Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Asiatekstin rakentaminen

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Asiatekstin rakentaminen"— Esityksen transkriptio:

1 Asiatekstin rakentaminen

2 Kappalejako Kappalejako rytmittää tekstin  kun siirryt uuteen asiaan/näkökulmaan, vaihda kappaletta. Vältä liian pitkiä kappaleita  n. puoli sivua on kappaleen maksimipituus Vältä myös liian lyhyitä kappaleita.  yksi virke EI ole kappale.

3 Lauseet ja virkkeet Lauseessa pitää aina olla predikaatti eli persoonamuotoinen verbi! Hän katseli eläimiä. Esimerkiksi kanoja, vuohia ja lehmiä.  Lihavoitu kokonaisuus EI ole lause! Vältä liian pitkiä virkkeitä  konseptilla n. 3 riviä on enimmäispituus. Jos tulee pitempi, jaa kahdeksi erilliseksi virkkeeksi. Olin ajatellut, että voisin aikuisena haluta ekonomiksi, mutta totesin, että vaikka ekonomi voisi saada hyvää palkkaa, työ olisi usein aika raskasta ja työpäivät pitkiä, ja sitä en halunnut. Olin ajatellut, että voisin aikuisena haluta ekonomiksi. Totesin kuitenkin, että vaikka ekonomi voisi saada hyvää palkkaa, työ sisälsi elementtejä, joista en pitänyt. Työ olisi usein raskasta ja työpäivät pitkiä, ja sitä en työltäni halua.

4 Kappaleiden tehtävät Kappale voi
Esittää keskeisen tiedon tai pääväitteen Määritellä käsitteen Esitellä tai kuvata asian ja sen taustan Esittää perustelun, selityksen, täsmennyksen, päätelmän tai esimerkin Herättää kiinnostuksen Tarjota ratkaisun Esitellä ja torjua vastapuolen näkemyksen  Hyvä kirjoittaja miettii, miksi hän kunkin kappaleen kirjoittaa. Jokaisella kappaleella pitää tekstissä olla tehtävä.

5 Kappaleen sisältö Kappaleesta pitää löytyä ydinvirke
Ydinvirke kertoo, mikä on kappaleen pääteesi/sanoma. Muodoltaan yleensä väite/toteamus. Yleensä kappaleen alussa. Muut virkkeet ovat tukivirkkeitä Perustelevat ja selittävät ydinvirkettä

6 Ydinvirke ja tukivirkkeet
Kasvissyönti vaikuttaa ihmisen terveyteen edullisesti. Kasvikset sisältävät paljon vitamiineja ja hivenaineita, joita ihminen tarvitsee. Myös painonhallinta on helpompaa, jos syö kasvisruokaa. Ei myöskään sovi unohtaa eläinten oikeuksia – kukapa meistä haluaisi eläinten kärsivän vuoksemme. On väärin, että meidän ruokamme takia eläimiä kuolee joukoittain. Kasvissyönti vaikuttaa ihmisen terveyteen edullisesti. Kasvikset sisältävät paljon vitamiineja ja hivenaineita, joita ihminen tarvitsee. Myös painonhallinta on helpompaa, jos syö kasvisruokaa. Ei myöskään sovi unohtaa eläinten oikeuksia – kukapa meistä haluaisi eläinten kärsivän vuoksemme. On väärin, että meidän ruokamme takia eläimiä kuolee joukoittain. Siksi olisi tärkeää, että entistä useampi jättäisi eläimet pois lautaseltaan.

7 Ydinvirke ja tukivirkkeet
Jalkapallon harrastamisessa on monia hyviä puolia. Pelatessa kunto kehittyy kuin huomaamatta. Lisäksi pelaajat ovat yleensä hyvännäköisiä, koska ovat lihaksikkaita. Joukkueista saa myös paljon kavereita, joiden kanssa voi viettää aikaa yhdessä. Jalkapallon harrastamisessa on monia hyviä puolia. Pelatessa kunto kehittyy kuin huomaamatta, ja siksi esimerkiksi koulussa jaksaa paremmin. Ei sovi myöskään unohtaa sitä, että jalkapallo kehittää lihaksia – eli tekee pelaajasta paremman näköisiä. Jalkapallon etuihin kuuluu myös se, että joukkueesta saa yleensä paljon kavereita. Saman lajin harrastajat ovat yleensä samanhenkisiä, joten jopa elinikäisten ystävyyksien solmiminen on tavallista.

8 Suunnitteleminen ydinvirketasolle asti
Massamuoti on turhuutta Muodin vaikutus itsetuntoon Jos ei ole rahaa muotivaatteisiin, itsetunto voi huonontua. Rahanmeno Muotivaatteiden ostamiseen menee paljon rahaa. Ihmisten ulkonäkö On tylsää, että kaikki ovat samannäköisiä, kun käyttävät samanlaisia vaatteita. Ympäristövaikutukset Massamuodin tuottaminen kuormittaa ympäristöä. Lapsityövoima Massamuotia tuotetaan usein lapsityövoimalla.

9 Prosessiaineen suunnittelu
Jos ideointi on kesken, jatka se loppuun. Esseessä pitäisi olla aloituksen lisäksi 5-7 käsittelykappaletta. Suunnittelu: Mieti, mitä haluat esseelläsi sanoa eli mikä on pääteesisi/sanomasi. Katso ideoitasi: Mitkä kohdat sopivat näkökulmaasi? Mitkä pitää karsia pois? Yhdistele samaa tarkoittavia kohtia. Piirrä tarvittaessa uusi suunnitelma. Vie suunnitelma ydinvirketasolle asti.  Jokaisesta asiasta pitää tehdä suunnitelmaan ydinvirke. Mieti jäsentelyä: Mihin järjestykseen laitat kappaleet. Numeroi kappaleet suunnitelmaan.

10 Otsikointi Otsikon tehtävät Lyhyt otsikko!
Kiinnittää lukijan huomio Paljastaa tekstin aihe ja näkökulma Antaa vihjeitä tekstin tyylistä Lyhyt otsikko! Aktiivinen otsikko on parempi kuin passiivinen  verbi tekee otsikon aktiiviseksi Euroopan metsien hyvinvointi Miten Euroopan metsät voivat? Usein otsikko kannattaa miettiä viimeisenä (huom! Työotsikko tekstille heti!)

11 Aloittaminen Aloitustapoja: Tapausesimerkki
Aloitus kertoo jotain koko tekstistä, sen aiheesta ja tavasta käsitellä asioita. Aloitustapoja: Suoraan asiaan: pääteeman esittely, pääkäsitteen määrittely Tapausesimerkki Aiheeseen liittyvä tilanne/tapaus/yksityiskohta tai lähikuva Taustatietojen esittely: historia, aiheen määrittely Sitaatti tai sanonta Retorinen kysymys, herättelevä kysymys Kärjistetty väite Vastakohta-asettelu: ennen-nyt, naiset-miehet, nuoret-vanhat jne.

12 Vältettävät aloitukset
Aloitus liian kaukaa: ”Jo muinaiset roomalaiset…” Liian yleispätevä aloitus: ”Jo ammoisista ajoista…”, ”Lehdissä on paljon kirjoitettu…”, ”Yleisesti puhutaan…” Suoraan otsikkoon viittaaminen, esim. otsikon kysymykseen vastaaminen, esim. otsikko: ”Mihin tarvitsemme Facebookia?”, ei voi aloittaa: ”Vaikkapa yhteydenpitoon kavereiden kanssa.”  Aloituksen voi miettiä viimeiseksi!!!

13 Lopettaminen Erilaisia lopettamistapoja:
Tiivistelmä: kootaan yhteen esitetty + esitetään joku uusi näkökulma tms. Seurausten pohdinta Toimenpide-ehdotus Vertailu johonkin muuhun asiaan tai aihepiiriin, esim. viittaus tulevaisuuteen Sitaatti Retorinen kysymys Kärkevä väite Paluu alun esimerkkiin tms. Hyvä lopetus jää pitkäksi aikaa lukijan mieleen. Voit myös lopettaa samalla keinolla kuin aloitit (esim. sitaatti ja sitaatti, kysymys ja kysymys)

14 Millainen otsikko on hyvä?
Aihe: Pitäisikö presidentin valtaoikeuksia karsia? Kansakunnan kasvot Presidentti – turha instituutio Turha, turhempi, presidentti? Aihe: Miten internet muuttaa ajatteluamme? Toisenlaisen aivotoiminnan tuleminen Hyvä paha internet Liiku viisaasti verkossa Aihe: Väestö muuttaa asutuskeskuksiin. Arvioi muuttoliikkeen vaikutuksia yhteiskuntaan. Stadilainen vai juntti? Suuret asutuskeskukset suosiossa Ihmisten ilmoille Ongelmien ja haasteiden summa Kaikki tiet johtavat Helsinkiin Erilaisuus ei aina ole vahvuus Tyhjä maaseutu, hyvinvoiva valtio?

15 Keksi kahteen aiheeseen kolme vaihtoehtoista otsikkoa
Mikä minusta tulee isona? Nuorena olemisen ihanuus ja kurjuus Internetin keskustelupalstat Mikä olisi sopiva ikä perustaa perhe ja hankkia lapsia? Vai houkutteleeko elämä ilman lapsia? Pohdi asiaa eri näkökulmista. Millaisia sukupuolirooleja amerikkalaiset tv-sarjat välittävät?

16 Aloitus ja lopetus Valitkaa ryhmässä yksi taululla olevista otsikoista. Kirjoittakaa otsikon aiheesta kaksi erilaista aloitusta (esim. esimerkki ja käsitteen määrittely) kaksi erilaista lopetusta (esim. seurausten pohdinta ja esimerkki).


Lataa ppt "Asiatekstin rakentaminen"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google