Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Oulun aikuislukio 2014.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Oulun aikuislukio 2014."— Esityksen transkriptio:

1 Oulun aikuislukio 2014

2 Peruskoulu – itsenäistymisen kivijalka
Peruskoulu ei ole vain opiskelua. Siellä opitaan myös sosiaalisia taitoja, integroidutaan tiiviimmin yhteiskuntaan sekä kehitetään omia vahvuuksia. Tärkeää on saada siivet kantamaan.

3 Aikuisten perusaste eli APP
Opiskelu kestää 2 vuotta. Tavoitteena on peruskoulun päättötodistus. Kielitaito kehittyy A1.3  A2.2 / B1 Peruskoulun jälkeen voi hakea ammattikouluun tai lukioon. Muita vaihtoehtoja ovat mava ja luva B 1.1 A 2.2 A 2.1 A 1.3

4 Opiskelu Suomea (S2) opiskellaan joka päivä.
Yhteensä vähintään 44 kurssia kahden vuoden aikana Ennen pakollisia kursseja opiskellaan koulukohtaisia kursseja. 0-kurssit: englanti, matematiikka, fysiikka-kemia, elämänkatsomustieto, biologia ja maantieto  usein samanaikaisopetusta

5 Opiskelu 5-jaksojärjestelmä: viisi erilaista lukujärjestystä vuoden aikana Oppitunnit klo (koulupäivien pituudet vaihtelevat jaksojen mukaan) Perjantaisin usein teemapäiviä

6 Opiskelijat Opiskelijat ovat eri puolilta maailmaa, esimerkiksi Somaliasta, Afganistanista, Iranista, Kongosta ja Ranskasta. kaksi ryhmää: A-RYHMÄ (16 OPISKELIJAA) B-RYHMÄ (16 OPISKELIJAA) Koulussa opiskelee myös suomalaisia.

7 Ruokailu, bussikortti ja kirjat
Opiskelumateriaalit saa koulusta. Ruokailu on koulussa. OULUcardin opiskelija-alennuksen saa opiskelijatodistuksella Ei opintotukea

8 Hakuajat Kevään 2014 hakuaika oli ja valintakoe järjestettiin Syksyllä voi kysyä vapaita paikkoja. Syksyn valintakoe järjestetään torstaina

9 Lukioon valmistava eli LUVA
Koulutus on tarkoitettu maahanmuuttajille ja vieraskielisille, joiden tavoitteena on lukio. Koulutus tukee opiskelijan edellytyksiä elinikäiseen oppimiseen ja itsensä kehittämiseen sekä parantaa mahdollisuuksia selviytyä lukio-opinnoista. Koulutus kestää yhden lukuvuoden ja on laajuudeltaan vähintään 25 kurssia.

10 Lukioon valmistava eli LUVA
Opinnoissa painottuvat suomen kielen taitojen ja lukio-opinnoissa tarvittavien opiskelutekniikoiden ja opiskelutaitojen vahvistaminen. Valinnaisina kursseina voi tehdä lukio-opintoja, jotka luetaan myöhemmin hyväksi lukio-opinnoissa. Lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus korottaa peruskoulun arvosanoja.

11 Mitä LUVA:ssa opiskellaan?
Oppiaine ja aineryhmä Pakolliset kurssit Äidinkieli ja kirjallisuus* Muut kielet Matemaattiset ja luonnontieteelliset opinnot** Yhteiskuntatietous ja kulttuurintuntemus*** Opinto-ohjaus Valinnaiset opinnot 10 3 2 6 Yhteensä 25 * Äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaine opetetaan suomi/ruotsi toisena kielenä ja kirjallisuus -oppimäärän mukaan. ** Matematiikka, fysiikka, kemia, biologia, maantiede *** Historia ja yhteiskuntaoppi

12 Kuka voi hakea? Hakijalla tulee olla peruskoulun päättötodistus tai sitä vastaava oppimäärä Suomesta tai ulkomailta (tai sitä vastaavat tiedot ja taidot). Hakijalla ei ole toisen asteen tutkintoa tai ylioppilastutkintoa Suomesta tai vastaavaa tutkintoa muusta maasta. Ensisijaisena hakutoiveena lukio, mutta valmiudet lukio-opintoihin eivät vielä riitä.

13 Hakuaika Lukioon valmistavaan (LUVA) koulutukseen haetaan valtakunnallisessa nettihaussa kesällä Haku opintoihin sekä tietoa koulutuspaikoista: Opintopolku.fi Täydennyshaku Oulun aikuislukion LUVA-koulutukseen tehdään suoraan aikuislukiolle elokuussa 2014.

14 Tervetuloa Oulun aikuislukioon oppimaan ja itsenäistymään!


Lataa ppt "Oulun aikuislukio 2014."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google