Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Suomen keskiaika: Hallinto ja talous

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Suomen keskiaika: Hallinto ja talous"— Esityksen transkriptio:

1 Suomen keskiaika: Hallinto ja talous
Talous perustui maanviljelykseen. Työmenetelmät olivat ns. työvaltaisia, eli tuotannon määrä ja väestönmäärä korreloivat voimakkaasti. Elinkeinot vaihtelivat kuitenkin suuresti alueittain Hallitsijat ja kirkko kantoivat veroa. Kirkon kymmenykset olivat Suomessa ensimmäinen julkinen vero, ja tuli käyttöön 1200-luvulla. Rannikoilla viljavero, sisämaassa turkiksina. Osa verosta paikalliselle seurakunnalle, osa oli ns. piispanveroa, joka kannettiin Turkuun Esim. kirkkoherra saattoi saada vuodessa jopa 180 tynnyriä ruista. Piispa omisti Varsinais-Suomen ja Satakunnan seudulla parhaimmillaan jopa 200 maatilaa. Aateliset tienasivat maavuokrista sekä talonpoikien tekemistä päivätöistä Myös kirkkojen rakentaminen oli suuri taloudellinen urakka, niitä tehtiin Suomeen kaikkiaan n. 80

2 Maallinen valta: Piispa Bero lahjoitti kuninkaalle ”suomalaisten veron” v aikoihin. Tästä alkoi kruunun verotus Suomessa Keskuslinnojen rakentaminen (Turku, Häme, Savonlinna, Viipuri, jne.) lujitti maallista hallintoa Varhaisimpia verotusyksiköitä savu (kotitalous?). Veroja kerättiin 20 savun verokunnilta (karjaa, rahaa, viljaa) Rahaverosta 1/3 – ¾ meni Tukholmaan, maataloustuotteina kerätyt verot jäivät Suomeen. Suurin osa veroista jäi kuitenkin ilmeisesti keruupaikkakunnan käyttöön Verojen lisäksi talonpoikaa rasittivat virkamiesten kestitykset ja kyyditsemiset sekä linnaleiri (sotaväen majoittaminen)

3 Säätyjen asema: Aateli: Verovapaus 1270/1280 – l. =>
Aatelisarvo periytyväksi 1560 lähtien Keskiajan lopulla suomessa n. 250 rälssisukua (verovapaata aatelia)

4 Porvaristo: Suomessa n. 1000 porvariperhettä
Suurin osa kaupungeista perustettiin porvarien johdolla Raatihuone koostui kauppiaista, joista suurin osa oli ulkomaalaisia

5 Papisto: Verovapaus Selibaatti-säädökset => tarvitsi täydennystä muista säädyistä Verotusoikeus

6 Talonpojat: 98% väestöstä asui maaseudulla
Suomalainen talonpoika vapaampi kuin baltialainen tai Keski-eurooppalainen EI maaorjuutta Maksoivat veroa, pääasiassa hyödykkeinä

7 Kauppa ja merenkulku: Kaupungeissa paljon ulkomaisia porvareita, jotka pyörittivät kauppaa. Tämä johtui Hansa-liiton voimistumisesta. Siksi Suomen kaupungit kehittyivät kaupan tarpeiden kasvaessa. => 1300 – luvulla Turku, Naantali, Uusikaupunki, Viipuri, Porvoo Kansainvälisesti verraten kaupunkeja Suomessa tosi vähän – luvulla Turku n as., Viipuri n Yhteensä kaupungeissa vain n – 7000 asukasta, loput n maaseudulla

8 Kauppa ja merenkulku: Suomesta vietiin turkiksia, suolakalaa ja voita yms. rasvoja Tuotiin viiniä, kankaita, metalliesineitä, mausteita Useat kaupungit kävivät kauppa tietyn kumppanikaupungin kanssa. Turku  Danzig Viipuri  Tallinna Rauma  Stralsund Ulkomaankaupan arvo kohosi 1500 – luvun puolivälissä n markkaan, mikä oli n. 1,7 kertaa Suomesta kerätyt verot. Suurimmat erät Voi, vuodat, turkikset, hevoset, kala, hylkeenrasva yms. rasvat * Sisämaa osallistui ulkomaankauppaan paljon vähemmän kuin rannikkoseudut

9 Rahayksiköt: 1 Markka = 8 äyriä (24 aurtuaa) (192 penninkiä)
1 aurtua = 8 penninkiä Myöhemmin (1500 – luvulla) aurtuat ja ulkomaiset rahat jäi pois Rahauudistus 1500 – luvulla: 1 Taaleri = 32 äyriä (768 penninkiä!) 1 Äyri 24 penninkiä


Lataa ppt "Suomen keskiaika: Hallinto ja talous"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google