Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Lukioikäisten nuorten alkoholin- käyttötottumukset

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Lukioikäisten nuorten alkoholin- käyttötottumukset"— Esityksen transkriptio:

1 Lukioikäisten nuorten alkoholin- käyttötottumukset
Parolan Lukio, syksy 2014, jakso 2 Terveystieto kurssi 3 Viivi Alutoin ja Kaisa Lahti 3B

2 Miksi valitsimme juuri tämän aiheen?
Aihe on ajankohtainen sekä meille henkilökohtaisesti, että myös muille nuorille tässä iässä. Olemme tutkineet kyseistä aihetta ennenkin, joten halusimme tutkia asiaa vielä enemmän ja tarkemmin. Miksi juuri lukioikäiset nuoret? Valitsimme kohderyhmäksi lukiolaisia jokaiselta luokka-asteelta. Valitsimme lukiolaiset, koska olemme olleet ja olemme edelleenkin samassa elämäntilanteessa. Halusimme myös tutkia lukiolaisia, jotta saisimme kunnollisia ja luotettavia vastauksia, koska aihe ei välttämättä ole ajankohtainen yläkouluikäisille. Kaikki kyselyyn osallistuneet olivat vapaaehtoisia, ketään ei pakotettu mukaan. Miksi kyselylomake? Kyselylomakkeella tutkimus on helppo toteuttaa, ja saimme kattavasti vastauksia jokaisesta ikäryhmästä. Kyselyn toteuttaminen ei vienyt paljon aikaa, ja sen pystyi toteuttamaan useammalle nuorelle samanaikaisesti. Nimettömänä vastaaminen mahdollisti luotettavat ja rehelliset vastaukset. Kyselylomake mahdollisti useiden kysymysten kysymisen ja suuremman tutkittavien otannan.

3 Yleisesti tutkimuksestamme
Tutkimme yhteensä 90:ää nuorta, joista puolet oli tyttöjä ja puolet poikia. Kyselylomakkeessa on yhteensä 18 kysymystä, joista 14 kysymystä oli rasti ruutun –tyyppisiä kysymyksiä, ja loput 4 oli avoimia kysymyksiä. Kyselyyn vastattiin nimettömänä. Kysymykset käsittelivät monipuolisesti nuorten alkoholin käyttöä. Kysyimme etukäteen ryhmien opettajilta lupaa tehdä tutkimus kyseisille ryhmille oppitunnin alussa. Kolmannen vuosiluokan oppilailla kesti noin 15 min vastata kyselyyn, toisen vuosiluokan opiskelijoilla kesti noin 5min ja ensimmäisen vuosiluokan oppilailla kesti noin 10 min. Ensimmäisen vuosiluokan oppilaat puhuivat kyselyn aikana keskenään eniten. Kyselytilanne ei pysynyt kovin rauhallisena minkään vuosiluokan kohdalla.

4 Kysymys 1: Oletko tyttö vai poika?
1 lk: tyttöjä 20, poikia 11 2.lk: tyttöjä 13, poikia 8 3lk: tyttöjä 12, poikia 25 4.lk: poikia 1 Kysymys 2: ikäsi? Vastaajat olivat vuotta vanhoja. Kysymys 3: Millä luokalla olet? 1lk: 31 vastaajaa 2lk: 21 vastaajaa 3lk: 37 vastaaja 4lk: 1 vastaaja Kysymys 4: Oletko kokeillut alkoholia? 1lk: Kyllä vastaukset: tytöt 19, pojat 8 Ei vastaukset: tytöt 1, pojat 3 2lk: Kyllä vastaukset: tytöt 13, pojat 8 Ei vastaukset: tytöt 0, pojat 0 3lk: Kyllä vastaukset: tytöt 12, pojat 21 Ei vastaukset: tytöt 0, pojat 4 4lk: Kyllä vastaus: 1

5 Kysymys 6: Kuinka usein käytät alkoholia?
Ensimmäisen vuosiluokan oppilaat käyttävät alkoholia harvemmin kuin toisen ja kolmannen vuosiluokan oppilaat. Kolmas luokkalaiset käyttävät alkoholia noin 2-4 krt/kk, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Jokaisessa ikäluokassa oli oppilaita, jotka eivät käytä alkoholia välttämättä ollenkaan. Toisen vuosiluokan oppilaat käyttävät alkoholia omien sanojensa mukaan harvoin, noin kerran kuukaudessa. Kysymys 5: Onko juominen humalahakuista? 1lk: kyllä vastaukset: tytöt 4, pojat 2 ei vastaukset: tytöt 15, pojat 9 2lk: kyllä vastaukset: tytöt 7, pojat 2 ei vastaukset: tytöt 6, pojat 6 3lk: kyllä vastaukset: tytöt 10, pojat 16 ei vastaukset: tytöt 2, pojat 9 4lk: kyllä vastaus 1 Humalahakuinen juominen on yleisempää kolmannen vuosiluokan oppilailla kuin ensimmäisen vuosiluokan oppilailla. Kolmannen vuosiluokan oppilaat selittävät humalahakuista juomista sillä, että humalassa ollessa on rennompi. Useimmilla humalahakuinen juominen kuitenkin riippuu tilanteesta. Sosiaalisella paineellakin on vaikutuksensa.

6 Naisilla kertakäytön maksimi on 5 annosta ja miehillä 7 annosta.
Kysymys 7: Jos käytät alkoholia, käytätkö mietoja vai vahvoja alkoholijuomia? Ensimmäisen vuosiluokan alkoholia käyttävät oppilaat juovat eniten mietoja alkoholijuomia. Toisen vuosiluokan alkoholia käyttävät oppilaat juovat eniten myös mietoja alkoholijuomia. Kolmannella vuosiluokalla olevat käyttävät myös eniten mietoja, mutta vahvoja alkoholijuomia käyttävien määrä on huomattavasti suurempi kuin muilla vuosiluokilla. Kysymys 8: Tiedätkö paljonko kertakäytön maksimi on a) naisilla b) miehillä? Harvat osasivat vastata tähän kysymykseen täysin oikein, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Useimmat vastasivat reilusti yläkanttiin oikeasta vastauksesta. Kaikki kuitenkin tiesivät että miesten maksimi annos on suurempi kuin naisten.

7 Kysymys 11: Kadutko jotakin, mitä olet tehnyt humalassa?
Kysymys 9: Oletko koskaan aiheuttanut harmia itsellesi tai muille alkoholin vaikutuksen alaisena? Ensimmäisen vuosiluokan tytöistä vain yksi henkilö vastasi tähän kysymykseen kyllä, ja pojista samaten. Toisen vuosiluokan tytöistä 23% vastasi kyllä, ja loput 77% vastasivat ei. Pojista vain yksi kahdeksasta vastasi kyllä. Kolmannen vuosiluokan tytöistä 58% vastasi kyllä ja pojista 44% . Useimmiten harmit olivat väkivaltaan liittyviä tai henkisiä ongelmia. Kysymys 10: Onko joku muu aiheuttanut harmia sinulle ollessaan alkoholin vaikutuksen alaisena? Ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaista suurin osa oli vastannut ei. Kolmannen vuosiluokan kohdalla määrä oli noussut hieman, melkein puolet vastasi kyllä. Harmiksi oli lueteltu väkivaltaa, ahdistelua, juomien kaatamista ja muita ilki tekoja. Kysymys 11: Kadutko jotakin, mitä olet tehnyt humalassa? Ensimmäisen vuosiluokan tytöistä noin kolmasosa katui jotakin humalassa tehtyä, pojista vain yksi. Toisen vuosiluokan tytöistä noin puolet katui, ja pojista vain yksi. Kolmannen vuosiluokan tytöistä yli puolet katuu jotakin humalassa tehtyä, pojista noin kolmasosa.

8 Kysymys 12: Oletko joutunut sairaalaan alkoholin käytön takia?
Vain yksi vastanneista oli joutunut sairaalaan alkoholin käytön takia. Kysymys 13: Oletko ollut tekemisissä virkavallan kanssa ollessasi humalassa? Ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaista vain muutama oli joutunut tekemisiin virkavallan kanssa. Kolmannen vuosiluokan oppilaista alle 10 vastasi kyllä. Kysymys 14: Oletko koskaan sammunut? Ensimmäisen luokan pojista 18 % oli sammunut joskus, ja tytöistä 25%. Toisen luokan pojista 38% ja tytöistä 39% on sammunut joskus. Kolmannen luokan pojista 36 % ja tytöistä 39% on sammunut joskus. Kysymys 15: Koetko olevasi riippuvainen alkoholiin? Kaikki kyselyyn vastanneet vastasivat ei, eli kukaan ei koe olevansa riippuvainen alkoholiin.

9 Kysymys 16: Oletko menettänyt muistisi alkoholin käytön seurauksena?
Ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat vastasivat pääasiassa ei, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Kolmannen luokan oppilailla suurin osa oli menettänyt joskus muistinsa. Tytöistä ¾ ja pojista noin ½. Ensimmäisen vuosiluokan oppilaista 26% on sammunut, ja kolmannen vuosiluokan oppilaista 62%. Kysymys 17: Koetko olevasi rennompi humalassa, kuin selvänä? Ensimmäisen luokan oppilaista 32% kokee olevansa rennompi, ja toisen luokan oppilaista 38% ja kolmannen luokan oppilaista huimat 65% kokee olevansa rennompi humalassa. Kysymys 18: Kuvaile humalatilaa muutamalla lauseella. Ne, jotka ovat olleet humalassa, kuvailivat olevansa humalassa rennompia, suulaampia, hilpeämpiä, sekavampia ja kömpelömpiä. Yleisesti eniten kuvailtiin humalatilaa rennoksi ja stressittömäksi olotilaksi.

10 Yhteenveto Tulosten perusteella kolmannen vuosiluokan oppilaat käyttävät alkoholia huomattavasti enemmän kuin nuoremmat lukiolaiset. Tähän voi olla syynä täysi-ikäisyys. Alkoholiin suhtaudutaan melko kevyesti ja rennosti, ja se tuntuu olevan osa lähes kaikkien nuorten arkea. Nuorempien lukiolaisten vastauksista pystyimme päättelemään, etteivät he käytä alkoholia yhtä herkästi kuin kolmannen luokan oppilaat. Suurin osa kyselyyn vastanneista oli kokeillut alkoholia, vaikka suurin osa vastanneista olikin alaikäisiä. Alkoholin käytön määrä on kasvanut nuorten keskuudessa. Saimme selville, että myös vahvoja alkoholijuomia nautitaan yllättävän paljon alaikäisten keskuudessa.

11 Tutkimuksen luotettavuus
Vastauksista päättelimme, ettei kaikki vastanneet kaikkiin kysymyksiin täysin todenmukaisesti. Kolmannen luokan oppilaiden vastaukset olivat monipuolisempia kuin ensimmäisen ja toisen luokan oppilaiden. Emme voi täysin luottaa siihen, että kaikki kyselyyn osallistuneet olisivat vastanneet kaikkiin kysymyksiin todenmukaisesti, vaikka kysely olikin nimetön. Tutkimustilanteen aikana aiheutui hälinää kaikkien ryhmien kohdalla ja vastaajat puhuivat keskenään, tämä saattaa vaikuttaa vastausten laatuun.

12 Onnistuminen ja pohdintaa
Kyselyn toteuttaminen oli mukavaa ja mielestämme onnistuimme siinä melko hyvin. Kyselyn laatiminen oli helppoa ja saimme laadittua oikeanlaiset kysymykset. Olisimme voineet yrittää pitää vastaustilanteen rauhallisempana, jotta vastaukset olisivat voineet olla parempia. Vastauksia oli todella paljon, joten niiden läpikäyminen oli erittäin työlästä, hankalaa ja aikaa vievää. Olemme kuitenkin tyytyväisiä tuloksiin ja tutkimukseemme. Yllättävät tulokset herättivät meissä ihmetystä, ja sai meidät ajattelemaan nuorten alkoholin käyttöä. Erityisesti erot ensimmäisen ja kolmannen luokan oppilaiden välillä olivat mielenkiintoisia. Saimme paljon uutta tietoa ja käsityksen siitä, että alkoholia käytetään nuorten keskuudessa yllättävän paljon. Avoimet vastaukset olivat pääpiirteittäin melko samankaltaisia ikäluokkien välillä.


Lataa ppt "Lukioikäisten nuorten alkoholin- käyttötottumukset"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google