Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Tekijänoikeudet Tekijänoikeus suojaa henkisen työn omaperäisiä tuloksia, teoksia. Teoksia ovat esimerkiksi erilaiset tekstit, valokuvat, piirrokset, maalaukset,

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Tekijänoikeudet Tekijänoikeus suojaa henkisen työn omaperäisiä tuloksia, teoksia. Teoksia ovat esimerkiksi erilaiset tekstit, valokuvat, piirrokset, maalaukset,"— Esityksen transkriptio:

1

2 Tekijänoikeudet Tekijänoikeus suojaa henkisen työn omaperäisiä tuloksia, teoksia. Teoksia ovat esimerkiksi erilaiset tekstit, valokuvat, piirrokset, maalaukset, elokuvat, musiikki sekä tietokoneohjelmat. Myös multimedia koostuu teoksista tai niiden osista. Suoja syntyy suoraan tekijänoikeuslain nojalla eikä vaadi rekisteröintiä tai -merkin käyttämistä. Suoja-aika on 70 vuotta teoksen tekijän kuolinvuodesta.

3 Tekijänoikeudet Tekijän nimi on hyvän tavan mukaisesti ilmoitettava teosta käytettäessä. Tekijän taiteellista arvoa ei saa loukata teosta käytettäessä. Ulkomaiset teokset kuuluvat tekijänoikeuden piiriin. Niiden suoja- aika on 50-70 vuotta. Teoksen esitys, esimerkiksi soittaminen tai näytteleminen, nauttii omaa tekijänoikeudellista suojaa. Tietokanta koostuu suuresta tietomäärästä, joka on järjestetty systemaattisesti. Digitaalisessa muodossa tietokantoja on esimerkiksi cd-romeilla. Tietokanta voi sisältää teoksia tai niiden osia.

4 Tekijänoikeudet Tekijänoikeus koskee juuri sitä, mitä tietoverkkojen käyttäjät tekevät: tallentavat ja kopioivat teoksia ja välittävät niitä yleisölle. Tekijänoikeudet ovat yksinoikeuksia. Tämä tarkoittaa sitä, että vain teoksen tekijä saa määrätä työnsä käytöstä. Vapaata on vain puhtaasti yksityinen, ts. omiin tarkoituksiin kotona tapahtuva teosten käyttäminen. Tekijänoikeus pätee myös tietoverkoissa. Omia teoksiasi voit tietenkin vapaasti käyttää tehdessäsi esimerkiksi kotisivua Internetiin. Jos kuitenkin haluat täydentää tai elävöittää omaa esitystäsi jonkun muun tekemällä teoksella, tarvitset siihen useimmiten luvan.

5 Tekijänoikeudet Teoksen muuttaminen digitaaliseen muotoon Digitaalisessa muodossa olevan teoksen kopioiminen Teoksen muunteleminen Teoksen tallentaminen tietoverkkoon yleisön saataville Teoksen kopioiminen tietoverkosta digitaalisessa muodossa Teoksen tulostus paperille Kuvan skannaaminen kirjasta Tekstin kopioiminen cd-romilta tai toiselta kotisivulta Mustavalkoisen kuvan värittäminen ”Uploading" palvelimelle ”Downloading" levykkeelle, kiintolevylle, cd- romille tai intranetiin Tietoverkosta tai cd-romilta otetun artikkelin kopiointi luokalle Ei saa

6 Tekijänoikeudet tehdä omalle teoksellesi mitä tahdot – mutta et käyttää yhdessä tehtyä teosta ilman kaikkien tekijöiden lupaa käyttää teosten tai tietokantojen sisältämiä yksittäisiä tietoja – mutta et kopioida teosta tai tietokantaa käyttää ideoita, aiheita ja rakenteita – mutta et sellaisenaan kopioida toisten teoksia tai niiden osia siteerata eli lainata muuttamatta osan toisen teoksesta – kunhan mainitset lähteen etkä siteeraa liian laajasti tai ilman asiayhteyttä käyttää lakeja ja asetuksia sekä viranomaisten päätöksiä ja lausumia käyttää teoksia, joiden suoja-aika on päättynyt Saa tehdä

7 Tekijänoikeudet Keneltä lupa? Tekijänoikeudet ovat yksinoikeuksia ja siksi luvan teoksen käyttöön voi myöntää vain tekijä. Joskus oikeus on siirretty esimerkiksi kustantajalle tai tuottajalle, jolloin luvan myöntää kyseinen siirronsaaja – Kotimaisten tekstien, kuvien, sävellysten ja äänitallenteiden käyttöluvista saa tietoa tekijänoikeusjärjestöjen ylläpitämästä multimedian lisensiointiverkostosta. (http://www.kopiosto.fi/multimed)http://www.kopiosto.fi/multimed – Ulkomaisen aineiston tekijänoikeusluvat on pyydettävä yleensä suoraan teoksen tekijältä, kustantajalta tai tuottajalta. Tietoja ulkomaisten teosten luvista saa suomalaisista järjestöistä.

8 Tekijänoikeudet On lainvastaista tallentaa, kopioida tai välittää teoksia ilman asianmukaista lupaa muuhun kuin yksityiseen käyttöön. Tekijänoikeuslain vastaisesta menettelystä seuraa aina velvollisuus suorittaa hyvitys eli normaali käyttökorvaus. Lisäksi on korvattava kaikki muu mahdollisesti aiheutunut vahinko. Tekijänoikeusrikoksesta voidaan tuomita sakkoon tai jopa kahdeksi vuodeksi vankeuteen.

9 Tekijänoikeudet Lisää tietoa: Musiikkiteoksethttp://www.teosto.fihttp://www.teosto.fi Äänitteethttp://www.gramex.fihttp://www.gramex.fi Kuvateokset http://www.kuvastory.fi http://www.kuvastory.fi Muut teoslajit ja tekijähakemistohttp://www.kopiosto.fi/fi_FI/http://www.kopiosto.fi/fi_FI/ Opetusministeriöhttp://www.minedu.fi Anti-piratismihttp://www.antipiracy.fihttp://www.minedu.fihttp://www.antipiracy.fi Tietokoneohjelmathttp://www.bsa.orghttp://www.bsa.org


Lataa ppt "Tekijänoikeudet Tekijänoikeus suojaa henkisen työn omaperäisiä tuloksia, teoksia. Teoksia ovat esimerkiksi erilaiset tekstit, valokuvat, piirrokset, maalaukset,"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google