Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Eurooppa 1910-luvulla.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Eurooppa 1910-luvulla."— Esityksen transkriptio:

1 Eurooppa 1910-luvulla

2 Pari sanaa Suomesta… Suomessa ensimmäinen näytelmäelokuva Salaviinanpolttajat (1907) 1910-luvulla muutamia elokuvia (mm. Sylvi, 1911 – Teuvo Puro & Teppo Raikas) Vaihteluväli pääosin 0-3 elokuvaa vuodessa ( elokuvaa) Kaikki 1910-luvun elokuvat kadonneet 1920-luvulla keskimäärin 2-5 elokuvaa vuodessa

3 RANSKA Louis Feuillade: Fantomas 1915

4 RANSKA Ensimmäiseen maailmansotaan asti Ranskan elokuvateollisuus oli maailman suurin ja sen tuottamat elokuvat olivat niitä, joita maailmalla eniten katsottiin. Merkittävimmät tuotantoyhtiöt jo 1900-luvun alusta toiminet Pathé ja Gaumont toiminut Film d'Art -yhtiö pyrki tekemään “taiteellista” elokuvaa

5 Pathé : laaja-alainen yhtiö
Pyrki vertikaaliseen integraatioon (levittäytyminen alan kaikille osa-alueille) 1905 lähtien elokuvalaitteiston ja filmimateriaalien valmistus tuotanto levitys esitystoiminta Myös horisontaalista integraatiota levittäytyminen eri maihin (Italia, Venäjä, USA) Pathén Moskovan studio tuotti jo noin puolet Venäjällä tehdyistä elokuvista

6 Pathén suosikki: Max Linder
Max Linder – suosittu koomikkohahmo jonka ympärille rakennettiin elokuvasarja keskiluokkainen ympäristö noloja sosiaalisia tilanteita (liian tiukat kengät hienoilla päivällisisllä); epäonnistuneet rakkaudet; yritys tehdä itsemurha (siinä epäonnistuen) tavaramerkki: silinteri, hienot vaatteet, ylöskäännetyt viikset aikutti muihin koomikoihin (Chaplin) Vaikutti ensin Ranskassa ja myöhemmin USAssa

7 Gaumont Pathén pahin kilpailija
1907 asti tuotanto-osaston päällikkö ja tärkein ohjaaja Alice Guy ensimmäinen naisohjaaja kehitti kerronnallista elokuvaa (ensimmäinen kertova elokuva jo 1896) väri- ja äänielokuvakokeiluja jo ennen v. 1905 “pitkä” elokuva La Naissance, la vie et la mort de Notre Seigneur Jésus Christ 1906 siirtyi myöhemmin USAan

8 Louis Feuillade ( ) Gaumontille 1905; johtajaksi Guyn jälkeen1908 keskeisimpiä mykän kauden elokuvantekijöitä ja Gaumontin menestyksen kulmakiviä aina 1920-l asti teki komedioita, historiallisia elokuvia, trillereitä melodraamoja; n. 80 elokuvaa v Tunnetuin sarjaelokuvien tekijänä Fantomas-sarja – käännekohta uralla Fantomas: mestaririkollinen, naamioitumisen taitaja, jota hänen vastustajansa etsivä Juve ei koskaan saa kiinni kuvattiin sekä studioissa että kaduilla Muita sarjoja: Les Vampires (1915) ja Judex (1916)

9 Fantomas

10 Les Vampires

11 Film d'Art- yhtiö (1908-1911) teatterinäyttelijät
suuntautui eliitille, kultivoituneelle yleisölle: elokuvasta oli tehtävä taidetta (prestiisielokuva) elokuvan tekeminen taiteeksi: arvostettujen taiteiden keinojen ja aiheiden tuominen elokuvaan (teatteri, kirjallisuus, historia) 1908: L'Assassinat du Duc de Guise (Guisen herttuan murha) teatterinäyttelijät säestysmusiikki: Camille Saint-Saëns aiheena tunnettu tapaus Ranskan historiasta lavasteet teatterista; sujuvat siirtymät otoksesta toiseen laaja suosio, mm. USA tämä ja muut määrittivät kuvaa siitä, millaisia "taide-elokuvien" tulisi olla Film d'Artin tuotanto pääasiassa tappiollista --> toiminta loppui 1911 Vrt. Saksassa Autorenfilm n alkaen : elokuvan arvo perustui tunnetun kirjailijan käsikirjoitukseen / kirjalliseen alkuperäistekstiin.

12 Guisen herttuan murha (1908)

13 ITALIA

14 Italia Italiassa elokuvatuotanto alkoi suhteellisen myöhään, mutta vuodesta 1905 alkaen tuotanto laajeni nopeasti muutamassa vuodessa elokuvatuotanto muistutti Ranskan tilannetta "taide-elokuvia" samoihin aikoihin kuin Film d'Art Ranskassa 1908 "Pompeijin viimeiset päivät" suosittu italialainen elokuva alettiin yhdistää historialliseen elokuvaan

15 Italia: pitkän elokuvan synty
Italiassa elokuvateatterit alusta alkaen kiinteitä; tämä mahdollisti pidempien elokuvien esitykset 1910: Giovanni Pastrone: Il Caduta de Troija (Troijan tuho) kolme kelaa (n. 45 min) Suosittu suosio rohkaisi tekemään pidempiä ja näyttävämpiä elokuvia pitkien elokuvien tuotanto huipussaan 1910-luvun puolivälissä

16 Italialaisen elokuvan genret 1910-luvulla
Tärkeimpiä genrejä olivat 1) Historiallinen elokuva 2) Voimamies-elokuvat 3) Diiva-elokuvat

17 Historiallinen elokuva
Tärkein ohjaaja Giovanni Pastrone 1913: Quo Vadis 1914: Cabiria Rooman valtakunta 300-l eKr Ihmisryöstöjä, ihmisuhreja megakohtauksia: palatsi tuhoutuu tulivuorenpurkauksessa; temppeli, jossa lapsia heitetään Moolok-jumalan tuliseen kitaan Kesto yli 3 tuntia hitaat kamera-ajot – ns. ”cabiria-movement” vaikutti D.W.Griffithin Suvaitsemattomuuteen

18 Quo Vadis (1913)

19 Cabiria (1914)

20 Voimamies-elokuvat (Maciste)
Historiallisissa elokuvissa tärkeinä sivurooleina sankarin apuna toimivat voimamieshahmot Quo Vadis: Ursus; Cabiria: Maciste Cabirian Macistea esitti Bartolomeo Pagano, lihaksikas satamatyöläinen hahmo niin suosittu, että tehtiin sarja Paganon tähdittämiä Maciste -elokuvia, joiden suosio jatkui 20-luvulle asti toisin kuin Cabiria, sijoittuivat nykyaikaan (kuten muutkin voimamieselokuvat)

21 Diva-elokuvat ”Diva” = jumalatar; suosittu naistähti
Diva-elokuvissa pääosissa naistähdet ja aiheena intohimot ja juonittelut lähinnä yläluokan piirissä epärealistisia ja traagisia; eroottisuutta ja kuolemaa korostavia ylelliset lavasteet, muodikkaat vaatteet, dramaattinen näytteleminen innoittajana tanskalais-saksalaisen Asta Nielsenin elokuvat

22 Diva-elokuvat Perustava elokuva: Ma l'amor mio non muore! (1913, Mario Caserini; "Rakkauteni ei kuole") tähtenä Lyda Borelli Toinen keskeinen diiva: Francesca Bertini (Assunta spina, 1915, Gustavo Serena) Diva-elokuvat suosiossa 1910-luvun jälkipuoliskolla; kuihtuivat pian 20-luvulle tultaessa

23 Lyda Borelli

24 Francesca Bertini

25 August Blom: Den Hvide slavehandel (1910)
TANSKA August Blom: Den Hvide slavehandel (1910)

26 TANSKA Tanska Euroopan johtavia elokuvamaita vuoden 1910 molemmin puolin 1910-luvulla tanskalaista elokuvaa hallitsi yksi yhtiö: Ole Olsenin omistama Nordisk (per. 1906) 1910 Nordisk Pathén jälkeen Euroopan toiseksi suurin elokuvayhtiö (n työntekijää) Myös muita lyhytikäisiä pikkufirmoja nousi, mutta Nordisk joko osti ne tai ajoi ne konkussiin Tanskan tuotanto jatkui vahvana I maailmansotaan asti, jolloin rajoitukset sulkivat sen pois monen maan markkinoilta

27 Nordiskin elokuvat Nordiskin läpimurtoelokuva 1907: "Leijonanmetsästys" (Lovejagten) fiktioelokuva safarista kaksi leijonaa ammuttiin oikeasti kuvausten aikana kiellettiin Tanskassa menestys muualla rikos- ja jännityselokuvia, komedioita, melodraamoja tasokas näytteleminen, näyttävät tuotannot elokuvat urbaaneja ja uskaliaita (sensaationhakuisuus: "valkoinen orjakauppa") yksi suosittu laji sirkusmelodraamat De Fire Djaevle (4 paholaista 1911, robert Dineson & Alfred Lind Döddespringet til Hes fra Cirkus-Kuplen (Kuolemanhyppy hevosella sirkusareenalta, 1912, Eduard Schnedler-Sörensen Ole Olsen

28 Ohjaajia August Blom Den Hvide Slavehandel (”Valkoinen orjakauppa”, 1910) Kopio pienemmän tuotantoyhtiön samannimisestä menestyselokuvasta pitkä (n. 45 min) – Tanskassakin alettiin tehdä pitkiä elokuvia Sai jatko-osia Ved Faengslets Port (engl. The Temptations of a Great City) näyttelijä Valdemar Psilander Atlantis (1913) 8 kelaa (yli 2 tuntia) näyttävä elokuva valtamerialuksen uppoamisesta

29 Ohjaajia Forest Holger-Madsen Evangeliemandens liv (1915)
Himmelskibet (1918) Benjamin Christensen Det Hemmelighedsfulde X (1914; ”Salaperäinen X” engl. The Mysterious X / Sealed Orders) Hævnens nat (1916; "Koston yö" engl. The Night of Revenge / Blind Justice) Häxan ("Noita" / engl. Witchcraft through the Ages, Ruotsi 1922)

30 Ohjaajia Carl Th. Dreyer Praesidenten (1919)
Lehtiä Saatanan kirjasta (1921) Michael (1924, Saksa) Jeanne D’Arcin kärsimys (1928, Ranska) Vampyr (1932, Saksa) Vihan päivä (1943) Sana (1955) Gertrud (1964)

31 Christensen: Häxan (Ruotsi, 1922)

32 Forest Holger-Madsen: Evangeliemandens liv (The Evangelist, 1915)

33 RUOTSI

34 Ruotsi 1910-luvulla Ruotsissa alettiin 1912 yllättäen tuottaa innovatiivisia elokuvia Tuotantoyhtiö Svensk Bio (myöh. Svensk Filmindustri) Keskeiset ohjaajat Victor Sjöström ja Mauritz Stiller tuotanto pienimuotoisempaa kuin Tanskassa Aiheet eivät urbaaneja ja uskaliaita kuten Tanskassa, vaan kansalliseen kirjallisuuteen perustuvia Selma Lagerlöfin romaanit Myös norjalaisia, islantilaisia ja suomalaisia aiheita Eritysesti yleisön huomiota kiinnittivät jylhät maisemat Kansainvälinen suosio

35 Victor Sjöström naturalistinen tyyli Ingeborg Holm(1913)
keskiluokkainen perhe, isä kuolee, köyhyys, lapset viedään, nainen vajoaa hulluuteen pitkät otokset, toiminta etenee hitaasti pidättyvä näytteleminen Terje Vigen (1916; Henrik Ibsenin näytelmästä) merimaiseman käyttö Vuori-Ejvind ja hänen vaimonsa (1918; islantilaisen Johand Sigurdjonsonin näytelmästä) Ajomies(1921; Selma Lagerlöfin romaanista)

36 Victor Sjöström

37 Mauritz Stiller ( ) Syntyi Helsingissä; Ruotsiin 1900-luvun alkuvuosina, ohjaajaksi 1912 Elokuvia Siivet (1916) Thomas Graalin paras elokuva (1917) Laulu tulipunaisesta kukasta (1919; Johannes Linnankosken romaanista) Arne-herran rahat (1919; Selma Lagerlöfin romaanista) Erotikon (1920) Juha (1921; Juhani Ahon romaanista) Gösta Berlingin taru (1924; Lagerlöfin romaanista) elokuva oli Greta Garbon läpimurto valkokankaalla

38 Stiller ja Garbo


Lataa ppt "Eurooppa 1910-luvulla."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google