Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Arvio kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta, Kuntaliitto 12.6.2014 Kuntaliitto korostaa, että tehty peruspalvelujen valtionosuuslaskelma on arvio, jossa.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Arvio kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta, Kuntaliitto 12.6.2014 Kuntaliitto korostaa, että tehty peruspalvelujen valtionosuuslaskelma on arvio, jossa."— Esityksen transkriptio:

1

2 Arvio kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta, Kuntaliitto 12.6.2014 Kuntaliitto korostaa, että tehty peruspalvelujen valtionosuuslaskelma on arvio, jossa on pohjana kesäkuussa 2014 käytössä olleet tiedot. Laskelma tarkentuu elokuun budjettiriihen ja syyskuun valtion talousarvioesityksen julkistamisen jälkeen ja kun nyt päivittämättä olevat kriteerit ( mm. verotustiedot) on päivitetty sekä perushinnat laskettu. Laskelmaa voi käyttää v. 2015 valtionosuusarvioinnin apuna. Kunnan kokonaisvaltionosuuden arvioimiseksi tulee ottaa huomioon myös opetus- ja kulttuuriministeriön osuus. Monella kunnalla tämä on miinusmerkkinen erä pienentäen muuta valtionosuutta. Kuntakohtaisia tietoja vuoden 2015 tasossa ei ole vielä saatavissa. Jos muuta tietoa ei ole, voidaan käyttää opetus- ja kulttuuriministeriön vuoden 2014 valtionosuusmäärää pohjana ja arvioida muutos vuodelle 2015.

3


Lataa ppt "Arvio kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta, Kuntaliitto 12.6.2014 Kuntaliitto korostaa, että tehty peruspalvelujen valtionosuuslaskelma on arvio, jossa."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google