Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Kiviniityn koulun historiaa

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Kiviniityn koulun historiaa"— Esityksen transkriptio:

1 Kiviniityn koulun historiaa

2 Kiviniityn perusopetuksen ja lukion koululla on noin
Kiviniityn perusopetuksen ja lukion koululla on noin. 50 vuotinen historia. Kokkolan kaupunginvaltuusto päätti anoa valtioneuvostolta lupaa perustaa suomenkielinen keskikoulu ja lupa tähän myönnettiin

3 1956 - Keskikoulun toiminta alkoi epävirallisesti
Keskikoulun toiminta alkoi epävirallisesti. Kaupungin entisen yleisen saunan tiloissa Rantakadulla aloitettiin nimittäin ns. "saunakoulu", jossa kansakoulun alaisena oli kaksi erikoisluokkaa. Oppilaat saattoivat saunakoulusta pyrkiä suoraan keskikoulun toiselle luokalle. Saunakoululuokkien opettajina olivat Aaro Timonen ja Irma Isoherranen.

4 Anomuksessaan valtioneuvostolle perusteli kaupunginvaltuusto suomenkielisen keskikoulun tarvetta mm. sillä, että ruotsinkielisistä oppivelvollisista pääsi oppikouluun joka kolmas, mutta suomenkielisistä vain joka kahdeksas. Kaupunginvaltuuston ehdotuksen allekirjoittajia olivat: Johannes Sillanpää, Martta Särkijärvi, Telma Vennonen, Evald Vainio, J. A Hakala, Harri Saarinen ja Sakari Huima.

5 Kuvassa Svenska Gårdenin rauniot.
Koulu alkoi syksyllä Hankkijan mäellä Svenska Gårdenin tiloissa, josta kauppaoppilaitos oli siirtynyt muualle. Svenska Gårdenin kiinteistön rippeet näyttävät olevan vielä tänäänkin jäljellä upeana kiviaitana. Kokkolan Yhteiskoulu oli harvinaisuus ollessaan kaupungin ylläpitämä valtionapua nauttiva yksityisoppikoulu.

6 Kokkolan Yhteiskoulun ensimmäiseen vanhempainneuvostoon kuuluivat: Sakari Maijala (puheenjohtaja), Ragnar Hongell, Veikko Jääskeläinen, Valfrid Kangas ja Urho Luokkala. Ensimmäisen johtokunnan puheenjohtajana oli Sakari Huima, joka vaikutti myöhemmin pitkään Yhteiskoulun asioihin, muita jäseniä: Väinö Perttula, Olavi Huhtakangas, Väinö Karlsson, Harri Saarinen sekä Johannes Sillanpää.

7 Koulun ensimmäisiä opettajia:
Uolevi Kunelius (rehtori) Jussi Björk, Aune Heinonen, Maija Juvonen, Anna-Maija Nikula, Helvi Pohjanpalo ja Hannu Tunkkari Eero Luostari (vahtimestari) Jenny Hohenthal (siivooja)

8 Koulu muutti vanhalle Svenska Samlyseumille linja-autoaseman viereen, mutta alusta asti myös kouluhallitus piti sitä vain hätäratkaisuna. Samoihin aikoihin aloitettiin tarmokkaasti puuhaamaan omaa koulua. Yrityksessä koettiin monia pettymyksiä. Kouluhallitus antoi toistuvasti ukaaseja ja kaupunginhallitus lupauksia , mutta oma koulu saatiin vasta lähes kymmenen vuoden kuluttua.

9 1963 - Yhteiskoulu laajeni lukioluokkaiseksi opetusministeriön luvalla.
Yhteiskoulun ensimmäiset ylioppilaat valmistuivat, heitä oli yhdeksän. Perustamiskirja päivättiin. Uolevi Kunelius -> Pois rehtorin virasta Rehtorivaihdokset ja peruskoulun tulo Kokkolaan tapahtuivat kaikki noin vuoden sisällä.

10 8.1989 - Kiviniityn lisärakennuksen työ alkoi
Kuneliuksen jälkeen Yhteiskoulun väliaikaisena rehtorina toimi Pekka Kaskinen, kunnes Jorma Pietilä aloitti rehtorina lukuvuoden alusta. Siirryttiin peruskouluun. Peruskoulun rehtoriksi valittiin Jorma Pietilä, ja lukion rehtoriksi Maija Pöyhtäri. Tapani Hyytinen rehtoriksi Jorman tilalle, aluksi väliaikaiseksi ja alkaen vakinaiseksi. Kiviniityn lisärakennuksen työ alkoi Kiviniityn 30- vuotis juhla

11 1990-luku - Koulussa tapahtui jälleen rehtorin vaihtuminen lukion rehtori Maija Pöyhtäri jäi eläkkeelle Nykyinen lukion rehtori Ulla-Maija Latvala tulee rehtorin virkaan luku - Vuonna 2002 kiviniityn vanhan osan saneeraussuunnittelu pääsi alkamaan tosissaan, rakennustyö alkoi 2003. Lukio ja osa yläastetta pääsi muuttamaan uusiin tiloihin tammikuun alussa 2005.

12 Kiviniittyläisyys on rikkaus!


Lataa ppt "Kiviniityn koulun historiaa"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google