Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Liikuntaa voi soveltaa jokaiselle!

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Liikuntaa voi soveltaa jokaiselle!"— Esityksen transkriptio:

1 Liikuntaa voi soveltaa jokaiselle!
SoveLin jäsenjärjestöjen liikuntatoimintaa 2012

2 Aivoliiton liikunta 2012 Kohderyhmät: Aivoverenkiertohäiriön sairastaneet ja heidän omaisensa sekä perheet, joissa on todettu lapsen tai nuoren kielellistä erityisvaikeutta (SLI) Yhdistyksissä on noin 50 liikunnan yhteyshenkilöä, joille menee kirjallinen liikuntaposti 2 kertaa vuodessa, sisältäen muun muassa Soveli-lehden 10.5. kansainvälinen Aivohalvauspäivä  yhdistykset liikkeellä erilaisin tempauksin Yhteistyössä muiden järjestöjen ja kuntien kanssa toteutettavia liikuntatapahtumia, esimerkiksi kansainvälisellä aivoviikolla, viikko 11

3 Aivoliiton liikunta 2012 Luontoliikuntalomat (4) ja yhdistysten tuettua lomatoimintaa Materiaali: AVH ja liikunta -terveysliikuntaopas sairastuneille ja omaisille, pohjana Käypä hoito- ja terveys- liikuntasuositukset (pdf-tiedosto nettisivuilla) Jäsenistölle koulutusta ja liikuntatapahtumia tarvelähtöisesti Ajankohtaiset asiat liikunnasta, koulutuksista ja tapahtumista: kirjallinen yhdistysposti 4 kertaa vuodessa, sähköposti, nettisivut Boccia-mestaruuskisat vuosittain

4 Aivoliiton liikunta 2012 Ryhmävoimaa! -terveysliikuntahanke yhteistyössä Suomen Parkinson-liiton kanssa. Paikkakunnat: Pori, Vaasa, Mikkeli, Ranua ja Seinäjoki Yksi elämä -hanke vuosina 2012–  yhdistysten liikuntatoiminnan kehittäminen osana hankekokonaisuutta Lisätiedot: Virpi Lumimäki, puh ,

5 Allergia- ja Astmaliiton liikunta 2012
Kohderyhmä: allergiaa ja astmaa sairastavat ja heidän läheisensä 34 paikallisyhdistystä, kaksi toimintaryhmää ja noin 80 vertaistoimintaryhmää Suurimmassa osassa yhdistyksiä on liikuntavastaava, muissa liikuntatapahtumat hoidetaan yhdessä Yhdistykset toteuttavat runsaasti liikuntatapahtumia joko itse tai yhteistyössä eri toimijoiden kanssa Lisätietoja: aluepäällikkö, fysioterapeutti Hannele Kiviranta, ,

6 Suomen CP-liiton liikuntatoiminta 2012
Kohderyhmät: CP-, MMC- ja HC-vammaiset, heidän perheensä ja omaiset Yhdistyksissä on 20 liikuntavastaavaa, jotka organisoivat CP-yhdistysten liikuntatoimintaa yhteistyössä liiton liikuntasuunnittelijan kanssa Suomen CP-liitto tekee monipuolista yhteistyötä muiden erityisliikunnan palveluita tuottavien tahojen kanssa soveltavan liikunnan edistämiseksi Toimintaa ja tapahtumia järjestetään yhteistyössä muun muassa eri järjestöjen, kuntien ja oppilaitosten kanssa

7 Suomen CP-liiton liikuntatoiminta 2012
Opinnäytetyöyhteistyötä Metropolia ammattikorkeakoulun kanssa CP-liiton valtakunnallisia liikuntatapahtumia CP-liitto ja paikallisyhdistykset järjestävät monipuolisesti tapahtumia eri puolilla Suomea Vuoden 2012 tapahtumia ovat muiden muassa: Laskettelupäivä yhteistyössä Malikkeen kanssa Lasten ja nuorten kansainvälinen liikuntaleiri Haaga-Helia ammattikorkeakoulun kanssa

8 Suomen CP-liiton liikuntatoiminta 2012
Elämyksellinen talvipäivä Kajaanissa Bocciakilpailut ja bocciakoulutusta Syysliikuntapäivä (melomista, retkeilyä) Keilausturnaus Liikuntavastaavien koulutus- ja kehittämispäivät kaksi kertaa vuodessa Ja paljon muuta! Lisätiedot: liikuntasuunnittelija Tiia Kantanen, p tai

9 Diabetesliiton liikunta 2012
Kaksi räätälöityä Liikkeelle-jatkokoulutusta diabetesyhdistysten liikuntavastaaville syksyllä Perinteinen valtakunnallinen yhdistysten välinen lentopalloturnaus Pajulahden urheiluopistolla 31.3.–1.4. Alueelliset keilauskilpailut keväällä sekä valtakunnallinen keilausturnaus syksyllä Ajankohtaisista liikuntatapahtumista tiedottamista ja yhteistyötä SoveLin ja KKI:n kanssa Liikkujan apteekki -hankkeeseen osallistuminen

10 Diabetesliiton liikunta 2012
Alueellisia ja paikallisia liikuntatapahtumia eri kohderyhmille, muun muassa: Ruskaretkiä ja vaelluksia, perheitten liikuntapäiviä, erilaisia liikunnan teemapäiviä, kesäolympialaiset, osallistumisia erilaisiin yleisiin liikuntatapahtumiin Ilo liikuttaa -kurssi yhteistyössä Pajulahden liikuntakeskuksen kanssa Lisätiedot: Petteri Bjurström, puh ,

11 Epilepsialiiton liikunta 2012
Kohderyhmänä epilepsiaa sairastavat, heidän omaisensa ja läheisensä Alueellisia ja valtakunnallisia liikuntatapahtumia kaiken ikäisille sekä liikuntalomia omana toimintana ja yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa Valtakunnallisina tapahtumina mm. epilepsiayhdistysten Kesäkisat 9.6. Tampereella sekä Ruskaretki – liikunnallinen viikonloppu Lapissa 13.–16.9. yhteistyössä pohjoisten yhdistysten kanssa

12 Epilepsialiiton liikunta 2012
Epilepsiayhdistyksissä noin 20 liikuntavastaavaa Yhdistysten liikuntatoimintaa tuetaan järjestämällä koulutusta yhdistysten liikuntavastaaville, antamalla asiantuntija-apua ja aktivoimalla yhdistyksiä yhteistyöhön muiden soveltavan liikunnan järjestöjen ja liikuntaorganisaatioiden kanssa Epilepsia ja liikunta -opas Lisätietoja: Marika Halinen , ja

13 Hengitysliiton liikunta 2012
Kohderyhmät: Hengityssairaat ja heidän läheisensä Hengitysliitto edistää hengitysterveyttä ja hengityssairaan hyvää elämää Hengitysliitto on valtakunnallinen liikuntajärjestö luvulta lähtien järjestäen monipuolista liikuntatoimintaa eri-ikäisille ihmisille Paikallisyhdistyksissä on lähes 50 liikuntavastaavaa Jäsenistölle ajankohtaista tiedottamista liikunta-asioissa, muun muassa Hengitys-lehden välityksellä

14 Hengitysliiton liikunta 2012
Yhteistyössä muiden järjestöjen, kuntien, yritysten ja oppilaitosten kanssa säännöllisiä liikuntaryhmiä, -tapahtumia, -leirejä ja -koulutuksia, muun muassa Keuhkot pihalle- ja Liikkujan Apteekki -hankkeiden kautta Maailman Astmapäivä 6.5. ja keuhkoahtaumapäivä Lisätiedot: Janne Haarala, puh , ja

15 Lihastautiliiton liikunta 2012
Kohderyhmät: Lihastaudit ovat harvinaisia tauteja, diagnooseja on useita ja fyysisen toimintakyvyn edellytykset vaihtelevat paljon Ultrakevyellä Onnistut / SoveLi-projekti – (ohjaus, neuvonta, koulutus, tapahtumat) 2.8. alueellinen Kesä-/virkistyspäivä, Anttolanhovi Mikkeli Vko 42 Valtakunnallinen lihastautiviikko, yhdistysten kanssa liikkeellä erilaisin tilaisuuksin

16 Lihastautiliiton liikunta 2012
Liikuntaa harrastavien vertaistukiverkoston perustaminen Sähköpyörätuolisalibandy: SM- ja Finlandia-sarjat käyntiin keväällä. Sähköpyörätuolijalkapallo: tulossa uuden lajin promootiotilaisuuksia. Tiedottaminen: PORRAS-lehteen juttuja tapahtumista Lisätiedot: Sirpa Kälviäinen, puh ,

17 Mielenterveyden keskusliiton liikunta 2012
Kohderyhmät: Mielenterveyspotilaat ja -kuntoutujat sekä heidän läheisensä Paikallisyhdistyksissä toimii yli 100 liikunnan yhteyshenkilöä. Liikuntavastaavia on koulutettu jo yli viidentoista vuoden ajan Liitto järjestää vuosittain 2 valtakunnallista urheilutapahtumaa sekä erilaisia liikuntakursseja: Palloilulajien mestaruusturnaus (salibandy ja lentopallo) 19.– Joensuussa Yleisurheilumestaruuskilpailut Ylivieskassa

18 Mielenterveyden keskusliiton liikunta 2012
Liikuntavastaavien peruskurssin 2 kertaa vuodessa Jäsenistölle vuosittain erilaisilla liikunnallisilla teemoilla jatkokoulutusta Tanssiva mieli -hanke (2009–2011) on lisännyt tanssiliikunnan harrastamista yhdistyksissä ja ollut esillä liiton tapahtumissa Kaiken maailman tuolijumppaa – istumatanssi-DVD:n jakelu ja koulutus vuonna 2012 Lisätiedot: Aino Hokkanen, puh ,

19 Mielenterveysseuran liikunta 2012
Kohderyhmät: yli 65-vuotiaat ikäihmiset ja yli 40-vuotiaat vähän liikkuvat Perheliikunnan kehittämistä perheliikuntaverkostossa Liikunta-/hyvinvointivastaavia paikallisseuroissa 51 Paikallisten mielenterveysseurojen liikunnan toimijoille koulutusta ja vertaistapaamisia Materiaaleja: Hyvinvoinnin lähteillä -artikkelikokoelma, Suunnista hyvinvointisi lähteille -opas, Moto-taituriksi-opas, perheliikuntakortti, perheliikunnan vinkkikortit

20 Mielenterveysseuran liikunta 2012
Mukana liikuntatapahtumissa, kuten: Ikäihmisten Rollaattorimarssit, Sykettä syksyyn -ikäihmisten tapahtuma, perheliikuntatapahtumia mielenterveysseuroissa Hyvinvointitreenit® -ryhmiä sekä ikäihmisille että yli 40-vuotiaille vähän liikkuville noin 20 paikkakunnalla Säännöllisesti kokoontuvia liikuntaryhmiä, kuten ”vauhdikkaat vesivipeltäjät”, sähly-, retki- ja kuntosaliryhmät Liiku koiran kanssa -toimintaa useilla paikkakunnilla Lisätiedot: Sinikka Kaakkuriniemi, puh ,

21 MS-liiton liikunta 2012 Suomen MS-liitto on valtakunnallinen liikuntajärjestö ja liitolla on oma liikuntatoimikunta Kohderyhminä MS-tautia ja eteneviä harvinaisia neurologisia sairauksia sairastavat sekä heidän läheisensä Jokaisessa 24 jäsenyhdistyksessä on nimetty liikuntavastaava. Yhdistykset toimivat alueellisesti ja niissä on yli 100 paikallista kerhoa Liikuntapalveluiden erikoissuunnittelija neuvoo jäseniä ja jäsenyhdistyksiä liikunta-asioissa. Tietoa löytyy myös liiton nettisivuilta

22 MS-liiton liikunta 2012 Yhteistyötä järjestöjen, kuntien, terveydenhuollon ja liikunnan ammattilaisten sekä oppilaitosten kanssa Vuosittain liikuntavastaavien alueelliset koulutuspäivät Liikuntakyselytutkimus 4 jäsenyhdistyksen potilasjäsenille Ohjataan jäsenyhdistyksiä järjestämään liikunta- ja lajikokeilutapahtumia sairastuneille ja heidän läheisilleen Julkaistaan vakituista liikuntapalstaa liiton Avain-lehdessä Maailman MS-päivää vietetään Lisätiedot: Riitta Samstén, puh ,

23 Nivelyhdistyksen liikuntaa 2012
Suomen Nivelyhdistys ry Nivelyhdistyksen liikuntaa 2012 Kohderyhmät: Nivelrikkoa ja muita nivelsairauksia sairastavat sekä tekonivelleikatut Lähes 50 paikallisella toimintaryhmällä satunnaista liikuntaa, useilla paikkakunnilla vakituiset vuorot Vesijumppaa, niveljumppaa, pyöräilyä, kävely- ja hiihtoretkiä, lumikenkäilyä, pilatesta yms. Liikunta on nivelrikon tehokkain ja halvin hoitomuoto, joten yksi yhdistyksen ydintehtävä on edistää sitä Lisätiedot: Jyrki Laakso, puh ,

24 Suomen Parkinson-liiton liikunta 2012
Kohderyhmät: Parkinson-, Dystonia- ja Huntingon-tautia sairastavat ja heidän omaisensa Yhdistyksissä on noin 18 liikunnan yhteyshenkilöä ja paikalliskerhoissa kerhonliikuttajia, joille menee sähköinen/kirjallinen liikuntaposti 4 kertaa vuodessa. Lisäksi heille postitetaan Soveli-lehti kaksi kertaa vuodessa Vko 15 valtakunnallinen Parkinson-viikko  yhdistykset liikkeellä erilaisin tempauksin, tapahtumin Yhteistyössä muiden järjestöjen ja kuntien kanssa toteutettavia liikuntatapahtumia ja -ryhmiä

25 Suomen Parkinson-liiton liikunta 2012
Luontoliikuntaloma (Äkäslompolo) ja tuettua lomatoimintaa alueellisesti Kilpailutoimintaa, kuten pukka/boccia, keilaus, mölkky Jäsenistölle koulutusta, ohjausta ja liikuntatapahtumia tarvelähtöisesti, ajankohtaista tiedottamista liikunta-asioissa Yhdistysten Liikuntavastaaville oma koulutus 1–2 päivää kerran vuodessa Lisätiedot: Taina Piittisjärvi, puh ,

26 Psoriasisliiton liikunta 2012
Kohderyhmä: psoriasista sairastavat Liitolla työskentelee oma fysioterapeutti Paikallisissa yhdistyksissä toimii 47 vapaaehtoista liikuntavastaavaa Vuoden terveyden edistämisen teemana on ravitsemus ja liikunta

27 Psoriasisliiton liikunta 2012
Järjestetään liikuntavastaaville ja vertaisohjaajille koulutus- ja virkistyspäivät liikuntakeskus Pajulahti, Nastola ”Iloa pintaan ja liikettä niveliin” – alueellinen koulutus 21.–22.4, liikuntakeskus Pajulahti, Nastola Helmikuun alussa vietetään Psori-viikkoa ja Valon päivää (3.2.), jolloin psoriasisyhdistykset järjestävät tapahtumia. Liikuntapainotteinen seniorikurssi 4.–7.9, Ylihärmä Lasten liikuntapainotteinen perhekurssi 28.–30.9. Nastola Psoriasisliitto osallistuu vuosittain maailman psoriasispäivän (29.10.) viettoon.

28 Psoriasisliiton liikunta 2012
Tuettuja teema- ja virkistyslomia vuosittain Jäsenille tarjotaan koulutusta ja liikuntatapahtumia tarvelähtöisesti Yhdistykset järjestävät itsenäisesti erilaista paikallista liikuntatoimintaa, esimerkiksi allasvoimistelua, bocciaa, keilailua ja softislentopalloa Lisätiedot: Hanna Järvinen, puh. 09 2511 9053,

29 Reumaliiton liikunta 2012 Kohderyhmät: Reumasairauksia ja muita tuki- ja liikuntaelinsairauksia sairastavat ja heidän omaisensa ja perheensä Yhdistyksissä yli 100 liikuntavastaavaa/reumatraineria, joille lähetetään liikuntaposti 3–4 kertaa vuodessa sisältäen muun muassa kaksi Soveli-lehteä Jäsenistölle koulutusta ja liikuntatapahtumia tarvelähtöisesti, ajankohtaista tiedottamista liikunta-asioissa Aloitetaan kaikkien liikuntavastaavien kouluttaminen reumatrainereiksi

30 Reumaliiton liikunta 2012 Ideapäiväkoulutukset: reuma- ja tulesliikunnan ideapäivä sekä vesiliikunnan ideapäivä Tanssi tavallasi -koulutukset Uusi hanke: Veshumppaa porukalla 14.3. Keltaisen Nauhan päivä Reumaliiton vuoden toimintateemana: Terveydenhuoltolaki käytäntöön kansainvälinen Reumapäivä ja reumaviikko (vko 41) Lisätiedot: Outi Pautamo, puh ,

31 Selkäliiton liikuntatoiminta 2012
Kohderyhmät: selkäoireiset, selkäleikkauksen läpikäyneet tai kipuja ennaltaehkäisemään pyrkivät henkilöt 28 yhdistyksessä toimii 147 liikuntaryhmää, joista 48 on vesiliikuntaryhmiä, nimettyjä liikuntavastaavia on 14 SoveLin projektiavustuksen mahdollistamana yhdistysten liikuntavastaavien ja liikuntaryhmien ohjaajien koulutuspäivät 31.3.–1.4. Helsingissä Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän rahoituksen turvin 2011 – 2012 selkäyhdistysten liikuntatoiminnan ja ohjaajien koulutusjärjestelmän kehittäminen

32 Selkäliiton liikuntatoiminta 2012
Meren Selkä -risteily 5.–6.5. Helsinki-Tallinna-Helsinki Suomen Selkäviikko, lajikokeiluviikko 7.– yhdistyksissä: uusia, ennen kokemattomia lajeja ja liikuntatapahtumia Vuosittain järjestettävät Idea- ja koulutuspäivät selkäryhmien ohjaajille Maailman Selkäpäivä Lisätiedot: Pirjo Ailanto, puh ,

33 Sydänliiton liikuntatoiminta 2012
Kohderyhmät: sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksia sairastavat, koko väestö Sydänyhdistyksiä 248 ja niissä monipuolista liikuntaa; kävelyä, sauvakävelyä, vesijumppaa, kuntosalitoimintaa… Valtakunnallisia jäsenyhdistyksiä kolme Yhdistyksissä noin 140 liikuntavastaavaa, jotka saavat Liikuntaviestin 2 x vuodessa Sydänpiirit (19) aktiivisia liikuntatoimijoita

34 Sydänliiton liikuntatoiminta 2012
Sydänviikko 15.–22.4 ja Pukeudu punaiseen -päivä 20.4. Maailman sydänpäivänä yhdistyksillä erilaisia liikuntatapahtumia Sydän golf -kilpailu Mukana Perheliikuntaverkostossa Koulutusta: Neuvokas perhe- ja OTA-ohjauskartta- menetelmät, PPP -painonhallinnan ohjaajakoulutus Sydänpotilaan liikuntakoulutus Helsingissä

35 Sydänliiton liikuntatoiminta 2012
Paljon liikuntamateriaalia Pro-sarjan liikuntasuositukset 7 eri sydänsairausryhmälle ja yksi sähköinen suositus Valmistumassa sähköinen Harvinaiset sydänsairaudet ja liikunta-suositus sekä Sepelvaltimotaudin osaamispaketti kuntosaleille Lisätiedot: Annukka Alapappila, puh , ja


Lataa ppt "Liikuntaa voi soveltaa jokaiselle!"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google