalastuksenvalvojakoulutuksen toiminnan valvonnasta toimialueellaan. jota varten oikeus saada valvonnassa tarvittavia tietoja

27 108 § Kalastusrikkomus 3) pyydystää rauhoitus- tai muutoin luvattomana aikana kalaa tai rapua taikka sanottuna aikana pitää vedessä niiden pyyntiin sopivaa pyydystä tai kalastaa edellä 37 b §:ssä tarkoitetun sopimuksen täytäntöönpanemiseksi asetetun rajoituksen vastaisesti,

28 ja lopuksi kalastuksenvalvojan vala pysyy voimassa viisi vuotta tämän lain voimaantulopäivästä. Siirtymäsäännös? KIITOS!


Lataa ppt "Kalastuksenvalvonta kalastuslain uudistuksessa"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google