Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Toimintakulttuurin avoimuus korkeakouluissa 2015 - tulokset ATT-hankkeen pääsihteeri Pirjo-Leena Forsström, CSC Avoimen tieteen ja tutkimuksen toimintakulttuuri.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Toimintakulttuurin avoimuus korkeakouluissa 2015 - tulokset ATT-hankkeen pääsihteeri Pirjo-Leena Forsström, CSC Avoimen tieteen ja tutkimuksen toimintakulttuuri."— Esityksen transkriptio:

1 Toimintakulttuurin avoimuus korkeakouluissa 2015 - tulokset ATT-hankkeen pääsihteeri Pirjo-Leena Forsström, CSC Avoimen tieteen ja tutkimuksen toimintakulttuuri –seminaari Jukola-sali, 6.5.2015

2 ATT-tiekartan visio vuonna 2017 Tutkimuksen tulokset liikkuvat sujuvasti koko yhteiskunnassa: tutkijalta ja tutkimusryhmiltä toiselle, tutkimusalojen välillä, innovaatiotoimintaan sekä päättäjille ja kansalaisille. Tiedon kulkua autetaan selkeiden linjausten ja hyvien käytäntöjen avulla sekä tarjoamalla palveluita tieteen ja tutkimuksen tulosten saatavuuden turvaamiseen. Avoimuus on yhteinen toimintamalli. Avoimuus on tuonut suomalaiselle tutkimukselle kansainvälistä kilpailuetua. Laadukkaampi, vaikuttavampi, tehokkaampi ja kansainvälisempi tiedeyhteisö

3 Avoimen tieteen ja tutkimuksen tiekartassa mainittuja vastuita tutkimusorganisaatioille  Avoimuuden sisällyttäminen organisaatioiden strategiaan  Osallistavan ilmapiirin luominen  Selkeiden poliitikkojen laatiminen tutkimuksen tulosten julkaisemiseen, lisensointiin sekä tekijyydestä ja omistajuudesta sopimiseen (huomioiden JHS 189 Avoimen tietoaineiston käyttölupa)  Osaamisen kasvattaminen ja ylläpitäminen  Yhteisten palveluinfrastruktuurien hyödyntämisen edistämien  Laatujärjestelmien tarjoaminen ja hyödyntäminen paikallisesti  Yhteentoimivuuden edistäminen  Tutkimuksen toistettavuuden edellytysten parantaminen  Avoimuutta, saatavuutta, näkyvyyttä ja hyödynnettävyyttä edistävien ja niiden mittaamista tukevien palveluiden käyttöönotto

4 ATT-hankkeen keskeiset toimet vuonna 2015 1. Tutkimuksen perusolemuksen vahvistaminen Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten avoimuuden ensimmäinen kypsyystasoarviointi Avoimuuden periaatteiden ja tavoitteiden linjaukset Avoimuuden kannusteiden ehdottaminen vertaisarviointiin, meritoitumiseen ja rahoitusinstrumentteihin Tunnustuksen jakaminen avoimuuden edistämisestä 2. Osaamisen vahvistaminen Osaamiskartoitus, koulutuspaketit, käsikirjan versio päivitys, avoimeen tutkimukseen liittyvän sertifikaatin kehitys 3. Yhteisten palveluiden ja infrastruktuurien kehitys Palvelukartta, tukea datan hallinnalle, rinnakkaisjulkaisupalvelut, pitkäaikaissaatavuuden edistäminen, tutkimusinfrastruktuurien tietopankki 4. Vaikuttavuuden lisääminen Vaikuttavuuden mittaamisen edistäminen ”Tieto käytöön” –haku (http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2015/04/avointiede.html?lang=fi)

5 Selvityksen taustaa  Tiekartan neljä osatavoitetta:  Tieteen ja tutkimuksen perusolemuksen vahvistaminen  Avoimuuteen liittyvän osaamisen vahvistaminen  Tutkimusprosessin kestävän perustan vahvistaminen  Tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kasvattaminen  Vallitsevan toimintakulttuurin vaikutus ATT-hankkeen tavoitteisiin  Viisas avoimuus ja yhteentoimivuuden edistäminen  Toimijoiden vastuu ja tutkimusorganisaatioiden rooli  Toteutetaan vuosittain ATT-hankkeen ajan vuoteen 2017 asti

6 Selvityksen tavoitteet  Saada selkeä kuva lähtötilanteesta korkeakoulujen toimintakulttuurin avoimuudessa  Tunnistaa vahvuuksia ja heikkouksia avoimuuden edistämisessä  Tunnistaa tukea ja yhteistä tekemistä tarvitsevia osa-alueita

7 Selvityksen menetelmät  Kypsyystasoselvityksessä: 1. Koottiin perustiedot siitä, miltä korkeakoulujen toimintakulttuuri näyttäytyy avoimen, saatavilla olevan tiedon pohjalta 2. Koottiin täydentävät tiedot korkeakouluilta ja täydennettiin tietopohjaa 3. Selvitettiin korkeakoulujen sitoutumista Tiekarttaan sekä siinä koettuja haasteita  Korkeakoulujen julkiset verkkosivut, joulukuu 2014  Selvityspyyntö, helmi-maaliskuu 2015 (vastausprosentti 88%)  Selvitys ja aineisto saatavilla avointiede.fi/toimintakulttuuriavointiede.fi/toimintakulttuuri

8 Avoimen toimintakulttuurin toteutuminen  Selvityksessä toimintakulttuuria tarkastellaan neljässä osiossa:  Strateginen ohjaus  Politiikat ja periaatteet  Avoimuuden tukeminen  Osaamisen vahvistaminen  Aineiston pohjalta korkeakoulut on asetettu viidelle kypsyystasoille kussakin osiossa, sekä määritelty kehityksen suunta Taso 1 Ei Hallittu Taso 2 Osittainen Taso 3 Määritelty Taso 4 Johdettu Taso 5 Strateginen

9 Strateginen ohjaus -osion tulokset TASO 5 TASO 4 TASO 3 TASO 2 TASO 1 HY AALTO JY TTY TAY ISY TY CENTRIA LAUREA SEAMK ÅA HUMAK USEITA KORKEAKOULUJA LTY TURUN AMK LAMK Ei muutostaNousussa USEITA KORKEAKOULUJA Kehittyminen Taso 1 Ei Hallittu Taso 2 Osittainen Taso 3 Määritelty Taso 4 Johdettu Taso 5 Strateginen Avoimuutta ei ole huomioitu strategisessa ohjauksessa hallitusti Avoimuus on osittain huomioitu strategisessa ohjauksessa Avoimuus on yhteisesti sovittua ja on osin sisällytetty strategiaan Avoimuutta ja sen kehitystä seurataan ja ohjataan strategiassa aktiivisesti Avoimuuden nykyiset ja tulevat tarpeet on huomioitu strategisessa ohjauksessa  Avoimuuteen tähtääviä strategioita vähän eikä tahtotilaa tuoda selekästi ilmi  Avoimuus strategioissa usein arvona, ei kantavana teemana  Strategisessa ohjauksessa puutteita koko tutkimustoiminnan avoimuuden huomioimisessa  Sitoutuminen laajaa avoimen tieteen ja tutkimuksen toteuttamiseen ja toimenpiteisiin  Strategiatyön pitkäjänteisen kehityksen huomioon ottaminen, monissa tapauksissa avoimuuden huomioiminen strategisessa ohjauksessa vasta aluillaan

10 Politiikat ja periaatteet -osion tulokset TASO 5 TASO 4 TASO 3 TASO 2 TASO 1 HY AALTO JY TAY TAMK USEITA KORKEAKOULUJA MAMK OAMK Ei muutosta Nousussa USEITA KORKEAKOULUJA Kehittyminen Taso 1 Ei Hallittu Taso 2 Osittainen Taso 3 Määritelty Taso 4 Johdettu Taso 5 Strateginen Avoimuus ei näy hallitusti organisaation asettamissa periaatteissa Avoimuutta on toteutettu osittain yhteisten periaatteiden mukaisesti Avoimuus on yhteisesti sovittua ja se määritellään laadituissa periaatteissa Avoimuutta johdetaan hallitusti ja sitä tuetaan erilaisin periaattein ja politiikoin Avoimuutta tuetaan strategisten periaatteiden ja poliitikkojen kautta aktiivisesti  Avoimuutta tukevien selkeiden ja julkisten politiikkojen ja periaatteiden puute selkeää  Muutamissa korkeakouluissa laadittu selkeitä poliitikkoja tutkimustoiminnan eri vaiheisiin, muun muassa tutkimusaineistojen tallentamiseen sekä tutkimusjulkaisujen saatavuuteen  Tällä hetkellä monissa korkeakouluissa valmisteilla vastaavia lausuntoja ja dokumentteja  Korkeakoulut esittelevät hyvin tekemäänsä laatutyötä, heikosti taas omien resurssiensa ja palveluidensa käyttöä ja niiden ehtoja

11 Avoimuuden tukeminen -osion tulokset TASO 5 TASO 4 TASO 3 TASO 2 TASO 1 HY AALTO JY TTY TAY ISY HANKEN TAIDE SEAMK KARELIA HUMAK USEITA KORKEAKOULUJA LTY OY HAAGA-HELIA MAMK TY LY SAMK VY Ei muutosta Nousussa USEITA KORKEAKOULUJA Kehittyminen KAMK ÅA Taso 1 Ei Hallittu Taso 2 Osittainen Taso 3 Määritelty Taso 4 Johdettu Taso 5 Strateginen Avoimuuden tukeminen ei ole hallittua puutteellisen ohjauksen myötä Avoimuutta tuetaan osittain yhteisesti palveluiden ja seurannan kautta Avoimuutta tuetaan yhteisten palveluiden ja seurannan kautta Avoimuutta tuetaan johdonmukaisesti palveluiden ja seurannan kautta Avoimuuden tuki on aktiivista ja perustuu yhteisiin palveluihin ja seurantaan  Monissa korkeakouluissa seurataan aktiivisesti oman julkaisutoiminnan avoimuutta sekä otetaan käyttöön uusia seurantavälineitä  Myös tutkimuksen näkyvyyttä pyritään seuraamaan yhä aktiivisemmin  Tutkimusaineistojen osalta seuranta on vielä alkutekijöissään, varsinaisia palveluita lähinnä kokeiltu  Avointa tiedettä ja tutkimusta koskeviin tilaisuuksiin ja koulutuksiin osallistutaan aktiivisesti yliopistoista, ammattikorkeakouluissa tämä toiminta on vielä alkuvaiheessa

12 Osaamisen vahvistaminen -osion tulokset TASO 5 TASO 4 TASO 3 TASO 2 TASO 1 HY AALTO JY TTY TAY ISY TY HANKEN USEITA KORKEAKOULUJA LTY OY VYLY Ei muutosta Nousussa USEITA KORKEAKOULUJA Kehittyminen Taso 1 Ei Hallittu Taso 2 Osittainen Taso 3 Määritelty Taso 4 Johdettu Taso 5 Strateginen Avoimuuden osaamisen ei hallitusti panosteta Avoimuuden osaamiseen panostetaan mutta toiminta ei ole määrätietoista Avoimuuden osaaminen on tunnustettu tärkeäksi ja siihen panostetaan Avoimuuden osaamiseen tähdätään johdetusti ja yhteisesti Avoimuuden osaamisen vahvistaminen on johdonmukaista ja aktiivista  Osassa korkeakouluista ohjataan ja ohjeistetaan laajasti omien tutkijoiden toimintaa, osassa taas ohjeistus on varsin kevyttä eikä organisaatio edellytä toimimaan niiden mukaisesti  Tutkimusjulkaisujen avoimuuteen ohjataan julkisesti koko organisaation tasolla vain muutamassa yliopistossa, näissä asetettu selkeät periaatteet  Korkeakouluissa ei juurikaan julkisesti suositella yhteisten palveluiden käyttöä tai opasteta niiden käytössä

13 Toimintakulttuurin kypsyystason kokonaiskuva  Selvityksessä ilahduttavaa korkeakoulujen aktiivisuus ja sitoutuminen toimenpiteisiin  Monessa organisaatiossa työ avoimuuden toteuttamiseen kerää parhaillaan vauhtia ja ensimmäisiä tuloksia jo osin nähtävissä  Osa saavuttanut jo huomattavan korkean tason avoimen toimintakulttuurin toteuttamisessa  Työtä kuitenkin yhä kaikilla

14 TASO 5 TASO 4 TASO 3 TASO 2 TASO 1 HY AALTO JY TTY TAY ISY TY CENTRIA LAUREA SEAMK HANKEN ÅA HUMAK USEITA KORKEAKOULUJA LTY OY HAAGA-HELIA MAMK VY LY SAMK KARELIA Ei muutosta Nousussa USEITA KORKEAKOULUJA Kehittyminen Toimintakulttuurin kypsyystason kokonaiskuva

15 Yhteenveto  Toiminta avoimen toimintakulttuurin edistämiseksi työn alla lähes jokaisessa korkeakoulussa, osa alkutekijöissä, osa jo pidemmällä  Sitoutuminen tiekartan tavoitteisiin on kiitettävää  Tiekartan toteuttaminen koetaan suurimmilta osin jonkin verran haastavaksi  Selkeästi esiin nousseita ja lisätukea tarvitsevia kokonaisuuksia:  Selkeiden strategisten tavoitteiden asettaminen avoimuuden saralla  Tutkimuksen tuotoksien löydettävyyden ja jatkokäytön edistäminen, erityisesti tutkimusaineistojen ja infrastruktuurien osalta  Rinnakkaistallentamisen tukeminen  Yhteistyön ja yhteentoimivuuden edistäminen  Osaamisen vahvistaminen ja koulutuksien yhtenäistäminen

16 Avointiede.fi Riitta Maijala, riitta.maijala@minedu.firiitta.maijala@minedu.fi Juha Haataja, juha.haataja@minedu.fijuha.haataja@minedu.fi Sami Niinimäki, sami.niinimaki@minedu.fisami.niinimaki@minedu.fi Pirjo-Leena Forsström, pirjo-leena.forsstrom@csc.fipirjo-leena.forsstrom@csc.fi Kommentoi: avointiede@postit.csc.fi Twitter: @AvoinTiede Facebook: facebook.com/avointiede Seuraa, vaikuta, osallistu ja kommentoi ATT-hanketta

17 ATT-tiekartan keskeiset toimenpiteet 2015- 2017 2015 2016 Yrityste n aktivoin ti Ehdotukset vertaisarvioinn in ja meritoitumisen kannusteiksi Käsikirjan täydentämin en Osaamistaso n selvitys Avoimuude n itsearvioint i-työkalut Pitkäaikaissäilytyks en kehitys Tavoitear k- kitehtuuri n julkaisu Datan ja menetelmien kuvailumetatied ot Palvelukart an laatiminen Tutkimus- ympäristöjen ja organisaatioiden avoimuuden nykytila Arkkitehtuu ri Vertaisarvioi nti Professuur it Avoimuude n verkostot Koulutus ja ohjeistus Seurant a Kansalaistietee n arviointimalli Tulosten haku- ja hyödyntämispalveluid en kehitys Koulutus- paketit Julkaisuje n tilannekuv a Tiedon lukutait o Toiminta - kulttuuri Perusolemuksen vahvistaminen 2017 Menetelm ä-opetus Poliitikkojen ja peruslinjauste n laadinta Osaamisen vahvistaminen Sertifikaati n suunnittel u Sertifikaati n pilotti Kestävän perustan vahvistaminen Sertifikaa tti Kotimaisten julkaisujen pilotit Meritoitumisen tuki ja kannusteet käyttöön PAS PAS kehitys Selkeämmä t roolit Ehdotus käytettävyyd en indikaattoreik si Vaikuttavuuden kasvattaminen

18 Kuva: Väisänen A.O. (1918) Museovirasto, Kansantieteen kuvakokoelma (lähde Finna) ATT-hankkeen toimintaperiaatteita: -Avoin toimintamalli -Yhteisiä ja integroituja palveluita ja infrastruktuureja -Ratkaisuja yhdessä tunnistettuihin ongelmiin -Keskitetty rahoitus siemenrahana -Sekä yksilöillä että organisaatioilla on vastuunsa -Kansallinen ja kansainvälinen toiminta -Pitkäjänteinen ja seurattu kehitys Laadukkaampi, vaikuttavampi, tehokkaampi ja kansainvälisempi tiedeyhteisö Avointiede.fi


Lataa ppt "Toimintakulttuurin avoimuus korkeakouluissa 2015 - tulokset ATT-hankkeen pääsihteeri Pirjo-Leena Forsström, CSC Avoimen tieteen ja tutkimuksen toimintakulttuuri."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google