Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

KPEDU Yksilöllisiä polkuja

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "KPEDU Yksilöllisiä polkuja"— Esityksen transkriptio:

1 KPEDU Yksilöllisiä polkuja
3T-hanke, Tuotantokoulu, tutkinto- ja työhautomo-hanke UVA2- uusi väylä ammattiin 2 Oma Polku-hanke

2 osuus voidaankin tehdä työssäoppien ja näyttöjen avulla, aiheeseen voi liittyä jokin kirjallinen osuus, opintoja voidaan suorittaa Kokkotyösäätiöllä tai lähes kokonaan työssäoppien Pitkäjänteisyys ja ketään ei jätetä mentaliteetti. Opiskelijahuollon tukihenkilö hakee ammattiopistosta ”kadonneet” (nyt kaupungin etsivä) Keskeyttämisuhan alla olevien kanssa tehdään töitä, mietitään vaihtoehtoja kokeillaan vaihtoehtoa a ja b, c ja d, joskus e. Opiskelijoiden kohtaaminen yksilöinä on todella tärkeää

3 HOJKS –rahoitus kasvaa, toimenpiteiden tulee kasvaa myös !
oli 2010 oli Olemme tehneet kyselyt HOJKS – opiskelijoille ja henkilöstölle tämän hetken erityisopetus- tilanteesta ja sen kehittämisestä. Kartoitamme uusien opiskelijoiden tilanteen myös alkuhaastattelukaavakkeella sekä lähtötasotestillä sekä lukitestillä (eo konsultoi). Mahdollisuus opiskelijahuoltopalveluihin Terveydenhoitajat opistoissa Erityisopettaja laaja-alainen 2, ammatillisia valmistuneita yhteensä 12, ei erityisopettajan tehtävissä toimivia kuin 3-4 Opinto-ohjaajat Kuraattorit, 4 Palkattu tukihenkilöitä, ao. kauppaopisto, maaseutuopistot Apuopettajia eri osastoille muilla aloilla opettajien resursseja henkilökohtaiseen ohjaamiseen Saatu Atsa –konsepti (tuettu asuminen asuntolassa, sosiaali- toimi maksaa) Sos.psyk. yhdistyksen kautta,

4 Läpäisy 1 ja 2 Oph PROJEKTI Tavoite Valtakunnalliset kyselyt
ammattistartti ja asuntola - asuminen Oph Kyselyt ja kirjat (Vehviläinen) Oma polku hanke Oph /Esr T1 tason verkkopohjaiset attoaineet käytössä Perustutkintojen purkaminen T1 taso työvaltaista koulutusta ajatellen. Koutsi malli, erityisopettaja tukemassa työvaltaista koulutusta malli Teknostartti, puualan tuotantokoulu, motivaatiokysely aloittaville opiskelijoille, ryhmänohjaaja koulutus, läpäisyn tehostamisen puuttumisen malli, valtakunnalliset kyselyt ammattistartti, asuntola asuminen, erityisopetus (Vehviläinen) Läpäisy 1 ja 2 Oph

5 PROJEKTI PYSYVÄ KÄYTÄNTÖ ATSA -Projekti OPM/OPH ATSA tuettu asuminen Sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen toimintana Opiskelijahuollon kehittämisen valtionavustukset OPH Tutor-opas, Opiskelijakunnan opas molempien QPR-mallinnukset, Opiskelijahuollon, erityisopetuksen ja opinto-ohjauksen prosessien QPR-mallinnukset, Asuntola-asumisen kurssi, T1-tason rästikurssien malli Ryhmänohjaajan käsikirja Perusopetuksen ja lukioiden opiskelijahuollon kehittäminen OPH valtionavustukset 3 Materiaalia Kenutiin Ryhmän ohjaajan käsikirja Lukion erityisopetuksen materiaalia Perusopetuksen osalta kuraattoripalveluita K-P kuntiin, joissa sitä ei ollut Ammattistartin kehittämisrahat 3 Ammattistartin toiminnan kehittäminen Kansainvälisiä hankkeita Opettajat tutustuneet työvaltaiseen koulutuksen eri Euroopan maissa

6 JA NIIDEN PYSYVÄT KÄYTÄNNÖT
OPISKELIJAHUOLLON JA ERITYISOPETUKSEN KEHITTÄMISEEN YHDESSÄ HAETUT PROJEKTIT JA NIIDEN PYSYVÄT KÄYTÄNNÖT Rysä-projekti OPH/ESR Konsultoiva erityisopettaja, lukutestit kaikkiin opistoihin Saattaen vaihto kaikkiin opistoihin Reimari-projekti OPH/ESR Reimari 2 ja Reimari 3 Pohjanmaan Ely /Esr Valmistuvien työllisyyskysely Erityistä tukea tarvitsevien saattaen vaihto te-toimistoon 1.Ohjataan HOJKS keskeyttämisvaarassa olevia systemaattisesti 2. Käytetään keskeyttämiskaavake 3. Käytetään Te-toimistoon siirtyvien tiedonsiirtokaavake 4. T HOJKS-keskeyttäneiden tilanteen tarkistaminen ja tehostettu ohjaus. 5. Tavoitteena on palvelutarvearvioinnin ja ohjauksen kehittäminen yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi 6. Aapo ja Tessa Facebookissa Työvalta-projekti OPH/ESR Työvaltaisen koulutuksen hyödyntäminen kauppaopisto, sote ja ammattiopisto rakennusala Onnistuvat opit Sosiaalikehitys opiskelijan virtuaalinen resurssikeskus Työkkärin Tessa

7 HOJKS keskeyttäneet, jotka kuitenkin tippuvat perusrakenteesta
Vuosi 01 02 03 04 06 07 08 09 10 11 12 HOJKS 114 134 151 142 200 267 311 321 368 443 407 450 Neg kesk. 5,3 3,3 4,1 4,0 3,7 3,1 2,9 2,5 2,1 Opistojen opettajien, opiskelijahuollon, HOJKS-rahoituksen aikaansaama tuki ja huolenpito yksilölliset polut ja ratkaisut, apuopettajat, kuraattorit, verkostotyö, opinto-ohjaaja, erityisopettaja Opiskelijahuolto yrittää kannatella tippuvia HOJKS keskeyttäneet, jotka kuitenkin tippuvat perusrakenteesta 32, 34, 60, 60, 34 Hankkeilla yritetään löytää uusia mahdollisuuksia lähinnä työvaltaista koulutusta Katiska, Oppi-projekti, Rysä, Työvalta, Reimari 1, 2, 3, Omapolku, Atsa, Polkuja läpäisyn tehostamiseen, 3T, UVA 2 Kehitetty mm Rästipaja, LVI-työvaltainen ryhmä, Tekniikan ohjaava koulutus, Kiinteistöalan työvaltainen ryhmä, teknostartti, Työvaltaista koulutusta, aikalisäryhmä, Työvaltainen kauppaopiston ryhmä, tuettu asuminen, Loiste-paja, Tutkintohautomo, puualan ja metallialan tuotantokoulu, oppinnollistaminen, tuotantokoulu, Vartu

8

9 OPH/ESR – Projektin tavoitteena oli ammatillisen koulutuksen keskeyttämisen vähentäminen, nuorten osallisuuden edistäminen aktivointi ammatilliseen koulutukseen MIKSI TÄLLAISTA TARVITAAN? Erityisopetuksen resurssit ja toimintamuodot eivät vastaa kaikkien opiskelijoiden tarpeeseen Osa opiskelijoista ei voi opiskella tavallisen ryhmän mukana ja tarvitsee yksilöllisen ja räätälöidyn koulutus- ja tukimallin HOJKS –opiskelijoista liian moni keskeyttää Hankkeessa on/on ollut mukana yhteensä 61 nuorta Yhteistyökumppaneiden kautta mukaan tulleita opiskelijoita on 13, loput ovat siirtyneet oppilaitoksista hankkeen toimenpiteiden kohteeksi.

10 TOIMINNASSA MUKANA www.kpedu.fi Toiminnassa mukana:
Kannuksen maaseutuopisto (maatalous,maatekno), Kaustisen raviopisto (hevostenhoit.), Perhon maaseutuopisto (metalli,maatalous), Toholammin maaseutuopisto (sisustusalan artesaani,hopeaseppä), Kulttuuriopisto Kälviältä (nuoriso-ja vap.ajan ohj.,audiovis.), Kokkolan ammattiopisto (puu-,metalli- (8 opiskelijaa), auto-,vaatetus-, pintakäsittely-,hotelli- ja ravintola-,catering-elintarvike-, rakennus-,lvi-,maarakennusala). Aiemmin mukana ovat olleet kauppaopisto (liiketalous) ja sosiaali- ja terveysala, nämä mukana uuden opetussuunnitelman myötä myös tässä hankkeessa.

11 Kurssit, jotka voi tehdä muualla kuin opistoissa

12

13 MITEN TOIMITAAN? Kurssin tehnyt opettaja/oman oppilaitoksen opettaja ohjaa opiskelijaa. Saa korvausta 3h/kurssi. Opiskelija voi tehdä opintoja lisäopetustiloissa, Kokkotyö-säätiöllä tai kotonaan. Tavoite on saavuttaa T1, mutta opiskelija voi saada myös paremman arvosanan tekemällä lisätehtäviä. Mahdollistaa yksilöllisen opinpolun toteuttamisen. Sopii niille, joilta puuttuu joitakin vaadittuja opintoja, ja jotka ovat keskeyttämässä kun eivät jaksa istua tunneilla tai eivät voi mennä ryhmän mukana (masennus, ahdistus, paniikkihäiriö) Kokemukset ovat olleet hyvät. Opiskelijat suorittavat opintoja omassa tahdissa nopeasti ja huolellisesti.

14 OMA POLKU-HANKKEEN LOISTE-PAJA
Kokkolan ammattiopiston asuntolan alakerrassa Ma-to klo Kohderyhmä Oma polussa opiskelevat erityisopiskelijat, jotka tarvitsevat erityistä tukea yksilöllisen polun toteuttamisessa. Tekevät pajassa atto- aineita. Tulevat pääsääntöisesti muualta kuin ammattiopistolta

15 OPISKELUA TYÖPAIKOILLA
Projektin tavoitteena oli mahdollistaa vaihtoehtoisia polkuja opintojen suorittamiseen Ammattiaineet voidaan suorittaa työpaikoilla Eri alojen opettajille resursoidaan 1ov/tutkintoala Keskeistä on, että ammattiaineen opettajat purkavat opetussuunnitelmaa työvaltaista koulutusta ajatellen Opettajat tekevät yhteistyötä työpaikkaohjaajien kanssa, jotta tutkinnon tavoitteet voidaan saavuttaa pääsääntöisesti työpainotteisesti

16 MIKÄ KOROSTUU? Toiminta lähtee nuoren tarpeista käsin Työpäivän pituus
Attoaineet vai työssäoppiminen Opsit ajateltu työn kautta ja Atto-aineista poimittu T1 tavoitteet, jotta voidaan tehdä Omaa tahtia ja Omassa tilassa Yhteistyö Kelan kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmien kanssa, Nuorella auttava verkosto-seminaari ja Mahdollisuus viedä keskeyttämisvaarassa olevia nuoria asiakasyhteistyöryhmän kokoukseen. Pitkäjänteinen tuki Nuorta ei jätetä, ei luovuteta vaikka nuori katoaa välillä Etsitään erilaisia ratkaisuja uudestaan ja uudestaan Tukeminen arjen toiminnoissa konkreettisesti mm. käydään yhdessä virastoissa

17

18

19

20 TIPPUMASSA OLEVILLE Kehitetty yhteistyötä kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmän kanssa K-P sos. Psyk, yhd. On saanut RAY:N projektirahoituksen Vartu-hankkeen käynnistämiseksi. Tavoitteena on kehittää Seinäjoen Pilari-tyyppistä toimintaa yhdessä alueen toimijoiden kanssa

21

22

23

24 TEKNOSTARTTI ILMAN PAIKKAA JÄÄNEILLE Ja PUUALAN TUOTANTOKOULU
ammattistarttiryhmä ja kaksi Aikalisä ryhmää (vammaisten valmentava ja kuntouttavava) sekä yksi maahanmuuttajien valmistava ryhmä Läpäisyhankkeen aikana kokeiltiin teknisempää ammattistarttikoulutusta Yksilöllinen suunnittelu Ryhmä muodostettiin elokuussa kokonaan ilman paikkaa jääneille Ryhmään tuli 14 opiskelijaa Ryhmässä toimii opettaja ja avustaja Uutena mm. teknisen työn numeron korottaminen Puualan tuotantokoulu Puualan tuotantokoulussa kokoaikainen opettaja ja yksilövalmentaja 50 % Opiskelijat siirtyneet puu T ryhmään ja opiskelevat säätiöllä

25 Tehty yhteenveto eri tutkintojen läpäisyluvuista, negatiivisesta keskeyttämisestä, poissaoloista, varoituksista, HOJKS opiskelijoista sekä kaksoistutkinnon suorittaneista. Edelleen kehitetään opiskelija hyvinvoinnin käsikirjaa ja hyödynnetään siinä NMI kehittämiä menetelmiä. Ollaan mukana kehittämässä Dialoogin kanssa valtakunnallisia kyselyitä ja toteutetaan ne oman oppilaitoksen osalta. Opintojen keskeyttäminen ja siihen liittyvät ohjauspalvelut (uudelleen) sijoittumisen tukena Ammattistartti opintoihin valmistavana, opintoja edistävänä ja keskeyttämisiä ehkäisevänä Opiskelija-asuntola oppilaiden kokonais hyvinvoinnin tukena HOJKS- kysely opettajat, rehtorit, opiskelijahuolto sekä HOJKS opiskelijat

26 Kehitetään Tuotantokoulua Tutkintohautomoa Työhön pääsyä valmistuville
Opiskelijoiden arviointijaksoa Kokkotyö-säätiöllä

27

28 Hankkeen rekryneuvoja, on TE-toimiston työntekijä.
työllistymisen tukemiseksi tehty esite, jossa keinoista työllistää nuori mm. sanssi-kortti, oppisopimusmahdollisuus. Tämä liitetty koulutusyhtymän työpaikkaohjaajien aineistoon. Opettajat vievät tätä esitettä yrityksiin kun valvovat ja arvioivat työssäoppimista ja arvioivat opiskelijoiden työssäoppimista. Tehtyjen työllisyyskyselyiden avulla on kartoitettu jälleen ne alat, joissa on eniten työttömyyttä tai tarvetta uusille työntekijöille. Metalli- ja ja prosessiteollisuusalalla, opettajien kanssa suunniteltu kevään toimintaa.

29 Opettajien kanssa käydyissä keskusteluissa on kartoitettu valmistuvien opiskelijoiden työ- ja työnhakuvalmiuksia, alan työmarkkinatilannetta, oppilaitoksen Syksyn aikana kartoitettiin myös metallin työssäoppimispaikkojen riittävyys alueella oppilaitoksen näkemyksen ja TE-toimiston kyselyjen kautta saatujen tietojen perusteella. Paikkoja todettiin olevan hyvin tarjolla, mutta koulutuksen saaneista työpaikkaohjaajista on pulaa. Työssäoppimisen laadun ja tavoitteiden täyttymisen parantamiseksi päätettiin työpaikkaohjaajakoulutuksen järjestämisestä ja sen markkinoimisesta erityisesti metallin työnantajille. Transition effect for split picture, slide 2 (Basic) Tip: Use this template with a cropped picture to reveal the rest of the picture from the previous slide. To reproduce the picture and text effects on this slide, do the following: On the Home tab, in the Slides group, click Layout, and then click Blank. On the Insert tab, in the Images group, click Picture. In the Insert Picture dialog box, select a picture and then click Insert. Under Picture Tools, on the Format tab, in the bottom right corner of the Size group, click the Size and Position dialog box launcher. In the Format Picture dialog box, resize or crop the image so that the width is set to 5”. To crop the picture, click Crop in the left pane, and in the Crop pane, under Crop position, enter values into the Height, Width, Left, and Top boxes. To resize the picture, click Size in the left pane, and in the right pane, under Size and rotate, enter values into the Height and Width boxes. On the Home tab, in the Drawing group, click Arrange, point to Align, and then do the following: Click Align to Slide. Click Align Left. On the Insert tab, in the Text group, click Text Box, and then on the slide, drag to draw your text box. Enter text in the text box, and then select the text. On the Home tab, in the Font group, select Calibri from the Font list, and then select 24 from the Font Size list. Click the arrow next to Font Color, and then under Theme Colors click White, Background 1, Darker 35% (fifth row, first option from the left). On the Home tab, in the Paragraph group, click Center to center the text in the text box. Drag the text box to the right of the picture. Select the text box. On the Home tab, in the Drawing group, click Arrange, point to Align, and then do the following: Click Align Middle. To reproduce the transition and background effects on this slide, do the following: On the Transitions tab, in the Transition to This Slide group, click More, and then under Push and Cover, click Push Left. Right-click on the slide background area, and then click Format Background. In the Format Background dialog box, click Fill in the left pane, and then select Solid fill in the Fill pane. Click the button next to Color, and then under Theme Colors click Dark Blue, Text 2, Darker 50% (sixth row, fourth option from the left).

30

31 Kokeiltu valmistuvien kanssa CV:n tekemistä Kyvyt
Kokeiltu valmistuvien kanssa CV:n tekemistä Kyvyt.fi pilvipalveluun, jotta CV kulkisisi opiskelijoiden mukana jatkossakin Rekryneuvojat on haastatellut valmistuvia opiskelijoita ja hänelle on toimitettu siirtymätietoja te-toimistoon erityistä tukea tarvitsevien osalta. Valmistuvia tavattu oppilaitoksessa ja TE-toimistossa. Myös HOJKS valmistuvien osalta tehty yhteistyötä ja tätä voi tiivistää edelleen Hanke on kiinnostanut yhteistyökumppaneita ja siihen on käyty tutustumassa Vaasan ammattiopistolta, Oulun ammattiopistosta sekä Kemijärveltä, Sodankylästä, Kemistä ja Tornioista. Hankkeesta on myös kerrottu useissa eri tilaisuuksissa ja esityksissä.

32

33 METALLIALAN TUOTANTOKOULU
Toimii Kokkolassa Kokkotyö -säätiön tiloissa. Tuotantokoulu on työvaltainen opiskeluympäristö, jossa opiskellaan pienessä ryhmässä opettajan ja työvalmentajan opetuksella ja tuella. ohjataan siinä vaiheessa, kun hänen metallialan opintonsa uhkaavat keskeytyä esim. lukuisten poissaolojen vuoksi mahdollista myös saattaa jo keskeytyneet opinnot loppuun tai suorittaa muuhun tutkintoon kuuluvia metallialan osaopintoja. Oppimisympäristöstä on pyritty luomaan viihtyisä, leppoisa, yksilöä huomioiva ja kannustava. Ryhmän koko 10 opiskelijaa, jolloin opettajalla ja työvalmentajalla on aikaa paneutua kunkin opiskelijan opettamiseen ja tukemiseen kokonaisvaltaisemmin. teoriaopinnot sisällytetään käytännön työn lomaan eikä varsinaisia luokassa pidettäviä teoriatunteja ole.

34 Tuotantokoulussa he ovat kuin töissä, sillä koulupäivä koostuu pääosin yrityksille ja yksityisille myytävien tuotteiden suunnittelusta ja valmistuksesta. Atto-aineet opiskelijat opiskelevat tutkintohautomossa erityisopettajan opetuksessa. Opiskelijat suorittavat vuorollaan myös harjoittelujaksoja työssäoppimispaikoissa erilaisissa metallialan yrityksissä. Tuotantokoulun opettaja seuraa tiiviisti myös työssäoppimisjaksoja käyden viikoittain seuraamassa oppilaidensa pärjäämistä työelämän vaatimusten keskellä.

35

36 TUTKINTOHAUTOMO Lisäopetustilan vieressä toimi Tutkintohautomo.
Erityisopettaja Auli Saari ohjasi siellä tuotantokoulun opiskelijoiden atto-aineiden suorittamista, opiskelijat saattoivat lähteä suorittamaan tutkintoa loppuun työvaltaisesti joko yrityksissä tai Kokkotyö-säätiön pajoilla tuotantokoulussa. Hautomo toimi paikkana minne ohjataan ne opiskelijat, jotka olivat jo tippuneet tai tippumassa. Heille voitiin tarjotaan arviointijakso Kokkotyö-säätiöllä, joka kesti 2 viikkoa, sen aikana selvitettiin heidän opiskeluvalmiutensa ja opiskelukuntonsa. Non stop-periaatteella toimivassa tutkintohautomossa erityisopettaja otti kokonaisvaltaisen vastuun hautomon opiskelijoista. Hautomossa on ollut kahdeksana kuukauden aikana 50 erityisopiskelijaa ja siellä on suoritettu 150 opintoviikkoa atto-aineita.

37 Menetelmä toimi, koska opiskelija hyväksytään sellaisena kuin hän on, ehdoitta vuorovaikutustilanteissa ollaan opiskelijan rinnalla, tukena ja puolella Opiskelija sai alkuvaiheessa runsaasti tukea ja vasta, kun hän oli valmis itsenäisempään toimintaan, tukea vähennettiin. Opiskeluilmapiiri pyrittiin pitämään positiivisena Juotavaa tarjolla, aivotoiminnan ylläpitoon Hautomossa erityisopettaja ohjasi opiskelijoita ja neuvotteli jokaisen opiskelijan opintojen toteuttamisesta ammattiaineiden ja yhteisten aineiden opettajien kanssa

38 Mahdollisuus suorittaa opintoja työvaltaisesti oma polku-tyyppisesti
Hautomossa opiskellaan ammattitaitoa täydentäviä tutkinnon osia ja tietopuolisia ammatillisia aineita Tarjotaan 2 vkoa kestävä opiskeluvalmiutta ja opiskelukuntoa kartoittava arviointijakso Kokkotyö-säätiöllä Työssäoppiminen joko yrityksissä tai Kokkotyö-säätiön pajoilla tai tuotantokoulussa Opiskelijoilla vaikeuksia esim. keskittymiskyvyssä, luki-ongelmia, vuorovaikutusongelmia opettajan kanssa tai/ja elämänhallinnassa haasteita

39 Helpottaa ryhmänohjaajan työtä,
- saadaan tehtyä atto-opinnot, - valmistuvat ajallaan, - ilmapiiri hyvä ja konkreettiset tulokset, - vaativia opiskelijoita saadaan eteenpäin opinnoissaan, - yksilöllinen tuki, kotiluokka, oma henkilö, -kaikki opistot pitäisi saada mukaan, -pienryhmämahdollisuus pitää olla, -keskeyttämisen ennaltaehkäisy, - itsetunto kohoaa,

40 Toimintaa tulisi ehdottomasti jatkaa, suuri apu opiskelijoille, että saavat erityisopettajan opastusta opintoihin, pulmakohdat selviää ja opinnot etenee. Tulokset ovat olleet hyviä. Opiskelijat ovat muuttuneet silminnähden tyytyväisemmiksi, itseluottamus ja usko itseen on palannut. Opettaja on hyvin sopiva eli Auli jaksaa ja jaksaa ja ymmärryksellä lempeällä jämeryydellä. Opiskelijalle olisi etu, että pääsisi ajoissa erityisopettajan ohjaukseen, kun kerran tiedämme, että toisin toimimalla homma parantuu, emmekö voisi kehittyä siihen suuntaan.

41 joustavuus, suoritetuista kursseista tiedotettu opettajille,
opiskelijoilta on saatu hyvää palautetta, avoimuus, kokonaisvastuu. ammattiaineiden opettajien osaamista toiminnan tueksi, tämä toiminta on perusteltua lisäopetuksen tukena, lisää tietoa opettajille tästä, TI tason kurssit ja mukautetut atto-aineet.

42 Opiskelijoiden kommentteja
Pystyy keskittymään paremmin ja saa rauhassa tehdä kun ei ole ylimääräistä hälinää ympärillä. Aivan mahtava juttu tämä tutkintohautomo Tuotantokoulu ja hautomo liittyvät toisiinsa, minulla on keskittymishäiriö ja jos tätä ei olisi en tulisi kouluun, en voi mennä isoon ryhmään.

43 Opiskelijat ovatkin tehneet vetoomuksen, jossa perustelleet toiminnan jatkamista mm. Siellä on ollut hyvä tehdä tehtäviä ja erityisopettaja on avustanut hyvin. - Nostattaa motivaatiota tulla kouluun, tehtävät eivät tunnu niin mahdottomilta kun saa yksityistä opetusta. - Auttaa oppilaita saamaan rästit pois päästötodistuksen pienen luokan ja hiljaisuuden ansiosta - On parempi opiskella pienemmässä ryhmässä, paras paikka opiskella atto-aineita, hyvä opettaja - Pystyy keskittymään paremmin ku mitä isossa luokassa ja erittäin - hyvä opettaja. Auttaa paljon saada opiskella hiljaisessa ja rauhallisessa ympäristössä kuin että opiskelisi suuremmissa ryhmissä. - Yksityinen opiskelu antaa paremmat mahdollisuudet oppia paremmin.

44 REIMARI

45 Tähänastiset tulokset tuotantokoulusta ovat olleet hyviä.
Aiemmin paljon poissaolevat opiskelijat ovat sitoutuneet opiskeluun ja he ovat ottaneet uuden opiskelumallin mielellään käyttöön. Jonkin verran on esiintynyt aluksi ennakkoluuloja ja pelkoja, mutta kun opiskelija on saatu mukaan työvaltaiseen opiskeluun, on hänen motivaationsa opiskeluun muuttunut positiiviseen suuntaan. Tuotantokoulun opettajana toimii Juha Sämpi, erityisopettajana Auli Saari ja rekryneuvojana Johanna Hankonen

46 ARVIOINTIJAKSO KOKKOTYÖ-SÄÄTIÖLLÄ
Tavoitteena on ollut yksilöidyn tiedon saaminen opiskelijan valmiuksista suoriutua työvaltaisesta opiskelusta, mahdollisista rajoitteista, kehittymisalueista ja sitoutumishalukkuudesta opiskeluun selventää opiskelijan palvelutarvetta Jakson tavoitteet on laadittu yhteistyössä opiskelijan, oppilaitoksen ja palvelun tarjoajan kanssa olemassa olevaa taustatietoa hyödyntäen Kartoituksen aikana on havainnoitu opiskelijan valmiuksia suorittaa tutkinto työvaltaisesti oppien. Jakson aikana on varmennettu opiskelijan opiskelusuunnitelma Kohderyhmänä ovat olleet Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijat, joiden opiskeluvalmiuksien kartoittaminen on ollut tarpeellista.

47 Tarkoitettu kymmenelle opiskelijalle 14 päivän jaksoja
päivän kesto on 7 tuntia Opiskelijan valmiuksia on kartoitettu hänen ollessaan Kokkotyö-säätiön työosastolla suorittaen työtehtäviä. Kartoituksessa on kiinnitetty huomiota sosiaalisiin taitoihin, ryhmätyötaitoihin, työelämän pelisääntöjen tuntemiseen, aktiivisuuteen ja opiskeluhalukkuuteen. Palvelun kokonaishinta: 14 päivän jakson hinta 10:lle opiskelijalle = 7 999,60 € + alv 1 839,91 € Opiskelijatyöpäivän hinta: 57,14 € / henkilö / päivä + alv 13,14 € Palvelun siirtäminen tai peruuntuminen ei aiheuta maksuvelvollisuutta ostajalle

48 Kaikkia ovia täytyy tempoa, Kaikkia kuita kurkotella.
” Kaikkea saa tehdä. Kaikkea pitää tehdä. Kaikkia ovia täytyy tempoa, Kaikkia kuita kurkotella. On vain yksi ehto, elinehto: Värisevää sielua ei saa tallata. ” ~ Tommy Taberman ~ Transition effect for split picture, slide 1 (Basic) Tip: Use this template with a cropped picture and reveal the rest of the picture on the next slide. To reproduce the picture and text effects on this slide, do the following: On the Home tab, in the Slides group, click Layout, and then click Blank. On the Insert tab, in the Images group, click Picture, select a picture, and then click Insert. Under Picture Tools, on the Format tab, in the bottom right corner of the Size group, click the Size and Position dialog box launcher. In the Size and Position dialog box, on the Size tab, under Crop from, enter a value into the Right box to crop the picture so that under Size and rotate, the value in the Width box changes to 5”. On the Home tab, in the Drawing group, click Arrange, point to Align, and then do the following: Click Align to Slide. Click Align Right. On the Insert tab, in the Text group, click Text Box, and then on the slide, drag to draw your text box. Enter text in the text box, select the text, and then on the Home tab, in the Font group, select Calibri from the Font list, select 24 from the Font Size list, click the arrow next to Font Color, and then under Theme Colors click White, Background 1, Darker 35% (fifth row, first option from the left). On the Home tab, in the Paragraph group, click Center to center the text in the text box. Drag the text box to the left of the picture. Select the text box. On the Home tab, in the Drawing group, click Arrange, point to Align, and then do the following: Click Align Middle. To reproduce the transition and background effects on this slide, do the following: On the Transitions tab, in the Transition to This Slide group, click More, and then under Wipes, click Split Vertical In. Right-click on the slide background area, and then click Format Background. In the Format Background dialog box, click Fill in the left pane, and then select Solid fill in the Fill pane. Click the button next to Color, and then under Theme Colors click Dark Blue, Text 2, Darker 50% (sixth row, fourth option from the left).


Lataa ppt "KPEDU Yksilöllisiä polkuja"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google