Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Prosessiturvallisuus Aalto yliopisto kevät 2015

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Prosessiturvallisuus Aalto yliopisto kevät 2015"— Esityksen transkriptio:

1 Prosessiturvallisuus Aalto yliopisto kevät 2015
Erkki Keskitalo

2 Kurssin sisältö Tavoitteena on kurssin aikana opiskelijat tarkastelevat esimerkkiprosessien avulla prosessiturvallisuuteen liittyviä asioita eri näkökulmista. Esimerkkiprosesseja täydennetään jokaisen luennon jälkeen ja kokonaisuus esitetään viimeisellä kerralla. Aihekokonaisuudet prosessiturvallisuus lainsäädännön näkökulmasta, harjoituksessa tarkastellaan mitä lainsäädäntöä ko. prosessiin tulee soveltaa Kemianteollisuus ja turvallisuus, kemikaalien aiheuttamat vaarat, reaktiomatriisi, paineen ja lämpötilan vaikutus ihmisiin, runaway reaktiot. Prosessin turvallisuuden hallinta menetelmiä, mittaukset, säädöt, manuaalitoiminnot, jne. Esimerkki prosessikaavioiden täydentäminen, jonka jälkeen kaavioiden riskiarviointi (HazOp). Erkki Keskitalo

3 Kurssin sisältö 9.4. Inhimilllisten tekijöiden osuus prosessiturvallisuudessa (luennoitisja Anna-Maija Teperi). Harjoituksessa opetellaan inhimillistä toimintaa arvioivan työkalun käyttöohjeet ja analysoidaan esimerkkiprosessien inhimillisistä onnistumisista ja heikkouksista Varautumiskeinot prosessiturvallisuuden parantamiseksi. Luennoitsija Kirsi Kavonius-Hietanen. Harjoituksessa tarkastellaan eri suojauskerroksia esimerkkiprosesseihin Kunnossapidon, muutostenhallinnan, organisaation turvallisuus, tulipalot. Harjoitustyönä esimerkkiprosessien MORT/RAM/turvallisuusjärjestelmän arviointi Harjoitustöiden purku eli esimerkkiprosessien esittely kaavioineen, lainsäädäntöineen, havaittuine riskeineen ja miten ne on poistettu. Tentti Erkki Keskitalo

4 Erkki Keskitalo Pros. tekniikan DI Työkokemus
25 vuotta kloorikemikaalien valmistuksesta vastaavana monikansallisessa yhtiössä Mukana kansainvälisessä toiminnassa koskien kloorin valmistusta Poikkeustilannesimulaation kehittäjä Erkki Keskitalo

5 Prosessiturvallisuus - turvallisuuden haara, joka liittyy niiden onnettomuuksien hallintaan, joilla on erityisiä, prosessiteollisuuteen liittyviä luonteenpiirteitä.

6 Prosessiturvallisuus saavutetaan vähentämällä vaaroja ja/tai niihin liittyviä riskejä tasolle, joka on hyväksyttävissä niin organisaation kuin ympäröivän yhteisönkin taholta

7 Määritelmiä Vaara Vaara kuvaa haittaa, joka aiheutuu jostakin tekijästä, esim.: Putoamisvaara Vaara saada ammattitauti Vaara kaatua jalkakäytävällä Vaara sairastua elämän tapojen vuoksi Vaara menettää ennakkomaksu esim. konkurssin vuoksi Erkki Keskitalo

8 Määritelmiä Riski Riski on tietyn tapahtuman esiintymistodennäköisyyden ja sen seurausten yhdistelmä. Siten riski riippuu sekä vahingon mahdollisuudesta että vahingon vaikutusten vakavuudesta. Usein ajatellaan, että riskin suuruus r on esiintymistodennäköisyyden p ja seurausvaikutusten c tulo r = p x c Eli vaarat analysoidaan ja riskit arvioidaan Erkki Keskitalo

9 Määritelmiä Erkki Keskitalo

10 Suomen teollisuuden turvallisuus
Lähde: Tukes opas: kemikaalilaitosten hyvät käytännöt tukes opas: kemikaalilaitosten hyvät käytännöt

11 Suomen teollisuuden turvallisuus
Tukes-opas: Kemikaalilaitosten hyvät käytännöt

12 Suomen teollisuuden turvallisuus
Tukes-opas: Kemikaalilaitosten hyvät käytännöt

13 Suomen teollisuuden turvallisuus

14 Maaailmalla tapahtuneet onnettomuudet (lähde mhidas)
SOURCE: Historical Analysis Of Accidents Involving Domino Effect F. Clini1, R. M. Darbra2 and J. Casal2 Erkki Keskitalo

15 Maailmalla tapahtuneet onnettomuudet
Number of events Cause Frequency 82 External events 31% Mechanical failure 30% Human factor 21% Impact failure 18% Violent reaction 11% Instrument failure % 7 Upset process condition % 3 Services failure % SOURCE: Historical Analysis Of Accidents Involving Domino Effect F. Clini1, R. M. Darbra2 and J. Casal2

16 Maailmalla tapahtuneet onnettomuudet
SOURCE: Historical Analysis Of Accidents Involving Domino Effect F. Clini1, R. M. Darbra2 and J. Casal2 Erkki Keskitalo

17 Prosessiturvallisuuteen liittyvää lainsäädäntöä
Pelastuslaki Painelaitelaki Sähkölaitelaki Kauppa- ja teollisuusministeriön päätös räjähdysvaarallisiin ilmaseoksiin tarkoitetuista laitteista ja suojausjärjestelmistä, 918/1996 (ATEX) Maankäyttö- ja rakennuslaki Laki vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta /390 Ympäristönsuojelulaki 527/2014 Erkki Keskitalo

18 Pelastuslaki Lain soveltamisala
Tässä laissa säädetään ihmisten, yritysten sekä muiden yhteisöjen ja oikeushenkilöiden velvollisuudesta: 1) ehkäistä tulipaloja ja muita onnettomuuksia; 2) varautua onnettomuuksiin sekä toimintaan onnettomuuksien uhatessa ja sattuessa; Prosessisuunnittelu Rakennussuunnittelu Henkilöstö ja muut resurssit 3) rajoittaa onnettomuuksien seurauksia; Koulutus Erkki Keskitalo

19 Pelastuslaki Yleiset velvollisuudet Huolellisuusvelvollisuus
Jokaisen on oltava huolellinen tulipalon tai muun onnettomuuden vaaran ja vahingon välttämiseksi. Jokaisen on mahdollisuuksiensa mukaan valvottava, että hänen määräysvaltansa piirissä noudatetaan tulipalon ja muun onnettomuuden ehkäisemiseksi ja henkilöturvallisuuden varmistamiseksi annettuja säännöksiä ja määräyksiä. Organisaatio ja vastuut Ohjeistus, koulutus Erkki Keskitalo

20 Pelastuslaki Rakennusten palo- ja poistumisturvallisuus
Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan huolehdittava siitä, että rakennus, rakennelma ja sen ympäristö pidetään sellaisessa kunnossa, että: 1) tulipalon syttymisen, tahallisen sytyttämisen sekä leviämisen vaara on vähäinen; 2) rakennuksessa olevat henkilöt pystyvät tulipalossa tai muussa äkillisessä vaaratilanteessa poistumaan rakennuksesta tai heidät voidaan pelastaa muulla tavoin; Poistumisteiden riittävyys ja oppaat 3) pelastustoiminta on tulipalon tai muun onnettomuuden sattuessa mahdollista; 4) pelastushenkilöstön turvallisuus on otettu huomioon.

21 Pelastuslaki Lähin poistumistie tuotanto- ja varastotilat sekä autosuojat – yleensä 45 m – vain yksi uloskäytävä 30 m Erkki Keskitalo

22 Pelastuslaki Pelastussuunnitelma
Rakennukseen tai muuhun kohteeseen, joka on poistumisturvallisuuden tai pelastustoiminnan kannalta tavanomaista vaativampi tai jossa henkilö- tai paloturvallisuudelle, ympäristölle tai kulttuuriomaisuudelle aiheutuvan vaaran taikka mahdollisen onnettomuuden aiheuttamien vahinkojen voidaan arvioida olevan vakavat, on laadittava pelastussuunnitelma 14 §:ssä tarkoitetuista toimenpiteistä. Pelastussuunnitelmassa on oltava selostus: 1) vaarojen ja riskien arvioinnin johtopäätelmistä; 2) rakennuksen ja toiminnassa käytettävien tilojen turvallisuusjärjestelyistä; 3) … henkilöille annettavista ohjeista onnettomuuksien ehkäisemiseksi sekä onnettomuus- ja vaaratilanteissa toimimiseksi; 4) mahdollisista muista kohteen omatoimiseen varautumiseen liittyvistä toimenpiteistä Erkki Keskitalo

23 painelaitelaki Tässä laissa tarkoitetaan:
painelaitteella säiliötä, putkistoa ja muuta teknistä kokonaisuutta, jossa on tai johon voi kehittyä ylipainetta, sekä painelaitteen suojaamiseksi tarkoitettuja teknisiä kokonaisuuksia Varoventtiilit Murtokalvot Ylitäytönestimet, jättää nesteelle laajenemisvaran Hälytykset pinnasta, paineesta, jne Painelaite on rakennettava ja sijoitettava ja sitä hoidettava, käytettävä ja tarkastettava niin, ettei se vaaranna kenenkään terveyttä, turvallisuutta tai omaisuutta. Painelaitteen omistajan ja haltijan on: huolehdittava siitä, että painelaite sijoitetaan sekä sitä käytetään, tarkastetaan ja valvotaan säädösten mukaisesti; huolehdittava tarvittaessa vaaran arvioinnilla ja vaaratilanteisiin varautumalla siitä, että painelaite on turvallinen käyttöönoton jälkeen;

24 painelaitelaki Tässä laissa tarkoitetaan:
painelaitteella säiliötä, putkistoa ja muuta teknistä kokonaisuutta, jossa on tai johon voi kehittyä ylipainetta, sekä painelaitteen suojaamiseksi tarkoitettuja teknisiä kokonaisuuksia Varoventtiilit, mitoitus Murtokalvot räjähdysluukut Ylitäytönestimet, jättää nesteelle laajenemisvaran Hälytykset pinnasta, paineesta, jne Painelaite on rakennettava ja sijoitettava ja sitä hoidettava, käytettävä ja tarkastettava niin, ettei se vaaranna kenenkään terveyttä, turvallisuutta tai omaisuutta. Mihin varot purkavat, räjähdys saattaa tapahtua ulosvievässä linjassa (varolaitteista lisää 5. osiossa) Ulos vai sisälle, erillinen huone,… Ei mielellään lähelle ohjaamoa Valmistaminen tarkastuksiin, miten tyhjennetään, tuuletetaan, … Vesi, muu neste vai ilma koeponnistuksessa Erkki Keskitalo

25 sähkölaitelaki Tätä lakia sovelletaan laitteisiin ja laitteistoihin, joita käytetään sähkön tuottamisessa, siirrossa, jakelussa tai käytössä ja joiden sähköisistä tai sähkömagneettisista ominaisuuksista voi aiheutua vahingon vaara tai häiriötä Esimerkiksi elektrolyysit Sähköturvallisuuden taso Sähkölaitteet ja -laitteistot on suunniteltava, rakennettava, valmistettava ja korjattava niin sekä niitä on huollettava ja käytettävä niin, että: niistä ei aiheudu kenenkään hengelle, terveydelle tai omaisuudelle vaaraa; niistä ei sähköisesti tai sähkömagneettisesti aiheudu kohtuutonta häiriötä; sekä niiden toiminta ei häiriinny helposti sähköisesti tai sähkömagneettisesti. Vrt. atex lainsäädäntö. Erkki Keskitalo

26 Sähkölaitelaki Voimakkaat sähkömagneettiset kentät aiheuttavat häiriöitä säätöjärjestelmiin. Suojauskeinona esimerkiksi suojaamalla ohjaamot teräslevyillä (Faradayn häkki). Lisäksi korostuu sähköisen korroosion estämisen merkitys sekä potentiaalien tasaus kipinöinnin estämiseksi. Erkki Keskitalo

27 Kauppa- ja teollisuusministeriön päätös räjähdysvaarallisiin ilmaseoksiin tarkoitetuista laitteista ja suojausjärjestelmistä, 918/1996 (ATEX) Tätä päätöstä sovelletaan laitteisiin ja suojausjärjestelmiin, jotka on tarkoitettu käytettäväksi räjähdysvaarallisissa ilmaseoksissa. Tätä päätöstä sovelletaan myös räjähdysvaarallisten ilmaseosten ulkopuolella käytettäväksi tarkoitettuihin turva-, säätö- ja ohjauslaitteisiin, joita tarvitaan tai jotka vaikuttavat laitteiden ja suojausjärjestelmien räjähdyssuojaukseen. Tätä päätöstä sovelletaan myös 1 momentissa tarkoitettujen laitteiden ja suojausjärjestelmien komponentteihin siten kuin jäljempänä määrätään. Erkki Keskitalo

28 Maankäyttö- ja rakennuslaki
Rakennus on suunniteltava ja rakennettava ja rakennuksen muutos- ja korjaustyöt tehtävä sekä rakennuksen käyttötarkoituksen muutos toteutettava siten, että rakennus täyttää siihen yleisesti ennakoitavissa oleva kuormitus ja rakennuksen käyttötarkoitus huomioon ottaen olennaiset tekniset vaatimukset. Rakenteiden lujuus ja vakaus Rakennus on suunniteltava ja rakennettava siten, etteivät siihen rakentamisen ja käytön aikana kohdistuva kuormitus aiheuta sortumista, lujuutta tai vakautta haittaavia muodonmuutoksia eikä vaurioita rakennuksen muita osia taikka rakennukseen asennettuja laitteita tai kiinteitä varusteita Paloturvallisuus Palon syttymisen vaaraa on rajoitettava. Rakennuksen kantavien rakenteiden on oltava sellaiset, että ne palon sattuessa kestävät vähimmäisajan ottaen huomioon rakennuksen sortuminen, poistumisen turvaaminen, pelastustoiminta ja palon hallintaan saaminen. Palon ja savun kehittymistä ja leviämistä rakennuksessa sekä palon leviämistä lähistöllä oleviin rakennuksiin on pystyttävä rajoittamaan.

29 Rakennuslupa Rakennusluvassa voidaan rakennuttajaa velvoittaa toimittamaan selvityksiä, kuten: Rakennesuunnitelmat Vesi- ja viemärisuunnitelmat llmanvaihtosuunnitelmat Pohjatutkimus Turva- ja merkkivalosuunnitelmat Automaattisen paloilmoittimen toteutuspöytakirja Rakennuksen käyttö- ja huolto-ohje Automaattisen sammutuslaitteiston suunnitteluperusteet Palokatkosuunnitelma Savunpoistosuunnitelma Poistumisturvallisuusselvitys kokonaisuudesta Vaestönsuojalaskelma Erkki Keskitalo

30 Laki vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta 3.6.2005/390
Tässä laissa säädetään: 1) vaarallisten kemikaalien teollisesta käsittelystä ja varastoinnista, siirrosta sekä säilytyksestä; 2) räjähteille asetettavista vaatimuksista sekä räjähteiden valmistuksesta, maahantuonnista, käytöstä, siirrosta, kaupasta, luovutuksesta, hallussapidosta, varastoinnista, säilytyksestä ja hävittämisestä; 3) 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuissa toiminnoissa käytettäville laitteille ja laitteistoille asetettavista vaatimuksista ja niiden vaatimustenmukaisuuden varmentamiseen liittyvistä toimenpiteistä; 4) 3 kohdassa tarkoitettujen laitteiden ja laitteistojen asennukseen ja huoltoon liittyvistä vaatimuksista sekä muista vahinkojen estämiseksi tarvittavista toimenpiteistä; 5) pölyjen aiheuttaman räjähdysvaaran ehkäisemiseksi tarvittavista toimenpiteistä vaarallisten kemikaalien teollisen käsittelyn ja varastoinnin sekä räjähteiden valmistuksen ja varastoinnin yhteydessä. Erkki Keskitalo

31 Laki vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta 3.6.2005/390
Selvilläolovelvollisuus Toiminnanharjoittajan tulee hankkia valmistamiensa, käsittelemiensä ja varastoimiensa vaarallisten kemikaalien sekä räjähteiden fysikaalisista ja kemiallisista, palo- ja räjähdysvaarallisista sekä terveydelle ja ympäristölle vaarallisista ominaisuuksista ja luokituksesta tiedot, jotka ovat kohtuudella saatavissa ja jotka ovat riittävät tässä laissa säädettyjen velvoitteiden täyttämiseksi (REACH, KTT). Valintavelvollisuus Vaarallisista kemikaaleista ja räjähteistä aiheutuvien vahinkojen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi toiminnanharjoittajan on, silloin kun se on kohtuudella mahdollista, valittava käyttöön olemassa olevista vaihtoehdoista vähiten vaaraa aiheuttava kemikaali, räjähde tai menetelmä. Voi olla vaikutusta hyötysuhteisiin ja kustannuksiin, esim. kalliimpi, mutta vaarattomampi Huolehtimisvelvollisuus Toiminnanharjoittajan on noudatettava vaarallisen kemikaalin ja räjähteen määrä ja vaarallisuus huomioon ottaen riittävää huolellisuutta ja varovaisuutta henkilö-, ympäristö- ja omaisuusvahinkojen ehkäisemiseksi. Erkki Keskitalo

32 Laki vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta 3.6.2005/390
Tuotantolaitoksen käyttö ja kunnossapito Toiminnanharjoittajan tulee huolehtia siitä, että tuotantolaitoksen laitteistoja ja laitteita käytetään turvallisesti ja niistä annettujen käyttöohjeiden mukaisesti siten, ettei toiminnasta voi aiheutua tavanomaisessa käytössä tai ennalta mahdollisiksi arvioitavissa poikkeustilanteissa sellaisia räjähdyksiä, tulipaloja tai kemikaalipäästöjä, joista seuraisi välittömiä henkilö-, ympäristö- tai omaisuusvahinkoja tuotantolaitoksessa tai sen ulkopuolella. Käytännössä ei minkäänlaisia Henkilöstön kompetenssi Toiminnanharjoittaja luo pitkälti itse ohjeet Toiminnanharjoittajan on huolehdittava laitteistojen ja laitteiden sekä turvallisuuden varmistamiseen tarkoitettujen laitteiden ja järjestelmien kunnossapidosta ja varmistettava riittävän usein, että niitä voidaan käyttää turvallisesti ja että ne toimivat oikein. Risk based maintenance kunnossapitojärjestelmät Erkki Keskitalo

33 Laki vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta 3.6.2005/390
Tuotantolaitoksen käyttö ja kunnossapito Erittäin helposti syttyviä, helposti syttyviä ja räjähtäviä kemikaaleja sekä räjähteitä sisältäviä laitteistoja ja laitteita saa sijoittaa rakennukseen vain siinä määrin kuin se on toiminnan järjestämisen kannalta välttämätöntä. Harkittava mahdollisuutta sijoittaa ulos Ei siis koske terveydelle vaarallisia kemikaaleja koskevia laitteistoja Tuotantotiloissa saa olla vaarallisia kemikaaleja tai räjähteitä vain sellaisia määriä, jotka ovat toiminnan ja turvallisuuden kannalta perusteltuja. Ei varastoja tuotantotiloihin Ei sidottua pääomaa Reaktiomatriisi Erkki Keskitalo

34 Laki vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta 3.6.2005/390
Tuotantolaitoksen alueen suunnittelu Tuotantolaitoksen alueella olevat laitokset niihin kuuluvine laitteistoineen, rakenteineen ja rakennuksineen sekä muut tuotantolaitoksen alueella olevat rakennukset, kohteet ja toiminnot tulee sijoittaa ja tarvittaessa suojata siten, että onnettomuuksien leviäminen laitoksesta toiseen laitokseen tai muihin tuotantolaitoksen alueella oleviin rakennuksiin tai rakenteisiin voidaan estää ja että onnettomuuksien vaikutukset voidaan rajata mahdollisimman pienelle alueelle. ns. Dominoilmiö esimerkiksi Meksikon San Juanico onnettomuus Yhdistävät putkistot, myös viemärit Räjähdysten suunnitellut suunnat Suuret teollisuuskombinaatit Hyödykeverkostot, hyödykkeiden laatuvaateet ei kaikille samat Konttorirakennukset (ja ohjaamo) erilleen tuotantotiloista

35 Laki vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta 3.6.2005/390
Tuotantolaitoksen alueen suunnittelu Vaarallisten kemikaalien teolliseen käsittelyyn ja varastointiin tarkoitetut tilat ja alueet tulee sijoittaa erilleen sellaisista tiloista tai alueista, joissa ihmisiä työskentelee muissa kuin suoraan kemikaalien teolliseen käsittelyyn ja varastointiin liittyvissä tehtävissä. Erityisvaaraa aiheuttavat yksiköt tai toiminnot on tarvittaessa sijoitettava erilleen muista toiminnoista. Laitokset ja laitteistot sekä tuotantolaitoksen alueella olevat toiminnot tulee sijoittaa niin, että onnettomuustilanteissa onnettomuusalueilla olevilla on mahdollisuus poistua turvallisesti, torjuntatoimiin osallistuvilla on pääsy onnettomuuskohteisiin ja prosessin turvallinen alasajo tai muun toiminnan pysäytys on mahdollinen. Erkki Keskitalo

36 Laki vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta 3.6.2005/390
Sisäinen pelastussuunnitelma Toiminnanharjoittajan tulee laatia tuotantolaitosta koskeva sisäinen pelastussuunnitelma, jos teollinen käsittely ja varastointi on laajamittaista. Sisäisessä pelastussuunnitelmassa määritellään toimenpiteet, joilla torjutaan ennalta mahdollisiksi arvioitavissa onnettomuustapauksissa onnettomuuden vaikutuksia, rajoitetaan seuraukset mahdollisimman vähäisiksi sekä varaudutaan onnettomuuden jälkien korjaamiseen ja ympäristön puhdistamiseen. Valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin sisäisen pelastussuunnitelman laatimisesta, sisällöstä, uusimisesta, suunnitelman mukaisista harjoituksista ja pelastussuunnitelman toimittamisesta valvontaviranomaisille. Erkki Keskitalo

37 Laki vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta 3.6.2005/390
Vaarallisten kemikaalien säilytys Sen, jolla on hallussaan vaarallista kemikaalia, tulee noudattaa kemikaalin säilytyksessä huolellisuutta ja varovaisuutta. Vaaralliset kemikaalit tulee säilyttää vaatimusten mukaisissa päällyksissä niille varatuissa paikoissa. Kemikaalien luokitus Keskenään reagoivat kemikaalit tulee säilyttää toisistaan erillään, jos niiden reaktiosta toistensa kanssa voi olla seurauksena palaminen, huomattava lämmön kehittyminen, vaarallisten kaasujen kehittyminen taikka epästabiilien aineiden muodostuminen. Reaktiomatriisi Erkki Keskitalo

38

39 Laki vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta 3.6.2005/390
Periaatteet räjähdysten estämiseksi ja räjähdyksiltä suojautumiseksi Toiminnanharjoittajan on räjähdysten estämiseksi ja räjähdyksiltä suojautumiseksi ryhdyttävä asianmukaisiin teknisiin ja hallinnollisiin toimenpiteisiin, joilla räjähdyskelpoisten ilmaseosten muodostuminen estetään. Jos tämä ei toiminnan luonteen vuoksi ole mahdollista, on: 1) räjähdyskelpoisten ilmaseosten syttyminen estettävä; tai 2) räjähdyksen vahingolliset vaikutukset vähennettävä niin, että ihmisten terveys ja turvallisuus varmistetaan. Tarvittaessa edellä 1 momentissa mainittuihin toimenpiteisiin on yhdistettävä ja niitä on täydennettävä räjähdyksen leviämistä ehkäisevillä toimilla. Tilojen luokittelu (ATEX) Toiminnanharjoittajan on luokiteltava tilat, joissa voi esiintyä räjähdyskelpoisia ilmaseoksia, räjähdyskelpoisten ilmaseosten esiintymistiheyden ja keston perusteella. Räjähdyskelpoisen seoksen voi aiheuttaa Kemikaalit pölyt Erkki Keskitalo

40 Laki vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta 3.6.2005/390
Räjähdysvaarallisissa tiloissa käytettävien laitteiden ja suojausjärjestelmien vaatimukset Räjähdysvaarallisissa tiloissa käytettävät laitteet ja suojausjärjestelmät tulee suunnitella ja valmistaa niin, että ne toimivat käyttötarkoituksen mukaisessa käytössä ja ennakoitavissa olevissa virhekäyttötilanteissa turvallisesti ja niiden rakenne on sellainen, että tiloissa mahdollisesti esiintyvät räjähdyskelpoiset ilmaseokset eivät syty. Erityisesti tulee huolehtia siitä, että: 1) laiteosat kestävät ennakoitavissa olevat mekaaniset, kemialliset ja lämmön vaikutukset ja käytetyt rakenneaineet eivät aiheuta räjähdysvaaraa; 2) syttymislähteitä ei esiinny tai ne on luotettavasti eristetty räjähdyskelpoisista ilmaseoksista; 3) laitteissa tai suojausjärjestelmissä käytettävät ohjaus- ja turvalaitteet toimivat luotettavasti ja niiden vikaantuminen ei aiheuta räjähdysvaara. Erkki Keskitalo

41 Laki vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta 3.6.2005/390
Kaasulaitteiden vaatimukset Kaasumaisia polttoaineita käyttävät laitteet ja niiden varusteet (kaasulaitteet) tulee suunnitella ja valmistaa niin, että ne toimivat turvallisesti käyttötarkoituksen mukaisessa käytössä. Erityisesti tulee huolehtia siitä, että: 1) kaasulaitteen rakenneaineet kestävät ennakoitavissa olevat mekaaniset, kemialliset ja lämmön vaikutukset; 2) kaasulaitteen rakenne sekä säätö- ja varolaitteet varmistavat, että laite toimii vakaasti ja turvallisesti siten, ettei kaasuvuotoja esiinny eikä palamistuotteista tai lämpötilan noususta aiheudu vaaraa. Erkki Keskitalo

42 Laki vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta 3.6.2005/390
Aerosolien vaatimukset Vaarallisia kemikaaleja sisältävät aerosolit tulee suunnitella, mitoittaa, valmistaa ja täyttää kemikaaleilla niin, että ne ovat turvallisia normaaleissa ja ennakoitavissa olevissa varastointi- ja käyttöolosuhteissa. Erityisesti tulee huolehtia siitä, että: 1) aerosolin päällys kestää sisällön aiheuttaman paineen ja aerosolien sisältämien kemikaalien vaikutuksen; 2) aerosolin tyhjennyslaitteen tulee toimia turvallisesti käyttötarkoituksen mukaisessa käytössä Erkki Keskitalo

43 Laki vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta 3.6.2005/390
Vaarallisen kemikaalin säiliöiden vaatimukset Vaarallisen kemikaalin varastointiin tarkoitetut säiliöt tulee suunnitella, mitoittaa ja valmistaa niin, että ne ovat tiiviitä ja lujia sekä kestävät varastoitavien kemikaalien vaikutusta sekä käyttötarkoituksenmukaisista ja ennakoitavista käyttöolosuhteista sekä häiriötilanteista aiheutuvia rasituksia niin, että varastoitavat kemikaalit eivät pääse hallitsemattomasti säiliön ulkopuolelle. Kun säiliössä varastoitavien kemikaalien ominaisuudet sitä edellyttävät, säiliön rakenteessa tulee lisäksi ottaa huomioon syttymisen aiheuttaman paineennousun vaikutusten ehkäiseminen.

44 Ympäristönsuojelulaki 527/2014
Selvilläolovelvollisuus Toiminnanharjoittajan on oltava selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja niiden hallinnasta sekä haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista (selvilläolovelvollisuus). Velvollisuus ehkäistä ja rajoittaa ympäristön pilaantumista Toiminnanharjoittajan on järjestettävä toimintansa niin, että ympäristön pilaantuminen voidaan ehkäistä ennakolta. Jos pilaantumista ei voida kokonaan ehkäistä, se on rajoitettava mahdollisimman vähäiseksi. Toiminnanharjoittajan on rajoitettava toimintansa päästöt ympäristöön ja viemäriverkostoon mahdollisimman vähäisiksi.

45 Ympäristönsuojelulaki 527/2014
Kemikaalien käyttöä koskevat erityiset velvollisuudet Kemikaalia ei luvanvaraisessa tai rekisteröitävässä toiminnassa saa käyttää siten, että siitä aiheutuu tässä laissa tarkoitettua merkittävää ympäristön pilaantumisen vaaraa. Pilaantuneen maaperän ja pohjaveden puhdistamisesta säädetään 14 luvussa. Kemikaalista aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi luvanvaraisen tai rekisteröitävän toiminnan harjoittajan on, silloin kun se on kohtuudella mahdollista, valittava käyttöön olemassa olevista vaihtoehdoista kemikaali tai menetelmä, josta aiheutuu vähiten ympäristön pilaantumisen vaaraa. Kemikaalien käsittelystä ja varastoinnista säädetään lisäksi vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetussa laissa sekä kuluttajatuotteiden turvallisuudesta kuluttajaturvallisuuslaissa (920/2011).

46 AINEIDEN VAARATEKIJÄT
Mikä vaarallinen kemikaali? Aiheuttaa hikoilua ja oksentelua Happosateen pääkomponentti Kaasumaisena aiheuttaa palovammoja Hengitettynä voi tappaa Aiheuttaa eroosiota Heikentää jarrutehoja Löytyy menehtyneiden syöpäpotilaiden soluista Erkki Keskitalo


Lataa ppt "Prosessiturvallisuus Aalto yliopisto kevät 2015"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google