Lataa esitys
Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota
JulkaistuLeena Tikkanen Muutettu yli 9 vuotta sitten
2
Hyödynarviointi vesistöjen kunnostushankkeissa Lectio praecursoria
Aika: Paikka: TTKK, Festia, pieni sali 1. Esittäjä:Hannu Majuri, TkL
3
Esimerkki määritelmistä ja niiden merkityksestä
Vesistö määritellään ei tavalla jopa Pohjoismaissa Tulva-alue katsotaan vesialueeksi Ruotsissa mutta ei Suomessa Sovellus Pirkanmaalta: ”Järvvi on vesialuve, jonka ympärillä on rannat” (Nimim. Jammu AL )
4
Vesistön kunnostamisen suppea määritelmä
Vesistössä aiheutuneiden haittojen ja vahinkojen korjaaminen sekä vesistön tilan, käyttökelpoisuuden ja luonnontaloudellisen toimivuuden säilyttäminen tai parantaminen suoraan vesistöön kohdistuvilla toimenpiteillä
5
Yleistä vesistä Vuonna 2025 arvioidaan vesipulan kohdistuvan 67 %:iin maailman väestöstä 2000 kansainvälistä veteen liittyvää sopimusta 70 alueella kiistellään makean veden virtaamasta
6
Veden määrä
7
Vesistöt Euroopassa Järvien ravinnetaso on alentunut, järviveden laatu on usein heikko
8
Vesistä Suomessa Suomessa on asukasta kohti eniten maailmassa sisävesien pinta-alaa, rantaviivaa ja jokien vuotuista virtaamaa. Rantaviivaa 40 m/as, josta noin 20 m/as loma-asutukseen sopivaa 80 % Suomen luokitellusta järvipinta-alasta on erinomaista tai hyvää Maassamme 3000 rehevöitynyttä järveä fosforipitoisuuden avulla arvioituna, likimain sama määrä kuin laskettuja järviä
9
Vedenlaadun kehitys Suomessa v. 1990-1993 ->1994-1997
10
Vedenlaadun kehitys Pirkanmaalla
11
Kunnostuksen tarpeesta
2000 vesistöä ja 6700 km2 järvipinta-alaa kunnostuksen tarpeessa Ongelmat usein järvissä, joiden pinnan korkeutta on keinotekoisesti laskettu (virallisesti kpl , yhteensä noin 5000 kpl) Luonto aiheuttaa mittavan muutoksen: 5000 vuoden päästä Päijänteen pohjoisosa on kuivaa maata sedimentaation ja maan kohoamisen vuoksi
12
Kunnostusten kustannuksista
Vesialueiden hinnat ovat olleet 1990-luvun alussa keskimäärin noin mk/vesihehtaari Vesistöjen kunnostuksien suunnittelu on viime vuosina maksanut 600 mk/vesihehtaari tai enemmän Kunnostaminen on maksanut noin 2200 mk/vesihehtaari
13
Maailman suurin ekologinen kunnostus
Lahden Vesijärven Enonselältä poistettiin särkeä ja kuoretta tms. yli miljoona kiloa Vedenlaatu parani: huono - välttävä - tyydyttävä - hyvä. Kustannukset noin mk/ha vuoden 2000 hintatasossa
14
Rahan tarve Vesistöjen kunnostamiseen tarvittaisiin noin 160 mmk/v
Valtio osallistuu vuosittain noin 25 miljoonalla markalla
15
Kunnostussuunnitelmista
Valmiina satoja, vuosittain hankkeita toteutuu noin 100 kpl. Keskimääräinen toteutumisaika 5-10 vuotta
16
Kenelle kunnostus kuuluu?
Ongelman aiheuttajalle (vaikea toteuttaa käytännössä, jos aiheuttajia paljon ja pitkän ajan kuluessa) Hyödyn saajille Vapaamatkustajia on yleensä enemmän kuin aiheuttajiksi tai hyödynsaajiksi tunnustautuvia yhteensä. Ilmiö on maailmanlaajuinen (freerider)
17
Vesistöt Suomessa Ovat kansallismaisemamme arvokkain osa, sen ydin
Vesistöt tulee jättää tuleville sukupolville ainakin yhtä hyvässä kunnossa kuin ne saimme, tai parempina
18
Tehopyyntiä Lahden Vesijärvellä
19
Kuva: Copyright Esko Kuusisto
Samankaltaiset esitykset
© 2023 SlidePlayer.fi Inc.
All rights reserved.