Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Hollola Hallinnollisesti Hollola kuuluu Lahden kaupunkiseutuun ja Lahden seutukuntaan. Hollolan naapurikunnat ovat pohjoisessa Asikkala (38 km), idässä.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Hollola Hallinnollisesti Hollola kuuluu Lahden kaupunkiseutuun ja Lahden seutukuntaan. Hollolan naapurikunnat ovat pohjoisessa Asikkala (38 km), idässä."— Esityksen transkriptio:

1 Hollola Hallinnollisesti Hollola kuuluu Lahden kaupunkiseutuun ja Lahden seutukuntaan. Hollolan naapurikunnat ovat pohjoisessa Asikkala (38 km), idässä Lahti (13 km) ja Nastola (30 km), kaakossa Orimattila (31 km), lounaassa Kärkölä (20 km) ja lännessä Hämeenkoski (15 km). Matkaa Helsinkiin on 111 km, Tampereelle 113 km ja Jyväskylään 180 km. (Lähde: Wikipedia)

2 Hollolan historiaa Hollola on seudun entinen emäpitäjä jo 1200-luvulta. Lahden kylän kehitys kauppalaksi ja lopulta Lahden kaupungiksi alkoi siitä, kun rakennettiin Lahden-Riihimäen rautatie ja Vesijärven asema Päijänteen eteläosan, Vesijärven rantaan. Hollolan kunnan kehitys maaseutuvaltaisesta maalais-kunnasta teollistuvaksi taajamaksi alkoi 1960-luvun lopulla, kun Ala-Okeroisten kylään kaavoitettiin uusi taajama, Salpakangas. Salpakankaasta kasvoi Tampereen-Lahden valtatien varteen uusi kuntakeskus. Hollola on ollut koko Päijät-Hämeen nopeimmin asukasluvultaan kasvanut kunta. (Lähde: Wikipedia)

3 Hollolan yleisiä tietoja
Perustettu Lääni Pinta-ala yhteensä Maa-alueita Vesialueita EU tukialue Tuloveroprosentti 2007 Asukasluku 1865 Etelä-Suomen lääni 531 km² 463 km² 68 km² 2 19,0 % 21.199 (Lähde: Hollolan kunnan sivusto)

4 Nähtävyyksiä 1 Historiallinen Hollola on tunnettu keskiaikaisesta kirkosta ja sen vieressä olevasta C. L. Engelin suunnittelemasta kellotapulista sekä useista kartanoista, joista Pyhäniemen kartano on tunnetuin. (Lähde: Hollolan kunnan sivusto)

5 Nähtävyyksiä 2 Tiirismaa tarjoaa Etelä-Suomen parhaat hiihtomaastot ja Messilä laskettelurinteet. Kesäharrastuksia on tarjolla luonnossa liikkumisesta golfiin ja veneilyyn. Vesijärven rannassa Messilässä on kunnan vierasvene-satama ja leirintäalue. Kuva sivulta

6 Nähtävyyksiä 3 Tiirismaa on Etelä-Suomen korkein mäki. Sen korkeus on 222,6 metriä merenpinnasta mitattuna. Tiirismaalla on 327 metriä korkea Yleisradiolle ja paikallisradioille lähestystekniikan tarjoavan Digita Oy:n lähetysmasto, jota kautta lähetetään Päijät-Hämeessä televisio-ohjelmat ja ULA-radion ohjelmia. Masto on Suomen korkein rakennelma. Kuva: Olli-Pekka Paloneva


Lataa ppt "Hollola Hallinnollisesti Hollola kuuluu Lahden kaupunkiseutuun ja Lahden seutukuntaan. Hollolan naapurikunnat ovat pohjoisessa Asikkala (38 km), idässä."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google