Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

EUROOPAN MUUTTOLIIKEVERKOSTO

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "EUROOPAN MUUTTOLIIKEVERKOSTO"— Esityksen transkriptio:

1 EUROOPAN MUUTTOLIIKEVERKOSTO
ylitarkastaja Rafael Bärlund EMN

2 Maahanmuutto EU-alueelle ja Suomeen

3 EU-jäsenmaissa myönnettiin yhteensä n. 2
EU-jäsenmaissa myönnettiin yhteensä n. 2.5 miljoonaa oleskelulupaa vuosittain 2008–2011 TYÖ PERHESIDE Eurostatin tilastojen mukaan EU-maissa myönnettiin keskimäärin 2,5 miljoonaa oleskelulupaa vuosittain vuosina Suurimman ryhmän muodostaa työn perusteella myönnetyt oleskeluluvat, seuraavaksi tulevat perhesiteiden perusteella myönnetyt oleskeluluvat ja kolmannen pääryhmän muodostavat opiskelun perusteella myönnetyt oleskeluluvat. Työnteon perusteella myönnetyt luvat notkahtivat vuonna 2009 talouskriisin takia, mutta niiden määrä oli jo seuraavana vuonna selvässä kasvussa. OPISKELU

4 Turvapaikanhakijat ja kansainvälistä suojelua saaneet EU:ssa 2011
Vuonna 2011 turvapaikkaa EU-maihin haki 302 000 henkilöä, määrä kasvoi vuoteen 2010 verrattuna lähes 50 000 henkilöllä. Noin 80 000 henkilölle myönnettiin kansainvälistä suojelua EU-maissa v. 2011, määrä kasvoi n. 5 000 henkilöllä edellisvuoteen verrattuna.

5 Suomessa myönnetyt oleskeluluvat 2008–2011
Suomeen myönnettiin noin 17 000 ensimmäistä oleskelulupaa vuonna Määrä on ollut tasaisessa kasvussa sitten v notkahduksen, mutta ei ole vielä ohittanut huippuvuotta 2008 jolloin oleskelulupia myönnettiin n. 20 000. Vuoden 2012 osalta näyttää siltä että määrä jää samalle tasolle edellisvuoden kanssa.

6 Oleskelulupien perusteet Suomessa
Venäjä Ukraina 1. PERHESIDE Yhdysvallat Kiina Perhesiteiden perusteella myönnettävät oleskeluluvat muodostavat Suomessa suurimman ryhmän, työn perusteella myönnettyjen oleskelulupien määrä väheni huomattavasti taloustilanteen takia v oltuaan aiemmin ensimmäisellä sijalla. Opiskelun perusteella myönnettävät oleskeluluvat ovat v ja 2011 olleet kasvussa. Myönnettyjen oleskelulupien osalta Venäjä, Kiina, Intia, Yhdysvallat, Ukraina ja Somalia ovat suurimmat kansalaisuudet v 2. TYÖ Intia Somalia 3. OPISKELU

7 Turvapaikanhakijat Suomessa 2009–2012
Vuonna 2011 turvapaikkaa Suomesta haki 3 088 henkilöä. Määrä on ollut selvässä laskussa sitten huippuvuoden 2009 jolloin turvapaikkaa haki melkein 6 000 henkilöä. Tämän vuoden luku asettuu viime vuoden tasolle.

8 v. 2011: 1271 (36% kaikista kv-suojelupäätöksistä)
Myönnetyt oleskeluluvat kansainvälisen suojelun perusteella Suomessa 2011–2012 v. 2011: (36% kaikista kv-suojelupäätöksistä) Kansainvälisen suojelun perusteella myönnettiin vuonna 2011 yhteensä 1 271 oleskelulupaa, määrä laski noin 500:lla verrattuna vuoteen 2010. v (tammi-marraskuu): (42% kaikista kv-suojelupäätöksistä)

9 Kansainvälistä suojelua Suomessa saaneet – suurimmat kansalaisryhmät
Venäjä Kansalaisuuksittain tarkasteltuna viime vuosina suurimmat ryhmät ovat olleet Irakin, Somalian, Afganistanin ja Venäjän kansalaiset. V Syyrian kansalaiset ovat nousseet lähelle neljän kärkeä yhdessä Iranin kanssa. Afganistan Irak Somalia

10 Turvapaikanhakijoiden määrät Pohjoismaissa: 2012 tammi-marraskuu:
Pohjoismainen vertailu turvapaikanhakijoiden määrissä osoittaa kuten selvästi Ruotsi erottuu joukosta erittäin suuren määränsä takia.

11 Suomessa 2011 myönnetyt oleskeluluvat – jakauma perusteiden mukaan

12 Maahanmuuttovirasto Eurostat IOM UNHCR
Lisätietoa Maahanmuuttovirasto Eurostat IOM UNHCR

13 EUROOPAN MUUTTOLIIKEVERKOSTO


Lataa ppt "EUROOPAN MUUTTOLIIKEVERKOSTO"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google