Luuk. 11:1 Luukkaan evankeliumin luvun 11 alkupuolella opetetaan erityisesti rukouksesta. Kysymyksiä, esirukousaiheita yms voit lähettää osoitteeseen pastori@tunti.com.

Esitys aiheesta: "Luuk. 11:1 Luukkaan evankeliumin luvun 11 alkupuolella opetetaan erityisesti rukouksesta. Kysymyksiä, esirukousaiheita yms voit lähettää osoitteeseen pastori@tunti.com."— Esityksen transkriptio:

1 Luuk. 11:1 Luukkaan evankeliumin luvun 11 alkupuolella opetetaan erityisesti rukouksesta. Kysymyksiä, esirukousaiheita yms voit lähettää osoitteeseen Kerran, kun Jeesus oli ollut rukoilemassa, eräs hänen opetuslapsistaan pyysi: "Herra, opeta meitä rukoilemaan, niin kuin Johanneskin opetti opetuslapsiaan." (Luuk. 11:1) Opetuslapsen pyyntö ei niinkään tarkoita rukouksen opettamista yleensä – kyllähän opetuslapset, juutalaiset miehet, varmasti rukoilivat paljonkin – vaan hän pyysi Jeesusta opettamaan sellaisen rukouksen, joka olisi juuri Jeesuksen opetuslasten oma rukous, josta heidät tunnettaisiin. Ilmeisesti Johannes Kastajan opetuslapsillakin oli oma, erityinen rukous..

2 Luuk. 11:2-8 Jeesus sanoi heille: "Kun rukoilette, sanokaa näin: - Isä, pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Anna meille päivästä päivään jokapäiväinen leipämme. Anna meille syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle, joka on meille velassa. Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen." (Luuk. 11:2-4) Opetuslapsen pyyntöön Jeesus opettaa Isä meidän –rukouksen, joka Luukkaan versiona on vähän lyhyempi kuin se, mitä me käytämme (vrt Matt. 6:9-13). Isä meidän –rukous on “täydellinen” rukous. Siinä tunnustaudutaan uskomaan Jumalaan Isänä, pyydetään hengellistä hyvää ja Jumalan tahdon toteutumista myös meidän keskellämme, sekä pyydetään Jumalalta ajallista hyvää, kaikkea, mitä tässä elämässä tarvitsemme. Rukous myös velvoittaa meitä antamaan anteeksi, siis elämään Jumalan anteeksianta-musta todeksi ihmissuhteissamme. Jeesus sanoi vielä: "Kuvitelkaa, että joku teistä menee keskellä yötä ystävänsä luo ja sanoo: 'Veli hyvä, lainaa minulle kolme leipää. Eräs ystäväni poikkesi matkallaan luokseni, eikä minulla ole tarjota hänelle mitään.' Toinen vastaa sisältä: 'Älä häiritse minua. Ovi on jo lukossa, ja minä olen nukkumassa lasten kanssa. En minä voi nousta antamaan mitään.' Mutta minä sanon teille: vaikka hän ei nousisikaan antamaan toiselle leipää pelkkää ystävyyttään, hän kuitenkin tekee sen, kun tämä hellittämättä pyytää, ja hän antaa niin paljon kuin toinen tarvitsee. (Luuk. 11:5-8) Vertaus keskellä yötä ovea kolkuttavasta ja leipää pyytävästä ystävästä opettaa, miten varmaa on se, että Jumala kuulee rukouksemme ja vastaa niihin. Jeesuksen ajan maalaisyhteiskunnassa vieraanvaraisuus ja naapuriapu olivat niin suuressa arvossa, että ystävän auttaminen vaikka keskiyölläkin oli itsestään selvää – kuten se, että Jumala kuulee rukouksemme.

3 Luuk. 11:9-13 "Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. Ei kai kukaan teistä ole sellainen isä, että antaa pojalleen käärmeen, kun poika pyytää kalaa? Tai skorpionin, kun hän pyytää munaa? (Luuk. 11:9-12) Koska Jumala on isä, joka rakastaa laspiaan ja tahtoo heille hyvää, kannataa pyytää, etsiä ja kolkuttaa. Jeesuksen vertaus nälkäisestä lapsesta, joka pyytää isältään syötävää, on yksinkertaisuudessaan puhutteleva. Isä ei anna leivän sijasta kiveä, joka saattaa ulkonaisesti muistuttaa leipää, mutta johon katkaisee hampaansa. Eikä isä anna munan sijasta skorpionia, joka kääriytyessään kokoon voi näyttää munalta, mutta joka sitten pistää ja on hengenvaarallinen. Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät." (Luuk. 11:13) Ei kai taivaallinen Isäkään, joka sentään on itse rakkaus, pilaile lastensa kustannuksella. Toki hän antaa hyviä lahjoja. Matteuksen evankeliumin vastaavassa kohdassa puhutaan vain hyvästä, Luukas tulkitsee hyvän ennen kaikkea Pyhän Hengen lahjaksi. On hyvä muistaa, että Jumala antaa nimenomaan hyviä lahjoja, ei aina sitä, mitä me pyydämme. Siksi joskus tuntuu siltä, että Jumala ei kuule eikä vastaa. Hän tietää, mikä meille on hyväksi, ja myös sen, milloin on oikea aika vastata.

4 Luuk. 11:14-20 Jeesus ajoi mykästä miehestä pahan hengen. Kun henki oli lähtenyt, mykkä mies alkoi puhua, ja kaikki hämmästyivät. Muutamat kuitenkin sanoivat: "Belsebulin, itsensä pääpaholaisen, avulla hän pahoja henkiä karkottaa." Toiset taas halusivat panna hänet koetukselle ja vaativat häneltä merkkiä taivaasta. (Luuk. 11:14-16) Luukkaan evankeliumissa on jo pari kertaa aiemminkin kerrottu Jeesuksen ajaneen ulos pahoja henkiä (Luuk. 8:26-39; Luuk. 9:37-42). Erityisesti pahojen henkien ulosajamiset olivat merkkejä siitä, että Jeesus toimi kaikkivaltiaan Jumalan valtuuksin. Merkilliseltä tuntuu, että kaikki eivät silti uskoneet. Itse ihme oli ilmeinen, sitä eivät vastustajatkaan voineet kieltää, mutta he selittivät sen omalla tavallaan. He eivät halunneet uskoa, ja siksi piti keksiä väite, että Jeesuksessa vaikuttaa itse pääpaholainen. . Mutta Jeesus tiesi, mitä heillä oli mielessä, ja sanoi: "Jokainen valtakunta, joka jakautuu ja taistelee itseään vastaan, tuhoutuu, ja talot sortuvat toinen toisensa päälle. Jos nyt Saatana taistelee itseään vastaan, kuinka sen valtakunta voi pysyä koossa? Tehän sanotte, että minä ajan pahoja henkiä ihmisistä Belsebulin avulla. Mutta jos minä ajan pahoja henkiä ihmisistä Belsebulin avulla, kenen avulla sitten teikäläiset niitä karkottavat? Heistä te saatte itsellenne tuomarit. Jos minä sitä vastoin ajan pahoja henkiä ihmisistä Jumalan sormella, silloinhan Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne. (Luuk. 11:17-20) Jeesus asettaa vastustajiensa logiikan kyseenalaiseksi: ei kai Saatana itseään vastaan nouse ja aja omia enkeleitään pois. Pahojen henkien ulosajamisen pitäsi olla kaikille selvä osoitus siitä, että Jumalan valtakunta on tullut Jeesuksessa ihmisten keskelle..

5 Luuk. 11:21-26 Opetus: Ville Auvinen
"Kun väkevä mies vartioi linnaansa ase kädessä, hänen omaisuutensa on turvassa. Mutta jos toinen vielä väkevämpi hyökkää hänen kimppuunsa ja voittaa hänet, tuo väkevämpi ottaa häneltä aseet ja varusteet, joihin hän luotti, ja jakaa saamansa saaliin. Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa. (Luuk. 11:21-23) Saatana on “väkevä mies” jonka saaliiksi me olemme joutuneet, eikä pakoon ole mahdollisuutta. “Toinen vielä väkevämpi” on Jeesus, joka on hyökännyt saatanan kimppuun ja kukistanut hänet ristinkuolemallaan ja ylösnousemisellaan, ja niin meidät on vapautettu Jumalan omiksi – kunhan sitten olemme Jeesuksen puolella ja elämme hänen ominaan. . "Kun saastainen henki lähtee ulos ihmisestä, se harhailee autioilla seuduilla ja etsii lepopaikkaa, mutta ei löydä. Silloin se päättää: 'Minä palaan kotiini, josta lähdin.' Kun se sitten tulee ja löytää huoneensa lakaistuna ja hyvässä järjestyksessä, se hakee seitsemän vielä pahempaa henkeä, ja ne tulevat sisään ja asettuvat sinne asumaan. Näin sen ihmisen tila on lopussa pahempi kuin alussa." (Luuk. 11:24-26) Neutraalia, puolueetonta maaperää ei ole. Joka uskoo Jeesukseen on hänen puolellaan, ja hänen Henkensä asuu uskovan sydämessä. Sellainen “huone” ei ole tyhjä. Mutta joka ei usko, on toisella puolella, pahan puolella, ja sellaisen ihmisen sydämessä vaikuttaa Jumalan vastustajan henki. Lakaistu ja hyvässä järjestyksessä oleva huone on sydän, josta paha henki on ajettu ulos, mutta joka ei ole halunnut ottaa vastaan Jumalan Henkeä. Tyhjä huone ei pysy kauan tyhjänä, vaan paha henki kumppaneineen valloittaa sen uudestaan. Siis – “puolesta vai vastaan, joko tai ainoastaan” – kuten Pro Fide aikoinaan sanaili. .