Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Kokoomus ja osuuskunnat Jukka Mäkelä Kansanedustaja, puoluevaltuuston puheenjohtaja Kansallinen Kokoomus.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Kokoomus ja osuuskunnat Jukka Mäkelä Kansanedustaja, puoluevaltuuston puheenjohtaja Kansallinen Kokoomus."— Esityksen transkriptio:

1 Kokoomus ja osuuskunnat Jukka Mäkelä Kansanedustaja, puoluevaltuuston puheenjohtaja Kansallinen Kokoomus

2 Yleistä osuustoiminnasta •Yli sata vuotta vanha suomalainen osuustoiminta on merkittävä kansallinen voimavara. Osuustoimintaliike on syvällisellä tavalla vaikuttanut suomalaisen yhteiskunnan kehitykseen •Pellervo-Seuran perustajien ajatuksena oli perustettaessa antaa "vähävaraisille suomalaisille mahdollisuus auttaa itseään omin voimin, mutta yhdistyneenä". •Osuuskunnissa on enemmän jäseniä kuin Suomessa asukkaita. Tätä voisi kai pitää merkkinä siitä, että ne ovat merkittävä toimintamuoto ja nykyaikaa. •Osuustoimintaväen väitteenä näyttää olevan, että osuustoiminnalla on vahva mahdollisuus vaikuttaa taloudelliseen kehitykseen. Sen pitää jatkuvasti uusiutua pärjätäkseen kansainvälisessä kilpailussa. •Myös osuustoiminta muuttuu Globalisaation myötä. Selvimmät esimerkit löytyvät kaupan alalla ja maataloudessa. Perinteiset kaupan esteet ovat poistuneet ja vähittäiskauppa on kansainvälistynyt. Viime vuosina monet monikansalliset yritykset ovat tulleet Suomeen. Kilpailu on lisääntynyt ja koventunut. •Samanaikaisesti on muistettava ja kyettävä säilyttämään osuustoiminnan keskeisin perintö: osuustoiminta on ihmistä varten niin Suomessa kuin ulkomailla.

3 Kokoomus ja osuuskunnat •Puolueen perustajat tahtoivat isänmaan ja, jossa jokainen voi elää täyttä ja ihmisarvoista elämää. Suomalaiselta puolueelta periytyvässä hengessä Kokoomus on rakentanut sosiaalisilla uudistuksilla kansalaisten hyvinvointia ja tasa-arvoa. •Pyrkimys henkiseen ja taloudelliseen kasvuun on keskeinen osa Kokoomuksen perintöä. •Puolueen perustamiskutsussa korostettiin, että "kansallinen varallisuutemme on saatava kasvamaan, jotta me kykenemme uupumatta täyttämään itsenäisen valtakunnan monet tarpeet ja jotta vähäväkisten asema voi kohota ja heidän tyytyväisyytensä isänmaassa tulla entistä suuremmaksi ".

4 Kokoomus ja osuuskunnat •Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa useat Pellervo-Seuran ja osuustoiminnan edustajat asettuivat ehdolle. Läpi pääsi useita Suomalaista puoluetta, nykyisen kokoomuksen edeltäjää, edustaneita henkilöitä •Nykyään Kokoomuksen kansanedustajista noin kolmanneksella on tehtäviä osuustoimintayrityksissä

5 Kokoomus ja HOK-Elannon vaalit 2008 •HOK-Elannon vaaleissa valittiin Suomen laajimmin omistetun yrityksen ylin päättävä elin. Osuuskaupan 60-jäsenisen edustajiston toimikausi on neljä vuotta. •Edustajistoon valittiin 33 (36) naista ja 27 (24) miestä. Uusia edustajiston jäseniä on valittujen joukossa 25. Nuorin edustajiston jäsen on 25-vuotias ja vanhin 80. Edustajiston kokoonpano vastaa monipuoli- suudessaan ja voima-suhteissaan hyvin toimialueen väestöä. Edustajistoon jäsenten lisäksi vaaleissa valittiin 60 varaedustajaa. •Kokoomuksella 16/60 paikkaa. Zyskowicz Ben, Helsinki Siitonen Eva-Riitta, Helsinki Saukkonen Lea, Helsinki Asko-Seljavaara Sirpa, Helsinki Rihtniemi Suvi, Helsinki Akaan-Penttilä Eero, Espoo Moilanen Eeva-Liisa, Helsinki Mäkinen Tapani, Vantaa Bogomoloff Harry, Helsinki Hakola Juha, Helsinki Kokkonen Paula, Helsinki Suonperä Kaarina, Vantaa Karhuvaara Arja, Helsinki Mäkelä Jukka, Espoo Vahasalo Raija, Kirkkonummi Rautava Risto, Helsinki

6 Työosuuskunnat ja työllistyminen •Viime aikoina on perustettu ns. työosuuskuntia, joiden tarkoituksena on tarjota lähinnä lyhytkestoisia työtilaisuuksia työttömille. Osuuskunnan on silloin perustanut ryhmä työttömiä, jotka osuuskunnan kautta tarjoavat työvoimaa yritysten tai kotitalouksien tarpeisiin. •Työosuuskunta solmii yleensä jäsentensä kanssa työsopimuksen kustakin työtehtävästä ja suorittaa palkan työnantajavelvoitteineen. Työttömyyskorvauksia suoritettaessa on katsottu, että osuuskunnan jäsenyys ei estä työttömyyspäivärahan saantia, jos työosuuskunnassa on vähintään 7 jäsentä (osuus alle 15 %). Jos osuus on isompi jäsen katsotaan yrittäjäksi hänen työttömyysturvansa osalta. (lähde: Suomen yrittäjät) •tarjoaa mahdollisuuden yrittäjähenkiseen työllistymiseen ja toimii erittäin matalana kynnyksenä sen kautta mahdollistuvaan työntekoon ilman työttömyysturvan menettämistä. •Esimerkkinä Omaehtoisen Työllistymisen tuki OTTY ry, joka perustettiin 1992 tukemaan työllistymistä. Järjestö tarjosi työllistymisen välineitä, kuten tiloja, tietokoneita mutta myös koulutusta ja tapaamisia. •Työttömät löysivät perinteisiä työpaikkoja, mutta perustivat myös työosuuskuntia, ja löysivät sitä kautta uuden uran.


Lataa ppt "Kokoomus ja osuuskunnat Jukka Mäkelä Kansanedustaja, puoluevaltuuston puheenjohtaja Kansallinen Kokoomus."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google