Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Jyväskylän yliopiston laatutyö

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Jyväskylän yliopiston laatutyö"— Esityksen transkriptio:

1 Jyväskylän yliopiston laatutyö
Pirjo Halonen Laatupäällikkö

2 Yliopistolain velvoite
5 § Arviointi Yliopistojen tulee arvioida koulutustaan, tutkimustaan sekä taiteellista toimintaansa ja niiden vaikuttavuutta. Yliopistojen on myös osallistuttava ulkopuoliseen toimintansa arviointiin. Yliopiston tulee julkistaa järjestämänsä arvioinnin tulokset.

3 Muita velvoitteita Kansainvälistyminen
EU – European Higher Education Area Bolognan sopimus 1999 Prahan kommunikea 2001 Berliinin kommunikea 2003 Bergenin seurantakokous 2005

4 Laadunhallinnan linjat
”JY on kansainvälisesti tunnettu tutkimus- ja tiedeyliopisto, joka on myös elinikäisen oppimisen merkittävä toimija.” ”Jotta yliopisto pystyisi saavuttamaan päämääränsä ja toteuttamaan tehtävänsä mahdollisimman hyvin, se nojaa kaikissa toimissaan yliopiston hallituksen hyväksymään laatupolitiikkaan.”

5 Vastuut ”Yliopiston johto ja työntekijät ovat sitoutuneet laatupolitiikan noudattamiseen.” ”… yliopiston jokainen työntekijä on omalta osaltaan vastuussa laadun kehittämisestä.”

6 Tavoitteet Ydintoiminnot ovat tehokkaat ja tarkoituksenmukaiset
Opiskelijoiden vaikuttamismahdollisuus opetuksen laatuun.

7 Tavoitteet, jatkuu JY:n toiminta on laadukasta (eli kokonaisvaltaista, systemaattista, jatkuvasti kehittyvää) ja eettisesti hyväksyttävää. Se perustuu kestävän kehityksen periaatteelle, tasa-arvolle, yhdenvertaisuudelle ja esteettömyydelle. Sen periaatteet ovat avoimia, helposti ymmärrettäviä ja tarkistettavia.

8 Pääperiaatteet JY:n Toiminnan johtaminen ja vastuut on määritelty.
Toiminta perustuu TTS:ssa hyväksyttyihin päämääriin ja arvoihin. Koko henkilöstö on sitoutunut laatutyöhön.

9 Pääperiaatteet Laatutyö palvelee yliopiston perustehtäviä.
Prosessit on dokumentoitu riittävästi ja ymmärrettävästi. Sidosryhmien tarpeet otetaan huomioon toiminnassa ja tiedottamisessa. Toimintaa arvioidaan jatkuvasti ja sitä kehitetään.

10 Laadukkuus lähtee Määrittelyistä:
Missio eli tehtävä: Miksi olemme olemassa? Mikä on tehtävämme? Visio eli tavoite: Mitä haluamme saavuttaa? Strategia eli toimintatavat: Tavoitteiden saavuttamisen keinot Arvot: Toiminnan taustavaikuttimet. Mihin uskomme?

11 Laadukkuus etenee laatupolitiikan ja
laatutavoitteiden määrittelemisen kautta. Laatupolitiikan määrittelee johto. Se on organisaation laadun yleinen tarkoitus ja suunta.

12 Lisäarvo Organisaation toimintaympäristö hahmottuu Vakiinnutetaan
suunnitelmallisuus, toimintamallit, seuranta ja jatkuva muutos Henkilöiden yhteistyö ja toimintatavat systematisoituvat Toiminta tulee läpinäkyväksi, ja organisaatio tuntee sen

13 Oleellista Laatutyön on katettava toiminnan kaikki alat, alueet ja tasot. Ylin johto on sitoutunut vankkumattomasti. Henkilökunta ja opiskelijat ovat mukana. Laadusta keskustellaan kaikkialla. Yliopistolla on yksi yhteinen dokumentoitu järjestelmä. (Lainaus Sirpa Suntioiselta)

14 JY:ssa – mitä seuraavaksi?
Laatutyön perusta on oman työn kehittäminen, MUTTA… syksyllä 2008 on Korkeakoulujen arviointineuvoston (KKA) auditointi.

15 Auditoinnin tavoitteet
arvioida miten laatujärjestelmä toimii laadunhallinnan ja kehittämisen välineenä arvioida laatujärjestelmää auditointikriteerien mukaisesti vahvuudet, hyvät käytänteet kehittämiskohteet

16 Auditoinnista Auditoidaan laadunvarmistuksen prosessit ja menettelytavat, ei JY:n omia tavoitteita tai tuloksia. Edellytetään konkreettista näyttöä toimivuudesta, vaikuttavuudesta ja avoimuudesta.

17 Aikatauluhahmotelma Aikataulutus on vielä kesken, mutta…
maaliskuussa 2008 KKA:n kanssa sopimusneuvottelu on laatujärjestelmän viimeistään oltava valmis. Laatukäsikirja hyväksytään hallituksessa kesäkuussa 2008. Materiaali toimitetaan KKA:lle syyskuussa 2008. Auditointi on marraskuussa 2008.

18 Auditoinnissa läsnä Yliopiston johto Dekaanit Opettajia Opiskelijoita
Erillislaitosten edustajia Sidosryhmien edustajia

19 Laatupäällikön työsarkaa
Laatutyön koordinointi Yhteydenpito laitoksiin, tiedekuntiin ja hallintoon Ohjeistaminen Laatuyhdyshenkilöverkoston toimivuuden lisääminen Sisäisten auditointien järjestelmän rakentaminen Koulutusten ja tuen järjestäminen yleinen laatukoulutus QPR-koulutus ja –tuki (QPR – Quality, Processes, Results on prosessien mallinnusohjelmisto) Auditointiin valmistautuminen Jatkuvan kehittämisen varmistaminen

20 Ottakaa yhteyttä, kutsukaa laitoskäynneille, laatupalavereihinne, kysykää, kommentoikaa, kritisoikaa: Puh. 014 – Matkap. 050 –

21 Laadukkuustaso Tätä suoraa pitkin laatukehä pyörii. Kehän alla oleva kiila on laadunvarmistus-järjestelmä. Suunnittele Toteuta Arvioi Kehitä Aika Lähde: Jorma Kärppä


Lataa ppt "Jyväskylän yliopiston laatutyö"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google