Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Work Shadowing- osana opetusta

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Work Shadowing- osana opetusta"— Esityksen transkriptio:

1 Work Shadowing- osana opetusta
Reetta Jänis 2014

2 WORK SHADOWING Work shadowing -menetelmää eli työn varjostamista käytetään yleensä vertaistoimintaan perustuvana työn kehittämisen menetelmänä. Siinä saman alan työntekijät seuraavat ja havainnoivat kumpikin vuorollaan toisen työskentelyä 1–2 päivän ajan. Work shadowing -menetelmässä jokainen työntekijä on oman työnsä asiantuntijana ja kukin työntekijä tuo oman osaamisensa yhteiseen kehittämistyöhön. Häkkinen, M Työn varjostaminen: varhaiskehittämismenetelmä. eOSMO-hankkeen verkkodokumentti [viitattu ]. Saatavissa:

3 Work shadowing osana opetusta
work shadowing –menetelmän soveltaminen oppilaitoksen ja yrityksen väliseen yhteistyöhön havainnoinnin aihe/teema voi vaihdella yrityksen tarpeen mukaan, esimerkiksi ympäristöasioiden nykytilakartoitus opiskelijat havainnoivat työntekijöitä heidän työpaikoillaan havainnoinnin raportointi ja sen läpikäyminen jälkeenpäin yhdessä yrityksen henkilökunnan kanssa Tulokset: Havainnoinnin johdosta tehdyt suositukset tarvittavista konkreettisista toimenpiteistä Havainnointi työpaikoilla ja yrityksissä vahvistaa työelämän tarpeita vastaavaa opetusta, opiskelijoiden osaamista ja sitoutumista alueelle.

4 Work shadowing osana opetusta, vaiheet
Yhteistyöyritysten kontaktointi, tarpeen määrittely ja havainnoinnista sopiminen (mitä, miksi, miten, milloin, kuka havainnoi, ketä havainnoidaan) Opiskelijoiden teoriaopetus yrityksen tarpeesta nousevaan teemaan/aiheseen Opiskelijat perehdytetään work shadowing-menetelmään Havainnointilomakkeen työstäminen Käytännön ohjeet (kuka menee havainnoimaan minne ja milloin) Havainnointijakso: opiskelijat havainnoivat työntekijöitä heidän työpaikoillaan 1-2 päivää (1 opiskelija/1 työntekijä) Raportointi (henkilökohtaiset raportit) Tulosten esittely ja havainnointikokemusten läpikäynti yrityksen kanssa

5 Work shadowing osana opetusta, havainnointilomake
Työkalu havainnoinnin helpottamiseksi ja havaintojen kirjaamiseen Esimerkki:

6 Work shadowing osana opetusta, hyvä muistaa
Yrityksen sitouttaminen Yrityksen sisäinen tiedotus tulevasta havainnoinnista varmistettava Havainnoitavan vapaaehtoisuus tärkeää Opiskelijoiden hyvä perehdytys ja käytännön opastus Aikataulutus ja yhteystietojen vaihto Peruuntumiset huomioitava Havainnointitaulukkoja ei näytetä henkilökunnalle Opiskelija ei osallistu työn tekoon Vaitiolovelvollisuus, asianmukainen pukeutuminen, tauotus ja ruokailu sovittava ja ohjeistettava etukäteen


Lataa ppt "Work Shadowing- osana opetusta"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google