Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

puheemme uudistava voima

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "puheemme uudistava voima"— Esityksen transkriptio:

1 puheemme uudistava voima
Sanajooga – puheemme uudistava voima Eheä Oppi Kiitos mahdollisuudesta tulla teille ja jakaa tätä tilaisuutta kanssanne. Olen henkisen koulun, jonka nimi on Eheän Opin koulu, opiskelija. Opiskelen jo melkein 14 vuotta, mutta niistä aktiivisesti Elämme mielenkiintoista aikaa, jolloin muinaisviisaus ja tieto, joka monia tuhansia vuosia oli tempeleiden sisällä ja vain papistolla oli etuoikeus opiskella siitä, niin se tieto on kaikille avoin ja saatavilla. Internetin takia intormaatio virtaa ympärii maailmaa hetkessä ja meillä on mahdllisuus perehtyä monenlaisiin traditiohin ja käyttää niiden tajoamat työkalut itsemme vapauttamiseksi Mitä varten sellainen tieto on? Totuus kertoo että vain ihminen, jolla on vahva ja ristiriidaton tieto voi pärjätä yhteiskunnassa ja säilyttää psykkisen ja fyysisen terveyden. Meidän elämässämme ja aika usein tapamme kipua ja kärsimystä kasvotusten ja mikäli meillä ei ole kirkasta tiedon lyhtyä, emme näe mihin meidän kuuluu mennä ja mitä tehdä. Sellaista tietoa ei opeteta tavallisissa kouluissa ja varmaan sellainen aika vielä joskus tulee. Mutta eikö se ole paradox, että käytämme monia vuosia sihen, että opiskelemme jotain vierasta kieltä ja erkoitumisalaa, mutta niitä tärkeämpää tietoa, joka tekee meistä kokonaisia onnellisia vapaita ihmisiä, emme.. Universaalinen laki kuitenkin kertoo, että meidän elämässä kasvaa ja kehittyy vain se, mihin me kiinnitämme huomiota. Jos meistä tuntuu, että esoteerinen tieto on jotain eksoottista ja haemme sellaisia uusia elämyksiä, emme saa

2 Uudistuva Ihminen Aito persoonallisuutemme Aito Minämme
Tässä slidissä on kuva, joka esittää esoteerista käsitystä ihmisestä. Se kertoo meille, että syvimmällä sisimmässä on ikuinen ja täydellinen tietoinen jumalallinen pyhä olemus, jota me kutsumme Aidoksi minäksi. Jokainen traditio on antanut sille nimen: Ba egyptiläisillä, barka sufilaisuudessa, alkuperäinen mielen luonto buddhalaisuudessa, rikpa, kristuksen tietoisuus. Kuvassa se on pisteenä. Syystä tai toisesta tapahtuu niin, että emme tunne emmekä me koe sitä olemusta täydellisesti. Valkoinen ympyrä edustaa meidän ainoa persoonapliisuuttamme, joka on se, mihin me kykenemme tajussamme ja alitajussamme. Se ei ole siitä, mitä olemme mieltä omista kyvystä, vaan se, mitä me oikeasti olemme tällä hetkellä. Sininen ympyrä taas kuvaa meidän omia väärinkäsityksiä itsestämme, meidän samaistumisia. Puheessamme ne usein ilmenevät sanoilla ”olen sellainen. enkä muutu” Silloin Aito minämme alkaa pyörimään intensiivisesti ja sen valo täyttää, muokkaa ja uudistaa meidän persoonallisuutta sekä tekee väärinkäsitysten kasvun mahdottomaksi. Se läpivalaisee meitä. Koko ihmisen kehitys on omasta aidosta minästämme tietoiseksi tuleminen, sen ominaisuuksien vapautuminen ja toteuttaminen. Henkisessä teologiassa sitä kutsutaan jumalan kuvaksi tuleminen. Henkisten oppien tehtävä. Kärsimys ja sairaudet liittyvät näihin samaistumisiin, . Keskeinen henkisten oppien idea Ihmisten kuolemattomuus ja henkisyys Automatismit Valaistunut kokemus ja onnellisuus Väärinkäsitykset itsestämme, samaistuminen niihin

3 Ihmisen sisäisen olon hierarkia
Tiedostamaton olo. Kieltäminen Kyseleminen Ristiriita Pyrkiminen Tietoinen opiskelu Tiedostamattomuudesta alkaa ihmisen kasvu .. Kuunteleminen, pohdinta, samaistumisesta vapautuminen Meditaatio Katseleminen Sisäistäminen, ykseytyminen Teurgia

4 Henkisen kehityksen toteuttajat
Autenttinen henkinen tieto - ristiriidaton - vapauttava, parantava - kokonaisvaltainen - alkuperäisiin juuriin nojaava Henkinen praktiikka (harjoittelu) Muinais sanskriitin kielellä sana parantuminen on sama sana kuin tietäminen. Eli kun ihminen hankkii tietoa siitä, millaiset uversaaliset lait toimivat tässä maailmassa ja miten hän voi rakentaa omaa elämää sen mukaan, että se vastaa niitä lakia, hänen elämästä tulee valoista, Hän kokee syvää tyytyväisyyttä, että hänen personaalliset pämäärät vastaavat a-personaalisia päämääriä. Sellainen a-personaalinen päämäärä on kokea toteuttunutta valaistunutta olotilaa. Tieto on ruoka ja henkinen harjoittelu on kuin ruoansulatussysteemi

5 Henkinen harjoittelu - kuunteleminen ja mietiskely
- sisäisen ja ulkoisen objektin tarkkailu - visualisointi - luovan mielikuvituksen vapauttaminen - hengitys - sanajooga - unijooga - energeettiset harjoittelut Erilaisia tekniikoita, jotka toimivat kuin menettelytapa. Se muistuttaa pilleria, meillä on huono olo, me otamme pillerin ja voimme paremmin. Mutta henkinen harjoittelun motivatio on paljon laajempi, me harjoittelemme ei pelkästään siksi, että voisimme paremiin, vaan myös isksi, että meidä tulisi hyödyllisimpiä, kauniimpia ihimisiä Jotkus sanova, että voiko elämässä muuten vaan itsestään tapahtua niin, että meistä tulee tietoisempia Onnellisuus on hyvä mittari. Olemme aidosti eläviä vain silloin, kun olemme onnellisia

6 Sanajooga tarkoittaa ihmisen parantamista ja persoonallisuutemme uudelleen rakentamista puheemme tarkkailun, tietoisen sanankäytön ja hallinnan avulla. Termillä jooga on sanskriitinkielinen alkuperä, joka tarkoittaa yhtenäisyyttä tiedostavan olemuksen kanssa. Se on myös kokoelma tekniikoita, jotka johdattavat sellaiseen yhtenäisyyteen. Sanajooga siis tarkoittaa ihmisen parantamista ja persoonallisuutemme uudelleen rakentamista puheemme tarkkailun, tietoisen sanankäytön ja hallinnan avulla. Tämä käsite viestii meille sitä, että ihminen voi parantua, että persoonallisuutemme ei ole staattista kerran ikuisesti varhaislapsuudessa muodostunutta rakennetta, vaan on joustava struktuuri, jota voi muovailla. Zor kirjoittaa, että suurin osaa nykysairauksista ovat peräisin puhe-energian väärinkäyttämisestä. Se on turhan sanomisten, vihaisen puheen karma. Jos käytämme sanavoima väärin, se nousee meitä vastaan ja omat tuotteemme kuluttavat meitä. Siksi sanotaan, että kieleni on viholliseni. Tarkkailu .. on erittäin haastava toteuttaa käytännössä. Meistä tuntuu, että osaamme .. Mutta emme Ensin pyrimme huomaamaan, miten puhumme, että huomio pehmeästi ja pysyvästi seuraa puhetamme ja myös se,, mitä sanoja lausumme. Pyrimme lausumaan vain rakkautta ja järkeä välittäviä sanoja. Tietoinen sanan käyttö on sellainen, joka välittää hyvettä, helpotusta, Zor Alef on sanonut, että valtava osa meidän sairauksista olisi lähtenyt pois

7 Sanan ominaisuuksista
Sana on muutosten toteuttaja Sanan on erinomainen parantamisen väline. 3. Puhujan elävä agentti Yhdistää ajatuksen, tunteen, energian, hengityksen ja äänen lausumalla sanoja me oikeasti muutamme ympäristöämme. Puhdas sana täyttää tehtävänsä. Sanojen kuuluu olla täynnä rakkautta ja harmoniaa ja silloin ne ovat elävät lentävät olennot. Vaikka vaikuttaisi siitä, että kukaan ei kuule, meidän kuuluisi olla varmoja, että jokainen pienehkö hyve, jota me jaamme, saavuttaa päämääräänsä, kuin siemen osuu maahan ja kasvaa siellä omalla ajallaan. Ja jos kevyet ja valoisat sanat tukevat elämämme ja ruokkivat sitä, Lausumalla tyhjiä, raskaita sanoja me täytämme ympäristöämme rumilla, jotka mätänevät ja levittävät hajua. Emme aina voi valita, millaisessa fyysisessä ympäristössä asumme, mutta hyperfyysinen ympäristö rakennamme itse vapaasti. Me ymmärrämme, että emme voi enää jatkaa elämää samalla tavalla. Värehtely.. Ja meidän keho koostuu suuremmin osin vedestä. Veri koostuu vedestä, jonka tehtävä kuljettaa ravintoaineita jokaiselle solulle. Veden Jokainen meistä omaa jonkinlaista henkistä auktoriteettia, tahtoa ja toteuttamisen voimaa. Itse asiassa, meillä on täydellinen auktoriteetti esim. kehon soluihimme suhteen. Eheän Opin koulussa opetetaan mm. tapoja keskustella oman kehomme kanssa, kun jokaiselle kehon elimelle vuorottelen suodaan huomiota ja välitetään rakkautta päälaista alaspäin. Aivoista ja kasvoista alaspäin: Minun aivojeni solut Minä tervehdin teitä. Te Olette. Kohdistan teihin koko minun rakkauteni. Eläkää rauhassa ja sopusoinnussa kanssani. AMEN Minun kasvojeni solut Minun hartiani, käteni, kämmeneni ja sorienpäitteni solut Minun selkäni, selkärankani ja selkäytimeni solut Minun rintani, keuhkoni ja sydämeni solut Minun palleani (solar pleksusken) solut Minun maksani ja sappeni solut Minun vatsalaukkuni, haimani ja pernani solut Minun munuaiseni, sukupuolielimeni solut Minun reiteni, polveni, nilkkani, jalkapohjani, ja varpaanpäitteni solut Valo, hyve ja rakkaus ovat rannattomia ja ovat läsnä aina. Sana on erinomainen mahdollisuus vetää ne puolemme, tiivistää ne ja johdattaa niiden hyötyä koko meidän elimistölle, sana toimii luonnollisena johtimena. Energiaa seuraa huomiotamma ja sana ohjaa huomiota oikeaan kohtaan. Kun harrastamme sana-joogaa, me ruokimme itseämme kirjaimellisesti. Samalla tavalla kuin kehomme tarvitsee ravintoaineita elintoimintojemme ylläpitämiseksi, mielemme ja sielumme tarvitsevat niiden kaltaista ravintoa. Mieltämme ja sieluamme ruokkivat samat voimat jotka elävöittävät puhettakin. Ja niistä seuraavaksi.

8 Puhe elävöityy seuraavilla voimilla
Usko – on valon ja totuuden läsnäolo Tahto – keskittyminen välitettävään asiaan Mielikuvitus – oikeiden välineiden käyttö Hiljaisuus – välit, tauot RAKKAUS – Puheen hengitys, motivaatio ja inspiraatio Ensimmäisinä sanan elementtinä, usko näkyy juurtuneella ja horjumattomana varmuutena siitä, mitä me puhumme. Tässä tapauksessa juurtunut olo ei ole sama, kuin itsepäisyys tai itsevarmuus ”Se on niin, koska olen näin sanonut”. Vaan aito juurtuminen sanojoogassa tarkoittaa, että puhumme siitä, mihin me aidosti uskomme, mitä merkitsemme meille paljon ja välitämme aitoa sielumme kokemusta. Puhuessamme on hyvä muistaa, kuka puhuu. Meidän on pyrittävä siihen, että puhuja ei ole joku persoonallisuutemme osa, vaan puhuja sisin Aito-minuutemme, joka on vapaa kaikista mielipiteistä itsestään. Annetaan sille puheenvuoro. Joskus kun keskustelemme rakkaan kanssa, hän kysyy minua yhtäkkiä ”kuka puhuu?”. Se on oikeasti pysäyttävä kysymys. Seuraavaksi Sana elävöityy luovasta tahdostamme, joka kuin laiva toimittaa sen kapteenia (uskoa) oikeaan paikaan. Sanajoogassa tahdo tarkoittaa täydellistä keskittymisellä siihen, mitä me sanomme. Tahdon tehtävä on pitää puheen virran huomion alla, sekä puhe kokonaisuudessaan että myös sen erilliset sanat. Sfinksin kvaternerissa tahto vastaa uskaliaisuutta. Jotta puhumme, meidän täytyy rohkaistua, koska tapaamme kuulijoiden mielipiteisiin kasvotusten, kohtaamme omia pelkoja ja epäilyksiä. Mutta jos koemme sanottavan arvoa, niin tahto voittaa. Mielikuvitus kehottaa meitä tietoiseksi, kenelle ja millä tavalla aioimme puhua, mutta se myös herättää mielessämme kuvia, jotka seuraavat puhetta. Voimme kehittää mielikuvitusta tietoisesti ja tavoitella spontaanista tietoista symbolin käyttöä. Esimerkiksi, kun puhumme tekojemme tuloksista voimme spontaanisti visualisoida viljapellon ja puutarhan, jos puhumme melodiasta, voimme kuulla ääniä jne. Mielikuivitus mystikassa on erittäin tärkeä voima. Kaikki ideat, kaikki meidän käsitykset saivat alkua mielikuvituksen avulla ja toteuttuivat Seuraava sanaa elävöityvä voima on hiljaisuus. Se ilmenee luonnollisina hetkinä sanojen välissä. Se on myös tietynlainen varovaisuus, vastanotettavuus. Me puhumme ja toimii aktiivinen puolemme, mutta samassa me myös kuuntelemme ja pyrimme tekemään molempia puhumista ja kuuntelemista koko meidän olemuksellamme. Jokainen meistä on joskus kokenut, että vaikeneminen ja hiljaisuus parantavat ja uudistavat meitä. Mutta vaikeneminen on olemassa puhetta varten, kuten yö on päivää varten ja uni valveella oloa. Puhe on vaikenemisen kulminaatio. Varovaisuuteen ja hiljaisuuteen liittyy myös osaaminen pysähtyä. Suomalaisia pidetään hiljaisena kansana, tavallisesti suomalaisella ei ole vaikeata olla hiljaa. Se ilman muuta vahvistaa sitä, mitä sanotaan. Mutta uskoisin että vaikeuksia pysäyttää väittelyä on suomalaisillakin. Harrastamalla tietoista vaikenemista vahvistamme kykyä erottaa ärtymystä aiheuttavia sanoja ja rauhallisesti väistän niitä, kuten yhdessä egyprilaisessa aaretekstissa neuvotaan.

9 Puheemme evoluutio - puhdistuminen - uudella sisällöllä täyttyminen
- muuttuminen - transformaatio -- > elävöityminen Toteutuvat tarkkailulla. Havaitsemisella Valon tuomisella Tietoinen käyttö

10 Rukous on sanajoogan kulminaatio
Rukous on sanajoogan kulminaatio. Laajassa merkityksessä rukous on vuorovaikutusta ihmisen ja Luojan välillä, jossa ihminen toimii aloittajana ja aktiivisena osallistujana. Eräs sanajoogan ilmentymä on rukous. Laajassa merkityksessä Rukous on vuorovaikutusta ihmisen ja Luojamme välissä, jossa ihminen toimii aloittajana. Kaikista ihmisen puhemuodoista se on tärkein. Tämä on helppoa ymmärtää: jos vuorovaikutus tasapainoisen ja viisaan ihmisen kanssa on kultaa arvokkaampi, miten paljon enemmän on vuorovaikutus viisauden ja tasapainon lähteen kanssa, josta hyvinvointi, terveys ja elämä ja hyvyys ovat peräisin? Siksi rukous on korvaamaton praktiikka sielun kehittymisen ja kasvun kannalta. Meidän kaikkien on hyvä oppia käyttämään sitä praktiikkaa, oppia järjestämään sen voima niin, että se ohjaisi meidän persoonallisuutta eheytymiseen oman alkuperäisen pyhän ja puhtaan luontomme kanssa, lähimmäistemme kanssa ja Luojan kanssa. Rukouksessa henki puhuu meillekin, mutta hänen sanat eivät tule tavallisten sanojen muodossa. Sen sanat ovat rauhaa, rakkaus, valoisa, vapaa ja onnellinen olo. Jos rukouksen jälkeen koemme, että olemme helpottuneita, vapaita, onnellisia, niinpä voimme olla varmoja, että Luoja on kuullut meitä ja vastannut omilla sanoillaan. Yski tärkeistä henkisistä säännöistä kertoo, että oikein järjestetty rukous, jota lausutaan täydellä huomiolla ja keskittymisellä jokaiseen sanaan, täyttyy sydämemme energialla, muuttuu valon johtimeksi, vapauttaa ja parantaa sieluamme, uudistaa persoonallisuuttamme. Kehittyminen ja uudistuminen ovat ne voimat, joiden avulla me vapaudumme menneisyyden kerroksista, jotka kantoivat meihin tällä hetkellä vaikuttavia väärinymmärryksiä vai rajoitteita. Oikein järjestetty rukous nopeuttaa ihmisen persoonallisuuden evoluutiota, se nostaa meidät, vahvistaa, koska sillä ilmenee meidän vapaa tahto kuunnella hengen sanoja ja muuttua niiden mukaisesti. Siksi voidaan sanoa, että meidän pyrkimys hangen kanssa yhtenemiseen ja kommunikoitiin sen kanssa todistaa meidän heräämisen alkua. Ja kulkemalla tätä tietä meistä tulee eläviä. Eläviä ihmisiä. Itse asiassa se on ainoa kaikkien henkisen oppien tehtävä – herättää meidän eloon. Itsekkäistä päämääristä vapaa rukous on valheesta, epäilyksestä, väärinkäsityksistä ja illusioista pois vievä tie. Siinä mielessä ei ole tärkeätä, ketä ihminen rukoille, Kristusta, buddhaa tai jotain pyhimystä.

11 Miten opitaan puhumaan tietoisemmin?
Harjoitus 1: Päivän aikana valitaan 30 minuuttia aikaa, jolloin pyritään seuramaan omaa puhetta läsnä olevalla huomiolla. Pyrimme puhumaan rakkaudella ja vain pehmeällä äänellä. Harjoitellaan päivittäin.

12 Miten opitaan puhumaan tietoisemmin?
Harjoitus 2: Valitaan henkistä oloa välittävä rukousmuotoinen teksti. Lausutaan valittu teksti ääneen keskittymällä jokaiseen sanaan. Suositustekstit: Psalmit 1, 23, 28, 91,93, Pyhän Franciscuksen rukous, Isä Meidän rukous, Ensimmäinen kirje korinttilaisille ”Suurin on rakkaus”, Valon lähettiläs (James Twyman)

13 Miten opitaan puhumaan tietoisemmin?
Harjoitus 3: 1. Hengitys. ”Kolmiportainen hengitys” 2. Valittu teksti kuiskataan yhdistäen sanat uloshengitykseen

14 Miten opitaan puhumaan tietoisemmin?
Harjoitus 4: 1. Tietoinen vaikeneminen 1-4 tuntia päivässä. 2. Valitussa sanassa havaitaan äänien väliset tauot. Valitussa runollisessa tekstissä havaitaan ja harjoitellaan sanojen ja lauseiden väliset tauot.

15 Aito Minämme - meditaatio
Minun luontoni on puhdas, alkuperäinen ja henkinen. Luontoni on rannaton ja rauhallinen, Säteilevä ja aulis. Luontoni on kuin aurinko ja valo Lähde ja valtameri. Se on ehtymätön rakastavan hyvyyden lähde, täynnä Valoa, elämän voimaa ja kaikkea elämääni ruokkivaa hyvää. Luontoni on Minä. Minä olen. Minä olen. Minä olen. AMEN

16

17 Eheän Opin koulun on perustanut venäläis-bulgarialainen mystikko, henkinen kirjailija, parantaja ja opettaja Zor Alef vuonna 2000. Koulun nimi kertoo, että koulussa opetetaan Eheätä Oppia, henkistä tietoa, joka on ominaista jokaiselle tietoisempaan ja puhtaampaan elämään vievälle opille. Eheä Oppia ruokkivat esoteerinen kristinusko, esoteerinen juutalaisuus (kabbala), esoteerinen islam (sufilaisuus), buhdalaisuus, taolaisuus ja hindulaisuus. Me syvennymme oppien hengitykseen, siihen, mitä yhdistää niitä kaikkea, jokainen mystiikko tietää, että kaikki perinteet opettavat yhtä ja jakamatonta totuutta. Henkiset koulut eivät koskaan julista omistavansa totuutta eikä lupaa että henkilö saavuttaa valaistumista siksi, että tunne opettajaa tai kuuluu joukkoon. Me tiedämme että totuuteen, rakkauteen, viisauteen voi syventyä loputtomasti ja henkistä tietoa on mahdotonta oppia vain älyllisesti. Se muuttaa, uudistaa meitä. Koulumme toimii useammassa Venäjän kaupungissa ja Bulgariassa ja myös Euroopan maissa pienryhmän muodoissa. Suomessa opetukset alkoivat v Koulussa noudetaan yhtenäistä opetusmenetelmää. Jossa tärkeämmät opit ovat yhdistetty analogian ja iteraktion mukaisesti. Jokainen oppi kehittää edeltavää. Sellaisia oppeja ovat esim. oppi ympyrästä, oppi tahdon kehittämisest, oppi myötätuntoisesta palveluksesta, oppi rakkaudessta, sanasta, rythmistä jne. Oppien systemiä kutsutaan Systemi Arcanorum. Perusoppiin kuuluvat 10 Arcanorumia ja niiden perustutustumiseen menee 3 – 10 vuoteen. Joka vuosi elokuussa koulussa pidetään yhteinen kahden viikon retriitti Bulgariassa. Tänä vuonna meitä oli Suomesta siellä 8 aikuista ja 1 lapsi. 2 viikkon teemme intensiivisiä meditatiivista ja energettisia harjoituksia, ostallistumme luentoihin ja pyhään terapiaan. Jokainen retriitin osallistuja edes jossain vaiheessa kokee mielen alkuperäistä pudasta olotilaa ja on lähempänä omaa Aitouttaa kuin koskaan. Koulun ydin on henkinen riitti. Riitti on avoin sillä, että jokainen ihminen voi osallistua myös riitin ceremoniaan sillä ehdolla että hän osallistuu retriitin ja harjoittelee muiden kanssa jotta hänen elimistö ja mieli synkronoituu riitin mielen ja elimistön kanssa. Zor Alef täyttää tänä vuonna 37, ensimmäiset opiskelijat tulivat hänen luokseen kun hän täytti 14. Tänä päivänä hän on vastaanottanut jo yli 3000 potilasta, yksi hänen suuremmista teoksista on melkein 1000 sivuinen kirja Pyhä Terapia. Sen lisäksi hän on julkaissut 7 kirjaa, joissa käsitellään mm. itseparantamismenetelmiä ja erilaisiä oppien aspekteja. Ensimmäisen kerran Zor on käynyt Suomessa toukokuussa pitämässä seminaaria Rakkausesta: miten luodaan ja ylläpidetään rakkautta parisuhteessa ja sosiaallisessa kanssakäymisessä. Seminaarin yhteydessä hän piti myös 3 Pyhää Terapia sessiota. Tämän kuun lopussa Seminaari jatkuu ja on mahdollisuus osallistua Pyhään Terapiaan myös.

18


Lataa ppt "puheemme uudistava voima"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google