Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Reserviläisliitto – Reservin Aliupseerien Liitto ry

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Reserviläisliitto – Reservin Aliupseerien Liitto ry"— Esityksen transkriptio:

1 Reserviläisliitto – Reservin Aliupseerien Liitto ry
Avoin maanpuolustusjärjestö

2 Reserviläisliitto Suomi on yhdistysten luvattu maa – Meillä on lukemattomia yhdistyksiä, jotka toimivat monilla eri yhteiskunnan aloilla. Myös vapaaehtoisen maanpuolustustyön saralla vaikuttaa monia vapaaehtoisjärjestöjä. Suurin niistä on Reserviläisliitto, jolla on paikallisyhdistys lähes jokaisessa kunnassa ja kaupungissa.

3 Reserviläisliitto Rakenne ja tehtävä
Reserviläisliitoon kuuluu 358 paikallista yhdistystä, jotka ovat jakautuneet 18 maakunnallisen piiriin. Liiton tehtävänä on tukea jäsenyhdistystensä toimintaa, puolustusvoimia sekä yleistä maanpuolustuskykyä ja -valmiutta. Päätoimintamuotoja ovat ammunta, urheilu ja liikunta, maastotoiminta sekä maanpuolustustahdon ylläpito.

4 Reserviläisliitto Perustettu 17.4.1955
Vuosina järjestö toimi nimellä Reservin Aliupseerien Liitto ja jäseniksi saattoivat liittyä vain reservinaliupseerit. 1995 käyttöön otettiin uusi nimi sekä avoin jäsenyyslinja. Sen myötä henkilöjäsenmäärä ja yhdistysten lukumäärä on selvästi kasvanut. Jäsenistä on naisia noin viisi prosenttia. Heistä valtaosa ei ole suorittanut varusmiespalvelusta.

5 Reserviläisliitto Numeroina
henkilöjäsentä Reserviläisliitto 6.000 Suomen Sinibarettiliitto 18 maakunnallista reserviläispiiriä 358 paikallista yhdistystä noin 190 reserviläisyhdistystä noin 110 avointa reserviläisyhdistystä yli 50 reservinaliupseeriyhdistystä 4 naisyhdistystä Suomen Sinibarettiliitto ry on Reserviläisliiton kannatusjäsen

6 Reserviläisliitto Kuka voi liittyä?
Jäseneksi voi liittyä kuka tahansa täysi-ikäinen Suomen kansalainen. Yhdistysten jäsenyysvaatimukset kuitenkin vaihtelevat ja useimmiten miehiltä vaaditaan varusmiespalveluksen suorittamista. Jokainen jäsen on velvollinen maksamaan vuotuisen jäsenmaksun, jonka suuruus riippuu yhdistyksestä.

7 Reserviläisliitto Jäsenmaksu ja sen vastine
Jokainen jäsen maksaa vuotuisen noin 15 – 40 euron suuruisen jäsenmaksun Sen vastikkeeksi jäsen on oikeutettu osallistumaan oman yhdistyksen, piirin ja liiton toimintaan Reserviläinen-lehden vuosikertaan (8 nroa) Piirilehden vuosikertaan (ilmestymiskerrat vaihtelevat) palvelun käyttöön etuihin ja alennuksiin Pohjolan vakuutuksista etuihin ja alennuksiin Nordean lainoista sekä pankkipalveluista alennuksiin Esson polttonesteistä (Tiger Card)

8 Reserviläisliitto Talous
Vuotuinen nettobudjetti noin € Jäsenmaksut ja rahalahjoitukset noin € (52 %) Tuki erilaisilta yhteisöiltä noin € (25,2 %) Oma varainhankinta noin € (14,5 %) Puolustusministeriön tuki noin € (5,5 %) Korot, osingot jne. noin € eli (2,7 %) Nettobudjetista on poistettu läpivirtaavat rahaerät

9 Reserviläisliitto toimintamuodot
Paikalliset reserviläisyhdistykset järjestävät: ammuntaa ja siihen liittyvää koulutusta liikunta- ja urheilutoimintaa maastotoimintaa kerhoiltoja, tutustumiskäyntejä, esitelmiä maanpuolustusaatteellista toimintaa kunniavartiot, seppeleenlaskut paraatit itsenäisyyspäivän juhlallisuudet maanpuolustusjuhlat veteraanien tukitoiminta

10 Reserviläisliitto Ammunta
Ammunta on suositun ja laajin reserviläistoiminnan muoto. Siihen kuuluu useita eri lajeja kuten mm: ilma-aseammuntaa pienoiskivääri- ja -pistooliammuntaa muuta ruutiaseammuntaa puoliautomaattikivääriammuntaa sekä muilla sotilaskaliberisilla aseilla tapahtuvaa ammuntaa Lajivalikoimassa on sisä- ja ulkorata sekä tilanteenmukaisia ammuntoja.

11 Reserviläisliitto Urheilu- ja liikunta
Urheilu- ja liikunta ovat perinteisiä reserviläis-toiminnan muotoja. Lajeja ovat mm. juoksu ja hiihto suunnistus marssit erilaiset maastovaellukset koko perheen ulkoilu- ja maastotapahtumat Urheilu- ja liikuntatoimintaan liittyy laaja kilpailutoiminta. Sen järjestelyjä liitto tasolla hoitaa Reserviläisurheiluliitto ry.

12 Reserviläisliitto Maastotoiminta
Eräs keskeinen reserviläistoiminnan muoto on maastotoiminta. Siihen liittyy mm: erilaista maastossa liikkumista ja elämistä käsittelevää koulutusta kesä- ja talvivaelluksia maastotaitoja mittaavaa kilpailutoimintaa paljon muita maastotapahtumia Tavoitteena on ylläpitää ja opettaa maastossa liikkumiseen sekä elämiseen tarvittavia perustaitoja kesällä ja talvella

13 Reserviläisliitto Järjestötoiminta
Reserviläisyhdistyksissä järjestetään paljon erilaista yhdistys- ja järjestötoimintaa kuten kokouksia, kerho- ja saunailtoja esitelmiä tutustumiskäyntejä matkailua illanviettoja muita sosiaalisia tapahtumia Yhdistykset järjestävät juuri sellaista toimintaa kuin niiden jäsenet haluavat

14 Reserviläisliitto Maanpuolustustahto
Maanpuolustustahdon ylläpitäminen on aina ollut tärkeällä sijalla reserviläistoiminnassa. Käytännön toimintamuotoja ovat mm: kunniavartiot seppeleenlaskut maanpuolustusjuhlat paraatit messutilaisuudet tiedotus ja toiminnan esittely Tavoitteena on suomalaisten maanpuolustustahdon säilyttäminen korkeana myös jatkossa

15 Reserviläisliitto Veteraanityö
Valtaosa yhdistyksistä tukee veteraanien toimintaa. Tuki pitää sisällään mm: veteraaniyhdistysten toiminnan ja hallinnon tukemista osallistumista veteraanikeräyksiin seppeleenlaskujen ja kunnia vartioiden järjestämistä, sekä yhteisiä tilaisuuksia ja tapahtumia Myös apua tarvitsevia veteraaneja ja heidän lähiomaisiaan tuetaan eri tavoin Tarvittaessa osallistutaan hautajaisjärjestelyihin

16 Reserviläisliitto Naisten toiminta
Koska valtaosa liiton naisjäsenistä ei ole suorittanut varusmiespalvelusta, järjestetään heille omaa toimintaa. Se sisältää mm: tutustumiskäyntejä eri joukko osastoihin ja aselajeihin omia valtakunnallisia tapahtumia naisten toiminnan esittelyyn keskittyvää messutoimintaa Lähtökohtana on kuitenkin, että kaikki toiminta on avointa sekä miehille että naisille

17 Reserviläisliitto Maanpuolustuskoulutus
Yksi liiton päätoimintamuodoista on vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus. Siihen kuuluu mm: reserviläisten sotilastaitoja täydentävää koulutusta yleistä kriisivalmius- ja onnettomuustilannekoulutusta koulutusta kuntien varautumisen tueksi Iltaisin ja viikonloppuisin järjestettävä kurssi-muotoinen koulutus on avointa kaikille kansalaisille. Järjestöjen ja puolustusvoimien yhteinen koulutusorganisaatio on Maanpuolustus koulutus ry (MPK). Suuri osa kouluttajista on järjestöjen jäseniä.

18 Reserviläisliitto Tuhat tapaa toimia
Päätoimintamuotojen lisäksi järjestetään paljon muuta toimintaa. Jäsenet voivat olla mukana mm: vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa väestönsuojelussa matkailutoiminnassa kansainvälisessä toiminnassa perinnetyössä Jokainen yhdistys päättää omasta toiminnastaan itse. Niinpä erilaisia toimintamuotoja on lukemattomia.

19 Kiitos mielenkiinnosta! Miksi et liittyisi jäseneksi jo tänään?
Reserviläisliitto Kiitos mielenkiinnosta! Miksi et liittyisi jäseneksi jo tänään? Lisätietoja


Lataa ppt "Reserviläisliitto – Reservin Aliupseerien Liitto ry"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google