Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Aikuiskoulutus - järjestöt ja yhdistykset kansainvälistyminen – EU:n välineet SLGI-hanke Kim Smedslund 0210.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Aikuiskoulutus - järjestöt ja yhdistykset kansainvälistyminen – EU:n välineet SLGI-hanke Kim Smedslund 0210."— Esityksen transkriptio:

1 Aikuiskoulutus - järjestöt ja yhdistykset kansainvälistyminen – EU:n välineet SLGI-hanke Kim Smedslund 0210

2 EU:n Gruntvig – ohjelma Perusajatus Ohjelman tavoitteet Aikuisten opiskeluun liittyvän liikkuvuuden laadun ja saavutettavuuden kehittäminen sekä liikkuvuuksien määrän lisääminen Aikuiskoulutusorganisaatioiden välisen yhteistyön laadun parantaminen ja määrän lisääminen. Heikommassa asemassa olevien henkilöiden (erityisesti ikääntyneiden ja peruskoulutusta vaille jääneiden) tukeminen niin, että he voisivat osallistua aikuiskoulutukseen. Aikuiskoulutuksen uusien toimintatapojen kehittäminen ja niiden siirtäminen. Tieto- ja viestintätekniikkaan perustuvien elinikäiseen oppimiseen sovellettavien sisältöjen, palveluiden, menetelmien ja toimintatapojen kehittäminen. Pedagogisten menetelmien ja aikuiskoulutusorganisaatioiden hallinnon kehittäminen. Kim Smedslund 0210

3 Gruntvig – Kuka voi hakea? Aikuisopiskelijat, aikuiskoulutusta tarjoavat organisaatiot*, aikuiskoulutusorganisaatioiden henkilöstö, korkeakoulut Aikuisopettajia kouluttavat organisaatiot, kulttuurialan toimijat, esim. museot ja kirjastot, aikuiskoulutuksen ohjausta, neuvontaa ja tiedotusta tarjoavat organisaatiot, alan tutkimuslaitokset, yritykset, järjestöt, joiden toimintaan kuuluu aikuiskoulutus, yleishyödylliset organisaatiot, vapaaehtoistyötä järjestävät, vankilat * Suomessa aikuiskoulutusta tarjoavat seuraavat oppilaitokset: aikuislukiot, kansanopistot, kansalais- ja työväenopistot, kesäyliopistot, opintokeskukset, urheiluopistot, ammatilliset aikuiskoulutuskeskukset, ammatilliset oppilaitokset, ammattikorkeakoulut ja yliopistojen täydennyskoulutuskeskukset. Kim Smedslund 0210

4 Aikuisopiskelijoiden liikkuvuus 1 Workshopit Intensiivikursseja, seminaareja tai työpajoja.Tietojenvaihtoa. Osallistujia on 10-20, vähintään 18 v, korkeintaan kolmannes tulee yhdestä maasta. Tavoitteena eri kulttuurien välinen vuorovaikutus. Workshopmaan asukkaat saavat osallistua, mutta eivät ole tukikelpoisia. Kurssien aihevalinta on vapaa. Aiheena voi olla mm. kuvataiteet, musiikki, luovat aiheet, kielten oppiminen (yleinen ja erityisalue), EU-teemat, aktiivinen kansalaisuus. Kansallisten toimistojen hyväksymät workshopit on koottu yhteiseen luetteloon, josta kaikki kiinnostuneet aikuiset voivat etsiä itselleen sopivia kursseja. Workshopin järjestäjä korvaa osallistujille matka- ja oleskelukulut. Osallistumisesta ei peritä maksua. http://www.cimo.fi/Resource.phx/cimo/elinikainen- oppiminen/grundtvig/aikuisopiskelijoiden-liikkuvuus.htx http://www.cimo.fi/Resource.phx/cimo/elinikainen- oppiminen/grundtvig/aikuisopiskelijoiden-liikkuvuus.htx http://www.cimo.fi/Resource.phx/cimo/elinikainen- oppiminen/grundtvig/aikuisopiskelijoiden-liikkuvuus/workshopit.htx http://www.cimo.fi/Resource.phx/cimo/elinikainen- oppiminen/grundtvig/aikuisopiskelijoiden-liikkuvuus/workshopit.htx Kim Smedslund 0210

5 Aikuisopiskelijoiden liikkuvuus 2 – Senioreiden vapaaehtoistyö Tuetaan senioreiden vapaaehtoistoiminnan kumppanuuksia. Kaksi organisaatiota kahdesta maasta (1 EUsta). Ei taloudellista hyötyä. Yli 50-vuotiaille mahdollisuus oppia itse uutta ja jakaa omaa tietoa muille. Luoda kestäviä kumppanuuksia Kesto on kaksi vuotta ja ulkomailla vietettävä aika on 3-8 viikkoa. 2-6 vapaaehtoista vastavuoroisesti, yksin tai ryhmässä, vain kerran. Vapaaehtoiselle tarjottavien tehtävien tuleekin poiketa vapaaehtoisen muutoin harjoittamasta ammatista. Hakemukset CIMOon. Tuki matka- ja oleskelukuluihin sekä järjestävien organisaatioiden suunnittelu- ja järjestelykuluihin. http://www.cimo.fi/Resource.phx/cimo/elinikainen- oppiminen/grundtvig/seniorien-vapaaehtoistyo.htx http://www.cimo.fi/Resource.phx/cimo/elinikainen- oppiminen/grundtvig/seniorien-vapaaehtoistyo.htx Kim Smedslund 0210

6 Aikuisopiskelijoiden liikkuvuus 2 – Oppimiskumppanuudet Pienimuotoisia hankkeita vapaavalinnaisella teemalla, prosessi tärkeämpi kuin tuotos Aikuiskouluttajat ja –opiskelijat, erityisesti pienet organisaatiot väh. 3sta maasta, kokemusten, käytäntöjen ja menetelmien vaihto. Esimerkiksi: Partnerikokoukset ja seminaarit, henkilöstön ja opiskelijoiden vaihdot, kokemusten ja toimintatapojen vaihto esim. uuden teknologian mahdollisuuksia hyödyntäen, taideteosten, piirrosten ja vastaavien luominen taideprojekteissa, kenttätutkimukset, selvitykset, yhteiset taide- esitykset (mm. näytelmät, musikaalit), kielivalmennus hankkeeseen osallistuville henkilöille, hankkeen (itse)arviointi, näyttelyiden järjestäminen, tiedotusmateriaalin tuottaminen ja levitys Kevyempi hallinto, itsearviointi, kokemusten ja tulosten levitys. http://www.cimo.fi/Resource.phx/cimo/elinikainen- oppiminen/grundtvig/hankkeet/oppimiskumppanuudet.htx http://www.cimo.fi/Resource.phx/cimo/elinikainen- oppiminen/grundtvig/hankkeet/oppimiskumppanuudet.htx Kim Smedslund 0210

7 Gruntvig valmistelevat vierailut ja kontaktiseminaarit Uusien Grundtvig-hankkeiden suunnittelu, yhteistyökumppaneihin tutustuminen tai kansallisen toimiston kontaktiseminaari. Kontaktiseminaareissa hanketta suunnittelevilla organisaatioilla on tilaisuus tutustua samasta teemasta kiinnostuneisiin partnereihin ja ideoida yhteistä hanketta. Kontaktiseminaareissa on yleensä noin 40-60 osallistujaa 15-20 maasta. Tuki matka- ja oleskelukulujen kattamiseksi voi hakea apurahaa, joka myönnetään Määritellä hankkeen tavoitteet ja työskentelytavat, sopia tehtävistä ja vastuualueista sekä laatia hankkeelle työsuunnitelma. Kesto on 1-5 päivää. Kontaktiseminaarit 4-5 päivää. http://www.cimo.fi/Resource.phx/cimo/elinikainen- oppiminen/grundtvig/valm-vier-ja-kontaktiseminaarit.htx http://www.cimo.fi/Resource.phx/cimo/elinikainen- oppiminen/grundtvig/valm-vier-ja-kontaktiseminaarit.htx Kim Smedslund 0210


Lataa ppt "Aikuiskoulutus - järjestöt ja yhdistykset kansainvälistyminen – EU:n välineet SLGI-hanke Kim Smedslund 0210."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google