Yksityisen elinkeinonharjoittajan tuloverotus

Esitys aiheesta: "Yksityisen elinkeinonharjoittajan tuloverotus"— Esityksen transkriptio:

1 Yksityisen elinkeinonharjoittajan tuloverotus
Verohallinto

2 Sisältö Verotettava tulo lasketaan tulolähteittäin
Tulolähteen merkitys verotuksessa Verotus perustuu kirjanpitoon Elinkeinotoiminnan tuloksen ja jaettavan yritystulon laskenta Nettovarallisuuden laskeminen Yritystulon jakaminen pääoma- ja ansiotuloksi Yritystulon verotus Yritystulon jakaminen puolisoiden kesken Pääomatulojen ja ansiotulojen verotus Verojen ennakkoperintä verovuoden aikana Yksityisotot ja yksityissijoitukset Autokulujen vähentäminen

3 Verotettava tulo lasketaan tulolähteittäin
elinkeinotulon verottamisesta annetun lain mukaan Elinkeinotoiminnan tulolähde Maatalouden tulolähde Verotettava tulo lasketaan maatilatalouden tuloverolain mukaan Henkilökohtainen tulolähde (muun toiminnan tulolähde) Verotettava tulo lasketaan tuloverolain mukaan Liikkeen- ja ammatinharjoittajien tulo lasketaan ja verotetaan tulolähteittäin. Heillä voi olla verotuksessa kolmeen eri tulolähteeseen kuuluvaa toimintaa. Tulolähdejako vaikuttaa mm. siihen, minkä verolain mukaan verotettava tulo lasketaan. Jos harjoitettu toiminta on elinkeinotoimintaa eli liike- tai ammattitoimintaa, sovelletaan elinkeinoverolain säännöksiä (laki elinkeinotulon verottamisesta, EVL). Maatalouden verotettava tulos lasketaan puolestaan maatilatalouden tuloverolain mukaan (MVL). Henkilökohtaista tulolähdettä verotetaan tuloverolain mukaan (TVL). Henkilökohtaiseen tulolähteeseen kuuluvat esimerkiksi palkkatulot, vuokratulot ja omaisuuden luovutuksesta saadut tulot. Jos liikkeen- tai ammatinharjoittaja harjoittaa sekä elinkeinotoimintaa että maataloutta, niitä käsitellään tuloverotuksessa erillisinä tulolähteinä. Verotuksessa joudutaan toisinaan pohtimaan, onko henkilön saama tulo tuloverolain mukaan verotettavaa palkkatuloa vai elinkeinoverolain mukaan verotettavaa liike- tai ammattitoiminnan tuloa. Asia on ratkaistava tapauskohtaisesti. Huomiota kiinnitetään siihen, onko toiminta itsenäistä vai valvooko ja johtaako joku muu työtä. Määrittelyllä on merkitystä myös tulon maksajan eikä vain saajan kannalta, sillä palkaksi katsottavista suorituksista maksajan on toimitettava ennakonpidätys. Tulolähdejako koskee kaikkia yritysmuotoja: myös yhtiömuotoisten verovelvollisten tuloverotus tapahtuu tulolähteittäin.

4 Tulolähteiden merkitys verotuksessa
Tulot ja menot on kohdistettava oikeaan tulolähteeseen, kun verotettavaa tuloa lasketaan. Yhden tulolähteen menoja ei voi vähentää toisen tulolähteen tuloista. Myös tappiot vahvistetaan tulolähteittäin. Kullekin tulolähteelle on oma veroilmoitus, jolla tulolähteen verotettavat tulot ja niistä vähennettävät kulut ilmoitetaan. Kunkin tulolähteen tulos on tulolähteen tuottojen ja kulujen erotus. Jos tulolähteen tuotot ovat suuremmat kuin tulolähteen kulut, tuloksena on tulolähteen positiivinen tulos. Jos tulolähteen tuotot ovat pienemmät kuin kulut, muodostuu tulolähteen tappio. Yhden tulolähteen kuluja ei voi vähentää toisen tulolähteen tuloista eikä yhden tulolähteen tappiota saa vähentää toisen tulolähteen tuloksesta. Elinkeinotoiminnan tiedot tuloverotusta varten on ilmoitettava veroilmoituslomakkeella 5. Maatalouden tiedot annetaan veroilmoituslomakkeella 2.

5 Verotus perustuu kirjanpitoon
TILIKAUSITTAIN Liiketapahtumat kirjataan tilikauden aikana tositteiden perusteella kirjanpidon tileille Tilikauden päätyttyä laaditaan tilinpäätös Kirjanpitovelvollisuus koskee kaikkia liikkeen- ja ammatinharjoittajia. Kirjanpidon päätarkoitus on selvittää elinkeinotoiminnan tulos. Kirjanpidon perusteella laaditaan myös tuloveroilmoitus. Kirjanpidon avulla liikkeen- ja ammatinharjoittajan elinkeinotoiminnan menot, tulot ja rahat pidetään erillään yksityistalouden menoista, tuloista ja rahoista. Keskeisimmät kirjanpitoa koskevat säännökset ovat kirjanpitolaissa ja -asetuksessa. Kirjanpidossa on noudatettava myös hyvää kirjanpitotapaa. Kirjanpitoa pidetään tilikausittain. Tilikausi on normaalisti 12 kuukautta. Kun toiminta aloitetaan tai lopetetaan tai tilinpäätöksen ajankohtaa muutetaan, tilikauden pituus voi olla pitempi tai lyhyempi kuin 12 kuukautta. Tilikausi ei saa olla kuitenkaan yli 18 kuukautta. Tilikauden aikana liiketapahtumat kirjataan tositteiden perusteella kirjanpitoon tileille. Tositteen tehtävä on todentaa liiketapahtuma, joten tositteen tulisi mahdollisuuksien mukaan olla ulkopuolisen antama. Tositteiden tulee olla päivättyjä, ja kirjanpitoa varten tositteet on numeroitava. Kirjanpitolaki edellyttää, että liiketapahtumat kirjataan sekä aikajärjestykseen että asiajärjestykseen. Tilikauden päätyttyä laaditaan tilinpäätös. Tilinpäätökseen sisältyvät tulolaskelma, tase ja tilinpäätöksen liitetiedot. Normaalisti kirjanpitovelvollisen on pidettävä kahdenkertaista, suoriteperusteista kirjanpitoa. Kahdenkertaisessa kirjanpidossa jokaisesta liiketapahtumasta merkitään sekä rahan lähde että rahan käyttö. Kirjaukset kertovat sekä syyn rahan liikkeeseen että käytetyn kirjanpidon tilin. Kaikki kirjaukset tehdään ainakin kahdelle kirjanpidon tilille. Kirjanpitolaissa on ammatinharjoittajan kirjanpitoa koskeva poikkeus, jonka mukaan ammatinharjoittajalla on mahdollisuus pitää niin sanottua yhdenkertaista, maksuperusteista kirjanpitoa. Tilikauden on silloin oltava kalenterivuosi. Kirjanpitoon merkitään liiketapahtumina maksetut menot, korot sekä verot ja saadut tulot. Myös tavaroiden ja palvelujen oma käyttö on merkittävä liiketapahtumina kirjanpitoon. Elinkeinotoiminnan veroilmoitus 5

6 Elinkeinotoiminnan tuloksen ja jaettavan yritystulon laskenta
Tuotot Kulut = Elinkeinotoiminnan tulos - aikaisempien verovuosien tappiot Kulut Tuotot = Elinkeinotoiminnan tappio > Tulot suuremmat kuin menot Menot suuremmat kuin tulot - pääomatuloista vähennettävä elinkeinotoiminnan tappio Liikkeen- ja ammatinharjoittajan elinkeinotoiminnan tulolähteen tulos on toiminnan yhteenlaskettujen tuottojen ja kulujen erotus. Jos elinkeinotoiminnan tulolähteen tuotot ovat suuremmat kuin kulut, tuloksena on elinkeinotoiminnan tulolähteen positiivinen tulos. Jos tulolähteen tuotot ovat pienemmät kuin kulut, muodostuu tulolähteen tappio. Tappio vahvistetaan elinkeinotoiminnan tappioksi, tai liikkeen- tai ammatinharjoittaja voi vaatia, että tappio tai osa siitä vähennetään saman vuoden pääomatuloista. Liikkeen- tai ammatinharjoittajan on pyydettävä vähentämistä veroilmoituksessa. Muuten koko tappio vahvistetaan elinkeinotoiminnan tappioksi. Veronalaisia elinkeinotoiminnan tulolähteen tuloja ovat kaikki toiminnassa saadut tulot, jotka ovat rahaa tai rahanarvoista etuutta. Vain jos tuloerä on nimenomaisesti säädetty verottomaksi, se on tulolähteen verotonta tuloa. Vähennyskelpoisia tulolähteen kuluja ovat kaikki tulolähteen tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot. Tiettyjen menojen vähennyskelpoisuutta on kuitenkin verotuksessa rajoitettu. Osa menoista kirjataan kuluksi kerralla (niin sanottuna vuosikuluna), kun taas osa menoista on jaksotettava eli jaettava kuluksi usealle eri vuodelle. Esimerkiksi elinkeinotoiminnan irtaimen käyttöomaisuuden hankintamenot jaetaan kuluksi usealle eri vuodelle poistojen avulla. Vaihto-omaisuuden eli myytäväksi tarkoitettujen tavaroiden hankintamenot kirjataan kuluksi kerralla yleensä vasta silloin, kun vaihto-omaisuus myydään (tai muuten luovutetaan). Esimerkki: Vähittäiskauppaa harjoittava liikkeenharjoittaja on ostanut elinkeinotoiminnan käyttöön kalusteita ja laitteita (irtainta käyttöomaisuutta): hyllykalusteita yhteensä eurolla ja laitteita yhteensä eurolla. Liikkeenharjoittaja jaksottaa irtaimen käyttöomaisuuden yhteenlasketut hankintamenot (6 600 euroa) kuluiksi vuotuisin poistoin. Hankintamenosta voi tehdä verotuksessa enintään 25 % suuruisen poiston, jos vastaava poisto on tehty myös kirjanpidossa (tilinpäätöksessä). Tässä tapauksessa poisto voi olla enintään euroa (25 % x euroa). Poiston jälkeen irtaimen käyttöomaisuuden yhteenlasketuksi menojäännökseksi jää euroa. Liikkeenharjoittaja on ostanut elinkeinotoiminnassa myytäväksi tarkoitettuja tavaroita (vaihto-omaisuus) yhteensä 20 tavaraa eurolla vuonna Yhden tavaran hankintahinta on siis 150 euroa. Liikkeenharjoittaja myy 8 tavaraa vuonna 2016 ja loput 12 tavaraa vuonna Tavaroiden hankintamenosta liikkeenharjoittaja kirjaa verovuoden 2016 kuluksi euroa (8 kpl x 150 euroa) ja verovuoden 2017 kuluksi euroa (12 kpl x 150 euroa). Liikkeen- ja ammatinharjoittajan elinkeinotoiminnan tappio voidaan joko vahvistaa elinkeinotoiminnan tulolähteen tappioksi tai siirtää vähennettäväksi saman vuoden pääomatuloista. Jos liikkeen- ja ammatinharjoittaja vaatii tappion vähentämistä pääomatuloista mutta pääomatulot eivät riitä vähennyksen tekemiseen, jäljelle jäänyt tappio vähennetään alijäämähyvityksenä ansiotulojen veroista. Alijäämähyvityksen yläraja on euroa. Jos yläraja täyttyy, vähentämättä jääneet tappiot vahvistetaan pääomatulolajin tappioksi. = Verovuodelle vahvistettava elinkeinotoiminnan tappio = Verovuoden jaettava yritystulo

7 Nettovarallisuuden laskeminen
Elinkeinotoiminnan nettovarallisuus lasketaan vähentämällä elinkeinotoiminnan varoista elinkeinotoiminnan velat. Liikkeen- ja ammatinharjoittajan yksityistalouteen kuuluvia varoja ja velkoja ei oteta huomioon. Myöskään elinkeinotoimintaan liittyvällä pankkitilillä olevia varoja ei huomioida. Nettovarallisuuteen lisätään 30 % maksetuista palkoista. Elinkeinotoiminnan nettovarallisuuden arvoa käytetään, kun yritystulo jaetaan pääomatuloksi ja ansiotuloksi. Nettovarallisuus saadaan, kun elinkeinotoimintaan kuuluvista varoista vähennetään elinkeinotoimintaan kuuluvat velat. Liikkeen- ja ammatinharjoittajan yksityistalouden varoja ja velkoja ei oteta nettovarallisuuslaskennassa huomioon. Jos liikkeen- tai ammatinharjoittaja käyttää jotakin omaisuutta (hyödykettä) sekä elinkeinotoiminnassa että yksityistaloudessa, omaisuus otetaan nettovarallisuuslaskennassa huomioon, jos se on pääasiassa elinkeinotoiminnan käytössä. Liikkeen- ja ammatinharjoittajan elinkeinotoiminnan nettovarallisuudessa ei oteta huomioon korkotulon lähdeverotuksen piirissä olevia talletuksia (pankkitilillä olevat varat). Niitä ei lasketa nettovarallisuuteen, vaikka ne sisältyisivätkin tilinpäätöksessä elinkeinotoiminnan rahoitusomaisuuteen ja vaikka varat olisivat kertyneet elinkeinotoiminnasta. Nettovarallisuuden arvoksi lasketaan verotuksessa vähentämättä oleva määrä. Velat arvostetaan yleensä nimellisarvoon. Liikkeen- tai ammatinharjoittajan elinkeinotoiminnan nettovarallisuuteen lisätään 30 % ennakonpidätyksen alaisista elinkeinotoiminnan palkoista. Huomioon otetaan ne palkat, jotka on maksettu verovuoden päättymistä edeltäneiden 12 kuukauden aikana. Palkat lasketaan viimeiseltä 12 kuukaudelta myös silloin, kun tilikausi ja verovuosi on pitempi tai lyhyempi kuin 12 kuukautta. Maksamattomia eli siirtovelaksi kirjattuja palkkoja ei huomioida. Jos liikkeen- tai ammatinharjoittaja on täyttänyt veroilmoituksen (lomake 5) kohdan Maksetut palkat, Verohallinto lisää 30 % palkoista nettovarallisuuteen viran puolesta. Maksetut palkat lisäävät jaettavan yritystulon pääomatulo-osuuden määrää.

8 Yritystulon jakaminen pääoma- ja ansiotuloksi
Pääomatuloa on määrä, joka vastaa edellisen vuoden nettovarallisuudelle laskettua 20 %:n tuottoa. Verovelvollinen voi kuitenkin vaatia, että pääomatuloksi lasketaan 10 %:n tuotto tai että yritystulo verotetaan kokonaan ansiotulona. Poikkeava tilikauden pituus (yli tai alle 12 kk) vaikuttaa pääomatulo-osuuden määrään. Kun elinkeinotoiminnan tuloksesta vähennetään aikaisempien verovuosien vahvistetut elinkeinotoiminnan tappiot, saadaan jaettava yritystulo. Se jaetaan liikkeen- ja ammatinharjoittajan pääoma- ja ansiotulona verotettavaksi. Tämä tehdään laskemalla ensin pääomatulon osuus. Jäljelle jäävä osuus on ansiotuloa. Pääomatulo-osuus lasketaan elinkeinotoiminnan nettovarallisuuden perusteella. Laskemisessa käytetään edellisen verovuoden lopun nettovarallisuutta. Jos liikkeen- ja ammatinharjoittajan tilikausi on kalenterivuosi, jaetaan esimerkiksi vuoden 2016 yritystulo pääomatuloon ja ansiotuloon sen nettovarallisuuden perusteella, joka liikkeen- tai ammatinharjoittajalla on ollut tilinpäätöksessä Jos verovelvollinen on aloittanut elinkeinotoiminnan harjoittamisen vasta verovuoden aikana, pääomatulo-osuus lasketaan sen verovuoden lopun nettovarallisuuden perusteella. Liikkeen- tai ammatinharjoittajan elinkeinotoiminnan tuloksesta on pääomatuloa määrä, joka vastaa 20 prosentin vuotuista tuottoa nettovarallisuudelle. Loppuosa tulosta verotetaan ansiotulona. Ansiotulo-osuudelle ei ole säädetty ylärajaa, vaan koko pääomatulo-osuuden ylittävä tulon osa verotetaan ansiotulona. Koska pääomatulo-osuus määritetään vuotuisen tuoton mukaan, tilikauden pituus vaikuttaa pääomatulon määrään. Kahtatoista kuukautta pitempi tilikausi lisää pääomatulon osuutta ja lyhyempi tilikausi pienentää sitä. Esimerkki Liikkeen- ja ammatinharjoittajan verovuonna 2017 päättyvä tilikausi (  ) on 18 kuukauden pituinen. Elinkeinotoiminnan tulos (jaettava yritystulo) tilikaudelta on euroa ja elinkeinotoiminnan edellisen vuoden (2016) nettovarallisuus on ollut euroa. Verovuonna 2017 jaettavasta yritystulosta pääomatuloa on euroa (18/12 x 20 % x euroa). Ansiotuloa on euroa ( euroa euroa). Jos liikkeen- ja ammatinharjoittajan elinkeinotoiminnan velat ovat yhtä suuret tai suuremmat kuin elinkeinotoiminnan varat, nettovarallisuutta ei jää. Tällöin yritystoiminnan tulo on kokonaan ansiotuloa. Kaikissa tilanteissa ei ole liikkeen- ja ammatinharjoittajalle edullista, että yritystuloa verotetaan pääomatulona. Pääomatulon veroprosentti on 30 prosenttia, kun taas pienistä ansiotuloista menevä vero olisi pienempi. Tämän vuoksi liikkeen- ja ammatinharjoittajille on annettu mahdollisuus valita, että pääomatulo-osuudeksi vahvistetaan 20 prosentin sijasta 10 prosenttia elinkeinotoiminnan nettovarallisuudesta tai, että jaettava yritystulo verotetaan kokonaan ansiotulona. Liikkeen- tai ammatinharjoittajan on vaadittava tätä ennen verotuksen päättymistä. Valintaa voi vaihtaa vuosittain. Nettovarallisuudesta riippumatta pääomatuloksi katsotaan aina vähintään määrä, joka vastaa elinkeinotoiminnan käyttöomaisuuteen kuuluvien kiinteistöjen ja arvopapereiden luovutusvoittoja. Pääomatulon vähimmäismäärä on siis luovutusvoittojen määrä. Käyttöomaisuuskiinteistöjen ja -arvopapereiden luovutusvoitto on luovutushinnan ja verotuksessa poistamatta olevan hankintamenon erotusta. Muun käyttöomaisuuden, kuten esimerkiksi kaluston, luovutusvoitot eivät vaikuta pääomatulon määrään. Elinkeinotoiminnan jaettava yritystulo vuonna 2017 on euroa. Edellisen vuoden elinkeinotoiminnan nettovarallisuus on euroa. Verovuoden tulokseen sisältyy käyttöomaisuuskiinteistöstä saatu luovutusvoitto euroa. Nettovarallisuuden perusteella pääomatulo-osuudeksi muodostuisi 20 % x euroa eli euroa. Tulokseen sisältyneen luovutusvoiton vuoksi pääomatuloksi katsotaan kuitenkin koko jaettava yritystulo eli euroa.

9 - = Yritystulon verotus ELINKEINOTOIMINNAN TULOS AIKAISEMPIEN
VUOSIEN TAPPIOT = JAETTAVA YRITYSTULO (jaetaan edellisen vuoden nettovarallisuuden perusteella) PÄÄOMATULO-OSUUTEEN (20 % nettovarallisuudesta tai verovelvollisen vaatimuksesta 10 %) ANSIOTULO-OSUUTEEN (loput tai verovelvollisen vaatimuksesta koko yritystulo) Diassa on kuvattu kaaviona, miten liikkeen- tai ammatinharjoittajan elinkeinotoiminnan jaettava yritystulo lasketaan ja miten se jaetaan pääomatuloksi ja ansiotuloksi. Esimerkki Liikkeen- ja ammatinharjoittajan elinkeinotoiminnan tulos (elinkeinotulon verottamisesta annetun lain mukaan laskettuna) on euroa verovuonna (tilikaudelta – ). Edellisenä verovuonna (2015) on vahvistettu elinkeinotoiminnan tappiota euroa. Jaettavan yritystulon määrä verovuonna 2016 on euroa (tulos euroa – edellisen vuoden tappiot euroa). Elinkeinotoiminnan nettovarallisuus on ollut edellisenä vuonna (verovuonna 2015) euroa. Jaettavasta yritystulosta pääomatuloa on euroa (20 % x euroa). Ansiotuloa on euroa ( euroa euroa).

10 Yritystulon jakaminen puolisoiden kesken 1/2
Kun liikkeen- tai ammatinharjoittaja harjoittaa elinkeinotoimintaa yhdessä aviopuolisonsa kanssa tai puoliso osallistuu toisen puolison elinkeinotoimintaan, yritystulo jaetaan verotuksessa puolisoiden kesken. Yritystulon ansiotulo-osuus jaetaan puolisoiden kesken heidän työpanostensa mukaisessa suhteessa. Pääomatulo-osuus jaetaan puolisoiden kesken niiden osuuksien mukaan, jotka heillä on toimintaan kuuluvaan nettovarallisuuteen. Puolisoiden osuudet oletetaan yhtä suuriksi, jos he eivät esitä asiasta muuta selvitystä. Liikkeen- tai ammatinharjoittajan (yksityinen elinkeinonharjoittaja) mahdollisuudet maksaa palkkaa ovat erilaiset kuin muissa yritysmuodoissa. Liikkeen- tai ammatinharjoittaja ei voi maksaa palkkaa itselleen. Lisäksi hänen maksamaansa palkkaa ei pidetä elinkeinotulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneena menona, jos palkka on maksettu puolisolle tai alle 14-vuotiaalle lapselle (tai muulle alle 14-vuotiaalle perheenjäsenelle). Puolisolla tarkoitetaan tässä yhteydessä verovelvollisen laillista aviopuolisoa sekä tuloverolain 7 §:n 3 momentissa tarkoitettua avopuolisoa. Tuloverolain 7 §:n 3 momentin mukaan puolisolla tarkoitetaan aviopuolison lisäksi myös avopuolisoa, jos puolisot ovat verovuonna eläneet jatkuvasti avioliitonomaisissa olosuhteissa yhteisessä taloudessa ja he ovat aikaisemmin ovat olleet keskenään avioliitossa tai heillä on tai on ollut yhteinen lapsi. Vaikka puolisolle maksettua palkkaa ei voi vähentää, säännöksen merkitystä pienentää se, että yritystulo voidaan jakaa puolisoiden kesken.

11 Yritystulon jakaminen puolisoiden kesken 2/2
ELINKEINOTOIMINNAN TULOS - AIKAISEMPIEN VUOSIEN TAPPIOT = JAETTAVA YRITYSTULO (jaetaan edellisen vuoden nettovarallisuuden perusteella) PÄÄOMATULO (20 % tai verovelvollisen vaatimuksesta 10 % nettovarallisuudesta), josta ANSIOTULO (loput tai verovelvollisen vaatimuksesta kokonaan), josta Diassa on kuvattu kaaviona, miten liikkeen- tai ammatinharjoittajan elinkeinotoiminnan tulolähteen yritystulo jaetaan puolisoiden kesken. Ansiotulo-osuuden jako Yritystulon ansiotulo-osuus jaetaan puolisoiden kesken heidän työpanostensa suhteessa. Jos selvitystä puolisoiden työpanoksista ei esitetä, ansiotulo-osuus jaetaan tasan puolisoiden kesken. Pääomatulo-osuuden jako Pääomatulo-osuus jaetaan puolisoiden kesken niiden osuuksien mukaan, jotka heillä on toimintaan kuuluvaan nettovarallisuuteen. Jos selvitystä omistusosuuksista ei esitetä, pääomatulo-osuus jaetaan tasan puolisoiden kesken. YRITTÄJÄN OSUUS PUOLISON OSUUS YRITTÄJÄN OSUUS PUOLISON OSUUS

12 Pääomatulojen ja ansiotulojen verotus
Yritystulon pääomatulo-osuus lisätään liikkeen- tai ammatinharjoittajan muihin pääomatuloihin. Yritystulon ansiotulo-osuus puolestaan lisätään liikkeen- tai ammatinharjoittajan muihin ansiotuloihin. Verotettavasta ansiotulosta maksetaan valtion tulovero progressiivisen tuloveroasteikon mukaan ja kunnallisvero sekä mahdollinen kirkollisvero. Verovuodesta 2016 alkaen verotettavasta pääomatulosta maksetaan tuloveroa 30 %. Pääomatulon euroa ylittävästä osasta vero on kuitenkin 34 %. Ansiotulosta maksettava vero on progressiivinen, toisin sanoen verotettavan tulon kasvaessa myös veroprosentti nousee. Henkilöasiakkaat maksavat valtiolle tuloveroa verotettavasta ansiotulostaan progressiivisen tuloveroasteikon perusteella. Asteikko on tuloveroasteikkolaissa, jonka eduskunta päättää ja säätää vuosittain. Kunnallisverotuksen verotettavasta ansiotulosta henkilöasiakkaat maksavat tuloveroa asuinkunnalleen. Seurakuntaan kuuluvat maksavat myös kirkollisveroa, joka lasketaan kunnallisverotuksen verotettavan tulon perusteella. Kunnat ja seurakunnat vahvistavat vuosittain tuloveroprosentit, joiden mukaan kunnallisvero ja kirkollisvero peritään. Lisäksi peritään vakuutetun sairausvakuutusmaksu niiltä, jotka on vakuutettu Suomessa. Vakuutetun sairausvakuutusmaksu koostuu päivärahamaksusta ja sairaanhoitomaksusta. Maksujen määrät vahvistetaan vuosittain (Valtioneuvoston asetuksella).

13 Verojen ennakkoperintä verovuoden aikana
Liikkeen- tai ammatinharjoittajan elinkeinotoiminnan tuloista tehdään ennakonpidätys yleensä ennakonkantona. Ennakonkannossa Verohallinto määrää liikkeen- tai ammatinharjoittajalle etukäteen maksettavan veron: ennakkoveron eli ennakot. Ennakoiden määrä perustuu elinkeinotoiminnan verotettavaan tulokseen. Ennakoiden on vastattava mahdollisimman tarkoin verovuoden lopullista veroa. Verohallinnon tavoitteena on periä verot sitä mukaan kuin tuloa kertyy. Verojen ennakkoperintä toimitetaan ennakonpidätyksenä tai ennakkokantona. Näitä koskevat säännökset sisältyvät ennakkoperintälakiin. Ennakonpidätys tehdään muun muassa palkkatulosta. Ennakonpidätyksessä tulon maksaja pidättää eli vähentää veron suoraan tulonsaajalle maksamastaan palkasta tai muusta suorituksesta. Ennakonpidätys hoidetaan ennakonkantona mm. silloin, kun tulo on saatu elinkeinotoiminnasta, maataloudesta tai muusta tulonhankkimistoiminnasta, kuten vuokrauksesta. Ennakonkannossa tulon saaja saa maksajan suorituksen kokonaan käyttöönsä, mutta hän maksaa tulostaan itse veroa verovuoden aikana. Vero on maksettava Verohallinnon lähettämän ennakkoveropäätöksen mukaisesti. Maksut ja eräpäivät on kerrottu päätöksessä. Verohallinto määrää ennakkoveron tulevalle vuodelle yleensä automaattisesti niin, että pohjana käytetään viimeksi päättyneen verotuksen tulotietoja. Toimintansa aloittavan liikkeen- tai ammatinharjoittajan on kuitenkin itse arvioitava ensimmäisen tilikauden elinkeinotoiminnan tulos ja ilmoitettava se Verohallinnolle perustamisilmoituslomakkeella Y3. Jos kyse ei ole uudesta yrittäjästä vaan liikkeen- tai ammatinharjoittaja on maksanut ennakkoveroja jo edellisenä vuonna, Verohallinto postittaa hänelle tulevan vuoden ennakkoveropäätöksen ja tilisiirtolomakkeet automaattisesti vuodenvaihteessa. Silloinkin liikkeen- tai ammatinharjoittajan on syytä tarkistaa ennakkoveron pohjana käytetyt tiedot, sillä tavoitteena on, että ennakkoveron määrä vastaisi mahdollisimman tarkoin verovuoden lopullista veroa. Liikkeen- tai ammatinharjoittajan kannattaa myös verovuoden aikana seurata, kuinka hyvin ennakoiden perustana oleva tulosarvio toteutuu. Jos lopullinen tulos tulee poikkeamaan arviosta, ennakoiden määrään voi hakea muutosta vuoden mittaan. Jos esimerkiksi ennakot on määrätty liian suureksi, on erittäin tärkeää pyytää Verohallintoa pienentämään ennakoita sen sijaan, että jättäisi verot kokonaan maksamatta tai maksaisi vähemmän kuin on määrätty. Jos liikkeen- tai ammatinharjoittaja hakee muutosta ennakoihin, Verohallinto lähettää uuden ennakkoveropäätöksen tilisiirtolomakkeineen yleensä muutoksen hakemista seuraavan kuukauden alussa. Vaikka ennakoihin olisi haettu muutosta, ovat aiemmat ennakot ja niiden maksupäivät voimassa siihen saakka, kunnes uusi korvaava ennakkoveropäätös tilisiirtolomakkeineen saapuu. Ennakoiden maksueriä on kaksi tai enemmän, ja erät ovat yhtä suuria. Erien määrä riippuu siitä, kuinka paljon ennakkoveroa kaikkiaan tulee maksettavaksi. Ennakkoa ei määrätä, jos sen määrä olisi pienempi kuin 170 euroa. Liikkeen- tai ammatinharjoittajan ennakoiden määrään vaikuttavat elinkeinotoiminnan verotettavan tuloksen lisäksi kaikki muut verovuoden tulot ja verovähennykset. Jos elinkeinotoiminnasta ei ole määrätty ennakkoveroa lainkaan tai ennakkovero on ollut liian pieni, liikkeen- tai ammatinharjoittaja voi maksaa oma-aloitteisesti ennakon täydennysmaksua. Hänen on itse laskettava ennakon täydennysmaksun määrä.

14 Yksityisotot ja yksityissijoitukset
Rahan yksityisotto Tavaran tai palvelun yksityisotto Rahan yksityissijoitus Tavaran yksityissijoitus Kyllä Luovutushinnaksi katsotaan otetun tavaran tai palvelun alkuperäistä hankintamenoa vastaava määrä tai sitä alempi todennäköinen luovutushinta Hankintamenoksi katsotaan alkuperäinen hankintameno tai sitä alempi todennäköinen luovutushinta siirtohetkellä Rahan yksityisotot ovat tavallisia, koska liikkeen- ja ammatinharjoittaja ei voi nostaa itselleen palkkaa. Liikkeen- ja ammatinharjoittaja voi ottaa elinkeinotoiminnastaan varoja tai omaisuutta itselleen ilman, että häntä erikseen verotettaisiin yksityisotoista. Liikkeen- ja ammatinharjoittaja voi samoin vapaasti sijoittaa elinkeinotoimintaansa varoja ja omaisuutta. Liikkeen- ja ammatinharjoittaja voi tehdä yksityisottoja enemmän kuin hän on elinkeinotoimintaan sijoittanut ja enemmän kuin elinkeinotoiminta on tuottanut tulosta. Yksityisotoilla ja -sijoituksilla voi kuitenkin olla verovaikutusta, vaikka niistä ei erikseen verotetakaan. Jos liikkeen- ja ammatinharjoittajan kirjanpidon osoittama oma pääoma on yksityisottojen vuoksi negatiivinen ja yksityisottoja on jouduttu rahoittamaan vieraalla pääomalla, verotuksessa katsotaan, että osa elinkeinotoimintaan otetuista lainoista kohdistuu yksityisottojen rahoittamiseen eikä elinkeinotoimintaan. Tällaisessa tapauksessa korkomenoja ei voi täysimääräisesti vähentää elinkeinotoiminnan tuloista. Vähennyskelvottomien korkojen määrä lasketaan kaavamaisesti, ns. oikaistun negatiivisen oman pääoman perusteella. Laskemista koskevat säännökset ovat elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 18 §:n 2 momentissa. Kun liikkeen- ja ammatinharjoittaja ottaa yksityistalouteensa elinkeinotoiminnasta vaihto- tai käyttöomaisuutta, muuta omaisuutta tai palveluita, niiden luovutushinnaksi katsotaan alkuperäinen hankintameno elinkeinotoiminnan verotuksessa. Myös todennäköistä luovutushintaa voidaan käyttää, jos se olisi pienempi kuin hankintameno. Yksityisottoja ei kirjata elinkeinotoiminnan kuluiksi eikä yksityissijoituksia kirjata elinkeinotoiminnan tuotoiksi. Yksityisottoja ja -sijoituksia seurataan kirjanpidossa yksityistilin avulla. Yksityisottojen määrä tulee merkitä veroilmoituslomakkeeseen (lomake 5) yksityisotoille varattuun kohtaan. Esimerkki Kun liikkeen- ja ammatinharjoittaja ottaa elinkeinotoiminnan pankkitililtä rahaa omaan käyttöönsä, kirjataan se kirjanpitoon per ”Yksityiskäyttö rahana” an Pankkitili. Jos liikkeen- ja ammatinharjoittaja sijoittaa rahaa elinkeinotoimintaansa, on kirjaus puolestaan per ”Pankkitili” an ”Yksityissijoitukset rahana”. Kun liikkeen- ja ammatinharjoittaja ottaa elinkeinotoiminnastaan tavaroita yksityistaloutensa käyttöön, tavaroiden hankintameno kirjataan menonsiirtona yksityistalouteen viennillä per ”Yksityiskäyttö tavarana” an ”Ostot”.

15 Autokulujen vähentäminen
Liikkeen- ja ammatinharjoittaja voi vähentää elinkeinotoiminnan harjoittamiseen liittyvät autokulut elinkeinotoiminnan kuluina. Autokulujen vähentämistapa riippuu siitä, kuuluuko auto elinkeinotoiminnan tulolähteeseen vai onko se henkilökohtaiseen tulolähteeseen kuuluva yksityisauto. Kummassakin tapauksessa autolla ajetuista matkoista on pidettävä ajopäiväkirjaa, johon merkitään elinkeinotoiminnan ja yksityisajojen määrät sekä kokonaiskilometrit. Ajetut kilometrit ratkaisevat, kuuluuko auto verotuksessa elinkeinotoiminnan tulolähteeseen vai henkilökohtaiseen tulolähteeseen eli liikkeen- ja ammatinharjoittajan yksityisvaroihin. Jos kaikista autolla ajetuista ajokilometreistä yli puolet on elinkeinotoimintaan liittyviä matkoja, auto kuuluu elinkeinotoiminnan tulolähteen varoihin (elinkeinotoiminnan nettovarallisuuteen). Vastaavasti auto kuuluu henkilökohtaiseen tulolähteeseen (yksityisvaroihin), jos sitä käytetään pääasiassa yksityistalouden ajoihin. Auto voi siis kuulua henkilökohtaiseen tulolähteeseen, vaikka sillä ajettaisiin myös elinkeinotoiminnan matkoja. Autokulujen vähentäminen, kun auto kuuluu elinkeinotoiminnan nettovarallisuuteen (elinkeinotoiminnan tulolähteeseen) Kaikki autoon liittyvät todellisen menot, kuten esimerkiksi polttoaineet, huollot ja vakuutukset sekä auton hankintamenosta tehtävä poisto, kirjataan kirjanpitoon. Yksityisajojen osuus on lisättävä tuloon, ja yksityisajojen kilometrikohtaisen arvon on perustuttava todellisiin menoihin. Yksityistalouteen liittyvien autokulujen osuus saadaan, kun auton kaikki kulut jaetaan ajokilometrien kokonaismäärällä ja saatu tulos kerrotaan yksityisajojen kilometrimäärällä. Saatu yksityisajojen osuus lisätään veroilmoituksessa elinkeinotoiminnan tulokseen. Autokulujen vähentäminen, kun auto kuuluu yksityisvaroihin (henkilökohtaiseen tulolähteeseen), eikä sitä lueta elinkeinotoiminnan nettovarallisuuteen Jos yksityisvaroihin kuuluvalla autolla ajetaan myös elinkeinotoiminnan matkoja, niistä aiheutuneet todelliset menot voidaan kirjata kirjanpitoon. Näitä kirjanpidon todellisia menoja verrataan määrään, joka saadaan laskemalla verovapaan kilometrikorvauksen enimmäismäärä samalle kilometrimäärälle. Jos elinkeinotoiminnan ajoista aiheutuneet todelliset menot ovat pienemmät kuin verovapaan kilometrikorvauksen määrä, erotus vähennetään verotuksessa ns. lisävähennyksenä. Jos liikkeen- ja ammatinharjoittaja ei kirjaa yksityisvaroihin kuuluvan auton elinkeinotoimintaan liittyvistä ajoista aiheutuvia menoja lainkaan kirjanpitoon, hän saa laskea ja tehdä lisävähennyksen niin, että elinkeinotoiminnan ajojen kilometrimäärä kerrotaan verovapaan kilometrikorvauksen enimmäismäärällä (0,41 e/km vuonna 2017).