Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

12.2.2009Suuri koulukeskustelu Suuri koulukeskustelu 12.2.2009 Kunnanjohtaja Olli Riikonen.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "12.2.2009Suuri koulukeskustelu Suuri koulukeskustelu 12.2.2009 Kunnanjohtaja Olli Riikonen."— Esityksen transkriptio:

1 12.2.2009Suuri koulukeskustelu Suuri koulukeskustelu 12.2.2009 Kunnanjohtaja Olli Riikonen

2 12.2.2009Suuri koulukeskustelu Tilaisuuden tausta Kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio: ”Uusi valtuusto tarkastelee kouluverkkoa sivistyslautakunnan helmikuun 2009 loppuun mennessä tekemän ehdotuksen pohjalta kevään 2009 aikana” Hallintolain 41 §:n 2 momentin mukaan asian vireilläolosta ja vaikuttamismahdollisuuksien käyttämisestä on ilmoitettava asian merkityksen ja laajuuden kannalta sopivalla tavalla. Koulun lakkauttamisen vireillä olosta on ilmoitettava julkisesti. Siitä voi ilmoittaa esimerkiksi kunnan virallisella ilmoitustaululla, lakkautusuhan alaisen koulun ilmoitustaululla, sanomalehdessä ja kunnan kotisivuilla siten kuin kunnassa on päätetty.

3 12.2.2009Suuri koulukeskustelu Tilaisuuden tarkoitus Mahdollisuus saada tietoa Mahdollisuus kysyä, saada vastauksia ja keskustella Mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa

4 12.2.2009Suuri koulukeskustelu Kouluverkkopäätöksenteko Perusopetuksen järjestelyjä koskeva valtuustoseminaari 12.1.2009 Sivistyslautakunnan ja valtuuston koulukierrokset 27.1. ja 4.2. Sivistyslautakunnan esitykset 25.2.2009 Kunnanvaltuuston iltakoulu 9.3.2009 Kunnanhallituksen esitykset 16.3.2009 Kunnanvaltuuston päätökset 23.3.2009

5 12.2.2009Suuri koulukeskustelu Syyt kouluverkon karsintaan Syntyneiden ikäluokkien pienentyminen Oppilasmäärän pienentyminen Opetustoimen korkeat kustannukset Mahdollisuus järjestää opetus toiminnallisesti ja taloudellisesti paremmin Kunnan taloudellinen tilanne

6 12.2.2009Suuri koulukeskustelu Perusopetuksen valtionosuuden kehitys 2009 - 2012 Kun perusopetuksen oppilasmäärän arvioidaan vähenevän vuodesta 2009 vuoteen 2012 yhteensä 82 oppilaalla, kunnan saama perusopetuksen valtionosuus vähenee vuoden 2009 yksikköhinnalla laskettuna 627.397 euroa (82 opp. x 7.651,18 euroa).

7 12.2.2009Suuri koulukeskustelu Kunnan talouden tila 2008 lopussa Nettomenot yhteensä n. 25 milj.€ Verotulot n. 12 milj.€ Huom! tuloveroprosentin korotus vuodelle 2009 Valtionosuudet n. 13 milj. € Huom! sisältää n. 0,75 milj.€ tuloja, joita ei enää vuonna 2010 tule (yhdistymisavustus 0,5 ja harkinnanvarainen rahoitusavustus 0,26 milj.€) Vuosikate +-0 - tarkoittaa sitä, että kunta investoi ja lyhentää lainoja uudella velkarahalla Tilikauden 2008 tulos tulee olemaan n. poistojen verran eli 600 – 700.000 euroa alijäämäinen

8 12.2.2009Suuri koulukeskustelu Kunnan taloudesta vielä Kumulatiivista alijäämää vuosilta 1997-2004 vanhojen kuntien perintönä yhteensä 2,6 milj.€ Uusi kunta pääsi n. 80.000 € plussalle vuonna 2005, jolloin yhdistymisavustusta saatiin 1,27 milj.€ Vuosina 2006-2007 kertyi uutta alijäämää yhteensä n. 600.000 € ja vuoden 2008 arvio on 600 – 700.000 € Kumulatiivinen alijäämä kasvaa siten lähes 4 miljoonaan euroon Kriisikunnan raja on kumulatiivista alijäämää 1.000 € / asukas

9 12.2.2009Suuri koulukeskustelu Talouden tasapainottamisen keinot Menojen karsinta tai tulojen lisääminen Rakenteellinen alijäämä ilman talouskriisin vaikutuksia on vuodelle 2010 noin 1 milj.€, joka vastaa 2 veroprosenttiyksikön tuottoa 1 : 25 = 4 % - onko tehtävä mahdoton, vrt. yksityistalous Valtuusto linjannut tasapainottamisohjelmassa keinoja Rakennemuutosten kautta saatava aikaan säästöjä kaikilla toimialoilla, myös veroprosentteja joudutaan korottamaan

10 12.2.2009Suuri koulukeskustelu Perusopetuksen menot 2005 ja 2009 Tilinpäätös 2005: Yhteensä 3.959.147 € 730 € / asukas 6779 € / oppilas Talousarvio 2009: Yhteensä 4.460.138 € 875 € / asukas 8368 € / oppilas

11 12.2.2009Suuri koulukeskustelu Edelliset kouluverkkoon kohdistuneet toimet 1994 Hukkalan koulun lakkautus (oppilaita 7) 1997 Patsolan koulun lakkautus (21) 1998 Risteen koulun lakkautus (13) 1999 Vatalan koulun lakkautus (11) 2006 Kuntalan koulun yhdistäminen Tietäväiseen (12) 2006 Lukion muuttaminen yksisarjaiseksi

12 12.2.2009Suuri koulukeskustelu

13 12.2.2009Suuri koulukeskustelu

14 12.2.2009Suuri koulukeskustelu Oppilaskehitys ja ennusteet Seuraavissa dioissa, joissa oppilaskehitys ja ennuste vuosilta 1995-2013, niiltä osin aineisto on vuodelta 2006 ja silloisen ennusteen mukainen Kunkin koulun osalta on esitetty myös tämän hetken ennuste vuosille 2009-2015 (lisätty 12.2. pidetyn tilaisuuden jälkeen) - koulukohtaisissa luvuissa on muuttoliikkeestä johtuvia poikkeamia aiempaan ennusteeseen verrattuna

15 12.2.2009Suuri koulukeskustelu

16 12.2.2009Suuri koulukeskustelu

17 12.2.2009Suuri koulukeskustelu

18 12.2.2009Suuri koulukeskustelu

19 12.2.2009Suuri koulukeskustelu

20 12.2.2009Suuri koulukeskustelu

21 12.2.2009Suuri koulukeskustelu

22 12.2.2009Suuri koulukeskustelu

23 12.2.2009Suuri koulukeskustelu

24 12.2.2009Suuri koulukeskustelu

25 12.2.2009Suuri koulukeskustelu

26 12.2.2009Suuri koulukeskustelu

27 12.2.2009Suuri koulukeskustelu

28 12.2.2009Suuri koulukeskustelu

29 12.2.2009Suuri koulukeskustelu

30 12.2.2009Suuri koulukeskustelu

31 12.2.2009Suuri koulukeskustelu


Lataa ppt "12.2.2009Suuri koulukeskustelu Suuri koulukeskustelu 12.2.2009 Kunnanjohtaja Olli Riikonen."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google