Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Valittu kansa – Israel vai me?

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Valittu kansa – Israel vai me?"— Esityksen transkriptio:

1 Valittu kansa – Israel vai me?
STI Eero Junkkaala

2 Suhde juutalaisiin kirkon vaiheissa
Kirkkoisät: juutalaisten rooli pelastushistoriassa päättynyt Kristityt ovat Abrahamin lapsia, eivät juutalaiset. Ns. korvausteologia: kirkko ottanut juutalaisten paikan valittuna kansana. Tämän tapainen tulkinta oli vallalla uskonpuhdistukseen asti. Luther: Ensin: juutalaiset eivät ole kääntyneet, koska eivät ole aiemmin kuulleet evankeliumia. Siksi heille pitää sitä julistaa. Myöhemmin: Pettyneenä siitä että juutalaiset eivät uskoneet, Luther kääntyi opettamaan juutalaisten tuhoamista. Calvin: Israelin valinta vielä voimassa, odotti juutalaisten kääntymistä.

3 Holocaust muutti tilanteen
Hans Kung: ”Natsien juutalaisvastaisuus oli jumalattomien antikristillisten kriminaalien työtä, mutta ilman lähes kahden vuosituhannen mittaista ”kristillistä” juutalaisvastaisuutta tätä ei olisi koskaan tapahtunut.” Natsiajan vainot muutti kirkon suhtautumisen juutalaisuuteen: aiemminkin esillä ollut ajatus ”kahden liiton teologiasta” nousi vallitsevaksi: juutalaisilla ja kristityillä oma pelastustie Karl Barth: Vaikka Israel on torjunut valinnan, valinta ei ole lakannut olemasta voimassa. Jumala käyttää jopa kansan tottelemattomuutta omien tarkoitusperiensä toteuttamiseksi. Israelin olemassaolo todistaa tästä.

4 Kenestä nyt puhumme, kun puhumme Israelista valittuna kansana?
Juutalaiset modernissa Israelin valtiossa? Kaikki maailman juutalaiset? Vain Jeesukseen uskovat juutalaiset?

5 Israelin kansalaisuus lakien ja Raamatun mukaan
Israelin lain mukaan on jokaisella, joka on syntynyt juutalaisesta äidistä tai on kääntynyt juutalaisuuteen Myös juutalainen ateisti on juutalainen Vanhassa testamentissa ehdottomia (Jer. 31:35-37) ja ehdollisia lupauksia (5 Moos 28) Kuitenkin: pelastus ei riipu kuuliaisuudesta; 5 Moos 9:6 Israelin kansa on vanhan liiton seurakunta, jossa on sekä eläviä että kuolleita jäseniä Jes. 10:21-22 jää vain jäännös Paavali: ”Eivät kaikki israelilaiset kuulu tosi Israeliin”, Room. 9:6

6 Israelia koskevia lupauksia Vanhassa testamentissa
1 Moos 12:1-3 ensimmäinen lupaus: maa, kansa ja siunaus Tämä toistuu läpi Vanhan testamentin eri muodoissaan Luvatun maan rajat: 1 Moos 15:18 Toteutui Daavidin aikana, 2 Sam 8 Huom: Sak 9:9-10 Historiallisesti: imperiumit vaihtuvat: Egypti, Assyria, Babylonia, Persia, Kreikka, Rooma Dan 2, 7 ja 9

7 Uuden testamentin näkökulma
Ei enää maata koskevia lupauksia Ap.t. 1:7: tilalle Jumalan valtakunta Kuitenkin: Luuk 21:24 Entä kansa? Kristillinen kirkko: 1 Piet 2:9; Tiit 2:14 Entä Israel? Jäännös Room 11:1-5; 25-26; Gal 3:16-18 Taustalla: Matt 23:37-39 Entä siunaus? Gal 3:14 Kristuksessa


Lataa ppt "Valittu kansa – Israel vai me?"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google