Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittelen itseni Olen tienannut niukan mutta vähäisen leipäni peruskoulun ja lukion matemaattisten aineiden opettajana. Olen käynyt näiden vuosien kuluessa.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Esittelen itseni Olen tienannut niukan mutta vähäisen leipäni peruskoulun ja lukion matemaattisten aineiden opettajana. Olen käynyt näiden vuosien kuluessa."— Esityksen transkriptio:

1

2 Esittelen itseni Olen tienannut niukan mutta vähäisen leipäni peruskoulun ja lukion matemaattisten aineiden opettajana. Olen käynyt näiden vuosien kuluessa ”lepuuttamassa hermojani” YK-tehtävissä Lähi-idässä ja Makedoniassa neljä kertaa noin vuoden kerrallaan. Kaksi viimeistä kertaa palvelin majurin arvossa YK:n rauhanturvajoukkojen kansainvälisessä esikunnassa ( Libanon, Makedonia , UNIFIL, UNPREDEP) Seison edessänne SOTAVETERAANEJA kunnioittavana kansalaisena ja ennen kaikkea yhden sotaveteraanin poikana.

3 Sodassa ei ole mitään ylevää.
”Miehet tapetaan, naiset raiskataan ja lapset viedään orjuuteen”. Sotaa ei voi säädellä eikä tehdä inhimillisemmäksi, vaikka eräs punatukkainen nainen Helsingissä - se jolla on kissoja ja kamarineuvos- niin kuvittelee. Kuitenkin yksilöt voivat tehdä sankaritekoja. Näiden tekojen tekijöitä me kunnioitamme ja kutsumme heitä kollektiivisesti sotaveteraaneiksi.

4 Kullervo †1978 Olavi †1942 Unto (isäni) †1998
Sotaveteraani on sotatoimiin osaa ottanut sotilas. Suomessa sotaveteraanilla tarkoitetaan yleensä talvi- ( ) ja jatkosotaan ( ) tai Lapin sotaan ( ) osaa ottaneita henkilöitä. Nuorimmat ovat nyt yli 82 vuotiaita. Elossa muutama kymmenen tuhatta – vielä! Myös Lotta Svärd -järjestössä sota-aikana palvelleita naisia kutsutaan toisinaan sotaveteraaneiksi. Kuuluisia suomalaisia sotaveteraaneja Jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth 1905–2004 Ministeri Max Jakobson 1923- Presidentti Mauno Koivisto 1923- Mannerheim-ristin ritarit Simo Häyhä, tarkka-ampuja Matematiikan Akateemikko Olli Lehto Minulle tärkeitä sotaveteraaneja: Kivijärven veljekset Kullervo † Olavi † Unto (isäni) †1998

5 Olen tämän sotaveteraanin poika. Huomaa vanheneminen
Olen tämän sotaveteraanin poika. Huomaa vanheneminen. Takana haavoittuminen ja yli 4 vuotta sodassa.

6 Liian vähän ja huonoa ruokaa
Varusteet huonot (sanomalehtiä villapaidan alle), ei tietoakaan CoreTexistä Eläminen metsässä, korsuissa (maakellari), teltoissa pakkasilla (-42°C) tai helteillä Jatkuva pelko (vain hullu ei pelkää), joku pystyy hillitsemään pelkonsa ja toimimaan rationaalisesti, sankari Ja tietenkin vihollinen yrittää tappaa 24/7 Aseveljien haavoittuminen ja kuoleminen vierestä Jotkut pystyivät vaarantamaan oman henkensä aseveljen pelastamiseksi, sankari

7 Isäni haavoittui Krivillä 6. 4
Isäni haavoittui Krivillä räjähtävästä kiväärin luodista vasempaan käsivarteen. Myös Neuvosto venäjä oli allekirjoittanut sopimuksen, jolla räjähtävien luotien käyttö kiellettiin. Tiettyihin kulttuureihin ei kuulu sopimusten noudattaminen. Traditio näyttää jatkuvan sillä suunnalla. Krivi on Äänislinnan eli Petroskoin itäpuolella. Isäni veli Olavi kävi vetämässä haavoittuneen isäni suojaan ja sen jälkeen lähti pelastamaan Inkeriläistä haavoittunutta vapaaehtoista. Tällöin Olavi haavoittui kuolettavasti. Olen saanut toisen nimeni hänen mukaansa. Olavi lepää Padasjoen sankarihaudassa. Muistan lapsuudessani 1950-luvulla, kun sirpaleita tuli isän selästä ja yksi jopa nenän varresta. Hän elätti meidät (1+4) tekemällä vammautuneellakin kädellään raskasta maanviljelys- ja metsätyötä.

8 Isäni vanhin veli Kullervo oli talvisodassa Turussa IT-tykin johtaja, siis ilmatorjunta ei ’information technology’. Neuvostovenäläisten pommittaessa Turkua hän ammutti tykkiään liian nopeasti, jolloin putki kuumeni liikaa ja tykki oli ampumakelvoton. Venäläiset tulittivat tykkiä konekivääreillä ja miehistö – setäni mukaan lukien - kyyristeli poteroissa. Myöhemmin setä kertoi ajatelleensa, ettei mikään ole niin mukavaa, kuin kuolla vanhuuden heikkouteen Hän kuoli vanhuuden heikkouteen

9

10 Työkaluja, joilla maahantunkeutuja pysäytettiin

11 Työkaluja, joilla maahantunkeutuja pysäytettiin

12 Kuuluisa Tali-Ihantala taistelu Karjalan Kannaksella kesällä 1944
Ollessani sotilastarkkailijana Libanonissa silloinen USA:lainen majuri kertoi opiskelleensa sotakorkeakoulussa Tali-Ihantalan taistelun. Tämä majuri oli myöhemmin Irakissa kenraaliluutnanttina amerikkalaisten komentajana. Tykistökenraali V.P. Nenonen kehitti matemaattisen menetelmän, jolla useiden tykistöpatteristojen (12 tykkiä) voitiin kohdistaa samaan pisteeseen. Tämä matemaatikko Nenosen menetelmä oli silloin uutta ja vaikutti ratkaisevasti venäläisten hyökkäyksen pysäyttämiseen. Maatamme ei vallattu. Olen vieraillut Pietarissa (Leningrad) ensimmäisen kerran 1962 ja sen jälkeen Neuvostoliiton valtaamissa ns. sosialistisissa (esim. Romania, Bulgaria, Viro, Unkari, Puola, Itä-Saksa). Tavallinen kansa eli kurjuudessa – monessakin mielessä. Sofi Oksasen Finlandia-palkittu romaani Puhdistus antaa hyvän ja todella ahdistavan kuvan siitä, miltä me VETERAANIEN ansiosta vältyimme. Kaikki mielipiteeni ovat omiani., joista kannan poliittisen vastuun(!?) . En edusta täällä armeijaa, rauhanturvaajia enkä mitään muuta tahoa – vain veteraaneja kunnioittavaa kansalaista Kiitos mielenkiinnosta!

13


Lataa ppt "Esittelen itseni Olen tienannut niukan mutta vähäisen leipäni peruskoulun ja lukion matemaattisten aineiden opettajana. Olen käynyt näiden vuosien kuluessa."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google