Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Fossiilit Fossiilit.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Fossiilit Fossiilit."— Esityksen transkriptio:

1 Fossiilit Fossiilit

2 Fossiili eli kivettymä
Fossiili on maakerroksessa säilynyt kivettynyt jäännös joskus elossa olleesta eläimestä tai kasvista. Se voi olla myös eliön kiveen jättämä merkki kuten jalanjälki tai jokin muu jäännös.

3 Fossiilien synty Fossiileja syntyy usein kun eliön kovan osan kuten luun tai kuoren rakenteet korvautuvat mineraaleilla. Valelmat ovat syntyneet siten, että kokonaan sedimenttiin hautautuneen eliön hajottua siitä on jäänyt jäljennös sitä ympäröivään kerrokseen. Painanteina säilyneet fossiilit ovat syntyneet esim. jalanjäljistä. Myös meripihkaan jää fossiileja.

4 Eroosio ja mannerlaattojen painautuminen toistensa alle hävittävät fossiileja.
Kemiallisiksi fossiileiksi kutsutaan jäännöksiä menneestä elämästä, joita ei voida nähdä, mutta joita voidaan tutkia ja päätellä kemiallisten jäännösten perusteella. Niissä on siis yhdisteitä, joita tiedetään syntyvän elollisen toiminnan yhteydessä Fossiilit ovat harvinaisia, koska kuolleen eliön jäänteet hajoavat nopeasti luontoon. Fossiilin syntymiseen tarvitaan usein mahdollisimman nopeasti jokin maa-aine peittämään kuollutta eliötä. Muita fossiloitumisen tyyppejä on esimerkiksi organismin nopea kivettyminen.

5 Matti, Kuksa, Jere, Tommi ja Manu


Lataa ppt "Fossiilit Fossiilit."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google