Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Vanhuspalvelulain, eli Lain Ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista myötä Kunnan on asetettava ikääntyneen.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Vanhuspalvelulain, eli Lain Ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista myötä Kunnan on asetettava ikääntyneen."— Esityksen transkriptio:

1 Vanhuspalvelulain, eli Lain Ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista myötä Kunnan on asetettava ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä.

2 STM:n /Kuntaliiton ohje ”Kunta tai kunnat (kuntayhtymä) voi perustaa” - vanhusneuvoston tai - yhdistetyn vanhus- ja vammaisneuvoston. - alueen kuntien yhteisen vanhusneuvoston - kuntayhtymän kukin jäsenkunta voi perustaa oman vanhusneuvoston. - sote -yhtymässä, vanhusneuvoston asettamisvelvollisuus kuuluu viime kädessä yhteistoiminta-alueen kuntayhtymälle tai vastuukunnalle.” - ”Vanhusneuvostoina voivat toimia muunkin niminen toimielin (tai oleva) mikäli niiden asettaminen, tehtävät ja osallistumismahdollisuudet vastaavat vanhuspalvelulain 11 §:ssä asetettuja vaatimuksia.”

3 Eetun ohjeesta: ( Kuntalaki 17 §, 18 §). ”Vanhusneuvosto kuuluu kuntalain mukaisiin toimielimiin. Sen voi nimittää kunnanhallitus tai kunnanvaltuusto tai sen voi hallituksen tai valtuuston päätöksennojalla nimittää jokin muukin kunnan toimielin kuin edellä mainitut”

4 Asettamisesta, Ohje ”Vanhusneuvoston organisoinnista ja toimintatavoista ei ole erikseen säädetty, joten ne jäävät kunnan päätettäviksi.” Ohje: ”On suositeltavaa, että kunnanhallitus hyväksyy neuvostolle toimintasäännön jossa vahvistetaan mm. - vanhusneuvoston tarkoitus, - lakisääteiset ja mahdolliset muut tehtävät - vanhusneuvoston asettava toimielin, suositus kunnanhallitus - jäsenten lukumäärä ja mitä tahoja jäsenet edustavat, - neuvoston toimikausi, - kokousten koollekutsuminen, - puheenjohtajan valinta ja - sihteerin tehtävien hoitaminen - sekä toimintasuunnitelman laatiminen ja toimintakertomuksen antaminen

5 Ohje: Vanhusneuvoston toimintaedellytykset -”kunta osoittaa toimitilat kokousten järjestämistä varten, -huolehtii kokousten järjestämisestä ja niistä aiheutuneiden kustannusten maksamisesta -vanhusneuvoston toimintaedellytyksiä vahvistaa myös se, että kunnan palveluksessa oleva henkilö toimii vanhusneuvoston sihteerinä. -kokouspalkkioiden maksaminen vanhusneuvoston jäsenille on perusteltua, joskin se on kunnan harkinnassa -koulutus ”osallistuminen kunnan tai muiden tahojen järjestämään koulutukseen vahvistaa osaltaan neuvoston toimintaedellytyksiä”

6 ”Ohje: kokouspalkkioista voi päättää 1. kunnanhallituksen asettamispäätöksessä 2. tai toimintasäännössä taikka vaihtoehtoisesti määrätä 3. luottamushenkilöiden palkkiosäännössä. ”Asettamispäätöksessä voidaan myös todeta, että vanhusneuvoston jäsenten palkkioista ja muista korvauksista on soveltuvin osin voimassa, mitä palkkiosäännössä määrätään esim. lautakunnan jäsenten palkkiosta ja korvauksista. ”Kunta osoittaa talousarviossa vanhusneuvoston toimintaan tarvittavat määrärahat. Erillinen määräraha talousarviossa jäntevöittää vanhusneuvoston toimintaa.”

7 Vanhuspalvelulain mukaa neuvosto on otettava mukaan: 11 §  5 § tarkoitetun suunnitelman valmisteluun valtuusto hyväksyy suunnitelman, tarkistaminen valtuustokausittain vastaa - ns. ikäpoliittinen ohjelmaa  6 § tarkoitettuun vuosittain tehtävään palvelujen riittävyyden ja laadun arviointiin/valmisteluun

8 Yhteistyö kunnan toimialoilla, § 4 Kunnan eri toimialojen on toimittava yhteistyössä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi.

9 Kunnan velvollisuudet  Vanhuspalvelulain ja kuntalain, perustuslain noudattaminen  Vanhusneuvoston toiminnan edistäminen Vanhusneuvoston velvollisuudet  Valvoa, vanhuspalvelulakia ja muita lakeja ja ohjeita noudatetaan  Kuulla ja kertoa ikääntyneiden toiveet kuntapäättäjille ja vastuuhenkilöille

10 Yhteenveto kunnan roolista 1.Kunnalla on yhteistyövelvoite e-yhdistysten kanssa 2.Kunta kuulee e-yhdistyksiä jäsenten nimitysasiassa ja asettaa neuvoston 1.Kunta luo edellytykset neuvoton toiminnalle 2.Kunta osoittaa neuvostolle sihteerin / vastuuhenkilön 3.Kunnan viranhaltijat avustavat / esittelevät tarvittaessa toimialueensa asiat neuvostolle 4.Kunta vastaa suunnitelmasta ikääntyneiden tukemiseksi 5.Kunta vastaa palveluiden arvioinnista 6.Kunta vastaa kokousten valmistelusta 7.Kunta vastaa päätöksistä, asioiden etenemisestä 8.Kunta vastaa viestinnästä ja huomioi neuvoston toiminnan ja uutiset, mm. kotisivut, julkaisut

11 Neuvoston sihteerin/ esittelijän tehtävät (vastuuhenkilö) Lähde Vanhusneuvosto-opas 1.Seuraa ja tuo neuvoston tietoon kaikkia asiat jotka koskevat vanhuspalveluja ja ikääntyneitä 2. Vie neuvoston aloitteita ja esityksiä eteenpäin kunnan organisaatiossa 3.Osallistuu neuvoston työryhmien ja työvaliokunnan toimintaan 4.Vastaa neuvoton tiedotuksen, tapahtumien ja toiminnan järjestelyistä 5.Vastaa neuvoston kokousten järjestelyistä/ asialistoista - yhdessä pj:n ja työvaliokunnan kanssa 6.Toimii sihteerinä/ tekee pöytäkirjat, muistiot

12 Yhteenveto neuvoston/pj:n ja jäsenten roolista 1.Neuvosto on ikääntyvien kuntalaisten ääni 2.Neuvoston puheenjohtaja valitaan e-yhdistyksistä 3.Puheenjohtaja osallistuu asialistan/ asioiden valmisteluun (työvaliokunta) 4.Jäsenet osallistuvat kokouksiin, tutustuvat ja sitoutuvat toimintaan ja vastuutehtäviin - jäsenillä voi olla seuranta-, teema- tai aluevastuu 1.Neuvosto edistää yhteistyötä ja vuorovaikutusta e- yhdistysten ja kunnan ym. välillä 6. Yhteistyö jäsenen ja -yhdistyksen kanssa on tiivis 7. Neuvosto päättää tavoitteestaan ja ohjelmastaan 8. Neuvosto osallistuu suunnitelman: ikääntyneiden tukemiseksi valmisteluun ja palveluiden vuosiarviointiin ja muihin vaikuttamistehtäviin 9.Neuvosto päättää omasta viestinnästään. 10.Neuvostolla oltava vuoisi, kausisuunnitelma

13 Vanhusneuvostot 11 § ”vaikuttamistehtävät” ”Lisäksi neuvostolle on muutoinkin annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka ikääntyneen väestön tarvitsemien palvelujen kannalta.” Miten ja mihin vaikuttaen? -Kunnan suunnitelmiin, valmisteluun, päätöksiin, palveluihin -Hyvinvointiin ja ikääntyneiden elinoloihin - kulttuurista kaavoitukseen Miten, kuinka toimien? -Hankkimalla tietoa, kuulemalla, selvittämällä, tutkimalla, arvioimalla -Tekemällä aloitteita, esityksiä, kannanottoja, yhteistyöstä -Järjestämällä yleisötilaisuuksia, tenttejä, raateja, teemaryhmiä -Tiedottamalla, uutisoimalla ja vaikuttamalla mielipiteisiin

14 Hyvä aloite  on selkeä ja helposti luettava  on lyhyt  sisältää asian kannalta vain kaikkein keskeisimmät perustelut ja faktat  sisältää ehdotuksia mahdollisesta asian etenemisestä  sisältää aloitteen tekijän yhteystiedot mukana voi olla kuva tai muu selventävä liite, kartta, kuva, videokuvaa

15 Ryhmätyö: Toiminnan tehostamissuunnitelma kauden loppuun Missä asioissa saatava tuloksia (onnistumisia)


Lataa ppt "Vanhuspalvelulain, eli Lain Ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista myötä Kunnan on asetettava ikääntyneen."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google