Proosaruno nyt 21.3.2017 Vesa Haapala.

Esitys aiheesta: "Proosaruno nyt 21.3.2017 Vesa Haapala."— Esityksen transkriptio:

1 Proosaruno nyt Vesa Haapala

2 Proosaruno En prose poem; ra poème en prose; sa Prosagedicht; ru prosadikt Proosa-asuun painettu runo, jossa runolle ominaisia rytmisiä keinoja ja puhekuvioita, erityisesti rytmistä ja kuviollista toistoa; proosarunoa luonnehtii vapaamittaisuus tai –rytmisyys, lyhyys ja elliptinen muoto. Yksi aikamme keskeisistä runouden lajeista Proosarunobuumi 2000-luvulla

3 Proosaruno Runouden rajailmiö ja rajojen koettelija: lyyrinen, draamallinen, eeppinen tai jopa esseistinen pr; usein vaikea sijoittaa yhteen em. kategorioista / moodeista Lyriikan alalaji vai oma itsenäinen kirjallinen muoto? Michel Sandras (1995): sarja lyhytmuotoista kirjallisuutta joka määrittelee uudelleen proosan ja runon suhdetta (vrt. lyhytproosabuumi ja 2000-luvuilla)

4 Aki Salmela: Jokeri (2015) Valitse mikä hyvänsä kortti. Hyvä. Älä näytä sitä minulle. Onko se ruutuseiska? Onko se jokeri? Sekoitetaan pakka. Tämä on peli, jossa kukaan ei häviä. Tämä on peli, jossa kukaan ei voita. Tämä on peli, jonka jäljiltä et tiedä mitä tapahtui. Kissa kömpii ulos pesukoneesta. Se on ollut elämänsä pyörityksessä. Nyt se on viisaampi kuin tunti sitten. Mutta mihin se voisi viisauttaan käyttää, ellei pesukoneitten pelkäämiseen? Älä anna elämän opettaa sinulle mitään sellaista. Lyö päätäsi seinään kerta toisensa jälkeen. Jompikumpi antaa vielä joskus periksi. Ei ole sanottua, etteikö elämässä voisi onnistua. Ei ole sanottua, etteikö kestävä onnellisuus olisi mahdollista. Ei ole sanottua, etteikö tässä halvassa tempussa olisi mukana jotain ylimaallista ja suurta. Uskokoon, ken voi. Pelastukoon, ken pystyy. Laiva on vajoamassa aaltoihin ja orkesteri soittaa komeasti yhä eteenpäin. Soittaa mitä? Kuulostaa hissimusiikilta.

5 1. Proosarunon historiaa
Käsite käyttöön 1700-luvun lopussa Ranskassa: poème en prose kuvaili teosta ja sen henkeä, ei lajityyppiä F. Fénelonin Les Aventures de Télémaque (Telemakhoksen seikkailut), (osin) / 1717: herooista, arvostettua sankarirunoutta proosamuodossa Monia varhaisia proosarunouden kirjoittajia pidetään kirjallisuushistoriassa niin merkityksettöminä, ettei heidän tuotantoaan juuri tunneta 1700-luvun jälkipuoliskolla proosamuotoiset ranskannokset eri kielialueiden kansanrunoista ja balladeista keskeisiä lajille 1800-luvun vaihteen pseudokäännökset: jäljittelivät kansanrunoja ja balladeja myös sisällöltään

6 1. Proosarunon historiaa
Aloysius Bertrand’n Gaspard de la Nuit (1842): pseudokäännökset lähtökohtana ( paikat, henkilöt, taide ”eilispäivän maailmassa” C. Baudelairen Pariisin ikävä (alk. Le Spleen de Paris, Petit poèmes en prose, 1869) soveltaa Bertrandin tarkkailevaa lähestymistapaa moderniin maailmaan Baudelaire lähellä aikansa anglosaksista silminnäkijä- esseistiikkaa (Pariisin katujen hahmot, proosaladonta, kertovuus, esseistinen ote, vrt. Oscar Wilde)

7 Charles Baudelaire (ote kirjeestä kustantajalle)
”Kukapa meistä ei olisi kunnianhimonsa päivinä uneksunut proosan ihmeestä: runollisesta, rytmittömänä ja riimittömänäkin musikaalisesta proosasta, joka olisi kyllin joustavaa ja kyllin kovaa mukautuakseen mielen lyyrisiin liikkeisiin, uneksunnan aaltoiluihin, tietoisuuden äkillisiin hyppäyksiin?”

8 Charles Baudelaire: ”Keitto ja pilvet”, Pariisin ikävä (1869)
Pieni hullu rakastettuni tarjosi minulle päivällistä, ja ruokasalin avoimesta ikkunasta tarkkailin liikkuvia rakennelmia, joita Jumala tekee huuruista: udunhauraita ihmeellisiä sommitelmia. Ja sanoin mietteissäni: – Kaikki nuo harhakuvat ovat miltei yhtä kauniit kuin kauniin rakastettuni silmät... pienen hullun hirviön vihreät silmät. Ja kertaheitolla sain selkääni kovan nyrkiniskun ja kuulin käheän ja hurmaavan äänen, hysteerisen ja kuin paloviinan polttaman, pienen rakastettuni äänen, joka sanoi: – Alatko jo syödä keittosi saamarin pilvien kaupustelija? Suom. Väinö Kirstinä

9 1. Proosarunon historiaa
Lajin tärkeimmät kehittäjät Rimbaud ja Mallarmé: keino vapautua lyriikan kirjoittamisen ennakko-oletuksista (säkeen kriisi) Rimbaud’n Illuminations (1886, suom. Illuminaatioita / Säteilevät kuvat) suuntaa proosarunon traditiota uudelleen; sisäiset näyt, tableau-tekniikka Surrealistit, mm. André Bretonin Clair de terre (1923, Maatamo), kehittivät proosarunoa tästä lähtökohdasta Myöhemmin mm. René Char ja Henri Michaux

10 Arthur Rimbaud: ”Lapsuus, I”, Illuminaatioita (Illuminations, 1886)
Hän, pieni kuollut tyttö, on ruusupensaiden takana. – Nuori kuollut äiti laskeutuu portaita. – Serkun kiesit kirskuvat hiekalla. – Pikkuveli – (hän on Taka-Intiassa) on tuossa, auringonlaskun edessä, neilikkaniityllä. – Vanhukset on haudattu pystysuoraan kultalakkavalliin. Kultalehvien mehiläisparvi piirittää kenraalin taloa. He ovat etelässä. – Kuljemme punaista tietä, matkaamme tyhjään majataloon. Linna on kaupan; ikkunaluukut on irrotettu. – Kirkkoherra vie mukanaan kirkon avaimen. – Vartijoiden kopit puiston reunamilla ovat tyhjillään. Muurit niin korkeat, että vain humisevat latvat näkyvät. Sitä paitsi, sisällä ei ole mitään nähtävää. Niityt nousevat pikkukyliin, joissa ei ole kukkoja eikä alasimia. Sulkuportti on auki. Oi ristintiet ja aavikon myllyt, saaret ja myllynkivet! Taikakukkaset helkähtelivät. Rinteet tuudittavat häntä. Tarunomaisen jalot eläimet liikehtivät ympärillä. Pilvenlongat kasaantuivat aavalle, joka oli tehty kuumien kyynelten ikuisuudesta.

11 2. Proosaruno Suomessa Julius Krohnin eli Suonion ”Kuun tarinat” (1860); August Ahlqvist: ”suorasanainen runoelma” (1861) 1900-luvun alku: Proosarunouden rinnakkaisilmiöitä proosan runollistuminen ja vapaan rytmin ilmaantuminen (Ahon Lastut, M. Jotunin novellit, V. Kilven varhaistuotanto, E. Leinon Päiväperhoja, G. Björlingin proosarunot) proosaruno vahvistui 1950-luvun modernismin myötä (Pylkkönen, Ronimus ja Vartio) 1950-luvun jälkeen proosarunoutta runsaasti (Aronpuro, Kirstinä, Manner, Paavilainen, Pellinen, Rekola, Saastamoinen, Saaritsa, Stenberg ja Turkka) 1990- ja 2000-luvun lyriikassa säe menettänyt merkitystään → nuoren polven siirtymä laajamittaisemmin proosarunoon

12 3. Proosarunon lajipiirteitä
oksymoron-luonne l. mahdottomuuskuvio, joka yhdistää runon ja proosan: epäjatkuvuudet ja antiteesit (Riffaterre, Todorov) hybridinäkökulma auttaa pohtimaan formalistisesti lyriikan ja proosan välistä suhdetta lyriikka (minä-muotoinen puhe, preesens, ajatus, tunne ja muodon ei- kerronnallisuus, säe), proosa (kertova muoto, kolmas persoona, kertojan etäisyys, imperfekti, kappale) Lars Nylander: proosarunon lyriikan ja proosan välissä oleva esteettinen rajailmiö: ”Proosarunon erottaa novellista se, että siinä ei toteudu narratiivinen periaate” havainto-tapahtuma, ei ajallinen eteneminen (ei täysin vastaa kaikkia tapauksia, varsinkaan nykyrunouden!)

13 Eeva-Liisa Manner: ”Kirjoitettu kivi”, Kirjoitettu kivi (1966)
Se on laakea maljamainen esine, hauraasta ja rakeisesta pinnasta päätellen hyvin vanha, kauniisti syöpynyt kuin vanha kauniisti syöpynyt kieli. Sen reunassa on kieltä, arabiaa, jonka köynnöksissä on harvinainen pehmeys ja sirous; ehkä siinä on jokin Koraanin suura, sekin kulunut. Se on tummaa raskasta kiveä, eilen se painoi kilon, tänään grammaa, sillä olen nukkunut puoleen päivään ja olen iloinen, ja kilo painaa tänään grammaa. Sanotaan sen olevan tuhatluvulta. Kun nostan sen valoa vasten, siitä kohoavat kirkkaat talot, taloissa on heleät luukut, parvekkeilla kukkien putous. Läheisestä talosta kuuluu laulua: ”Sydämesi on kiveä, kirjoitan siihen.” En näe laulajaa, sanat tulevat muratista. Hullu tyttö, joka antaa muratin peittää ikkunansa, ehkä hän myös katsoo kuuta lasin läpi, hullu tyttö.

14 Markku Paasonen: ”Kirja”, Voittokulku (2000)
Joka päivä kirjoitan muodottoman kirjan. Se on niin täynnä sekasortoa ja niin verinen ettei siinä huomaa muotoa ollenkaan. Punkit rakentavat pesiä sen liimasidokseen ja kun sen avaa se syöksee lehtensä kuin siemenet ympäri huonetta. Kirjaimet vaihtavat paikkaa ja sanat ovat aivan mahdottomia lukea. Jos kirjan sivulla esiintyy selvä ajatus, mustetahra hyökkää kohta ajatuksen kimppuun ja syövyttää sen. Kun katse hetkeksi herpaantuu, kirjainten varjoista ja musteen upottavista silmäkkeistä nousee spekulatiivisia olioita jotka ovat yhtä aikaa henkeä ja ainetta, tulta ja vettä ja kumpaakin sukupuolta. Ne levittävät käsitteelliset limakalvonsa ihmisten nähtäville ja pyytävät siitä hintaa. Jos niille ei makseta ne karkaavat kirjasta ja juoksevat kadulle ammuskelemaan ketä sattuu. Ne ryöstävät bensa-aseman ja nostavat bensahanat liekinheittimiksi ja siinä tulisuihkussa ne tanssivat rivon tanssin jumalille joita ne ovat. Ne parittelevat ja samassa syntyy kauhea tragedia jota ei ikinä saisi mahtumaan kirjaan ja josta minun siksi täytyy vaieta. Kun ne ovat väsyneet tuhotöihinsä ne murtautuvat kotiini ja sitovat minut tuoliin. Koko yön ne kiduttavat minua luettelemalla esikuviaan. Silloin luulen että ne ovat pelkkää muotoa, niissä on elämää vain nimeksi, ja ratkean aitoihin kirjallisiin kyyneliin.

15 Markku Paasonen: Tulevassa maailmassa (2010)
Varis hymyilee ja jänis, risukko hymyää leppien lomasta kuraista hymyään. Talo lymyää pilvien ja mättään välimailla, pitää kiinni korkeajännitejohdosta, surisee vähän, nytkähtelee, kaviot heiluvat ilmassa puolukanvarpujen yllä. Kuusen kerkkään on takertunut fraktuuraa, talven kirjoitusta, tai sitten se on hepreaa. Ei ole syytä mennä minnekään, ei maata paikallaan, ei mieltä kirjoittaa, olla kirjoittamatta. Leppä tietää sen ja kuusi, ne eivät mene, ole menemättä.

16 3. Proosarunon lajipiirteitä
Yves Vadé: proosarunokokoelmat eroavat proosasta epäjatkuvuutensa, ei-tarinallisuutensa ja puhujansa ansiosta (”lyyrinen minä”) suomalainen nykyproosaruno voi olla yhtä lailla kertovaa (Erämaja) kuin kerrontaa rikkovaa (Salmenniemi, ”new sentence”) säkeiden ja säkeistöjen sijaan proosarunoudessa lauseita ja kappaleita proosamainen typografia ja tekstin asettelu

17 3. Proosarunon lajipiirteitä
Michael ja Hermine Riffaterre: ”On the Prose Poem’s Formal Features” proosaruno ilmaisee mitallisuuden ja loppusointujen sijaan runollisuuttaan mm. rajauksin (säerunoudesta poimitut motot) suomalaisessa proosarunossa säe ja proosa rinnan Susiluoto Carmen, Salmela Vanitas (”Kuolleista ei enempää”), Jokeri (”Pataysi”) Sonnenfeld: selkeä alku ja lopetus niihin liittyvine signaaleineen; teostasolla kehämäisyys tai muu toistorakenne

18 Anja Erämaja: Kuuluuko tämä teille (2010)
Tehdään iso mehu, iso pirtelö. Survotaan pakasteita tehosekoittimeen. Saadaan hyvät saundit, paljon vitamiineja. Sirkkeli käy kiinni hedelmälihaan, neliteräinen veitsi silpoo, sinkoo juoman joka ilmansuuntaan. Tavara liikkuu, talous herää, kotitalous. Kaadetaan maitoa joukkoon, tehdään maidosta putous. Kuohut törmäävät lasikannun seinään. Henki on päällä. Moottorin teräskyljestä heijastuu terve ihminen, hyvät hampaat. Avataan ovi, päästetään lapset porraskäytävään, liukuvat kaiteita, kiljuvat i h a n

19 Kristiina Lähde: ”Rospuutto”, Bunsenliekki (2004)
Siivooja sai astman ja myrkytysoireita, mutta koeputket seisovat asennossa, lasinen metsikkö, lattia kiiltää, sirut on lakaistu talteen, ehkä niistä vielä voi jotain rakentaa. Etiketeissä on mallikirjaimia, epäselvä hämärä viivataan yli. Valkoinen fosfori lepää vakassa vesikantensa alla, bioaseet pakastearkussa. Itämeri tukehtuu, mutta näytteet ovat tallessa, hylly D37. Siivooja sammuttaa valot, sinetöi ikkunat, sulkee systeemit, ekosysteemit, Koelaitoksen oven. Hän soutaa merelle, pudottaa avaimen, nyt se jo ruostuu. Rospuutto tulee, saari eksyy sumuun. Lepakkojen soidin vaimenee horrokseen. Meidät teljettiin tänne oman onnemme nojaan marraskuuhun hämärää uhmaavaan valoon. Proosan ja säkeen yhdistäminen (myös temaattisella tasolla motivoitu)

20 Saila Susiluoto: Siivekkäät ja hännäkkäät ”Prologi” ja ”Epilogi” (katkelma) (2001)
Nainen sanoi lapsilleen: Olipa kerran maailma, samanlainen kuin tuntemamme, erilainen kuin tämä. Sinne pääsi unissaan. Sinne pääsi jos oli kipeä. Niityillä lenteli lintuja. Ja suseja, huusivat lapset. Ja susia, lupasi nainen, jokaisen linnun sisällä oli lintu ja hännäkäs, jokaisen hännäkkään sisällä oli lintu ja hännäkäs, näin jatkui loputtomiin. Suurimmat riidat, sanoi nainen, käytiin aina sisäpuolella. Suurin rakkaus oli aina ulospääsy. Missä susi, huusivat lapset, kunnes nukahtivat. Ulkona putoili lumi pimeälle pihalle, kevätaurinko levitti valkeaa valoa parvekkeille, ulkona kesä vyöryi vihreinä maininkeina peltojen yli. Nainen sanoi: nyt kerron aikuisten sadun. Kerron sen koska olen lapsi ja kipeä. Kerron sen itselleni ja sinulle: [- -] Olipa kerran maailma, hän nauraa, eikä siitä tule loppua - Teoksella kerronnallinen kehystys signaaleineen

21 3. Proosarunon lajipiirteitä
H. Riffaterre: ”synonyymiset sarjat” l. seemisarjat: proosarunon irrallisilta tuntuvat kuvat liittyvät lukuprosessissa yhteen ja muuttuvat konstansseiksi, jotka korvaavat säkeet luovat samoin kuin säkeet runon muodollisen perustan (myös temaattiset viitekehykset)

22 Markku Paasonen: Tulevassa maailmassa (2010)
Nyt on aamu, loistava ja kirkas. Mustia kirjaimia mustalla hangella, koiran keltaisen puumerkin vieressä, vai pitäisikö sanoa vesileiman, typeriä kuvia pelkkiä typeriä kuvia (s. 11, s. 16, s. 19) Kuusen kerkkään on takertunut fraktuuraa, talven kirjoitusta, tai sitten se on hepreaa. Ei ole syytä mennä minnekään, ei maata paikallaan, ei mieltä kirjoittaa, olla kirjoittamatta (s. 53). Saniaisten alla velloo rakastava humus, sanojen kosteikko, siinä tallustelee vanha kaalinkerä, moi staryi drug, tekis mieli pamauttaa sitä kakkosnelosella lättyyn (s. 56). - kirjoitus, jätteet, radio, metamorfoosit seemisarjojen ytiminä - Olli Heikkonen: musiikkisanasto, pikkueläimet, kaatopaikat

23 4. Nykyproosarunon piirteitä
Suppeus tärkeä piirre; proosarunon rajankäynti lyyrisen proosan, jutun tai esseen kanssa Suomenkieliset ja 2000-luvun proosarunot lyhyitä, harvoin sivua pitempiä Hyvin lyhyiden proosarunojen kohdalla suhde aforismiin ja epigrammiin vaikeasti määriteltävä Me olemme unessa. Se, että kirjailija kykenee unen kuvaamaan, osoittaa unemme syvyyden – kun Kafka kuvaa unen jättiläisen, me vannomme toisillemme, että hänet on suljettu eristysselliin. Mikään ei ole tuskallisempaa kuin kuvitella, että joku pääsee täältä ulos ja juuri sen tähden näkee kaiken yksityiskohtia myöten. Risto Ahti: Laki. Runoja (1989) Nykyproosaruno tekee suppeuteenkin poikkeuksen (Paasonen Tulevassa maailmassa / Salmenniemi Kivirivit)

24 4. Nykyproosarunon piirteitä
Visuaalinen muoto ja typografia: Ikkuna-tyyppinen proosaruno, jossa sekä oikea että vasen reunus on tasattu Cohn (1983, 139–140): ikkuna proosarunon arkkityyppinen muoto ja aihe; ulkopuolinen katse postikortin tapaan hahmottuvassa maisemassa, korostuu näköaisti Näen hänen paljettivarjonsa, ihon, hänen naurunsa varjon. Hän koskee jokaista miestä, laskee kätensä jokaisen naisen olkapäille. Hän hymyilee kaikille, kuuluu ei kenellekään, sanon ja katson poispäin ja takaisin. Silitän puvunkaulusta, tuollainen ilo, tuomittu yksinäisyyteen, rumiin loppuihin, loppuihin ylipäätään. Mutta hän katsoo minuun kuin näkisi, ravistaa päätään jollekulle ja nauraa. Ei hän kaipaa sääliä, ei mitään, tuollainen ei tanssi koska veitsi on kurkulla tai vatsassa vaan siitä huolimatta. Ja sitä on kauhea katsoa. Susiluoto: ”Jose kävelee ostoskeskuksen aukean poikki”, Carmen (2011)

25 4. Nykyproosarunon piirteitä
Ei aina tasausta: typografinen rytmitys ja kappaleiden käyttö Oli upea päivä, aurinko helotti taivaan täydeltä kuin jähmeä räjähdys ja linnut pihan puissa livertelivät loppukevään korkeassa kiimassaan kuin koreat siivekkäät järjettömyydet, joita nuori poika livertää nuoren tytön korvaan samalla kun käsi laskeutuu selän hypnoottista kaarta vielä vähän alemmas, vielä vähän lähemmäs jonkin muotoaan hakevan täyttymyksen hämärää Tällaisena päivänä ihmiselle sallitaan paljon, tämä hölmöys, tämä naurettavuus, tämä typerä ruusu, joka paiskataan järjen kasvoille Otan itselleni tämän kevään liikutetun ilmeen, tämän kammottavan idiootinnaurun, tämän itseäni sata vuotta nuoremman ilon Koira piehtaroi kadun lämpimällä asfaltilla kuin filosofi Taivaan ainoa pilvi on suudelman jälki kalpealla kuumottavalla poskella (Salmela, Vanitas)

26 Aki Salmela: Jokeri, ”Pieniä eläinsatuja”
Koirakin tietää, ettei elämässä voi juoksennella miten sattuu. Ei se mitään tiedä. Se vain on ja läähättää kuin rakastuneen sydän. Myös se on eläin, joka ajattelee enimmäkseen kielensä kautta. Rakastunut apina ei ole enää apina. Se on kierähtänyt evoluution portaat takaisin kellariin. Siilin piikit kasvavat myös sisäänpäin. Niillä on tyynynsä sen sydämessä. Kerran sekin oli paljas eläin, joka tahtoi vain rakastaa.

27 4. Nykyproosarunon piirteitä
Kun säemuoto ei hallitse, rytmi toistolla ja lauseen pituuden voimakkaalla vaihtelulla sekä muistumilla vanhoista mitoista Metsän tumma varjo, kuusikot, kalterit, paksut rungot, kasvit mullassa tihkuvat mettä, kukat, kasvot, karvaiset hyönteiset, paksut toukat, metsä maiskahtaa, lum- peiden juuret pohjaa kohti, etäisyys lyhenee, vuosi, toinen, juoksu aukean lävitse, tumma varjo halki tiheikön, eläinten kovat, hitaat äänet, kujerrus, kurnutus, korret, ruohot, kaislat, samea lammikko, pienet kirkkaat kalat, värikkäät, heleät, niiden kirkkaat hampaat, kumeita ääniä, musta metsä, tähdet latvojen, juurakon alla, laukka, yöllä taivaalta putoavat juuret, lehdet, oksat, kuutamo suojanaan pilvet, sade joka putoaa latvoihin, muttei maahan saakka, kädessä metsikkö, sinun sormet yllä, sormesi sulkevat metsän kiinni, sormet, rummutus, taputus, sormet yllä, metsä sulkeutuu, katoaa, metsän tumma varjo. Saila Susiluoto, ”Carmenin metsäflamenco”, Carmen (2010)

28 4. Nykyproosarunon piirteitä
teemat: flanööri-teema ja kaupungissa vaeltelun motiivit, paikat (rakennus, kaupunginosa, ostarit) taustama Baudelairen proosarunous-estetiikka kaupunkimotiiveineen ja 1960-luvun lyriikka Koivumäki Mukavat kaupunginosat, Rimminen Sumusta pulppuavat mustat autot surrealismi (automaattikirjoitus, absurdit tarinat) ja yhteys Ranskaan (Rimbaud Paasosen ja Salmelan esikuvana)

29 4. Nykyproosarunon piirteitä
metapoeettiset aiheet ja ilmaukset: epämääräisen muodon ja ongelmallisen lajimäärityksen vuoksi pohdittu, mikä tekee proosarunosta runon metapoeettisissa ilmauksissa esiin lajin ongelmallisuus: runouden lisäksi puhutaan tarinoista, kertomuksista, virkkeistä ja lauseista Salmela: Sanomattomia lehtiä: ”Rimbaud’n askelten kaiun voi yhä kuulla näillä irtomukulaisilla kaduilla. Se on miltei tarina.” ”Fiktion ja tapahtuneen välinen raja haalistuu”, ”Tässä vaiheessa tarinaa kaikki muuttuu mustavalkoiseksi” (Vanitas), ”runous on ajanut itsensä siihen pisteeseen, että se voi olla absoluuttisesti mitä hyvänsä” (Jokeri)

30 5. Yleistä koontia nykyproosarunosta
aforismi, anekdootti, ekfrasis, raportti, tieteellinen ja pseudotieteellinen teksti rajapintoja, joita vasten lajia heijastaa (Salmela, Salmenniemi) teostasolla pyrkimys jatkuvuuteen ja jopa juonellisuuteen / kertomuksellisuuteen (Erämaja) monet yhtäaikaiset lukutavat, kuten sattuma, tilallisuus, tarinallisuus (Susiluoto)

31 Kirjallisuutta CAWS, MARY ANN 1983: ”The Self-Defining Prose Poem: On Its Edge.” The Prose Poem in France. Theory and Practice. Toim. Mary Ann Caws & Hermine Riffaterre. Columbia University Press, New York. COHN, ROBERT GREER 1983: “A Poetry-Prose Cross”. The Prose Poem in France. Theory and Practice. Toim. Mary Ann Caws & Hermine Riffaterre. Columbia University Press, New York. HAAPALA, VESA 2013: “Proosarunon monet kasvot”. Suomalainen nykykirjallisuus I. Toim. Mika Hallila et al. SKS, Helsinki. HOUSTON, JOHN PORTER 1981: The Traditions of French Prose Style. A Rhetorical Study. Lousiana State University Press, Baton Rouge and London. KIRSTINÄ, VÄINÖ 2000: ”Baudelairen proosarunous”. Baudelaire, Charles: Pariisin ikävä. 3. painos. Suomentaneet Väinö Kirstinä ja Eila Kostamo. Arvi A. Karisto Oy, Hämeenlinna. MALLARMÉ, STÉPHANE 2000: ”Säkeen kriisi”. Suom. Kuisma Korhonen. Oi runous. Romantiikan ja modernismin runouskäsityksiä. Toim. Tuula Hökkä. SKS, Helsinki. NYLANDER, LARS 1990: Prosadikt och modernitet. Prosadikt som gränsföreteelse i europeisk litteratur, med särskild inriktning på Skandinavien 1880–1910. Symposion bokförlag, Stockholm. RIFFATERRE, HERMINE 1983: ”Reading Constants: The Practice of the Prose Poem”. The Prose Poem in France. Theory and Practice. Toim. Mary Ann Caws & Hermine Riffaterre. Columbia University Press, New York. RIFFATERRE, MICHAEL 1983: ”On the Prose Poem’s Formal Features”. The Prose Poem in France. Theory and Practice. Toim. Mary Ann Caws & Hermine Riffaterre. Columbia University Press, New York. SANDRAS, MICHEL 1995: Lire le poème en prose. Dunod: Paris. SONNENFELD, ALBERT 1983: ”L’Adieu suprême and Ultimate Composure: The Boundaries of the Prose Poem”. The Prose Poem in France. Theory and Practice. Toim. Mary Ann Caws & Hermine Riffaterre. Columbia University Press, New York. TODOROV, TZVETAN 1983: ”Poetry Without Verse.” The Prose Poem in France. Theory and Practice. Toim. Mary Ann Caws & Hermine Riffaterre. Columbia University Press, New York. VADÉ, YVES 1996: Le poèm en prose et ces territoires. Belin, Paris. VIIKARI, AULI 1987: Ääneen kirjoitettu. Vapautuvien mittojen varhaisvaiheet suomenkielisessä lyriikassa. SKS, Helsinki.